Verzenios lääke

Rintasyöpän liitännäishoitona olen aloittamassa Verzenios lääkityksen.
Haluaisin kuulla teillä tulleista sivuvaikutuksista. Niitä tuntuisi olevan paljon..
Erityisesti kiinnostaisi hiusten lähtö; missä vaiheessa ja millä tavalla. Lähtikö kaikki hiukset vai oheniko hiukset?
52562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla ei ole hiukset lähteneet, eikä tullut isompia sivuvaikutuksia. Vatsa on kuralla kyllä, mutta yleensä ripulilääke helpottaa

Äänestä

Itselläni kasvu hieman hidastui ja sytostaattien jälkeiset kaljut kohdat, joihin ei vielä ollut hoitojen loppumisen jälkeen ehtinyt kasvaa tukka, täyttyivät tämän lääkkeen aloituksen jälkeen huonosti. Kulmakarvoista lähti lääkkeen aloituksen jälkeen puolet. Silmät vuotavat paljon ja iho kuivuu. Anemiaa on ja siihen liittyviä oireita on paljon. Vatsan toimintaa pitää lääkitä. Kyllä nämä ovat pieniä oireita, jos syöpä pysyy poissa.

Äänestä

Verzenius lääkkeen ei pitäisi vaikuttaa hiusten lähtöön. Itselläni ei ainakaan oo lähteny. Muuten ok paitsi närästystä ilmenee. Lääketta käytetään 2 vuotta leikkauksen jälkeen. Sitten sen käyttö lopetetaan.

Äänestä

Minulla alkoi hiukset tai oikeastaan päälaki kaljuuntumaan noin vuoden kuluttua aloittamisesta. Hyvin jo tuuheaksi kasvanut ja pituuttakin mukavasti tullut kunnes huomasin, että hiuksia lähti päivittäin koko pituudeltaan. Se kieltämättä harmittaa. Kahden vuoden kuurista on jäljellä enää 4 viikkoa. Toivon todella, että hiukset alkaisivat tuuhenemaan ja kaljuina paistavat kohdat peittyisivät kokonaan.

Äänestä

Minulla Verzenios on aiheuttanut voimakasta uupumusta, yöllistä hikoilua ja nuo alkoivat melko pian lääkkeen aloituksen jälkeen. Muutaman kuukauden käytön jälkeen alkoi silmien vetisyys, jatkuva vuotaminen. Kynnet alkoivat haurastua puolen vuoden käytön jälkeen ja hiukset lähtemään tukkoina samoihin aikoihin. Nyt olen käyttänyt lääkitystä 9 kuukautta ja jouduin jättämään sen tauolle hengenahdistuksen vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rintasyöpän liitännäishoitona olen aloittamassa Verzenios lääkityksen.
Haluaisin kuulla teillä tulleista sivuvaikutuksista. Niitä tuntuisi olevan paljon..
Erityisesti kiinnostaisi hiusten lähtö; missä vaiheessa ja millä tavalla. Lähtikö kaikki hiukset vai oheniko hiukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu