Väyrynen on korpikommunistien sukua.

Jo kolmannessa polvessa umpiänkyrä ja yhteistyökyvytön. Ovat pitkävihaisia ja venäjään kallellaan.
7128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko Väyrynen edeskunnassa, vai mistä moinen herja. Minun käsittäkseni ei ole, vaan tavallinen tallaaja.

Äänestä
  • Kovasti se presidentiksi yritti, mutta maa oli väärä, Väyrysen pitäisi mennä pykälä itään päin. Kovasti valittaa ja itkee kadonneita korttejaan ja epäilee ulkovaltojen (kts Väyrysen blogi) ja Naton puuttuneen asiaan. Kremlin ehdokkaalle ei mennyt putkeen eli pötköön meni viidennen presidentinvaalit pieleen;-)))

    Äänestä

Kannatan Väyrystä. Edellisten presidentinvaalien toisella kierroksella en voinut enää antaa kannatusääntä kummallekaan vaihtoehdolle. Väyrynen oli oikeassa, kun ennakoi Niinistön luovuttavan Suomen NATOlle. Keskustan suurin ongelma on, ettei se ole suvainnut Väyrystä. Muuten minulla olisi puolue, jota voisin äänestää. Nyt ei ole yhtään edustajaa Arkadianmäellä, edes oppositiossa. Viimeksi meni ääni Johan Bäckmanille. Tilastollisesti joudun jo luokittelemaan itseni toisinajattelijaksi.

Onnittelut Väyrysille ratsastustilan hankkimisesta!

Äänestä
  • Sinun erikoinen poliittinen ajattelusi ei ole minkäänlainen ongelma Keskustalle.

    Äänestä

  • Väyrynen oli suurin ongelma Keskustalle, kun ei edes Keskustassa kukaan kannattanut Väyrystä, eivät hyväksyneet Väyrysen venäjää lipovia mielipiteitä. Väyrynen on suomettuneisuuden jäänne ja katkeroitunut vanhus ja Väyrystä juilii aika usein rinnasta.

    Äänestä

  • Olisit edes Tursua äänestänyt, melkein yhtä tyhmä kuin Väyrynen, Johan Bäckman on paljon tyhmempi, mutta onneksi loikkasi venäjälle ja haki turvapaikkaa. Saa kohta sotia Ukrainan rintamalla halvoilla varusteilla, toivottavasti otti edes terveyssiteitä mukaan.

    Äänestä

Väyrynen on kuin strutsi, siipiään läpättää, mutta ei lennä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jo kolmannessa polvessa umpiänkyrä ja yhteistyökyvytön. Ovat pitkävihaisia ja venäjään kallellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu