Suomalaisyritykset vetäytyneet Venäjältä lähes täysin

Tiltun kannattaa nyt mennä suoraan Moskovaan ja kertoa olevansa yrittäjä.

Kauppakamarien tuore vientijohtajakysely osoittaa, että suomalaisyrityksillä ei enää ole liiketoimintaa Venäjällä.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 0,9 prosentilla on vetäytymisprosessi vielä kesken, mutta varsinaista liiketoimintaa kyselyyn vastanneilla ei Venäjällä enää ole.

Sama kysymys on esitetty kauppakamarien vientiä harjoittaville yrityksille Venäjän hyökkäyssodan alettua ja syksyn kysely on ensimmäinen kerta, kun kutakuinkin kaikki kyselyyn vastanneet suomalaisyritykset ovat vetäytyneet pois Venäjältä.

Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi helmikuussa 2022, silloin tehtyyn kyselyyn vastanneista yrityksistä 78 prosentilla oli liiketoimintaa Venäjällä. Vuoden päästä sodan alkamisesta reilulla kuudella prosentilla oli vielä liiketoimintaa Venäjällä ja 13 prosentilla oli vetäytymisprosessi kesken.

– Suomalaisyritykset ovat toimineet esimerkillisesti. Vetäytymisprosessit aloitettiin mahdollisimman pian sodan alettua, eivätkä ne ole olleet kaikille yrityksille helppoja. Nyt näyttää siltä, että ollaan loppusuoralla tai jo melkein maalissa asti, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.

Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastasi yli sata vientiä harjoittavaa kauppakamarien jäsenyritystä ympäri Suomen. Kysely tehtiin syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Yrityksiltä kysyttiin myös, ovatko ne kohdanneet Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämisyrityksiä. Vastanneista 28 prosenttia oli kohdannut pakotekiertoa ja yli 60 prosenttia ei ollut. Yrityksistä yli kymmenen prosenttia ei osannut sanoa, oliko tunnistanut pakotekiertoa tavoittelevaa toimintaa. Luvuissa ei ole merkittäviä muutoksia verrattuna aiempiin kyselyihin.

- Tiedostavat yritykset osaavat hakea tarvittaessa pakoteneuvontaa niitä tarjoavilta viranomaisilta ja ulkomaankauppaa tukevilta organisaatioilta liiketoimintansa tueksi, sanoo Pohjanheimo.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä viidennes kertoo aikovansa osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tämä luku laski hieman edellisestä kyselystä, jossa luku oli 30 prosenttia.

– Ukrainan jälleenrakennus on jo käynnissä ja joitakin suomalaisia yrityksiä osallistuu jo työhön. Kyselyymme vastanneista yrityksistä lähes puolet ei vielä ole tehnyt päätöstä lähteäkö mukaan vai ei. Se on ymmärrettävää, koska moni odottaa sodan loppumista, jolloin jälleenrakennus lähtee täydellä voimalla käyntiin. Päätöksen ennättää tehdä myöhemminkin, mutta ajatus- ja valmistelutyötä voi tietenkin tehdä jo nyt, Pohjanheimo sanoo.

Hieno homma. Annetaan Venäjän nyt nauttia P-Korean antimista. Kim suunnittelee peltisen mutta käytännöllisen astiaston jonka jokainen joutuu ostamaan jne...
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu