Loppuelämän vaivat alkavat syntymästä

Sen vuoksi poltan tupakkaa ja juon alkoholia päivittäin. On vain yksi elämä, josta pitää nauttia.

Ja en, en tosiaankaan tee töitä. Antaa ahneiden typerysten tuhlata ainoa elämänsä itsensä kiduttamiseen.

😗🚬 💨
🥃
49295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Kyllä ne alkaa jo hedelmöityshetkellä.

Sillä hetkellä saamme perimämme ja jos tsägä (?) käy, niin tuo hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun seinämään ja alkaa kasvamaan.

Munasolun kiinnittymisen mahdollisuudet on tosin vain noin 1/3 eli 2/3 valmista ihmisenalkua päätyy keskimäärin keskenmenoon.

Tupakointi ja ylipäätään kaikki mitä teemme ja ajattelemme, kuten tämä kirjoitukseni, on tosin vain jonkinlaista automaattitoimintaa, koska ihmisellä ei todistetusti ole vapatta tahtoa.

Maailma on siis deterministinen, vaikkakaan ei ennustettava. Jokin epätarkkuus jossakin ajan, aineen tai luonnonlakin epätarkuudessa takaa sen. Sitä ei ole tosin vielä todistettu, tietääkseni. Voin olla toki väärässä, tuon epätarkkuuden suhteen.

Äänestä

Tupakka, päihteet= estää elämästä nauttimisen

Tupakka, henki ei kulje, ei jaksa, pysty kuten Terveenä

Päihteet, pilaa aivot, jäljenjuoksun, ei pysty nauttimaan elämästä kuten Terveenä

Äänestä
  • Se on synnin orjuutta kun käyttää päihteitä.

    Äänestä

  • Alkoholia nauttiessa asiat tosiaan tuntuvat luistavan, vaikka pahantahtoisten mielestä kohdallasi luistaisi silloin vain remmi. Kokeile edes kerran! Voi olla että ihastut ikihyväksi.

    Tupakkia en suosittele. Jos ei ole koukussa, se ei tunnu miltään. Viina kyllä tuntuu!🥳

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Alkoholia nauttiessa asiat tosiaan tuntuvat luistavan, vaikka pahantahtoisten mielestä kohdallasi luistaisi silloin vain remmi. Kokeile edes kerran! Voi olla että ihastut ikihyväksi.

    Tupakkia en suosittele. Jos ei ole koukussa, se ei tunnu miltään. Viina kyllä tuntuu!🥳

    Lienee sarkasmia..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Se on synnin orjuutta kun käyttää päihteitä.

    Teen mielelläni syntiä. Nauran kuinka hihhulit siitä kärsivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lienee sarkasmia..

    Muuten ehkä, mutta kyllä kaikkien alkoholin vihaajien pitäisi kerran kokeilla, jos ei ole sairautta joka estää.

    Tuskin on aihetta josta puhutaan ja jota parjataan niin paljon ilman omia kokemuksia kuin viina. No huumeet ehkä vievät voiton.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Se on synnin orjuutta kun käyttää päihteitä.

    >>Tuskin on aihetta josta puhutaan ja jota parjataan niin paljon ilman omia kokemuksia kuin viina. No huumeet ehkä vievät voiton.<<

    Voiko joku tosissaan väittää näin lapsellisen tyhmiä - pitää olla "omia kokemuksia" ennen kuin puhuu alkoholista...?
    Täytyy olla piruuttansa laittanut..

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Alkoholia nauttiessa asiat tosiaan tuntuvat luistavan, vaikka pahantahtoisten mielestä kohdallasi luistaisi silloin vain remmi. Kokeile edes kerran! Voi olla että ihastut ikihyväksi.

    Tupakkia en suosittele. Jos ei ole koukussa, se ei tunnu miltään. Viina kyllä tuntuu!🥳

    Alkoholia nautittaessa on kolme tasoa.

    Ensimmäinen taso on positiivisia odotuksia täynnä, se kun korkataan ekat bisset.

    Toinen taso on saavutettu, kun velat on muuttuneet saataviksi ja kaikki vitsit naurattaa ;-)

    Kolmas taso saavutetaan terävemmillä nautinta-aineilla ja silloin on jo tunne, että jos maassa olis kahvat, niin se nousisi.

    Aamu on sitten eri juttu, voi herätä hyppytornin huipulta ja vaatetuksena on pelkkä tonttulakki.. Ja päätäkin särkee ;-(

    Äänestä

  • "Tupakka, päihteet= estää elämästä nauttimisen"

    Puhutko sinä omakohtaisen kokemuksen perusteella, kun olet noin varma asiasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Tupakka, päihteet= estää elämästä nauttimisen"

    Puhutko sinä omakohtaisen kokemuksen perusteella, kun olet noin varma asiasta?

    Päihteiden käyttäjä on sekaisin. Ei sellasen ihmisen kanssa ketään halua ihmisten ilmoilla olla. Eli, päihteiden käyttäjä on kotonaan, kun kylillä aiheuttaa pahennusta.
    Onko elämästä nauttimista, olla aivot sekaisin päihteissä kotona?

    Tupakkatuotteet aiheuttaa riippuvuutta. Kun liikkuu semmosen kanssa, se joko polttaa tai miettii seuraavaa mahdollisuutta polttaa.

    Kyllä tommoset " Kaverit" on pelkkiä rasitteita, jos pitää ootella jatkuvasti sauhujen vedoilta, ja väliaikana haisee pahalle.

    Päihteet tiputtaa aivoista pois osat, jotka tekee ihmisestä viisaan. Harva nauttii päihtyneen seurasta, kun jutut niin yksinkertaisia.

    Tupakanpolttaja ja päihteidenkäyttäjä rimpuilee riippuvuuksissaan. Se näkyy sivullisille, ja häiritsee myös kanssaihmisiä.

    Lähinnä säälittäviä.

    Äänestä

Jotenkin todella törkeätä ja itsekästä ettei aloittaja alistu markkinatalouden orjaksi. Yksi hukattu resurssi jolla kvarttaalitaloutta olisi pystytty nostamaan ylöspäin. Sijoittajat jää pienemmille voitoille ja joutuu sopeuttamaan elämäänsä tulojen mukaan.

Älä kysy mitä markkinatalous voisi tarjota sinulle vaan miten sinä uhraudut markkinataloudelle.

Äänestä
  • Ei hätää meillä on hallitus, joka palvoo Kultaista Vasikkaa, Markkinataloutta.

    Kaikki Hallituksen teot on pyhitetty tuolla ainoalle Jumalalle, Markkinataloudelle.

    Niinpä en yllättyisi, jos meidät eläkeläisetkin vedettäisiin mukaan tuohon Riemujuhlaan eli Markkinataluden palvomiseen, vaikkapa lopettamalla eläkkeet ja pistämällä meidät Töihin.

    Äänestä

Elämän jälkeen jokaikinen ihminen herätetään tuomiolle Jumalan eteen.

Herra Jeesus kuoli ristillä hyvittäen syntimme, usko tähän.

MUTTA pitää tehdä parannusta, täyskäännös syntielämästä.

Äänestä
  • Pyydä Jumalalta syntejäsi anteeksi totuudessa, nöyrry, myönnä vajavaisuutesi ja pyydä apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pyydä Jumalalta syntejäsi anteeksi totuudessa, nöyrry, myönnä vajavaisuutesi ja pyydä apua.

    Itseäsi kehotat? No mikäpä ettei!

    Äänestä

  • Höpsis mitään jumalaa ei ole olemassa, ainoatakaan todistetta ei ole esitetty.

    Väitetty ja uskottu on tuhansiin jumaliin. Mutta ihan kaikki mihin ihminen on aikojen kuluessa uskonut ja tulee uskomaan, ei ole totta, onneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pyydä Jumalalta syntejäsi anteeksi totuudessa, nöyrry, myönnä vajavaisuutesi ja pyydä apua.

    Ja se totuus on toiset ihmiset, ei mikään jumala.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Höpsis mitään jumalaa ei ole olemassa, ainoatakaan todistetta ei ole esitetty.

    Väitetty ja uskottu on tuhansiin jumaliin. Mutta ihan kaikki mihin ihminen on aikojen kuluessa uskonut ja tulee uskomaan, ei ole totta, onneksi.

    Minä uskon hallituksen tarkoittavan meille kaikille hyvää, vaikka se osoittaakin sen oudolla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Höpsis mitään jumalaa ei ole olemassa, ainoatakaan todistetta ei ole esitetty.

    Väitetty ja uskottu on tuhansiin jumaliin. Mutta ihan kaikki mihin ihminen on aikojen kuluessa uskonut ja tulee uskomaan, ei ole totta, onneksi.

    Ainoatakaan todistetta päättömälle evoluutiosadulle ei ole esitetty. Kyllä tämä hienosti toimiva ihmeellinen maailma edellyttää Suunnittelijaa ja Luojaa.

    Pitää olla mielestäni aika puusilmä, jos ei näe, että Maa on ihmistä varten tehty ja ihminen itse korkeinta informaatiotasoa ajatteluineen ja tietoisuuksineen..

    Äänestä

- Kyllä parasta olisi jättää Ilmajoen ja muiden tislaamoiden tuotteet kaupan hyllyyn, tuota myrkkyä ei kukaan oikeasti tarvitse. Rahat järkeviin kohteisiin.

Terveiset taas täältä fyysiseltä Koskenkorvalta - ja hyvää viikon alkua sinnepäin.

Äänestä
  • Niin tein minäkin join ja tupakoin, vaikka kummastakin tulin aina huonoon kuntoon. Tupakasta ensimmäiset henkoset tuntui aina hyviltä, mutta lopussa alkoi jo tympimään ja vähän heikottamaankin. Samoin ensimmäiset viinaryypyt oli oikeastaan taivaallisia vaikka vähän irvisteltiinkin, mutta kun kolme päivää oli juotu ja siitä selvitty. Niin Olo oli lähinnä helvetillinen, pelkotiloja, voimattomuutta ja masennusta.
    Siitä elämästä on kulunut kohta 50 vuotta, uusi elämä alkoi, kun usko Jeesukseen vapautti minut siitä entisestä. Ihme tapahtui, Jeesus muutti kohdallani viinan vedeksi, sain tilalle normaalimiehen raittiin uuden elämän. Jota vieläkin saan armosta elää.

    Äänestä

  • >> Kyllä parasta olisi jättää Ilmajoen ja muiden tislaamoiden tuotteet kaupan hyllyyn...
    Rahat järkeviin kohteisiin. <<

    Totta puhut, kotitekoinen, puhdas ja kirkas (40%) kun ei maksa kuin sokerikilon verran per litra.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    >> Kyllä parasta olisi jättää Ilmajoen ja muiden tislaamoiden tuotteet kaupan hyllyyn...
    Rahat järkeviin kohteisiin. <<

    Totta puhut, kotitekoinen, puhdas ja kirkas (40%) kun ei maksa kuin sokerikilon verran per litra.

    Piheille vinkiksi, Littelin sokeri maksaa 1,29€/kg.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    >> Kyllä parasta olisi jättää Ilmajoen ja muiden tislaamoiden tuotteet kaupan hyllyyn...
    Rahat järkeviin kohteisiin. <<

    Totta puhut, kotitekoinen, puhdas ja kirkas (40%) kun ei maksa kuin sokerikilon verran per litra.

    Löysit näköjään porsaanreiän perusteluistani...:). Juristin vikaa sinussa? :)

    Lisätään nyt sitten, että kotipolttokin on turmiollista ja vielä Riikka/valtiokin saa siipeensä...

    Äänestä

  • Koskenkorva on siitä hauska kylä, kun sieltä lähtee päivittäin terveisiä kaikkialle Suomeen.

    Varsinkin viikonloppuisin tulee vastaan runsaasti Koskenkorvalta lämpimiä terveisiä saaneita kansalaisia.

    Heidät erottaa jo kaukaa autuaasta ilmeestä ja heidän tultuaan lähemmäksi varmistuu heidän tuoksustaan ja epäsuomalaisesta puheliaisuudestaan se, että Koskenkorvalta lähetetyt terveiset ovat tulleet perille.

    Terveisiä paljon teille koskenkorvalaisillekin! Mihin me joutuisimmekaan ilman teitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    >> Kyllä parasta olisi jättää Ilmajoen ja muiden tislaamoiden tuotteet kaupan hyllyyn...
    Rahat järkeviin kohteisiin. <<

    Totta puhut, kotitekoinen, puhdas ja kirkas (40%) kun ei maksa kuin sokerikilon verran per litra.

    ">> Kyllä parasta olisi jättää Ilmajoen ja muiden tislaamoiden tuotteet kaupan hyllyyn...
    Rahat järkeviin kohteisiin. <<"

    Minusta taas mikään ei ole rahoille niin järkevä kohde kuin hyllystä mukaan otettu Ilmajoen kunnan Koskenkorvan kylän tuote.

    Kun ajatellaan, että ostaa vajaan parinkympin arvoisen Koskenkorvan tuotteen ja saa siitä satasen, jopa kahdenkin nautinnon, niin tuotteesta saa moninverroin suuremman voiton kuin valtio.

    Järkevämpää sijoituskohdetta ei hevin löydä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Koskenkorva on siitä hauska kylä, kun sieltä lähtee päivittäin terveisiä kaikkialle Suomeen.

    Varsinkin viikonloppuisin tulee vastaan runsaasti Koskenkorvalta lämpimiä terveisiä saaneita kansalaisia.

    Heidät erottaa jo kaukaa autuaasta ilmeestä ja heidän tultuaan lähemmäksi varmistuu heidän tuoksustaan ja epäsuomalaisesta puheliaisuudestaan se, että Koskenkorvalta lähetetyt terveiset ovat tulleet perille.

    Terveisiä paljon teille koskenkorvalaisillekin! Mihin me joutuisimmekaan ilman teitä?

    Koskenkorva on hyvä talousviina. Menee arkisin niin lounaalla kuin päivälliselläkin. Pyhinä sitten väriviinoja pöytään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Koskenkorva on hyvä talousviina. Menee arkisin niin lounaalla kuin päivälliselläkin. Pyhinä sitten väriviinoja pöytään.

    Miksi pitää teollisuusmyrkkyä käyttää muka ruokajuomana?? Onhan sitä asiallisia ja hyvänmakuisiakin vaihtoehtoja.

    Äänestä

Maapallolla eläminen on kaikilla eliölajeilla kamppailua, taistelua ja kärsimistä. Luoja on sen vaan niin tehnyt. Näkemyksesi on arvokas ja saat toteuttaa sitä halutessasi. Irwin Goodman, Rauli Baddig Somerjoki ja Matti Nykänen harjoittivat myös runsasta juomista ja kapakkajuhlia, ja elämä jäi suht lyhyeksi. Mutta oli heillä varmasti vauhtia eikä elo ollut liian yksitoikkoista. Siinä on puolensa. Joku taas elää nuukasti, moitteitta, värittömästi, syöden terveellisesti ja juoden vain vettä, mutta elo voi olla tylsää ja ankeaa vaikkapa työskenneltäessä jossain viraston byrokratiassa vittumaisen pomon alaisuudessa ja henkisesti kuormittavassa työssä tuijotellen 8 h pvä päätettä. Ja sitten sairaudet, niitä vaan tulee jokaiselle ja arpaonni ratkaisee miten paljon.

Äänestä
  • Joopa, puolensa - puolensa. Mitä ihminen siis haluaa, mitä priorisoi...."asioiden arvojärjestys" jne. jne

    Äänestä

Onko tukapan polttaminen nautintoa ja kännääminen halvalla kuralla?
Jos haluaa elää persukisen elämää ja itkeä ja provoilla päivät Suolessa, niin onko se sitä mitä oikeasti joku voisi haluta?

Äänestä
  • jep, imeä savua keuhkoihin on sama kuin juoksisi ilman hengityssuojaumia taloon jossa palaa 😭😭😭😭

    Miksei palaviin taloihin juoksu ole olympialaji, kisattais kuka kestää kauiten palavassa talossa ilman "lisähappea" LOL.

    Ja se viina, aivan helvetin pahaa. Jäätelö ja suklaavanukas on paljon maukkaampaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    jep, imeä savua keuhkoihin on sama kuin juoksisi ilman hengityssuojaumia taloon jossa palaa 😭😭😭😭

    Miksei palaviin taloihin juoksu ole olympialaji, kisattais kuka kestää kauiten palavassa talossa ilman "lisähappea" LOL.

