Nykyisin syyllistetään ihmisiä liikaa terveysasioilla

🤔 🛏 🍲 milloin syöt väärin tai liikut liian vähän. Nyt on nukkuminen kovasti tapetilla. Joku on mitannut kuinka paljon pitää nukkua yöllä. Entäs jos ei nukuta. Maalaisjärjellä luulisi, että kun herää niin on nukkunut tarpeeksi. Broidille sanottiin uniklinikalla, että 5 tuntia riittää hänelle ihan hyvin.

Eikä riitä, että ihmistä syyllistetään omasta nukkumisesta, vaan nyt pitäisi kello kädessä vahtia koirankin nukkumista. Kyllähän koirat mun mielestä osaa nukkua sen minkä tarvitsevat. Ei murrelle voi sanoa, että meneppä takaisin maate, et ole vielä nukkunut tarpeeksi.

Jossakin luki koirista näin:
" Koirat, jotka nukkuvat alle kymmenen tuntia vuorokaudessa, osoittavat todennäköisemmin ärtyisiä käyttäytymismalleja, kuten murinaa, näykkimistä tai puremista. Ne saattavat kiukutella muita lemmikkejä kohtaan sekä kotona että sen ulkopuolella." Sehän voi olla niinkin, että kärttyiset koirat eivät vain nuku niin pajon, kuin säyseämmät.

10

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koirilla tarkoittaa kylläkin sitä miten omistajan täytyy huolehtia koiransa unista ettei koiraa tahalleen stressaa mölyämällä tai aktivoimalla kuten omistajalle sopii.Koiran tahtiin on elettävä kuten kissojenkin.Omistajan on huolehdittava koirlle rauhaisa hyvä makuu paikka.
      Omistajasta täysin riippuvaiset lemmikit on hänen armoillaan.

      • Mulla se eka koira oli talonvahti. Se nukkui milloin missäkin kun vahti ympäristöään. Harvoin oli siellä makuupaikallaan. Toisella oli oma paikkansa missä makoili. Elämisen äänet eivät ole kummankaan uniin vaikuttaneet. Luulin, että on itsestään selvää antaa elukoiden nukkua rauhassa herättelemättä. Jossakin pentuohjeissa siitä on ohjeetkin.


    • Anonyymi

      Juokaa vettä niin menehdytte. Älkää juoko niin silloinkin menehdytte. Tällaisen käsityksen olen saanut. Kun mikään ei koskaan riitä. Se mitä tiedän on että jos joku alkaa läksyttämään muita esim. terveellisten elämäntapojen saralla että tee niin tai näin, niin se on muiden kontrollointia ja narsismia. Ohjeiden välittäminen toisille on vielä ihan ymmärrettävää mutta se jos face to face aletaan tuputtamaan omaa elämäntyyliään, menee överiksi. Osa sukulaisistani on sellaisia. Olen joustamaton oman tieni kulkija. Mulle ei tarvii myydä ajatuksia siitä miten elää. Me ollaan kaikki yksilöitä joilla on omat perspektiivinsä asioihin. Silloin jos ei nukuta niin kannattaa nousta ylös. Univaje saa nukahtamaan helpommin sitten seuraavana yönä. Päiväunet on hyvä pitää hyvin lyhyenä eli oikeastaan vain lepuuttaa silmiään, jos niitä on pakko harrastaa.

      • Anonyymi

        👌👌👌


      • Anonyymi

        Intjin mainostama kollageeni kylläkin auttoi huomattavasti akillesjännevaivaani. Kiitos hänelle siitä. Kaikki terveysasiat eivät ole kuitenkaan tuulesta temmattuja. Olen joskus käynyt jalkavaivojeni takia lekurilla muttei minulle annettu minkäänlaisia ohjeita ravinnon suhteen. Minulta ei edes kartoitettu sitä saanko elimistööni riittävästi rakennusaineita ravinnon mukana vai en. Tämähän on olennainen seikka, oli kyseessä sitten fyysinen taikka psyykkinen terveys. Ravintolisistä sen verran että luultavasti paras juttu on se että nauttii niitä riittävästi, enemmän kuin 100 % saantisuositus. Ei kuitenkaan kovin paljon enempää kuin se. Esim. kahvi heikentää lisien imeytymistehoa, niin siksi. Rasva-, ja vesiliukoiset ravinteet ovat hieman eri juttu. Rasvaliukoiset kertyvät kehoon ja vesiliukoiset valuvat k*sen mukana ulos. En siis näe syytä sille miksi vesiliukoisia aineita pitäisi nauttia ylenmäärin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Intjin mainostama kollageeni kylläkin auttoi huomattavasti akillesjännevaivaani. Kiitos hänelle siitä. Kaikki terveysasiat eivät ole kuitenkaan tuulesta temmattuja. Olen joskus käynyt jalkavaivojeni takia lekurilla muttei minulle annettu minkäänlaisia ohjeita ravinnon suhteen. Minulta ei edes kartoitettu sitä saanko elimistööni riittävästi rakennusaineita ravinnon mukana vai en. Tämähän on olennainen seikka, oli kyseessä sitten fyysinen taikka psyykkinen terveys. Ravintolisistä sen verran että luultavasti paras juttu on se että nauttii niitä riittävästi, enemmän kuin 100 % saantisuositus. Ei kuitenkaan kovin paljon enempää kuin se. Esim. kahvi heikentää lisien imeytymistehoa, niin siksi. Rasva-, ja vesiliukoiset ravinteet ovat hieman eri juttu. Rasvaliukoiset kertyvät kehoon ja vesiliukoiset valuvat k*sen mukana ulos. En siis näe syytä sille miksi vesiliukoisia aineita pitäisi nauttia ylenmäärin.

        Mulla on nivelvaivoja kolesterolilääkkeen takia. Helpotus tuli koiran nivelrikon ansiosta. Koirat kun ei osaa sanoa sattuuko tai ei, niin on mitattu kondroitiini+ glukosamiini yhdistelmän vaikutus. Se oikeasti voitelee koiran niveliä. Nyt on tullut ihmisillekin kyseistä yhdistelmää myyntiin.

        B12 muistivitamiinia syön myös. Sitähän saa vain liharuuasta. Eikä lääkärissä eikä apteekissa varoitettu mun verepainelääkkeestä joka syö b12 vitamiinia.


      • Mä olen jonkun kerran erehtynyt ostamaan lööppilehden terveysotsikoiden takia. Niissä mainostetaan parannuskeinoa milloin mihinkäkin vaivaan. En enää tuhlaa niihin rahoja kun joka kerta neuvot on samat. Syö terveellisesti -ei liikaa, nuku riittävästi ja liiku tarpeeksi.


    • Anonyymi

      Itselläni on ollut aamusta saakka punkki ihossa kiinni no mitäs sitten otetaan irti kun muija tulee töistä että näin meillä en pelkää mitään

      • Anonyymi

        Kannattaa seurailla tuleeko siihen sitä punaista rinkulaa. Jos tulee niin on mentävä terveysasemalle. Kerran odotin muistaakseni hammaslääkäriä. Joku hölötti siellä että oli kärsinyt ties mistä oireiluista ja lopulta paljastui että se oli punkin tekosia. Punkki ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat vaivoja mitkä voivat sekoittaa terveyttä oikein huolella.


      • Punkit kannattaa ilmoittaa seurantaan. Silloin tiheälle punkkialueelle saadaan ilmaiset rokotteet. Kerran kysyin punkkibussista rokotteen hintaa. Silloin tarvittiin kolme rokotusta kolmenkympin kappalehintaan:
        https://www.punkkilive.fi/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5620
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1612
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      971
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      851
    5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      832
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      44
      822
    8. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      817
    9. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      39
      799
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      794
    Aihe