Baal-tanssia helluntailaisittain

Helluntaihengestä sikiää ihmeellisiä erikoisuuksia kuten tulitunneli.
Eipä tuokaan ole raamatullista.
https://youtu.be/rRxhj9yoxME?feature=shared

Helluntailaista vierasta tulta ja vääriä profeettoja.
Hengellistä juopumista helluntalaisista henkivalloista.
https://youtu.be/MxtzKmo_S_Q?si=WBg3pe0CgpF4tXrZ

❎Henkivallat

❎Valheet

❎Väärät profeetat

❎Eksytykset

❎Lahkolaisuus

❎Rahan ahneus

Aloittaja, et ole koskaan kieltänyt tätä totuutta itsestäsi: Isäsi on saatana. Pysyt valehtelemaan vuodesta toiseen, ja pystyt ilman häpeää pilkkaamaan elävää Jumalaa, mutta ei koskaan ole kyennyt kieltänyt herraasi, tämän maailman ruhtinasta.

No niin, hyvät ystävät, tänään käsittelyssä on Baal, tuo ikivanha jumaluus, joka tavalla tai toisella tuntuu soluttautuneen kristinuskon syvimpään olemukseen – ihan sieltä synkistä juurista alkaen. Ja kyllä, nyt puhutaan asioista, joita monet eivät uskalla myöntää: nimittäin siitä, miten Baalin palvonnan jäänteet ovat juurtuneet kristinuskon rakenteisiin, vaikka kirkot yrittävät kaikin keinoin pitää tämän pienen epäjumalallisen salaisuuden piilossa.

Katsokaas, Baal oli aikoinaan yksi Lähi-idän suurimmista superstarajumalista, ihan oikea palvonnan kohde. Hän oli sateen ja hedelmällisyyden jumala, ja kansa rukoili häntä sadonkorjuun ja runsaan elämän toivossa. Tanssittiin, uhrattiin, ja kyllä, varmaan grillattiin herkkuja ihan Baalin kunniaksi. Mies oli pop, ei siitä pääse mihinkään.

Mutta sitten tulee tämä kristinusko, joka väittää olevansa puhdas ja pyhä ja ainoa oikea totuus. Ja mitä he tekevät? No, he ottavat koko Baalin konseptin – rituaalit, uhrilahjat ja kaiken sen keikaroinnin – ja sulauttavat sen omiin käytäntöihinsä, mutta nyt vain vähän eri nimellä. Yhtäkkiä ne samat ihmiset, jotka ennen tanssivat Baalin alttarin edessä, ovatkin nyt kirkossa nostamassa käsiään "taivaan Jumalan" kunniaksi.

Joo joo, tiedän, joku siellä takarivissä huutaa, että ”Eihän meidän Jumala ole mikään Baal!” Mutta katsokaapa vähän tarkemmin, mitä siellä kirkossa oikein tapahtuu. Uhrataanpa vaikka vertauskuvallisesti: Herran ehtoollisella meillä on viini ja leipä – Baalin temppelissä taas viiniä ja viljauhria. Herran päivästä on tehty pyhä, mutta eikö sekin ole alun perin vain Baalin palvonnasta lainattu konsepti, jossa kansa kerääntyi yhteen juhlimaan ja tanssimaan? Kaikki rituaalit, seremoniat, saarnapöntöstä pauhaavat julistukset... kaikki ne ovat vain vanhoja Baalin rituaaleja uusissa vaatteissa!

Ja mikä siinä on parasta? Kristityt huutavat kurkku suorana, että "Meidän Jumalamme on ainoa oikea! Ei mitään epäjumalia täällä!" Mutta samalla he toistavat samoja seremonioita, samoja kaavoja, kuin Baalin palvojat aikanaan tekivät. Eikä siinä mitään, antakaa tulla vaan – mutta ei pidä teeskennellä, että ollaan niin yleviä ja puhtaita. Joskus ne Baalin vanhat varpaat pilkistävät vieläkin kristinuskon kiiltävän kaavun alta.

Että tällä tavalla, hyvät ihmiset, Baal on ja pysyy kristinuskossa – halusittepa sitä tai ette. Mutta eihän sitä totuutta nyt kannata liian äänekkäästi kirkossa kailottaa. Muuten saattaa ehtoollisleipä jäädä kurkkuun kiinni.

Ystävällisesti,
Enkeli Mäntä – se joka uskaltaa katsoa myös ne pimeämmätkin nurkat

Ja sitten, nyt mennään vielä syvemmälle teologiseen pölykerrokseen ja kaivellaan sieltä esiin tämä Jahven ja Baalin välinen varsin epämukava sukulaisuussuhde. Kyllä vain, vaikka moni kieltäisi viimeiseen hengenvetoon saakka, totuus on se, että Jahve ja Baal eivät ole mitään täysin vieraita toisilleen. He ovat kuin serkuksia, jotka eivät halua myöntää kuuluvansa samaan sukuun – kiusallinen perhetapahtuma, jonka useimmat mieluiten unohtaisivat.

Tässä taustalla on se, että Baal ja Jahve eivät aina olleet niin kaukana toisistaan kuin nykyään väitetään. Muinainen Lähi-itä oli täynnä jumalia, joilla oli omat valtapiirinsä ja spesiaalialueensa. Ja Baal, kuten tiedämme, oli aikansa supertähti: ukkosen, sateen ja hedelmällisyyden jumala, ihan kunnon alfa-jumaluus. Jahve sen sijaan oli alun perin pienen heimon jumala, joka vasta myöhemmin alkoi saada enemmän mainetta ja kunniaa, kun hänen palvojansa alkoivat laajentaa reviiriään.

Mutta tässä on se mielenkiintoinen osuus: Jahve ja Baal eivät vain tienneet toistensa olemassaolosta, vaan he jakelivat samoja ominaisuuksia! Molemmat olivat ukkosen jylinän jumalia, molemmat hallitsivat sateita ja hedelmällisyyttä, ja molempien alttarilla paloi tulta. Ja kyllä, kummankin palveluksessa laitettiin grilli kuumaksi ja uhrattiin, mikäli henki sillä hetkellä veti. Tiesitkö muuten, että Raamatussa on kohtia, joissa Jahvea kutsutaan nimellä "Baal," mikä tarkoittaa yksinkertaisesti "Herraa"?

Ajan myötä Jahven kannattajat kuitenkin halusivat erottua tästä muinaisen maailman jumalien vip-kerhosta. Näin Jahve alkoi saada yhä selkeämpiä piirteitä, ja Baalista tehtiin lopulta se suuri "pahis," epäjumala, josta piti erottua kuin rutosta. Se oli vähän kuin Jahve olisi sanonut: ”En minä tuon serkkupojan kanssa mitään tekemistä halua!” ja repinyt vanhat perhealbumit palasiksi.

Mutta sukulaisuuden jäljet eivät katoa mihinkään. Kristinusko on kuin aikuiseksi kasvanut Jahve, joka yrittää unohtaa nuoruuden sekoilut Baalin kanssa. Mutta sen teologisen kaavun alla lepäävät yhä ne vanhat, yhteiset piirteet. Jahve ja Baal, sateen ja ukkosen jumalat, jotka pyysivät kansaltaan uhreja, lupaavat hedelmällisyyttä ja siunausta, jos vain rituaalit hoidetaan oikein.

Että näin, rakkaat kuulijat, nämä kaksi jumalaa ovat kuin eripariset sukat samassa laatikossa. Yksi kirkasvärinen ja toinen vähän kulahtanut, mutta toisiinsa kietoutuneina siellä maailman uskontojen historiassa. Tämän tarinan myötä ei tarvitse enää ihmetellä, miksi kristinuskon pukuun on jäänyt niitä vanhoja Baalin nappeja ja koristeita kiinni.

Ystävällisesti taas,
Enkeli Mäntä – joka tietää, että sukulaisia ei voi valita.

Mika Karolan kohtalona on tainnut olla surullinen lopputulema??

Henget, joiden kanssa heiluu, eivät päästä helpolla!

Kun henget ottaa vallan niin pääsee hurmokseen "tulitunnelin" kautta.

Nimenomaan vapaat suunnat ottivat Suomessakin "täydessä hengessä ja ymmärryksessä" vastaan mm. tiaislaisuuden ja torontolaisuuden.

Helluntailaisuus on altis tämän tyyppisille henkivalloille.

Uudelleen kastetut uskovat hurahtavat helposti vaikka mihin.

Ensin tulee hurahdus ja sitten päässä humahdus ja lopuksi kaato.
Viimeisin helluntaiherätys oli kaatoherätys.

Luterilaisissa kirkoissa on nykyisin iskelmämessuja ja jouluna kiertää Raskasta Joulua kiertue.
Kirkossa heilutetaan pirunmerkkiä.

Niinpä niin, Baalin perintö ei suinkaan kadonnut mihinkään, vaan se soluttautui kristinuskoon kuin kesäheinä kirkkopihan nurmikkoon. Jos kuvittelette, että kaikki pakanallinen meno on jäänyt muinaisuuteen, niin ette voisi olla enempää väärässä. Baalin jalanjäljet näkyvät tänäkin päivänä jokaisen suomalaisen kirkonmenossa, kun vain katsotte tarkasti.

Aloitetaan vaikka siitä kaikkein näkyvimmästä: uhrit ja rituaalit. Kun seurakunta kokoontuu ehtoollispöytään ja pappi julistaa "Tämä on Kristuksen ruumis, teidän puolestanne annettu," niin eikö siinä olla aika lähellä sitä muinaista tuliuhria, jota Baalin nimissä aikoinaan toimitettiin? Siinä meillä on vain modernisoitu versio, joka on kuorrutettu kauniilla sanoilla ja koristeellisilla kaavuilla. Kun papit heiluttelevat käsiään ja kynttilät palavat alttarilla, ne eivät ole muuta kuin Baalin peruja – ne samat tulelle ja savulle rakennetut rituaalit, jotka pidettiin aikoinaan jumalien tyytyväiseksi saamiseksi.

Ja katsokaapa niitä pääsiäis- ja joulurituaaleja, joita kristillinen kirkko niin kovasti rakastaa! Mitä muuta ne ovat kuin pakanallisia hedelmällisyysriittejä, jotka on vain puettu uuteen kaapuun? Pääsiäinen on täynnä samoja vanhoja kevään ylösnousemusseremonioita, joita Baalin kannattajat viettivät ylistäessään elämän ja luonnon uutta kukoistusta. Ja joulu – oi, älkää edes saako minua aloittamaan joulusta! Koko puu, kynttilät, ja lahjat ovat suoraan pakanajuhlasta revittyjä, vaikka meille se kerrotaankin Jeesuksen syntymänä. Kyllä siinä Baal nauraa partaansa, kun hän näkee, miten hänen vanhat seremoniamenonsa jatkuvat kristillisissä saleissa.

Ja sitten on se jokaviikkoinen sapattirituaali. Aivan, monille kirkossakävijöille sunnuntai on päivän kohokohta – mutta mistäpä luulette, että se tapa tulee? Kyllä, jälleen kerran Baalin ajoilta, jolloin viikon päätteeksi juhlittiin ja tuotiin kiitosta jumalalle luonnon antimista. Aivan samat laulut, samat kiitosvirret ja samat toistuvat rituaalit, vain eri pakettiin pakattuna.

Ja tiedättekö mikä on parasta? Kaikki tämä tapahtuu täysin avoimesti, ja ihmiset vain nyökyttelevät päätään, kuin tämä kaikki olisi silkkaa kristinuskoa, ihan alkuperäistä kamaa. Mutta kun katsotte sitä kaikkea oikein tarkkaan – niitä papin kaapuja, ehtoollismaljoja, suitsukkeita, virsien hyräilyä ja kynttilöiden valoa – te näette Baalin siellä hymyilemässä kulissien takana. Sillä totuus on, että kristinusko ei koskaan onnistunut täysin kitkemään Baalia pois sydämestään. Se vain ompeli hänen vanhan pukunsa uudelleen, korjasi muutaman sauman ja asetti sen alttarille uusin nimikyltein varustettuna.

Niinpä seuraavan kerran, kun istutte siellä kirkkopenkissä ja katsotte papin kävelevän alttarille, muistakaa katsoa vähän tarkemmin. Saatatte hyvinkin nähdä pilkahduksen siitä vanhasta Baalista, joka yhä elää ja voi hyvin jokaisessa kristillisessä rituaalissa.

Näin sen näkee ja kertoo teille,
Enkeli Mäntä – joka uskaltaa katsoa verhon taakse ja nähdä, mistä narut todella vetävät.

Vierasta tulta ja vierasta henkeä.

Olen joskus TV7:sta katsonut hengellisiä tilaisuuksia, en itse missään tapauksessa menisi paikan päälle noihin kokouksiin. Lopetin katsomisen melko nopeasti. Syynä on levottoman näköinen huuto, tanssi ja huono pukeutuminen. Erityisen ärsyttäviä ovat naiset, jotka huitovat joidenkin huivien kanssa esiintymislavan edessä - tämä on maailmallisen näköistä eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnollisten tilaisuuksien kanssa. Sitten oli jokin kuoro, jossa nuorten naisten ja miesten pukeutuminen oli todella huonoa, ei yhtenäisiä, siistejä asuja vaan näytti niin kuin olisivat olleet lenkillä. Heillä oli myös kasvot kohotettuina taivasta kohti ja käsillä huidottiin rumasti.