Autoliikkeet joihin voi luottaa.

Haluaisin avata katjun kertomalla oikeasti hyvästä kokemuksestani auton ostosta Escar Oy:ssä Valkeakoskella. Vuosien mittaan on tullut käytyä monen sortin autoliikkeissä mitä milloinkin ostamassa. Aina tuttuun tapaan myyjät ovat käyttäytyneet töykeästi ja painostaen. Mutta vuosien tauon jälkeen kävin Valkeakosken vaihtoautoissa ostamassa uutta auttoa. Liikkeessä oltiin oikein mukavia, nuori silmalasipäinen herrasmies palveli minua perheineeni. Ei painostus, ei keinottelua ja palvelu oli aivan erilaista kuin perinteisissä autoliikkeissä. Autokin jonka ostin jo puolivuotta sitten on toiminut mainiosti vaikka mittarissa on jo 480tkm. Palvelusta ja kokemuksesta voisi antaa jopa papukaijamerkin. Halusin avata tälläisen ketjun, jotta ihmiset voivat kertoa hyvistä autokaupoista, jotka sijaitsevat Tampereen seudulla. Jospa näin saisimme parannettua kaikkien auton osto kokemuksia!
163234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tässä liikkeessä asioinnista on itselläni ainakin mahtavia kokemuksia. Liike on tunnelmaltaan eloisa ja sisälle kävellessä voi heti saada silmälasipäisen nuorenmiehen lämpimän vastaanoton. Hän tuntee kaikki liikkeen autot ja on erinomainen myyntimies. Tässä autoliikkeessä asiointi ei jätä kylmäksi, koska kaikki autot on vähäisillä kilometreillä. Itse ostin erinomaisesti huolletun vain 600tkm ajetun 1.0 ecoboost fordin ja en voisi olla tyytyväisempi. Suosituksen mukaan laitan joka päivä motonetista ostamaani engine treatmentia öljyn sekaan, kyllä kelpaa!! Kun lähdin fordilla pihasta, se hörähti samantien käyntiin eikä mitään muutakaan ongelmaa ole autossa ollut. Kyllä nämä miehet tietävät mitä pitää tehdä, suosittelen!

Äänestä
  • 600tkm ajettu ecoboost..oisko jo viides motti keulalla

    Äänestä

Liikkeen valikoima on laajin koko Suomessa ja tästä olen varma! Liikeessä on autoa joka lähtöön aina Venäläisistä Amerikkalaisiin. Itse olen jo pidemmän aikaa katsonut escarin kohtuuhinnalla myynnissä olevaa Grand Caravania. Siinä olisi meidän lapsiperheelle hieno jenkkirauta pienellä kulutuksella ja laadukkaalla korilla. Taidankin tästä lähteä ajamaan kohti Valkeakoskea!

Äänestä
  • Paskoja autoja omistaja vielä kävelee vastaan

    Äänestä

Ei kannata omaa liikettä mainostaa.
Toisaalta jokainen myyjän ja ostajan välinen kohtaaminen on ainutlaatuinen ja toinen kokee sen miellyttäväksi ja toinen saman myyjän kodalla ikäväksi.

Äänestä

Ongelma ratkeaa, kun ostat uuden auton. Kyllä, kuulit oikein. Mikä vaan nykyajan auto uutena pois lukien Fiat, Alfa, Citikka ja Pösö. Kaikki muut ovat ok. Saat uuden, tehdastakuut ja vielä kohtuu vaihtoarvon kun vaihdat järkiajassa eli 3-4-vuotiaana taas uuteen. Ostat lompakon mukaan; jos pienemmät tulot ostat halvemman uuden ja jos tuohta piisaa ettei kyykylle taivu ostat vaikka pramean kaaran.

Äänestä

Mitä ootte mieltä liikkeestä, joka myy omarahoituksella osamaksulla auton asiakkaalle, mutta pitää auton myyntivarastovakuutuksessa ja omistuksen itsellään.. Sitten kun vahinko tapahtuu asiakkaan käytössä, myyjä perii asiakkaalta omavastuun ja vakuutusyhtiöltä hyvän kertakorvauksen. Sitten myyjä sopii korjauksen jossain halvassa paikassa. Elikkä autoliike näin junailee vahingosta rahallisen hyödyn asiakkaansa tuottamasta vahingosta itselleen täysimääräisesti. Tässä siis käytetään hyväksi myyntivarastovakuutusta
Eikös tässä ole kyseessä jonkinlainen vakuutuspetos?

Äänestä

Menettely voi jonkun aikaa toimia, mutta pitkän päälle ei.
Kysymyshän on valekaupasta.
Vakuutusyhtiö alkaa pian kysyä, miksi auto aina vaan on myymättä,
vaikka kenties katsastuksiakin osuu väliin.
Lisäksi uskon, että muitakin sopimuksen aikarajoja umpeutuu.
Ei vakuutusyhtiöitä noin tyhmiksi kannata luulla!

Äänestä

Tampereen vaihtoautot eli Escar Oy. Huono kokemus. Myi rikkinäisen auton, josta korjaamolla todettiin "Eihän tuollaista saisi edes myydä". Ei vastaa reklaamaatoihin eikä ota vastuuta mistään.

Äänestä
  • Käsittämätöntä , että vielä nykyään on tällaisia autoliikkeitä.
    Voihan olla että heikosti menee, niin ei väliä miten heikosti.
    Kyllä pääsääntöisesti kaikki autoliikkeet korjaavat auton "katsastus" kuntoon, jos myydessä on ollut jotain häikkää.

    Äänestä

  • Korjaamon mielipiteet ei ketään kiinnosta eikä mitään paina missään. Siellä voi amikset lausua mitä sylki suuhun tuo. Käytetty auto on toisinaan heikossa kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Käsittämätöntä , että vielä nykyään on tällaisia autoliikkeitä.
    Voihan olla että heikosti menee, niin ei väliä miten heikosti.
    Kyllä pääsääntöisesti kaikki autoliikkeet korjaavat auton "katsastus" kuntoon, jos myydessä on ollut jotain häikkää.

    Eero kyytiin ja montulle kysyy rahoja takas

    Äänestä

  • Samoin, huono kokemus! Myivät auton johon pitäisi vaihtaa kokonaan uusi moottori. Ongelmat ilmeni heti oston jälkeen eikä ole valmiita ottamaan vastuuta.

    Äänestä

Apina kavereita

Äänestä

Itse ostin liikkeestä juuri chevrolet cruzen ja olen ollut erittäin tyytyväinen autoon. Haluaisin kylläkin että autojen varustelutaso olisi liikkeessä hieman parempaa sillä kaipaisin autooni sport-penkkejä jotka ovat mukavempia kuin nahkapenkit.

Äänestä
  • Älä vielä juhli, odota muutama päivä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Haluaisin avata katjun kertomalla oikeasti hyvästä kokemuksestani auton ostosta Escar Oy:ssä Valkeakoskella. Vuosien mittaan on tullut käytyä monen sortin autoliikkeissä mitä milloinkin ostamassa. Aina tuttuun tapaan myyjät ovat käyttäytyneet töykeästi ja painostaen. Mutta vuosien tauon jälkeen kävin Valkeakosken vaihtoautoissa ostamassa uutta auttoa. Liikkeessä oltiin oikein mukavia, nuori silmalasipäinen herrasmies palveli minua perheineeni. Ei painostus, ei keinottelua ja palvelu oli aivan erilaista kuin perinteisissä autoliikkeissä. Autokin jonka ostin jo puolivuotta sitten on toiminut mainiosti vaikka mittarissa on jo 480tkm. Palvelusta ja kokemuksesta voisi antaa jopa papukaijamerkin. Halusin avata tälläisen ketjun, jotta ihmiset voivat kertoa hyvistä autokaupoista, jotka sijaitsevat Tampereen seudulla. Jospa näin saisimme parannettua kaikkien auton osto kokemuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu