TAPPAMINEN!
Tuo ei ole ollut enää aikoihin mitään "itsensä puolustamista" vaan raukkamaista heikomman osapuolen MURHAAMISTA!
Täysin järjetöntä ja sairasta touhua hyväksyä tuollainen!
Tuo ei ole ollut enää aikoihin mitään "itsensä puolustamista" vaan raukkamaista heikomman osapuolen MURHAAMISTA!
Täysin järjetöntä ja sairasta touhua hyväksyä tuollainen!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Muu maailma vain seuraa sivusta ja antaa tämän jatkua. Kymmenet tuhannet ovat kuolleet ihan turhaan ja sadat tuhannet kärsivät. Lopettakaa jo tuo mielisairas tappaminen!
Täytyy muistaa että kumpi aloitti, sitä saa mitä tilaa. Ne palestiinalaisraketit ei lopu niin kauan kun yksikin palestiinalainen on hengissä.
Niin kauan kun minä muistan, siellä on ollut sotatila ja minä muistan kaukaa.
Palestiinalaislapset eivät aloittaneet mitään. He ovat kuolleet yhtä syyttöminä kuin syntyivät.
On edelleen epäselvää, kuinka suuren osan lokakuun kuolemista israelilaiset aiheuttivat itse. Se ei ole aivan pieni määrä.
Ei Israel ole tappanut vaan armeija. Ja siihenkin syypää on joku hitsipollan rakettisankarit.
Israelin armeija on syypää kansanmurhaan ja viattomien siviilien turhaan tappamiseen.
Älä selittele töhertäjä-pörssirikollisten äärioikeiston käytännön väkivaltajoukon vellihousu.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-israelin-ilmaus-muistuttaa-venajan-natsisatanismiretoriikasta/7f12fa68-917b-4bb5-ac46-844df005ce73
Mistä sää niiden siviilien viattomuuden tiedät.
Varmaan ansaisisivat kaikki kuolla samoinkuin juutalais-paskatkin.
Kyllä noi molemmat paskat pitäs pakottaa rauhaan kovalla tappamisella. Eli jos ei tee tasan niinkuin käsketään niin helvetisti pommeja siviilien niskaan. Päättäjiä aika turha tappaa. Niidenkanssa kun pitäs neuvotella. Ainakin osa päättäjistä pitäs siis jättää eloon.
Sanoo 15-v.
Suomi on jo syytteissä kansanmurhasta Gazassa, äärioikeistohallituksen töhertäjä-pörssikriminaalien veroparatiisiterrorismin takia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17509030/sananvapauksien-estamisesta-pieni-askel-kuolemanrangaistuksiin#comment-115555896
Jo neljättä viikkoa sananvapaudet täysin estettynä, yksityistetyn Yle-nimen varastaneen EK-töhertäjämedian toimesta, jota PetosPersKok-äärioikeistohallitus rahoittaa verokeitaisiin järkyttävillä summilla siitä hyvästä, että se tekee pelkkää äärioikeiston AutokratiaUsan pörssirikollisten Disinformaatiota, propagandaa ja äärioikeistomainontaa veroparatiisiyrityksien töhertäjävarkaille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18333534/suomen-vakavin-turvallisuusuhka-on-iso-koyhyysongelma#comment-127143126
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18635046/600-000-000-ylelle-joka-vuosi#comment-131419581
Raukkamaista toimintaa (politiikkaa) muulta maailmalta mm. suomelta, joka ei ole tuominut Israelin ameijan suorittamia joukkomurhia Gazan alueella ja nyt Libanonissa.
Israel saa näköjään tehdä millaisia hirmutekoja vaan, sillä verukkeella, että sen arvosteleminen on aina Holokaustia.
Sitä se on, kauanko tuon annetaan jatkua?
Suomen annettava apua Gazan homoseksuaaleille. Gazassa se homomuna PYÖRII.
Tätä on tuettava kaikin keinoin.
Kaikkien armeijoiden tulisi lopettaa siviilien kimppuun hyökkäily ja heidän omaisuutensa polttaminen.
Nykyisellään siviileillä olisi täysi oikeus takavarikoida kaikki armeijoiden välineet.
"raukkamaista heikomman osapuolen MURHAAMISTA"
Sitähän Israelin operaatiot ovat olleet jo pitkään, ainakin koko 2000-luvun. Eivät tosin koskaan noin avointa ja julmaa teurastusta kuin nyt Gazassa, ja pian ehkä myös Länsirannalla.
Israelilaiset ovat jo pitkään kutsuneet tappo-orgioitaan "ruohonleikkuuksi" moving the lawn, leikkimielisiä ihmisiä kun ovat.
Tuota sitten jotkut "kristityt" kannattavat... uskonto tosiaan voi tehdä ihmisestä täysin hullun, mutta ei koskaan ilman omaa altiutta.
Tuon hyväksyminen ei ole Jumalan eikä Jeesuksen tahdon mukaista.
Pikemminkin se on Saatanan tahdon mukaista.
Ei Jumala kehoita murhaamaan viattomia, eikä Jeesus.
Antaa paukkua vaan
Kihihiiiihiiiiiiiiii.....🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Sitähän se on, mutta kun ne tapetut ovat muslimeja niin ei niillä ole mitään väliä. Eihän niillä ole ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia - kysy vaikka kristillisten Päiviltä niin kertoo sinulle tämän.
Tuo hiekkakuoppa on niin pieni alue ettei tuonne mahdu kunnolla edes yksi kansa asumaan. Täysin mahdoton tuota on kahdelle kansalle jakaa.
Juutalaiset vittuun tuolta ei siinä muu auta. Palestiinalaispaskoja eli muslimeita kukaan tuskin suostuisi naapurikseen ottamaan.
Juutalaiset lisääntyneet kuin kanit jenkkien tuella.
Palestiinalaiset lisääntyneet kuin kanit länsimaalaisten avustuksella.
Jos tuonne lopetettas kaikki tuet niin 90% alueen populaattiosta kuolis nälkään kuin rotat.
Juutalaisetkin yritti "vihreää keidasta" tehdä maastaan. Pohjaveden pinta mennyt niin alas että suolainen merivesi ruvennut pohjavesiä pilaamaan.
Oikea eko-katasrofi koko alue.
Netanjahu toimii kuten Hitler.
Kyllä Israel vielä katuu ja häpeää tätä kuten Saksa aikanaan. Toivottavasti Israelin kansa saa tuon natsin pois vallasta pian.
On outoa että USA tukee kansanmurhaa ja aparthaidia, ei oikeusvaltio.