Mikään ei ole nolompaa kuin nikotiininarkomania

Tupakka ja nuuskahuulisuus antaa myös ihmisestä köyhän ja kouluttamattoman kuvan mikä useinkaan ei ole väärä.
10132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tupakoitsijat ovat roskaväkeä, aivan kuin tatuoidutkin

Äänestä

Röökaaminen on kohta varakkuuden merkki.

Äänestä

🤣Olet nöemmä lopettanut. Ja tupakka mielessä joka hetki. Elämäsi on kurjaa loppuun asti 😄

Äänestä

Sillähän ei ole väliä millaisen kuvan antaa ja kouluttamattomuuskin on nykyään muodissa. Typerää on koukuttaa itsensä johonkin turhaan ja vielä maksaa siitä. Vähän teinien lapsellinen pelleilyjuttu kaikin puolin samoin kuin sähkönortti.

Äänestä

Tupakointi, tatuointi ja kuvien lataaminen Alaston Suomeen. Siinä roskaväestön 3 tunnusmerkkiä.

Äänestä

Nikotiiniriippuvaiset ovat selkärangattomia nysväkkeitä. Häepeäksi perheelleen ja koko yhteiskunnalle.

Niin kuin muutkin addiktit.

Äänestä

Tupakointi on eräänlainen ansa, johon menee nuorena ja ajattelemattomana. Se lopettaminen on sitten hemmetin vaikeaa. Vuodet vierii ja paperossia palaa. Joskus näkee kadulla jonkun ikälopun ja nähtävästikin sairaan ihmisen käryttelemässä. Sääliksi käy.

Äänestä
  • Tupakista pääsee vielä helposti eroon laastareilla mutta yritäpäs lopettaa nuuskan käyttäminen. Aivosi ovat saaneet vuosien ajan tietyn määrän nikotiinia ja sen saamisen yht äkkäinen katkeaminen > aivoinfarkti.

    Ruotsissa on delannut useampi nuudelin pitkä aikaiskäyttäjä kun yrittänyt lopettaa kaman kerta heitolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tupakista pääsee vielä helposti eroon laastareilla mutta yritäpäs lopettaa nuuskan käyttäminen. Aivosi ovat saaneet vuosien ajan tietyn määrän nikotiinia ja sen saamisen yht äkkäinen katkeaminen > aivoinfarkti.

    Ruotsissa on delannut useampi nuudelin pitkä aikaiskäyttäjä kun yrittänyt lopettaa kaman kerta heitolla.

    Nikotiini ottaa nuorten aivot panttivangiksi...


    https://www.verkkouutiset.fi/a/tutkija-hslle-nuuska-sotkee-aivot/

    Äänestä

Aaah, onpa se hienoa perjantaisin ajella mökille, pistää kamina tulille ja avata olut. Muutaman oluen jälkeen sitten punaviiniä ja esim. Signature original sikaria lähtee ulos terassille tupruttelemaan, parhaassa tapauksessa voi katsella taivaalle ja ihastella tähtiä samalla =)

Arkisin ei pala, eikä maistu alkoholi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tupakka ja nuuskahuulisuus antaa myös ihmisestä köyhän ja kouluttamattoman kuvan mikä useinkaan ei ole väärä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu