Äärioikeiston 'woke-varjonyrkkeily', made in USA

Hyvä kirjoitus asiasta Iltalehden poliittiselta toimittajalta Oskari Onniselta:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/419be875-212a-4c25-994b-665a18a07d4f

Me ollaan kaikki kai niin johdettavissa, ensin vassarit toi Wokea, nyt siitä on tullut äärioikeiston käsikassara.

Jo aiemmin Helsingin Sanomat oli paljastanut, että Tavio oli tuonut kabinettiinsa rukoushetket ja kieltänyt kirjoittamasta hänen puheisiinsa mitään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Se kai on sen kovin tavoite ja agenda, vähemmistöjen syrjintä, joa voittaa tavallisen järjenjuoksun.

Varoittava esimerkki on ministeri Tavio, joka päätyi asettamaan kulttuurisodat oikeiden sotien edelle. Hoidetaan ensin Ukrainasta homot pois ja mietitään sitten niitä venäläisiä. Onko mitään wokempaa?
10129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onninen on niin tunkkainen itse kuin voi olla, ulkoisesti ja jutuiltaan

Äänestä

Mutta asiaa:
Konservatiivinen woke on samanlainen rahtikultti. Vähemmistövastaisuudella on toki kotimaistenkin konservatiivien joukossa pitkät juuret, mutta yhä useammin puhetavat on hankittu suoraan kääntämällä USAn äärioikeistolta. Ihan sloganeja myöten:

Mesimäyrä ei välitä paskaakaan, sanoo Riikka Purra ( Mikä ihmeen mesimäyrä?)

Perussuomalaisten lehden Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila twiittailee verkon latteimpia DEI-vitsejä ominaan.

MV-lehti kääntää suoraan RT:n tekstejä.

Äänestä
  • Turkkila on sen toimittaja Ukkolan mies. Sen joka jaksaa kirjoittaa naisista pikkuisen halveeravia juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Turkkila on sen toimittaja Ukkolan mies. Sen joka jaksaa kirjoittaa naisista pikkuisen halveeravia juttuja.

    Muutama vuosi sitten therianeiksi nimetyt eläimiä leikkivät lapset herättivät Yhdysvalloissa suurta huomiota, kun hörhöimmän laatuluokan republikaanipoliitikot kuten Marjorie Taylor Greene levittivät valeuutista, jonka mukaan kouluihin aletaan hankkia kissanhiekka-astioita.

    Pari vuotta myöhemmin sama paniikki valtasi julkisuutta Britanniassa, mutta luojan kiitos me suomalaiset olemme niin fiksuja ja medialukutaitoisia, että me emme tällaiseen lankea. Emmehän?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Siellä missä syödään kissoja, napostellaan kohta therianeita!"
    -Wanha Trumpilainen sananlasku

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Muutama vuosi sitten therianeiksi nimetyt eläimiä leikkivät lapset herättivät Yhdysvalloissa suurta huomiota, kun hörhöimmän laatuluokan republikaanipoliitikot kuten Marjorie Taylor Greene levittivät valeuutista, jonka mukaan kouluihin aletaan hankkia kissanhiekka-astioita.

    Pari vuotta myöhemmin sama paniikki valtasi julkisuutta Britanniassa, mutta luojan kiitos me suomalaiset olemme niin fiksuja ja medialukutaitoisia, että me emme tällaiseen lankea. Emmehän?

    - Jotenkin naamakin kertoo, että tuo Marjo ei oikein ruudinkeksijä taida olla.........

    https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcREvFBcy7p7w2AIYWpeERUU-P-X3cIOqD8hEaY2stuCAgUfcAnZ

    Äänestä

Perusteellisen selityksen löytää The Atlanticistä. Lehti kirjoitti heinäkuussa, kuinka ”woke” tarkoittaa pikemmin nykyaikaista amerikkalaista politiikan muotoa kuin sen sisältöä.
Viime vuosina juuri poliittinen oikeisto on keskittynyt ”woke-ideologian” äänekkääseen vastustamiseen, joten miten ihmeessä he olisivatkin sitä itse.

Se on internetin moottoroimaa pakkomielteistä identiteettipolitiikkaa, johon voi sortua niin tasa-arvon ja moninaisuuden nimissä kuin sitä vastustaakseen.

Yhdistävä tekijä niin oikealla kuin vasemmalla on, että sen nimissä ollaan valmiita hylkäämään liberalismin periaatteet ja halutaan määrittää ihmisten oikeuksia perustuen esimerkiksi heidän etnisyyteensä, uskontoonsa tai sukupuoli-identiteettiinsä.

Äänestä

Sanna Ukkolalta taas kolumni. En lukenut. Tais olla Lybeckin tyttö nyt maalitettavana.

Onneksi on hyviä ja kunnollisia miehiä maa täynnään, ei koskaan pahaa sanaa alfauroista.

Äänestä
  • Kivasti uhriuduit

    Äänestä

Kannattaa miettiä, kun arvostelee YLEä ja sitten kopioi tai google-kääntäjän avulla laittaa omina kommentteinaan suoria lainauksia USAn oikeistosiiveltä.

Monet tuntee noita ja jäljet johtavat samoille sylttytehtaille.

Jännä, että me suomalaiset ei uskalleta ajatella itse. Tai no. Uskalletaanhan me.
Ääripäihin vaikuttavat USAn härhät ja Putinin hörhöt. Molemmat kääntävät suoraan tekstejä ihan vieraista kulttuureista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvä kirjoitus asiasta Iltalehden poliittiselta toimittajalta Oskari Onniselta:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/419be875-212a-4c25-994b-665a18a07d4f

Me ollaan kaikki kai niin johdettavissa, ensin vassarit toi Wokea, nyt siitä on tullut äärioikeiston käsikassara.

Jo aiemmin Helsingin Sanomat oli paljastanut, että Tavio oli tuonut kabinettiinsa rukoushetket ja kieltänyt kirjoittamasta hänen puheisiinsa mitään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Se kai on sen kovin tavoite ja agenda, vähemmistöjen syrjintä, joa voittaa tavallisen järjenjuoksun.

Varoittava esimerkki on ministeri Tavio, joka päätyi asettamaan kulttuurisodat oikeiden sotien edelle. Hoidetaan ensin Ukrainasta homot pois ja mietitään sitten niitä venäläisiä. Onko mitään wokempaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu