Ähtärin keskustalainen, lueppa tämä

Anonyymi-ap

Helsingissä kuiskitaan, että …

Ähtärin kaupunki on antanut 17 miljoonan euron takaukset Ähtärin Eläinpuiston veloille. Kaupungin antamat takaukset on todettu laittomiksi Korkeimmassa Hallinto-Oikeudessa. KHO totesi, että taloudellinen riski oli liian suuri, eikä takauksille ollut vastavakuuksia. KHO:n päätösten mukaan Ähtärin kaupunginjohto ylitti toimivaltuutensa.

Tilinpäätösten perusteella Eläinpuisto on konkurssikypsä. Yhtiön oma pääoma oli vuodenvaihteessa noin 4,5 miljoonaa euroa negatiivinen. Yhtiöllä erääntyy neljän miljoonan euron edestä velkoja kuluvan vuoden aikana.

Pandat aiheuttavat Ähtärin veronmaksajille ehkä 15 miljoonan euron laskun. Lopullinen summa selviää vasta Eläinpuiston konkurssimenettelyssä. Kaupungin johto on syyllistynyt törkeään virkavelvollisuuden rikkomiseen ja se on velkavastuussa Eläinpuiston tappioista. Törkeän virkarikoksen vanhenemisaika on kymmenen vuotta. Mielestäni Ähtärin asukkaiden kannattaisi tehdä rikosilmoitus ja vaatia oikeusprosessissa vahingonkorvausta Ähtärin kaupunginjohdon laittomista päätöksistä.

31

1601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Savola ei muka tiedä asiasta mitään kerkiää kumminkin haukumaan valtuutettuja mätämuniksi,

      • Anonyymi

        Hänen "tietämyksensä" asioista näyttää vaihtelevan sen mukaan onko siitä etua itselleen. Valitettavasti.


      • Anonyymi

        Pakkohan jotain tietää jos on kerran ollut eläinpuiston hallituksen puheenjohtajanakin niihin aikoihin kun pandat tuli Ähtäriin. Tokikin luikki karkuun vähin äänin heti kun huomasi että pandat ei ookkaan kultakaivos.


    • Anonyymi

      Laittakaa nyt nämä suhmuroijat henkilökohtaiseen vastuuseen! Toivottavasti löytyy yksikin rohkea joka vie prosessia eteenpäin. On sitä ennenkin töhöilleet luottamusmiehet joutuneet maksamaan hupuloimansa rahat takaisin.

    • Anonyymi

      Nisulle laskua perään.

      • Anonyymi

        Pullalla ei oo massia, kaikki mennyt rusinoohin jotka tunkenut omaan reikään.


      • Anonyymi

        Mitä noita vanhoja juttuja nostetaan, ällö


    • Anonyymi

      Onneksi saatin valituksilla estettyä ainakin 8 miljoonan euron tuet.

      • Anonyymi

        Kepulaista propagandaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaista propagandaa...

        Vähänks noloo
        olla kepulainen päättäjä Ähtärissä.


    • Anonyymi

      Mitä hyötyä on ollut Ähtärille oman alueen kansanedustajasta. Vieläkö löytyy kannatusta yli puoluerajojen.

    • Anonyymi

      Keskustapuolueelta puuttuu talousosaaminen ja siitä on esimerkkinä tradenomi Mikko Savolan rahantuhoamishommat.

      • Anonyymi

        Kepun paskamahat karanteeniin, jalkapuuhun ja lopuksi vielä karkoitus.


    • Anonyymi

      Tappiot pandojen osalta ovt noin30 miljoonaa .

      • Anonyymi

        Aivan järkyttävää! Ei montaa yhtä vakavaa hölmöilyä kuntakentältä tule mieleen. No Jalasjärven tapaus lähinnä. Siitäkin napsahti vastuullisille linnatuomiot. Ei ole kaukana nytkään.


    • Anonyymi

      Ähtärissä kuiskitaan, että Eläinpuiston ongelmat ovat vain osa Ähtärin tulevaa konkurssia. Viime vuosina on tehty velaksi valtavat investoinnit, joiden maksamiseen Ähtärillä ei ole mitään mahdollisuuksia.
      Onkohan ajatuksena ollut rakentaa kaikki mahdollisnen, koska kuntaliitos on kuitenkin tulossa...

      • Anonyymi

        Jyy, de vad de!


    • Anonyymi

      Kepu keitti tänne kalliin pandasopan. Tätä maksellaan vielä monta monta vuatta etiäpäin.

    • Anonyymi

      Päättäjillä paskat housuis mennään kriisikunnaksi ja tulee asiantuntijat penkomaan asioita jotka eivät kestä päivänvaloa.

    • Anonyymi

      Kaikki muut muuttakaa pois ko kunnasta jääköön junttapussit vai kunttajussit

    • Anonyymi

      Mikko on aivan loistava talousmies. Yhtä hyvä kuin Myllymäen puukotti mies.

    • Anonyymi

      Zoo menee konkkaan ja ehkä Ahterikin joten pakkoliitos Alavuden kaupunkiin jolla on ylijäämäinen budjetti on tosi

    • Anonyymi

      Hehe hee
      Tuosta tulee mieleen Mari Kiviniemi Kepu joha junaili Jalasjärven jakkille kymmeniä miljoonia ja löhti lipettiin.
      Kuntaliitos Kurikkaan oli seuraus

    • Anonyymi

      Kyllä nyt on tilanne että koko lomahomma pitää lopettaa ,tuotti tappioo 35 vuotta joennen pandojen tuloa ,luulis jo ähtärin päättäjien ymmärtävän ,jos ei kannata niin ei kannata .

    • Anonyymi

      Eikös kun kaksi vuotta on alijäämäinen tilipäätös kunta on kriisikunta ja vm ukot tulee tekemään leikkauksia palveluihin ja sitten pakkoliitos alavuteen.

    • Anonyymi

      Kukas tuommoista Helsingissä kuiskii?

    • Anonyymi

      Mikä huijaus on uusi karhupelleily ja joutuuko op maksumieheksi. Veljeksille patsas keskustaan. SDP, kokkarit ja kepu suhrumoinnin mestarit.

    • Anonyymi

      Onkos niillä uusilla karhuilla ruusunpunaiset silmälasit?

    • Anonyymi

      Hyvin on onnistuttu epäonnistumaan!

    • Anonyymi

      Onneksi kepu ottaa kaiken päätäntävallan ,ei ole mitään hätää kuntalaisilla muuta kuin maksetaan aina vain korkeammat verot niin kyllä asiat hoituu.

      • Anonyymi

        Apulaissheriffillä on loistava huumorintaju?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6205
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3485
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe