Eduskuntatalo töhrittiin

Eduskuntatalo töhrittiin.. Se oli ihan oikein. Pitäisi saada kansanedustajien turha taksilla ajo kuriin. Rautatieasemalle pääsee kävellen ja lentokentälle bussilla tai junalla. Itse sain oikeuden taksin käyttöön työssäkäyntiä varten terveyssyistä kun ei ole julkista liikennettä. Jo löytyi kateellisia ihmisiä.
8323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on väärin töhritty kun töhritään ulkoapäin.
Sisältäpäin se on töhritty vaikka kuinka monta kertaa oman väen puolesta.
Mihin tuollaista graniittilinnaa tarvitaan kun itsenäisyys ja demokratia on hylätty ja antauduttu ulkomaisten määrääjien alamaisiksi.
Parlamentarismi on surkastunut kulissien pesemiseksi kun paskaa sataa niin ulkoasuun kuin sisältöönkin.

Äänestä

Minä maksan osaltani verovaroilla eduskunnan ylläpidon. Nyt joku rikollisjärjestö = elokapina katsoo oikeudekseen sotkea minun rahoilla ylläpidettävää rakennusta. Mieltä saa osoittaa, mutta mielenosoitus ei saa aiheuttaa kustannuksia muille kansalaisille.

Elokapina kuriin. Elokapina kiellettävä yhteiskuntarauhaa horjuttavana rikollisjärjestönä.

Äänestä

Nyt viimeistään töhrivät oman liikkeensä. Se on ainoa hyvä asia tässä rikollisessa teossa!

Äänestä

Elokapina karnevalisoi eduskunnan kuten Sanna Marin pääministeri-instituution ja Argentiinassa Milei presidentin viran.

Äänestä
  • "NÄIN KÄTTÄNI"

    Äänestä

Anonyymi00006

Äänestä

"HYVÄ HYVÄ,GRAFFITEJA TÄYTEEN VAAN"!!!

Äänestä
  • "!!!PASKON PYTYN TÄYTEEN KAKKAA"!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eduskuntatalo töhrittiin.. Se oli ihan oikein. Pitäisi saada kansanedustajien turha taksilla ajo kuriin. Rautatieasemalle pääsee kävellen ja lentokentälle bussilla tai junalla. Itse sain oikeuden taksin käyttöön työssäkäyntiä varten terveyssyistä kun ei ole julkista liikennettä. Jo löytyi kateellisia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu