Orpokin ihmettelee lännen välinpitämättömyyttä?

Orpokin patistaa länttä ryhdistäytyyn Ukrainan
tukemisessa joka on lässähtänyt aikamoiseksi
pannukakuksi.Koko muu länsi on suorastaan
pöyristynyt kun Usa ei anna lupaa käyttää
P-kantaman aseita Venäjällä.Britti ministerit
kävivät vaatimassa Bideniltä lupaa.Tulivat ulos
aika hämmentyneen ja järkyttyneen oloisina.Kaikki muut lännessä ymmärtää että
Putin saa tästä uutta puhtia,kun tietävät että
Lentokoneet,ja aseet ovat turvassa.Usan pelon
näyttäminen Putinille on myrkkyä muille länsi-
liittolaisille,jotka pitävät usaa sodan leaderina.
13166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nyt oltaisiin vaadittu jämäkkyyttä ja rautaa
rautaa vasten.Muuten Putinin suùruden-
hullu ajattelu saa jatkua,ja voi koitua toisen
maan taholle.Niinkuin länsi vannoi pistävänsä
Putinin kuriin.Sanottiin että Krim ei saa toistua.

Äänestä
  • Sanottiin jo ettei Natsi-Saksa saa toistua, mutta kuinka ollaakkaan venäjän ja kiinan fasismia vain tuetaan taloudellisesti markkinatalouden nimessä. Lännessä on valitettavasti isot puheet mutta teot on sitten toista.

    Jotenkin tuntuu, että hyvät kauppadiilit ja kvarttaalitaloudet menevät ihmishengen edelle. Jos venäjä olisi hyökännyt Suomeen niin voi vain arvata millaisia talouspakotteita ja punaisia viivoja EU olisi vetänyt Suomelle jos oltaisiin käytetty aseita venäjää vastaan.

    Äänestä

  • Juu Suomi jo lähetti Hornetteja Romaniaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Juu Suomi jo lähetti Hornetteja Romaniaan !

    Muut maat on antaneet f16 koneita
    Miksei Suomi anna hornetteja Ukrainalle?

    Äänestä

Orpo nyt ihmettelee joka asiaa ja kaikki tulee hänelle yllätyksenä. Ei reppana muuta osaa.

Äänestä

Orpon tuohtumuksen myös ymmärtää.
Suomi ja pari kolme muuta maata ei pysty
pitään Ukrainaa pystyssä.Suomenkin aseet menee osittain haaskoon jos todellista tahtoa Ukrainan
voiton eteen ei ole.

Äänestä
  • Eiköhän Ukraina antaudu sen jälkeen kun sen kaatuneiden määrä ylittää miljoonan. Venäjälle, jolla on 100 miljoonaa asukasta enemmän samalla luvulla ei ole suurta merkitystä.

    Äänestä

  • Kyllä Suomella rahaa on. Hallitus päättää mihin ne rahat käytetään ja nyt ne tungetaan vieraan valtion sotimiseen. Kyllä Purra jaOrpo tietävät mikä on suomalaisille hyväksi.

    Äänestä

Lähetetään Orpo etulinjaan junalla, niin Suomen tilanne paranee hetkessä!!

Äänestä

Ei tietenkään jenkit anna lupaa, eikä Saksakaan suostunut, sehän olisi merkinnyt kolmatta maailmansotaa.

Äänestä

Suomihan tottelee mitä jenkit sanovat? Jos Trumpista tulee pressa, niin Persut nuolee Trumpin varpaatkin.

Äänestä

Kaikki menee kirjan mukaan ja maailmanloppu tulee.

Äänestä
  • Ei haittaa, se on sitten niin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Orpokin patistaa länttä ryhdistäytyyn Ukrainan
tukemisessa joka on lässähtänyt aikamoiseksi
pannukakuksi.Koko muu länsi on suorastaan
pöyristynyt kun Usa ei anna lupaa käyttää
P-kantaman aseita Venäjällä.Britti ministerit
kävivät vaatimassa Bideniltä lupaa.Tulivat ulos
aika hämmentyneen ja järkyttyneen oloisina.Kaikki muut lännessä ymmärtää että
Putin saa tästä uutta puhtia,kun tietävät että
Lentokoneet,ja aseet ovat turvassa.Usan pelon
näyttäminen Putinille on myrkkyä muille länsi-
liittolaisille,jotka pitävät usaa sodan leaderina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu