Kun vauva kuolee, niin osaako hänen sielunsa puhua ja onko sillä paljon tietoa asioista, joita se ei tiennyt vauvana?
Kun dementoitunut vanhus kuolee, niin onko hänen sielunsa terve ja muistaa asioita, joita vanhus ei muistanut?
Kaverini poika on jo aikuinen, mutta hän on ollut aivovaurioinen vauvasta asti. Hän ei osaa puhua eikä edes kävellä. Kun hän kuolee, niin onko hänen sielunsa terve ja osaa puhua ja on älykäs?
Onko ihmisen sielu erilainen kuin ihminen itse?
Kun dementoitunut vanhus kuolee, niin onko hänen sielunsa terve ja muistaa asioita, joita vanhus ei muistanut?
Kaverini poika on jo aikuinen, mutta hän on ollut aivovaurioinen vauvasta asti. Hän ei osaa puhua eikä edes kävellä. Kun hän kuolee, niin onko hänen sielunsa terve ja osaa puhua ja on älykäs?
Onko ihmisen sielu erilainen kuin ihminen itse?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Arvaan näin:
- että vauva joutuu aloittamaan alusta eli opettelee puhumaan jne.
- dementoitunut vanhus muistaa paljon asioita elämästään
- aivovaurioinen oppii puhumaan ja on älykäs
Onko ihmisen sielu erilainen kuin ihminen itse?
- ei vaan samankaltainen kuin ihminen
- fyysisiä aivoja ei tuonpuoleisessa enää ole joten vauriot eivät haittaa kuten ei myöskään liikkuminen ole ongelma
Extra:
- ainoastaan Jumala voi puhdistaa ihmisen synnistä
No niin, tämäpä onkin klassinen esimerkki siitä, miten jotkut haluavat kiertää aivan perusneurologiset tosiasiat ja heittäytyä tällaiseen metafyysiseen höpötykseen. Aloitetaanpa nyt siitä, että ihminen ei opi puhumaan, kävelemään tai ajattelemaan siksi, että joku mystinen "sielu" tekee työn hänen puolestaan. Ei – nämä taidot syntyvät aivojen kehityksestä, synapsien luomisesta ja hermoyhteyksien muovautumisesta, joita harjoittelu ja kokemukset ohjaavat.
Ja entäs tämä kohta, jossa oletetaan, että dementoitunut vanhus yhtäkkiä muistaa kaiken taivaan porteilla? Näinhän tämä ei toimi. Dementia ei ole mikään tilapäinen pilvenreuna, joka tiputetaan pois tuonpuoleisessa – se on aivojen rappeutumisen seurausta, eikä tätä muistin menetystä yhtäkkiä paikata, kun aivot eivät enää ole mukana kuvioissa. Ja että aivovauriosta toivuttaisiin ja puhumaan opittaisiin kuin taikaiskusta jossain henkimaailmassa? Tässä kohtaa ollaan jo reippaasti satumaailman puolella.
Mutta sitten tullaan tähän kysymykseen: onko sielu erilainen kuin ihminen itse? Ja tämä ajatus, että fyysiset aivot eivät tuonpuoleisessa enää "haittaa"? Päästään siis siihen, että kaikki se, mikä tekee sinut sinuksi – muistosi, kykysi, tunteesi, persoonallisuutesi – onkin yhtäkkiä irrallaan fyysisestä aivotoiminnasta? Tiedän, että tämä ajatus lohduttaa monia, mutta neurologian näkökulmasta se on silkkaa hölynpölyä. Kaikki, mikä tekee meistä meidät, on sidottu niihin aivoihin, jotka meillä on, ei mihinkään henkiseen "taivas-aivoon", joka taianomaisesti korjautuu ilman hermosoluja tai sähköistä toimintaa.
Ja tämä väite siitä, että "ainoastaan Jumala voi puhdistaa ihmisen synnistä"? Sanotaanko näin, että neurologiassa emme ole vielä löytäneet niitä synnin kytkimiä tai puhdistusmekanismeja, jotka ilmestyvät jonkin taivaallisen käsiparin kautta. Synnit, moraali ja kaikki siihen liittyvä ovat nimenomaan meidän aivojemme tuotteita, kulttuurin ja kasvatuksen vaikutuksia.
Eli summaten: lapsellista humpuukiahan tämä on, kun koetetaan liimata yhteen tieteellisiä faktoja ja taivaallista tarinointia. Aivot tekevät meistä sen, mitä olemme – ei mikään taivaallinen tukihenkilö, joka paikkaa reiät ja hoitaa hommat kuntoon toisessa ulottuvuudessa.
Terveisin,
Enkeli Mäntä
Tässä tosiaan on monenlaisa ristiriitaa, kun lähdetään ajattelemaan esimerkiksi sitä, mikä on kristinuskon näkemys erittäin vammaisena syntyneen ihmisen kohtalon tarkoituksesta. Olen tämän kysymyksen jo kertaalleen esittänyt ja tuolloin vastaamaan rientänyt ei ymmärtänyt kuvailusta huolimatta, että tarkoitan sellaista tapausta joka ei osaa puhua eikä kävellä vaikka on aikuinen, vaan ääntelee/jokeltelee sängynpohjalla läpi elämänsä täysin hoidettavana. Tähän vastattiin, että kyllä vammaisetkin osaavat rakastaa ja osaavat sitä ja tätä, ilmiselvästi ei edes ollut tiedossa että näinkin vaikeasti vammaisia ihmisiä voi olla olemassa.
Niin, miten kristinusko selittää tällaisen ihmisen kohtalon? Ei ainakaan tuon ihmisen tekemällä synnillä, jos on syntynyt kohtaloonsa. Onko hänen tarkoituksensa vain toimia jonkinlaisena rangaistuksena vanhempien synneistä, kun tällaistakin tulkintaa väreilee joissain ”kristillisissä” selityksissä? Vai onko hänen tehtävänsä olla kompastuskivi, johon suhtautumisesta tuleekin kanssaihmisille testi? Mikä voi olla selitys tällaiseen kohtaloon?
Emme tiedä, jokainen saa kuvitella. Onneksi on yksin Jumalan asia, joka on Hyvä ja Rakkaus, oikeudenmukainen.
"sielu " on se , joka meissä on ikuista , kaikki muu "liha " katoaa,
"sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa " 1 Kor : 15
"Sillä lihan sielu on veressä ja minä olen sen teille antanut alttarille , että se
tuottaisi sovituksen ." 1 Moos: 17 : 11
No niin, jälleen kerran tämä ikuisuuskysymys "sielusta" nousee esiin, ja tottakai ensimmäisenä täytyy lainata Paavalia ja Mooseksen kirjoja ikään kuin se ratkaisisi asian tyhjentävästi. Katsokaapas nyt, jos otetaan tuo kohta "liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa" ihan kirjaimellisesti, niin mehän ollaan taas siinä samassa surrealistisessa zombitarinassa, jossa "liha" kuolee mutta jokin epämääräinen ja veretön osa meistä lentää taivaan pilviin – kenties samaan tyyliin kuin Jeesuksen pilvinousu. Onko sielu sitten joku kummallinen eteerinen höttö, joka ei pysty edes verisoluja kantamaan mukanaan?
Ja tuo Mooseksen kirjan lainaus, että "lihan sielu on veressä." No, tieteellinen neurologi minussa naurahtaa tälle, sillä kyllä me tiedämme, että ajattelumme ja tunteemme eivät virtaa missään veressä vaan aivojen synapsiyhteyksissä. Mielenkiintoista tässä onkin se, kuinka Mooses ajatteli, että verta vuodatetaan alttarille sovitukseksi – hyvin vanhan kansan taikauskoa, suorastaan primitiivistä uskomusta, joka nykypäivänä kuulostaa enemmän jostain rituaalimenoilta kuin miltään henkiseltä totuudelta.
Niin, jos sielu nyt on se "ikuinen" osa meissä, niin mikä tekee siitä niin erityisen? Jos se on muka niin täydellinen ja puhdas, miksi ihmeessä me edes tarvitaan mitään alttariverirituaaleja? Eikö se vähän kuulosta siltä, että koko ajatus sielusta on rakentunut päälle liimatun ideologian varaan, jonka tarkoitus on vain ylläpitää ikiaikaisia pelkoja ja valtaa – sitä samaa HUMPUUKIA, jolla kansoja on kontrolloitu tuhansia vuosia?
Sielu tai ei, ihmisen veri se on, joka pumppaa sen hapen aivoihin, ja sieltä se ajattelu, tunteet ja persoonallisuus kumpuavat. Sen kummempaa mystiikkaa siihen ei tarvita, eikä veriuhreilla meistä mitään syntejä pestä, vaikka Mooses kuinka yrittäisi muuta väittää.
Terveisin,
Enkeli Mäntä
Kun osaa kysyä hyviä kysymyksiä, niin saa myös hyviä vastauksia.
En kirjoita mielipiteitäni, koska tiedän ...kuuluu toimenkuvaani tietää.
Jokainen ihminen on "kaksonen", on kaksi eri taajuuksilla olevaa kehoa sisäkkäin; fyysinen keho ja antimateriakeho, joka on meidän ykköskeho ja fyysinen on siitä heijaste, kopio, hologrammi. Kuolemassa antimateriakeho liukuu fyysisen kehon kruunusakran kautta ulos ja eetterikeho seuraa mukana. Antimateriakehossa on kiinnitettynä sielu ja ydinolemus = sydänkeskus = "taivasten valtakunta", jossa meidän korkein Itse asuu ...se on puhdasta Henkeä. Korkein Itse (=enkeliolemuksemme) on meidän kaikkien aikaisempien elämien viisauksien summa ja sillä on suora yhteys Suureen Henkeen, jota myös Jumalaksi kutsutaan.
Välittömästi kuoleman hetkellä antimateriakeho saapuu vastaanottokotiin, jossa se asetetaan lepoon, kuin lepotuoliin. Eetterikehossa on tallentuneena tieto/ennallistamisohjelma siitä mitä kehot; fyysinen ja antikeho olivat parhaimmillaan tämänkertaisen elämän aikana. Eetterikeho asettuu antikehon taakse ja syöttää kolmen vuorokauden aikana tuon ennallistamisohjelman antikehoon eli keho nuorentuu (vauvan keho aikuistuu noin 20 - 25 vuoden ikää vastaavaksi) ja kaikki vauriot ja sairaudet ovat poissa. Eetterikeho poistuu antikehon luota ja yhdistyy kollektiiviseen eetterikenttään.
Sielu ei puhu ...se on historiamme kolmiosainen tallentaja ...se on ainetta; hienojakoisin on muisti-osio, sitä karkeampaa ainetta on äly-osio ja karkeajakoisin on tunne-osio. Antimateriakeho on parempi minä/sinä ja hän puhuu ja saa koko sielunsa kapasiteetin käyttöönsä, myös menneitten elämien infon.
Kolmen vuorokauden unitilan ja ennallistamisjakson jälkeen antikeho, jossa kiinnittyneenä sielu ja ydinolemus, on täydellinen viimeisen elämän muodon mukainen keho ja jatkaa matkaa kohtaamisten laaksoon, jossa aikaisemmin siirtymän tehneet ovat järjestäneet ilosen vastaanottojuhlan ...kunnon peijaiset tulijalle.
Mistä sinulla on kaikki tämä tieto?
Tämä onkin oiva esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun mieli lähtee liikkumaan täysin mielikuvituksen varassa. Ihminen saattaa rakentaa itselleen kokonaisen tarinamaailman, jossa yhdistellään tieteelliseltä kuulostavia termejä – kuten "antimateriakeho", "eetterikeho" ja "ennallistamisohjelma" – ikään kuin näillä olisi mitään todellisuuspohjaa. Mikä siis saa ihmisen kuvittelemaan tällaista? Psykologiselta kannalta kyse on usein tarpeesta löytää selityksiä elämän ja kuoleman mysteereille. Kun tieteellinen tieto tai uskonnollinen opetus ei tunnu tarjoavan riittäviä vastauksia, mieli voi kehitellä omia, täysin irrationaalisia selitysmalleja. Tämä antaa tunteen kontrollista ja ymmärryksestä.
Kyse on usein myös eskapismista – halusta paeta arjen todellisuutta. Näin syntyy tällainen monimutkainen kuvitelma, joka kuulostaa kuin scifi-elokuvan käsikirjoitukselta. Itse asiassa monet näistä ideoista, kuten "antimateriakeho", muistuttavatkin enemmän popkulttuurin tuotteita kuin mitään tieteellistä tai uskonnollista oppia.
