maantiellä väistämisvelvollisuus on kiihdytyskaistalla ajavalla
https://yle.fi/a/74-20111843
opetelkaa!!!!!!!!!!!!!
kannattais opetella s:joellakin näitä sääntöjä
58
453
Vastaukset
- Anonyymi
Mun mielestä tuo on hyvä että annetaan rampilta tulijalle tilaa. Mutta äkkivääriä väistöjä ei pitäisi tehdä vaan tarkistaa että voi vapaasti väistää. Paras tapa on kuitenkin sovittaa hieman vauhtiaan, ja antaa rampilta tulijalle mahdollisuus liittyä mukavammin. Kun tekee itse näin, niin ehkä joskus saa joustavuutta toisinpäin.
Aika harva enää nykyään pitää hampaat irvessä kiinni etuajo-oikeudestaan, onneksi. Joitain kalluja löytyy mutta harvassa ovat nykyään. Ajotavat on siis menneet Eurooppalaiseen suuntaan.- Anonyymi
Järkevämpi on sillä pääväylällä ajaa pitkillä turvaväleillä edessä meneviin. Silloin on rakoja, johon tulorampista tuleva voi liittyä. Ei ole silloin tarve väistellä toiselle kaistalle. Tulijalla pitää toki olla kunnolla nopeutta, että muut eivät tarvitse alkaa hidastelemaan hänen liittymisen takia.
- Anonyymi
Onhan se hienoa katsoa, kun kolmiontakaa tuleva maksaa😂😂
Saa uutta peltiä halvalla.🤩- Anonyymi
Kova vaiva tuoskin, itte en jaksaisi ruveta siihen, että varailen aikoja jonnekin peltikorjaamoon, ja järjestelen menojani uudelleen. Sitten tuohon päälle vielä kaikenlaiset vääntämiset ja säätämiset asiasta, ja jos ei lopputulos olekaan mieleinen, eli korjaamo on tehnyt työnsä huonosti, niin uudestaan koko show läpi. Ei se uusi pelti niin hienoo ole että jaksais käydä läpi moisen vaivan, vaikka vastapuoli maksaisikin.
- Anonyymi
Köyhien huvia tämä
- Anonyymi
Syytä on muistaa, että kehitysvamma ei tartu, mutta asennevamma periytyy.
- Anonyymi
Ei nykyaikana tarvi varailla aikoja itse ja käyttöön saa aina uuden auton niin kauaksi kun oma- auto on korjaamolla.
Eikä sitä viedäkään mihkään ns, nyrkkipajalle🤩
Vuosi 2024 ei 1970.- Anonyymi
Meinaatko että sulle tuodaan vara-auto siihen paikkaan samantien ja sun aikataulut ei mene millään tavalla uusiksi. Heh..
- Anonyymi
ISO KUN TULEE 76 TN MODUULI 34 M ALLA KUOLEE, SINUN KIIHYTYS KAISTAT TULIPA VAIKKA YLHÄÄLTÄ.
- Anonyymi
Aivan totta joku kirjoitti että vauhtiaan voi sopeuttaa vetoketjumallisesti,silti vastuu on ryhmittyjällä.Ideaparkin kiihdytyskaista pitäisi olla 80km/h ja pitäisi olla keskikaide,joku köhkerö siinä vielä kiilaa kuuttakymppiä jonku sataa ajavan eteen aiheuttaen tuuppauksen tai kylkikolarin,siitä kun sirvahtaa vastaantulijoiden kaistalle niin avot,taitaa olla sama suunnittelija Nurmoon maailmanpyöräs,siitäkin puuttuu keskikaide.
- Anonyymi
Tuo olis hyvä, että olis keskikaide tuos ideaparkin eritason kohdas. Sitten toinen pointti, leveä on tuo tie muutenkin pientareineen, ei tarttis paljoa leventää niin olis nelikaistatie. Eteläeurooppalaisella kaistaleveydellä, melkein jopa mahtuis nykyiseen väylään, no ehkei ihan mutta lähes.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Hyvä kommentti ja samaa ihmetellyt,eli lienee sama suunnittelija Maailmanpyörän kans,tuo säästö taikka paremmin suunnitteluvirhe on jo vaatinut ihmisuhreja.
- Anonyymi
Eritasoliittymän rampeilla onkin 80 km/h rajoitus, ellei liikennemerkillä ole muuta nopeutta osoitettu. Etkö sitä tiennyt?
Rampilla vallitsee 80 km/h nopeusrajoitus, ellei liikennemerkillä toisin osoiteta. Ministeriö perustelee asiaa sillä, että kyseessä on eri tie, kuin se pääväylän tie, jolle saavutaan. Rampeilla on omat tienumeronsa ja on sen perusteella eri tie ja tiellä on yleisrajoitus, ellei muuta ole asetettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eritasoliittymän rampeilla onkin 80 km/h rajoitus, ellei liikennemerkillä ole muuta nopeutta osoitettu. Etkö sitä tiennyt?
Rampilla vallitsee 80 km/h nopeusrajoitus, ellei liikennemerkillä toisin osoiteta. Ministeriö perustelee asiaa sillä, että kyseessä on eri tie, kuin se pääväylän tie, jolle saavutaan. Rampeilla on omat tienumeronsa ja on sen perusteella eri tie ja tiellä on yleisrajoitus, ellei muuta ole asetettu.Sepäse,,,rampilta tullaan alinopeutta sataa ajavien väliin,ellet sitä tiennyt,siksi myös päätielle 80kmh, helpottaisi vetoketjun sulkeutumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepäse,,,rampilta tullaan alinopeutta sataa ajavien väliin,ellet sitä tiennyt,siksi myös päätielle 80kmh, helpottaisi vetoketjun sulkeutumista.
Siinä rampin loppupäässä pitääkin olla 100 km/h nopeusrajoitusmerkki, jos pääväylällä on 100 km/h rajoitus. Pitää olla ilmoitus, että kiihdytetään ja nostetaan se oma nopeus pääväylän nopeutta vastaavaksi. Jos liikennemerkki puuttuu, niin se on tienpitäjän virhe. Jos autoilija ei sovita omaa nopeutta pääväylän mukaiseksi ja tunkee aivan liian hitaalla nopeudella sekaan, niin se on sitten sen kuskin virhe.
- Anonyymi
Katoitkos tänään uutisia?
Kantsis tämän aloitteentekijänkin lukea ja ottaa opiksi🙊
Tuli just' tuosta ns, kohteliaisuudesta väistämisvelvollisuus kiihdytyskaistalla.😐
Tulee kalliiksi tälläinen ylelenpalttinen kohteliaisuus, kolmiontakaa tulevista.
Joten, ne jotka tulevat kolmion takaa, tyytykööt lainvelvoittamaan väistämiseen.
( tosin tämä aloituksen tekijä olikin varmasti joku Audi tai Bmv kuski, sopii siihen katekoriaan 🙄🤪) - Anonyymi
Olispa turvavälit joihin voisi vetoketjuuntua.
- Anonyymi
Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata, lukee tieliikennelaissa. Jos pääväylällä ei ole turvavälejä, joihin liittyä, niin se haittaa todellakin. Tappituntumassa ei pidä ajaa, vaan reilusti turvaväliä edellä menevään.

Ramppien alueelle vois maalata nopeusrajoitteen mukaiset turvaväliviivoitukset, jotta ne muutkin osais, kuin vain ajokortilliset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ramppien alueelle vois maalata nopeusrajoitteen mukaiset turvaväliviivoitukset, jotta ne muutkin osais, kuin vain ajokortilliset.
Itse asiassa ne pitäisi olla rajoitusnopeutta pitemmät, koska ylinopeus on monelle normaalinopeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ramppien alueelle vois maalata nopeusrajoitteen mukaiset turvaväliviivoitukset, jotta ne muutkin osais, kuin vain ajokortilliset.
Itse pidän 3 sekuntia sopivana turvavälinä. Se voi ihan koska tahansa tarkistaa jostakin tien reunalla olevasta kiintopisteestä.
- Anonyymi
Riittävän pitkät turvavälit, joihin pystyy liittymään, niin ongelmia on sen myötä myös vähemmän. Toki kunnon kiihdyttäminen ja nopeus sellaiseksi, että voi muita häiritsemättä liittyä. Vaikea on kuitenkin liittyä, jos ei ole rakoja ollenkaan, joihin pystyy liittymään.
- Anonyymi
Ja vanhoja ihmisiäkin liikenteessä joiden kyky ajaa jopa sataa on kyseenalaista ,kuin myös sujuvasti liittyä,jotkut jopa pysäyttävät auton kiihdytyskaistalle ja odottavat pitkääää väliä johon liittyä,nähty on.

Samaa mieltä. On monenlaisilla ajotaidoilla varustettua henkilöä liikenteessä, ikäihmisillä reaktiot ovat hitaampia, ja kokemattomilla nuorilla kuskeilla ei havainnointikyky aina riitä. Siksi on hyvä jättää noita rakoja ja pitää etäisyyttä edellä ajavaan, että saa muut helpomman mahdollisuuden liittyä liikenteen sekaan. Pieni vaiva vähän joustaa ja helpottaa muiden elämää, ei ole itseltä pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vanhoja ihmisiäkin liikenteessä joiden kyky ajaa jopa sataa on kyseenalaista ,kuin myös sujuvasti liittyä,jotkut jopa pysäyttävät auton kiihdytyskaistalle ja odottavat pitkääää väliä johon liittyä,nähty on.
Eikä vain vanhat, vaan sellaiset 35 - 45 v:kin ovat ihan hukassa ja toinen juttu on kun tarttee nousta esim: maasiltaa ylös, niin eikös se 80km/h putoa 60 - 70 km/h, miksi??
Juu, vastaus se on siinä:Ratin ja penkin välissä vika : () () () ()
- Anonyymi
Moottoritie Seinäjoella?
- Anonyymi
Muillakin teillä on tuloramppeja, kuin pelkästään moottoriteillä.
https://maps.app.goo.gl/4JieRTYkxwAYpjLe6
https://maps.app.goo.gl/9t3tDN5XYhhnNKrFA
- Anonyymi
Siis, tämä ei toimi etelä-suomessa eikä tule toimimaan muuallakaan.
Etelä-suomessa on vielä kovempi meno, siellä tullaan kylkeen, jos ohitustilanteessa ei pääse kiilaamaan siihen väliin mihkä oli ajatellut.
(ja auton merkit ovat: BMV JA AUDI)
Auta armias, jos kuskina on nainen joka ajaa v. 2024 autoa voi hyväs lykyssä saada keskisormen näytön.
Siinä sitä tieliikenne käyttäytymistä, joten se maksaa joka päälle tulee, tieliikennelaki on onneksi kaikille sama ja nyt kun on tietokoneet autossa on paha mennä väittämään mitään omiansa.- Anonyymi
Mitä sä sössötät
- Anonyymi
Jos jätät turvavälin niin pian siihen väliin kiilaa joku Saksalaisvalmisteinen.
- Anonyymi
Mitä sillä on väliä?
- Anonyymi
kolmion takaa tulee AINA väistää tai jopa pysähtyä jos muu ei auta!
- Anonyymi
Kyllä, mutta siitä huolimatta voin omalla ajollani antaa sille kolmion takaa liittyvälle jonkin verran paremman mahdollisuuden liittyä. Ilman että se on itseltäni mistään pois. Ja saan ainakin toisen auttamisesta hyvän mielen jos en muuta.

Ja hieman tilanteen mukaan, joskus vaihdan kaistaa ennakoiden, joskus sovitan aavistuksen omaa ajonopeutta, etten tieten tahtoen aja siihen liittyjän rinnalle. Edelleen liittyjä on väistämisvelvollinen, mutta näillä pienillä jutuilla asiat helpottuu, eikä ole keneltäkään pois.

Ei missään tapauksessa saa antaa tillaa .Pittää ajaa edellä ajavan persuksiin kiinni .Ettei vain kiihdytyskaistalla ajava pääse etteeni . !.

aiheeton kaistanvaihto on sakon paikka
ohituskaista on nimensä mukaan tarkoitettu ohitukseen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aiheeton kaistanvaihto on sakon paikka
ohituskaista on nimensä mukaan tarkoitettu ohitukseenSiinähän tulee samalla ohitustilanne, eli se liittyvä auto samalla ohitetaan tuolla tapaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään tapauksessa saa antaa tillaa .Pittää ajaa edellä ajavan persuksiin kiinni .Ettei vain kiihdytyskaistalla ajava pääse etteeni . !.
Kiihdytyskaistalla olen kuuluu, joko kiidyttää niin, että päässee jouhevasti kaistaa ajavan eteen, aiheuttamatta nopeudellaan tielläkulkeville haittaa Tai tulee tilannenopeutensa ajaa niin, että voi jättäytyä kaistaa ajavien taakse.
( ei siis kiihdytyskaistaa ajeta 60km/h ja tiirata tuleeko autoa 50km/h, 30km/h Jne.. silloin tulee hiki, jok'ikiselle..töötit soi.
( ei siinä ole kysymys mistää, ähäpiti, lälläää jutusta, aikuiset haloo!) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään tapauksessa saa antaa tillaa .Pittää ajaa edellä ajavan persuksiin kiinni .Ettei vain kiihdytyskaistalla ajava pääse etteeni . !.
Kokeile nyt ihmeessä vähän parempaa provokaatiota. Ei jatkoon tällä kertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aiheeton kaistanvaihto on sakon paikka
ohituskaista on nimensä mukaan tarkoitettu ohitukseenTajuan mitä ajat takaa, mutta kuka pystyy osoittamaan sen, ettei ohituksesta ollut kyse, jos kerta väistää sinne ohituskaistalle ja ohittaa liittyjän. Siinähän tapahtuu nimenomaan ohitus.
- Anonyymi
Ei ole tarvetta pysähdellä, jos sillä pääväylällä on turvavälit niin pitkiä, että niihin väleihin mahtuu liittymään.
- Anonyymi
Hyviä just nuo pysähtymiset keskelle ajokaistalle josa takaa tulevat seuraavat sivupeilistä sopivaa liittymisrakoa
- Anonyymi
Jos on pakko hidastaa tai jopa pysähtyä, niin se pitää tehdä siellä liittymän alkupäässä, että on vielä liittymää jäljellä, jolla kiihdyttää pääväylän nopeuteen. Se on vihoviimeinen virhe pysähtyä siellä loppupäässä, jolloin ei ole enää liittymää jäljellä. Tällaisiakin kädettömiä näkee joskus.
- Anonyymi
Mikä on Seinäjoella ajavilla typeryyden huippu(mutta kun ottaa huomioon kuinka paljon tulee maakunnista väkeä, joissa ei ole) kiertoliittymä/ liikenneympyrät.
Kun ajavatkin väärälle kaistalle, niin eiköhän tomppelit yritä vasemmaltakaistalta suoraan kylkeen , vasempaan etunoukkaan, vaikka voisivat ajaa ympäri ja vaihtaa siten jouhevasti kaistaa.
Sekä tuo vilkun käyttämis kiusaaminen tai sitten käytetään kun on jo kääntymässä tai käännytty. Ei voisi älyllisesti Idioottisempaa kuljettajaa olla.- Anonyymi
Monikaistaiset liikenneympyrät ovat joillekin ilmeisesti kovinkin vaikeita tilanteita.
