Kyseessä saattaa olla Putinin ”ihmeaseen” neljäs peräkkäinen epäonnistuminen.
"Venäjä on saattanut epäonnistua mannertenvälisen ballistisen RS-28 Sarmat -ydinohjuksen testilaukaisussa Plestskin koealueella.
Ohjuskokeen epäonnistumisesta kertovat useat Ukrainan sotaa avoimista lähteistä seuraavat tahot. Aiheesta uutisoi muun muassa Deutsche Welle.
Plesetskin koekenttä sijaitsee Arkangelin alueella noin 500 kilometrin päässä Suomen itärajalta.
Testiohjusta ei ollut varustettu ydinkäyttöön tarkoitetulla hyötykuormalla.
OSINT-analyytikko MeNMyRC1 julkaisi viestipalvelu X:ssä satelliittikuvia tapahtumapaikalta. Niistä on nähtävillä räjähdyksen aiheuttama valtava kraatteri. Analyytikko uskoo, että nestemäinen polttoaine on voinut räjähtää tankkauksen aikana.
– Ohjus räjähti siilossa jättäen jälkeensä valtavan kraatterin ja tuhoten testialueen.
Myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan tulipalotietoja keräävä FIRMS-järjestelmä rekisteröi testialueella tulipalon.
Sarmat-ohjuksen ensimmäinen ja viimeinen onnistunut laukaisu tehtiin Venäjällä huhtikuussa 2022. Jos tiedot nyt tehdystä testistä vahvistuvat, kyseessä on jo Sarmatin neljäs peräkkäinen epäonnistuminen.
Sarmatin suunnittelu aloitettiin vuonna 2009, ja sen on määrä korvata Venäjän vanhat S-18 Satan -ohjukset."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fb052f8a-6c4f-4374-a3ea-9c8d9b7b59d1
Saatana saapuu Moskovaan kun tällainen ydinase paukahtaa lähtösijoilleen.

Vastaukset 34
Vanhimmat
Hupsista. Eivätkös venäläiset ole koko ajan kehottaneetkin pelkäämään?
Sarmat ja Burevestnik-ohjukset ovat vähentäneet Venäjän intoa rakentaa massiivisia tuhoaseita.
Tiedemiehet eivät riitä, niitä pitäisi hommata lisää P-Koreasta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006202468.html
AFP: Venäjän räjähdyksessä kuolleet tiedemiehet olivat kehittelemässä ”uusia aseita”
Venäjän viranomaiset ovat jo aiemmin kertoneet, että onnettomuus tapahtui kesken rakettikokeen.
Alkaa tiedemiehet olla kortilla, pitää mennä paksun pojan pakeille hakemaan puuohjuksia.
Mikä Venäjän kaltaisessa maassa motivoi, minusta on läpeensä paha johto, jolloin usko parempaan tulevaisuuteen on lähelle nollaa?
Kuoleman kulttuuri, kuten osassa islamistisia muslimimaita. Kun ei arvosta edes omaa elämää, miten arvostaisi muiden? Vaatisi sivistykseen ja empatiaan kasvatuksen jo kodista sekä päiväkodista alkaen ilman kuoleman kulttuurien ideologioiden aivopesemistä tabula rasa-mieliin.
Mr Evil.
Taas on pikkurilli suussa.
Kenelle Puuttin nyt antaa kenkää vai menikö kaikki mahdolliset tyypit räjähdyksen mukana?
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo ettei hänellä ole tietoa Venäjän RS-28 Sarmat -mannertenvälisen ballistisen ohjuksen testistä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Peskovin mukaan asia kuuluu puolustusministeriölle. Venäjän puolustusministeriö ei vastannut Reutersin kommenttipyyntöön.
Joten elämä jatkuu ryslandiassa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut Igori vetää karvalakkia syvemmälle päähänsä ja haaveilee kanamunista ja lämmittelee käsiään omissa munissaan
😁🤣😂😆
Kukaan ei halua tunnustaa tietävänsä koko ohjuksesta, koska se on niin nolostuttavan huono.
ALERT !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
BS detected.
Vähän niin kuin kukaan ei halua selvittää kaasuputken räjäyttäjää koska sen tekivät omat. Mitä eroa tässä on. Tuostahan pitäisi koko EUn johto laittaa poseen. Tuhoavat valtion omaisuutta
Putlerilla rämähti lahkeeseen...
Putleri on tuhonnut venäjän talouden ja suhteet koko maailmaan nyt on vuorossa maan paukauttaminen raunioiksi omilla ohjuksilla sitten homma alkaakin olemaan valmis 🤥
Ei vaan Suomalaiset itse ovat tuhonnet talouttansa . Pakotteet"""
Ukrainalaisesta pesukoneesta varastettu mikrosiru meni vahingossa linkoukselle kesken laukaisun! 🤪
Da.
Täällähän sanottiin jo aikoja sitten että venäjän ohjukset räjähtelee siiloihinsa ja niin myös kävi. Mitäs palstan venäjämieliset nyt sanovat?
Ei mitään aihetta huoleen, testaavat vain siilojen kestävyyttä.
Huhujen mukaan paikalla oli juuri ohjukseen tutustumassa ja vierailemassa Medved hän oli vodkapullo kädessä kovin uteliaana näpelöinyt jotakin punaista nappia kysellen mihin sitä käytetään .....
Faktojen mukaan Royal Navy on epäonnistunut kahdessa viimeisessä SLBM-kokeessaan. Viimeisin meni mönkään helmikuussa Floridan edustalla.
https://www.bbc.com/news/uk-68355395
Kyseinen Trident-ohjus muodostaa koko brittien ydinpelotteen ja on käytössä myös USA:n sukellusveneissä.
EI HYVIN MENE 🙄
Britit vasta testaa, USA:lla se on toiminnassa.
Vasta testaa? Trident on 70-luvun ohjus ja ollut käytössä myös briteillä jo 50 vuotta.
Kysymys kuuluu onko venäjällä tiedemiehiä lainkaan ja insinöörit tippuvat ikkunoista😂😂😂
Olisihan se hienoa jos kunnon korona puhkeaisi vielä Venäjällä talven ajaksi.
Ostankinon televisiotorni Moskovassa olisi 110% käyttöasteella.....
Putinin punaiset viivat pullistelee otsassa.....
Kaikki menee suunnitellusti mutta rikostutkinta aloitetaan...
Kyllä! kaikki epäonnistuu vatnikeillla mutta Polonium tehoaa aina! ja avoimet ikkunat...kalsarit...elinikäinen valkeus- toimii myös ja muista mitä voit sanoa myrkky-kääpiölle!
panoksena elämä! Hah..hah....aaa..
"Syytetty meillä jo on, enää puuttuu vain rikos". :-)
Viisaammat venäläiset sabotoi kajahtaneen diktaattorin hankkeita..
Näin minäkin luulen selvää kapinaa samaten ne ammusvarastot putlerilla alkaa aika käymään vähiin
Olen todella helpottunut että siiloonsa. Eikä sen ulkopuolella ilmassa. Mistä tuuli silloin ? Toivottavasti sinne ei jäänyt ihmisiä tai eläimiä tuleen. Sota on jo kauhea asia muualla. Mitä ne muut mainitut ohjustyypit olivat jotka mainittiin artikkelissa "vaihtoehdoksi". Myös länsimaiden pitää olla todella vastuullisia, ettei lähde tekemään pahaa aseillaan. Kaikki tulta syöksevät tai räjähtävät aseet ovat huolestuttavia, muutkin. Kaikki kidutusaseetkin. Pitäisi enemmän keskustella etiikasta ja asioista ?
Väite: Venäjän uusin superohjus räjähti siiloonsa.
No niin tosiiaan näyttää tehneen konsolipelissä.
"No niin tosiiaan näyttää tehneen konsolipelissä."
Myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan tulipalotietoja keräävä FIRMS-järjestelmä rekisteröi testialueella tulipalon.
Enpä usko että FIRMS kerää tietoja videopeleistä mutta tiltu osoitti taas uskomattoman tyhmyytensä.
https://firms.modaps.eosdis.nasa.gov/map/#d:24hrs;@0.0,0.0,3.0z
VENÄJÄ ON VAJOAMASSA OMIIEN POMMIENSA KUOPPIIN
KOSKAS SE KETJUREAKTIO VENÄJÄLLÄ KOSAHTAA MATKAAN JOTTEI VENÄJÄ OLE ENÄÄN KUIN KUOPPIEN VALTIO
KOKO MAAILMA SITTEN SAISI YSKIÄ VENÄJÄ PÖJYÄ KEUHKOISTAAN JA OIKEIN JONKIN AIKAA