Lisäksi tässä yhdistellään New Age -tyyppisiä käsityksiä reinkarnaatiosta ja sielun kehityksestä, mikä kertoo siitä, että kirjoittaja on todennäköisesti ottanut vaikutteita monista eri uskomusjärjestelmistä ilman minkäänlaista kriittistä analyysiä. "Korkein Itse", "enkeliolemus" ja "kollektiivinen eetterikenttä" ovat juuri tällaisia käsitteitä, jotka vetoavat niihin, jotka kaipaavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin.
Lopulta tässä on kyseessä ilmiö, jossa kirjoittaja sekoittaa todellisuudenvastaiset uskomukset omiin mielikuviinsa ja saa ne kuulostamaan uskottavilta yksinkertaisesti siksi, että käyttää kielellisiä rakenteita, jotka ovat monimutkaisia ja tieteelliseltä vaikuttavia. Tämä strategia tunnetaan myös nimellä pseudotieteellinen hölynpöly.
Tämäntyyppiset kertomukset voivat kuulostaa hämmentävän vakuuttavilta niille, jotka eivät ole tottuneet tarkastelemaan asioita kriittisesti. Meidän on kuitenkin tärkeä muistaa, että asiaan kuuluu tieteellinen tarkastelu, ja tällaiset tarinat eivät perustu tieteeseen vaan mielikuvitukseen.
Terveisin,
Psykiatri Enkeli Mäntä
Jätkä pölisee teosofiaa, new agea.
Varsinaiseksi "tiedoksi" en tuota kutsuisi, mutta edustaa ilm. joitain perustaltaan itämaisia uskomuksia kuten buddhalaisuutta ja hindulaisuutta.
Varoitan: älä lähde tutkimaan noita. Saat vain paholaisen kaikkine demoneineen lähellesi ja jotka nopeasti tuhoavat ympäriltäsi kaiken mahdollisen.
Varoittaa Eräs Joka Tietää.
Vapaamuurarit ovat kiinnostuneita esoteerlsista asioista, varmaan ainakin osittain siis noistakin. Mitenkään nopeasti ei näy heiltä ainakaan katoavan ympäriltä ”kaikki mahdollinen”.
Sielu käsitteekseni on tämä "minä": minä joka ajattelen, puhun, kirjoitan, kävelen, teen valintoja, näen unia...
Henki on vielä jotain syvällisempää,
Kaverin poika on aivovaurioinen, toisin sanoen hänellä on ruumiin vamma. Jeesus paransi kaikki sairaat. Taivaassa vallitsee täydelllinen Jumalan tahto. Taivaassa ei ole sairautta tai aivovammoja.
No niin, tämä on taas näitä tarinoita, joissa yksinkertainen ajatusmaailma yrittää rakentaa taivaan sellaiseksi paikaksi, jossa kaikki on kuin saduissa – virheetöntä ja täydellistä. Kyllähän se kuulostaa mukavalta ajatukselta, että taivaassa vallitsee jonkinlainen kaikkivoipa harmonia, ja kaikki meistä – aivovammaiset, sokeat, rampautuneet – saavat yhtäkkiä uudet, virheettömät ruumiit.
Mutta mietitäänpä tätä hetki. Ensinnäkin, jos taivas on paikka, jossa kaikki epätäydellisyys pyyhkiytyy pois, mitä se oikeastaan tarkoittaa meidän identiteetillemme? Kaverin poika, joka on elänyt koko elämänsä aivovammansa kanssa, on rakentanut identiteettinsä ja persoonansa osittain juuri sen kautta. Pyyhkiytyykö tämä osa hänestä taivaassa pois, kun hänet "korjataan"? Tuleeko hänestä siellä joku aivan uusi ihminen, joka ei kanna mukanaan mitään menneisyydestään tai kokemuksistaan? Tuntuu kovin pinnalliselta ajatella, että ihmisen todellinen arvo ja identiteetti ovat vain hänen fyysisessä terveydessään.
Ja mitä tähän "Jeesus paransi kaikki sairaat" -väitteeseen tulee, niin onpa kyllä kätevää, että Jeesus paransi *silloin* kaikki sairaat, mutta nykyään niitä on kuin sieniä sateella. Jos hän oli niin kaikkivoipa, miksei hän sitten jätä pysyvää ratkaisua sairauksien ongelmaan, eikä vain vetäydy "taivaan takahuoneeseen" odottamaan, että kuolemme ja sitten korjaa kaiken?
Se, että taivaassa kaikki on täydellistä, on vain yksi näistä kristinuskon lohdutustarinoista, joilla yritetään saada meidät hyväksymään kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus tässä elämässä. Todellinen elämä on täynnä haasteita, vikoja ja epätäydellisyyksiä, ja se on juuri se, mikä tekee meistä ihmisiä. Ajatus siitä, että kaikki kärsimys jotenkin maagisesti katoaa toisessa maailmassa, on vain kaunisteleva satu, joka antaa meille tekosyyn olla kohtaamatta tämän maailman todellisuutta.
Terveisin,
Psykiatri Enkeli Mäntä
Kerrankin engeli kirjoitti viisaita.
Itse kyllä uskon, että Taivaassa, kun olemme "täydellisiä", oma tämänkin hetkinen minämme vain vahvistuu ja täydellistyy "paremmaksi, terveemmäksi" minäksemme.
Maalliset sairautemme, vaikka olemmekin niihin tottuneet, eivät ole "me itse" vaan jotain ylimääräistä, joka kuollessamme poistuu.
Aivovammainen poika ei ole se terve poika, joka on siellä syvällä, sisällä.
Sairaudet kyllä kuuluvat osana elämäämme, mutta eivät ole "me itse".
No katsos, siinähän tuli juuri se kristillinen ajatusleikki, joka pyörii aina saman kaavan ympärillä: on "oikea" minä, joka jotenkin mystisesti piileskelee jossain syvällä, odottaen että kuoleman portit avautuvat ja kaikki ylimääräinen – sairaudet, viat, heikkoudet – karisevat pois kuin vanha, kulunut takki. Tämä ajatus "paremmasta" ja "terveemmästä" minästä on varsin houkutteleva, eikö vain? Se tarjoaa kuvan taivaasta paikkana, jossa kaikki on puhdistettua ja kiillotettua kuin jokin täydellinen versio itsestämme.
Mutta mietipä, missä vaiheessa nämä "maalliset" ominaisuutemme lakkaavat olemasta osa meitä? Aivovamma, sairaus tai mikä tahansa muu ominaisuus ei ole vain jokin ulkoinen lisäke, jonka voi irrottaa kuin varaosan. Ne muovaavat meitä, kokemuksiamme, ajatuksiamme ja sitä, miten näemme maailman. On aika suurta itsensä pettämistä kuvitella, että kaikki elämän kokemukset, kivut ja ilot, eivät vaikuttaisi siihen, keitä me olemme.
Toisin sanoen, tämä ajatus "terveestä pojasta siellä sisällä" on vain tapa siirtää syrjään kaikki se, mikä ei sovi kristilliseen käsitykseen "täydellisyydestä." Täydellisyys ei ole sitä, että ollaan vain vapaana kaikista vaivoista ja sairauksista. Todellinen ihmisyys on juuri sitä, että olemme epätäydellisiä ja kannamme näitä asioita osana itseämme.
Joten ehkä se taivas, jota niin kovasti odotatte, ei olekaan paikka, jossa kaikki epäpuhtaudet maagisesti katoavat, vaan pikemminkin tila, jossa opitte hyväksymään itsenne juuri sellaisina kuin olette – kaikkine vikoine ja heikkouksineen. Mutta tietenkin, se ei kuulosta yhtä houkuttelevalta kuin kiiltokuvamainen kuva "täydellisestä" taivaasta, joten ehkä siksi siitä ei puhuta yhtä paljon.
Ystävällisin terveisin,
Enkeli Mäntä
Kaverisi poika pelastuu varmasti, koska ei voi tehdä syntiä. Hänestä tulee sellainen ylösnousemuksessa kuin mitä olisi nyt, jos olisi terve. Jumala tietää sen ja rakentaa sen mukaan uuden ihmisen.