- Anonyymi
Vilkun käyttö Seinäjoella on käsittämättömän vaikeaa. Ensin pitää näyttää vilkkua, sitten vasta painaa jarrua, kun kääntyä meinaa. Vilkku kertoo takana tulevalle, että aiot tehdä jotain muuta kuin ajaa suoraan. Uudesta autokamerasta on jo ollut hyötyä, kun äijä huusi pää punaisena. Videolta näkyi tapahtuman todellinen kulku, eittämättä ja kiistattomasti, minkä poliisikin totesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monikaistaiset liikenneympyrät ovat joillekin ilmeisesti kovinkin vaikeita tilanteita.
Ei meillä ajokoulussa ollut monikaistaympyräajoharjoittelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei meillä ajokoulussa ollut monikaistaympyräajoharjoittelua.
Ihan kaikkea ei ajokoulussa opeteta. Pitää myös itse opiskella ja ottaa selvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan kaikkea ei ajokoulussa opeteta. Pitää myös itse opiskella ja ottaa selvää.
Liikennelakejakin päivitetään tuon tuosta. Niitäkin pitää seurata ja päivittää omat aiemmat tietonsa tai luulonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikennelakejakin päivitetään tuon tuosta. Niitäkin pitää seurata ja päivittää omat aiemmat tietonsa tai luulonsa.
Nykyinen tieliikennelaki tuli voimaan 1.6.2020. Tätät edellinen tieliikennelaki oli 80-luvun alkupuolelta. Pieniä päivityksiä/korjauksia on toki tehty matkan varrella ja myös nykyiseen. Pitää pysyä mukana muutoksissa.
- Anonyymi
Liikenteessä joustamisen idea on hieman sama, kuin teen vaikkapa kaupan kassalla. Jos minulla on kärry täynnä tavaraa, ja takanani on mummo viilipurkin kanssa, niin päästän kohteliaasti mummon edelleni, vaikka olin jonossa ennen häntä. Ei se sen ihmeempää ole.
- Anonyymi
Kerrankin tein näin, niin alettiin laskemaan kasaa kolikkoja hitaasti, mutta hartaasti. Oli omat pakasteet sulaa 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin tein näin, niin alettiin laskemaan kasaa kolikkoja hitaasti, mutta hartaasti. Oli omat pakasteet sulaa 😁
No olipa kaukaa haettu taas..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No olipa kaukaa haettu taas..
Kautta likaisten varpaitteni, mitä minun korvani näkevätkään.
Täällähän on joku 'aikuinen',joka kommentoi toisten kommentteja.
Ei jatkoon , keksi jotain uutta . .!
- Anonyymi
Käykääpä joskus Saksas, Ranskas tai Espanjas ajelemas. Huomaatte sen jälkeen, ettei täällä meillä ole mitään ongelmaa missään koska liikenne on harvaa ja ajoväylät leveitä. Tuolla eteläeuroopassa ei ole aina edes kiihdytyskaistojakaan, sinne vain sekaan hupsista.
- Anonyymi
Miksi pitäisi verrata huonoon liikenteeseen? Pitää ennemmin tavoitella täydellisyyttä, vaikka siihen ei koskaan päästäisikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi verrata huonoon liikenteeseen? Pitää ennemmin tavoitella täydellisyyttä, vaikka siihen ei koskaan päästäisikään.
Eihän se mitään huonos liikennettä ole, sitä liikennettä vaan on euroopas huomattavasti tiheämmin, ja se toimii siellä hankalammissakin paikoissa. Sitä tarkoitin, että meillä täällä ei ole mitään ongelmaa, koska liikenne on niin harvaa eikä ruuhkia ole kuin jossain hesan ympäristössä, ja sielläkin vain tiettyinä kellonaikoina.

Maailmassa alkaa olla liikaa väkeä ja suomessa myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729