Miten päästä eroon ulkoisista peräpukamista? Ei ole oireita. Liikun, syön kuitupitoista ruokaa, juon paljon vettä, ei ole ummetusta ja en istu pitkään pöntöllä. Kävin lääkärillä ja sanoi ettei näille kannata tehdä mitään. En kuitenkaan halua elää näiden kanssa, joten jotain on keksittävä.
Ulkoiset peräpukamat
2
159
Vastaukset
- Anonyymi
Häiritseekö ne sua jotenkin tai näkyykö ulospäin vaikka seksin aikana? Mulla tulee ulos silloin tällöin mutta tosi harvoin kivulias peräpukama, en voi edes istua tai kävellä kunnolla, kuituakin syön aina reippaasti, en harrasta pitkiä vessaistuntoja, liikun paljon. Tuon kun saa rauhoittumaan ja "takaisin sisään", ei ole kipuja tai edes mitään muhkuroitakaan ulkopuolella. Lääkäri joskus sanoi, että sen voi joskus hirttää pois, mutta kun kävin lääkärillä toiste saman asian kanssa, ei tehnyt mitään. Ja jos tuo uusii, sattuu niin paljon, että olen jopa kerran joutunut sairauslomalle sen takia, ei auta mitkään itsehoitovoiteetkaan. Mutta en kuvaa peräaukkoani vaikka onlyfansiin eikä miehenikään liikaa tuijota vaikka seksin aikana peräaukkoani tai mitään ylimääräistä siinä, jos tuota yhtä tuskaista ja todella kivuliasta paukamaa ei ole peräaukkoni suulla (enkä seksiin silloin edes kykenisi), joten en tiedä, miksi koet ulkoiset ilman oireita ongelmaksi. Toki jos ovat jättikokoisia, sitten ymmärrän.
- Anonyymi
Kirjoitan tänne miten itse pääsin eroon, tänne varmasti eksyy vuosien ajan useita etsimässä aiheeseen apua. Niin yleisiä ja silti niin vähän puhuttu. Noin 50% kokee elämänsä aikana peräpukama ongelmia. Ovat myös yleisiä synnyttämisen yhteydessä, kun ponnistelua tulee tehtyä paljon.
Itselläni kävi niin, että aivan yhtäkkiä puskista tuli ulkoinen peräpukama. Ei mitään oireita koskaan ennen. Se oli pieni mutta semmoinen, että sen selvästi näki, ehkä puolikkaan pikkurillin pään kokoinen. Tunnin lueskelin mitä näiden kanssa pitää tehdä. Sinä aikana tämä kasvoi noin rypäleen kokoiseksi ja tietenkin paniikki iski. Oli kuitenkin todella pehmeä eikä kuoliossa mutta sormella kun tunnustin niin totesin, että peilistä en edes halua tätä nähdä. Syön kyllä paljon kuitua ja vaikka istun paljon tietokoneen ääressä, niin aika usein liikun kans hieman välissä (suositus liikkua vähintään 2min 45min välein).
Veikkaan että minulla se johtui "aggressiivisesta" pyyhkimisestä ja juomattomuudesta. Pyyhkiminen kakkoshädän jälkeen on aina ollut minulla niin pikkutarkkaa, että joskus hinkkauksen takia on tullut tosi vähän vertakin. Toisena syynä varmasti puutteellinen juominen. Syö paljon kuitua/juo vähän= kuivaa papanaa ja lievää ummetusta. Join niin vähän, että jopa kumppani huomautti siitä usein. Saatoin päivässä juoda vaan puolilitraa vettä ja joskus vähemmänkin.
Menin Mehiläisen nettisivujen ohjeiden mukaan. 20min lämmintä suihkua suoraan sinne. 10min suihkun jälkeen työnsin sen takaisin kuten myös ohjeistettiin ja silleen "hyvin" pistinkin, koska sen jälkeen se ei ole enää ulos tullutkaan. 10min kuumaa suihkua lisää sen jälkeen. Sen jälkeen googlettamaan missä ruoissa on paljon kuitua. Mysli, herneet, puuro ainakin tosi hyviä vaihtoehtoja. Vaikka itse en tarvi oikeestaan kuitua lisää niin ostin silti kuitulisän, josta ripottelen tosi vähän juoman sekaan enkä päiväannosta, ettei tuu ummetusta (koska kuten jo mainitsin syön luontaisesti kuitua paljon jo). Keskityn juomiseen, ja 35min jos istun niin edes 2min kävelyyn ja venyttelyyn, että veri kiertää. Seuraavana päivänä otin tunnin kylvyn ja kävin kaksi viikkoa joka päivä aamuin 10min kuumassa peppusuihkussa ja sama illalla. Nyt kun tästä on jo kuukausi niin olen vähentänyt noin minuuttiin kahteen aamuin illoin. Mitään pukamavoiteita en koskaan ostanut ja toivottavasti ei tarttekkaan. Ne kai ymmärtääkseni on oireiden lievittämiseen enemmän.
Mysliä syön edes hieman joka päivä ja aina kakkoshädän jälkeen pyyhin kerran pahimmat pehmeästi ja menen ihan suihkuun, ostin pehmeän "käsipesuhanskan" jolla putsaan huolellisesti mutta hellästi ja hinkkaus jääköön menneisyyteen. Suihkun yhteydessä aina minuutin pari pepulle lämmintä suihkua verenkierron parantamiseksi. Oikeastaan näillä olen parantanut sen, ainakin toistaiseksi. Toivottavasti ei tule enää toisten tervehtimään. Vielä pitäisi lisätä liikuntaa että elämäntavat on kaikilta osa-alueilta parannettu. Itse en koskaan istunut liikaa pöntöllä mutta jos itse teet ja aiheesta kärsit, niin lopeta heti. Ja älä ponnistele liikaa ulostaessa. Oikeanlainen uloste tulee melkolailla itse. Jos tuntuu että pitää ponnistella kun muuten ei tuu, niin odota vielä hetki lisää että maha pyörittää sitä takaisin päin. Näin itse tein jos tuntui että ei tuu vielä. Tuli sitten vauhdikkaammin itse jonkun ajan päästä. Vaikka moni puhuu että ummetus on vain huonoa, niin vesiripuli voi kans ärsyttää peräpukamia. Kannattaa siis selvitellä jos itse ripulista kärsii että voiko jotenkin saada ulostetta kiinteämmäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli349228"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn273716Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi712325Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1072140Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on181886Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait131520Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.261337- 711217
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen168926Millaisia odotuksia ensi vuodelle?
Itse odotan parempaa taloudellista tasapainoa ja sen aion myös saavuttaa, kun onhan se vain minusta kiinni.159863