    Ja se viina, aivan helvetin pahaa. Jäätelö ja suklaavanukas on paljon maukkaampaa...

    Makuasioista ei voi kiistellä. Mikä tahansa tupakka on todellakin parempaa kuin jäätelö ja suklaakastike.

    Äänestä

"Vaivat" otsikossa ja "nauttiminen" aloituksessa. Juopon ikuinen ristiriita ja kumpikaan ei ole totta.
Ei ole mikään lääke, eikä ole mitkään juhlat. On vain riippuvuus.

Äänestä

eipä ne kaikki synny kultalusikka suussa, ja voisi vain örveltää= ??

Äänestä

Oletko onnellinen, aloittaja? Elämän mielekkyys, oletko tyytyväinen? On tutkittu, että ihminen kokee elämänsä mielekkääksi, jos hän toimii vapaehtoisesti - siis poltat tupakkaa ja juot alkoholia vapaehtoisesti. Toinen varteenotettava mielekkyyden osoitus on avuliaisuus; autat tupakkatehdasta menestymään. Kolmas virstanpylväs on kyvykkyys; kaiketi kykenet tuohon tehtävään ja sinulla on siihen aikaa. Mikäs siinä ja elämäsi on mielestäsi hyvää. Onnea valinnasta!

Äänestä

Repellä kuulemma luistaa juttu kännissä, repe siis juo liian vähän 😭😭😭😭

Äänestä

Tupakalla saa keuhkosyövän, kalkkeutuneet verisuonet, sydänviat.

Viinalla saa maksan, haiman ja munuaiset paskaksi, väittävät, että tuhoaa myös aivot, mutta se koskee vain niitä joilla aivot toimii, valmiiksi tyhmä tuskin enempää tyhmenee, ellei ditten huumeisiin sorru, sen alemmas ei enää pääse.

Äänestä

Kamala Harris on kuulemma pienessä hiprakassa koko ajan, jotta todellisuus ei iske niin kovaa 😭😭😭😭

Äänestä
  • Kamala Harrisin seuraava osoite on vankila, sieltä vapautuu suoraan kadulle kassi almaksi...

    Äänestä

Donald Trump on demokraattien pahin vihollinen.

Äänestä

Me aivopestyt olemme valmiita mihin vain, mitä päättävä valtaeliitti tahtoo. Ajatuksemme syntyvät siitä, mitä meille on ajan saatossa syötetty. Oma tahto on silkkaa harhaa. Viisaus ja tyhmyys ovat vain sanoja.

Äänestä

Porukan kannattais kyllä ottaa kännit vähän useammin, niin ei tartteis aina olla niin kireenä. Näkee täälläkin ja ympäri nettiä. Selväpäiset muka voi hyvin.

Äänestä

Juon viinaa joka päivä, nytkin. Kohta menen nukkumaan. Aamulla herättyäni otan taas viinaa. Sitten keittelen kahvit, keittelen kananmunat ja paistelen pekonit. Ruisleivän kanssa nautin nuo. Ja sitten juon taas viinaa.

En tupakoi.

Äänestä

Yks lapsuuden tuttu kuoli suusyöpään alle 30 v.
Omia valintoja. Mutta täysin turhia kuolemia.
Tupakan vuoksi ei pitäs uhrautua. Hyötyä ei ole.

Äänestä
  • Olisi kuollut muutenkin. Itse polttanut päivittäin 13-vuotiaasta saakka ja nyt ikää jo yli 60.

    Osa ihmisistä on vaan huonompia.

    Äänestä

Luonteen heikkoutta,jättäytyä riippuvaiseksi tupakka ja päihdetuotteiisiin.

Äänestä
  • Aivan - ja sitten nämä sankarit vielä joskus retostavat , ettei se ole mies eikä mikään , joka ei uskalla kunnolla ottaa...!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sen vuoksi poltan tupakkaa ja juon alkoholia päivittäin. On vain yksi elämä, josta pitää nauttia.

Ja en, en tosiaankaan tee töitä. Antaa ahneiden typerysten tuhlata ainoa elämänsä itsensä kiduttamiseen.

😗🚬 💨
🥃

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu