Naton Pohjois-Euroopan maavoimien esikunta on tulossa Mikkeliin. Mikkelistä aletaan johtaa Pohjois-Euroopan puolustusta jo ensivuonna. Joukkojen siirtäminen ja koordinoitu toiminta sekä harjoittelu keskittyy suomalaisen osaamisen ympärille.
Nato harjoitus saumatonta yhteistyötä
Anonyymi-ap
25250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mahtavaa
Pelottavaa.
Ruotsalais upseerit alkavat johtaa Mikkelistä Nato-suomen sotatoimia.
BRA - HURRA HURRA HURRA!
Iran lähetti ohjuksia Israeliin, vaikka maiden välissä on Irak, Jordania tai Syyria.
Jemen osallistui myös ammusterveisten toimittamiseen Israeliin Saudi-Arabian välissä olosta huolimatta.
Näin sitä nykyaikaista sotaa käydään, eivät estä rajat, maat, mantereet tai valtameret kun ballistiset yliääniohjukset vaihtavat maisemaa.
Mitäpä tekee eräs sotilaalliseksi suurvallaksi itsensä kuvittelema pohjoinen Naton uusi tukipilari?
Rakentaa verkkoaitaa itärajalleen parinsadan kilometrin matkalle.
Muutaman metrin korkuista heppoista verkkoaitaa.
On on, nyt on uskottavaa puolustusmeininkiä.
Kyllä on turvallisuuden tunne tapissaan kun naapurissa majailee viholliseksi ärsytetty sotilaallinen suurvalta.
Olisiko tuossa yksi syy sille, että Nato ei luota suomalaiseen sodankäyntitaitoon ja apuun huudettiin ruotsalaiset?
Olet ymmärtänyt väärin, aitaa ei rakenneta sotilaallisiin tarkoituksiin, vaan estämään Venäjän hybridioperaatiota ts. siirtolaisten ja turistien lähettämistä muka pakolaisiksi Suomeen.
Jaa, sekö onkin vain noita mielikuvitusleikkejä varten tehty?
No, onhan meillä varaa, ollaan rikas valtio....
Haha. Tiltu yrittää leimata Venäjän hybridioperaation muka mielikuvitusleikiksi.
LOL. Hervotonta huumoria.
Onko tosiasioiden tunnustaminen taas mahdotonta Tarkkispojalle?
Loistavaa yhteistyötä
NATON TÄYTYY HARJOITELLA YHTEIS LAUKAUKSIA JA RYHMINLAUKAUKSIA KAIKKI SUUNATTUNA HYÖKKÄÄJÄN NISKAAN
JOKA ALUEELTA ON TAVARAA SIIS RUTKASTI LÄHETETTÄVÄ JA LÄHETTETTÄVÄ AIVAN TAIVAAN KANTENA
Jyrki pelkää............
VAI MIKKELISSÄ ALETAAN JOHTAA NATON POHJOIS-EUROOPAN PULUSTUSTA.
EIKÖ SE JYRKI KATAINEN JO SANONUT, ETTÄ ON SE VAAN MAALITAULU.
Moni kuvittelee yhä, että sodat ratkeaa nykyisin ohjuksilla, hävittäjillä, drooneilla ym ilmahärpäkkeillä. Ei, ei ratkea !!!
Yksikään sota ei liene koskaan ole lopullisesti päättynyt hyökkääjän voittoon pelkän ilma-aseen tuottamana ylivoimana. (Voin olla väärässäkin, oikaiskaa toki)
Varsinaiseen maantieteelliseen voittoon tarvitaan yhä maajoukkoja, kuten Ukrainan sotakin on meille osoittanut. Vieläpä usein menneen maailman aseeksi tuomitun tykistön tukemana. Onkin hyvin lohdullista todeta, että meillä Suomessa on ehkä koko Euroopan vahvin ja jatkuvan harjoittelun tuloksena toimivin tykistö. Tänne on vihollisella helvetillinen tehtävä tunkeutua.
Juuri on alkamassa yksi tykistön suurimmista harjoituksista natoliittolaistemme kanssa Suomen Lapissa ja ympäri Eurooppaa. Suomen johtamana saumaton yhteistyö tekee harjoituksesta voimannäytön, jota seurataan suurella mielenkiinnolla ympäri maailmaa.
Se on taas Putinilla kalsaripyykkiä edessä.
Suomessa on Euroopan parhaat harjoittelualueet, sekä maa-, ilma- että meriamuntoihin. Venäjällä tietysti on vielä paljon laajemmat alueet, mutta niin pitääkin, kun räiskivät tykeillänsä mihin sattuu.
Virren sanat
Lönnrotin suomentamassa muodossa vuodelta 1864 virren sanat kuuluivat seuraavasti:[6]
1. Valittaa täytyy totta
Ja surra suuresti,
Kun vääryys vallan ottaa
Ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
Jo kaikki maailma,
Kun oikeutta Herran
Ei kenkään julista?
2. Nyt petos, vilppi täällä
On noussut kunniaan,
On valhe vallan päällä
Ja vääryys voimassaan;
Ei köyhän, kurjan ääntä
Viattomuudessaan
Kuunnella, rikas vääntää
Lain myöten tahtoaan.
3. Kas lähimmäistään syövät
Nuo jumalattomat,
Viekkaudella vievät
Sen elot ainoat;
Kuin käärme kiukussansa
He korvat lummessa,
Ahdistelevat kansaa,
Sortavat vaivaista.
4. Mut kerran Herra kostaa
Työt jumalattomat,
Rankaisee ansiosta
Ryöstäjät viekkahat,
Ne, jotka täällä veivät
Orvolta oikeuden
Ja leskein leivän söivät,
Vaivaisen osuuden.
5. Vaan siviät ne kerran
Ilolla näkevät
Vanhurskauden Herran,
Työt Herran väkevät:
Hän kuinka voimassansa
Omansa vapahtaa,
Suuressa kunniassansa
Pahasta pelastaa.
Virsi 4401. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.
3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.
5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.
Vanhan virsikirjan (1938) virsi 440
1.Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa, ja ken vanhurskautta Nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä On noussut kunniaan, on valhe vallan päällä Ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, Ja köyhää sorretaan, Ja lainkin rikkaat vääntää Vääryyttä puoltamaan.
3. Kas köyhän leivän syövät Nuo jumalattomat. He viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi Kuin käärme kiukussa, korvansa tukkeaapi Tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna veivät Osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa Vääryydentekijät, rankaisee ansiosta Nuo viekkaat ryöstävät.
5. Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät, vanhurskaus kun Herran lyö väärät, väkevät. Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.
Psalmiin 58 tehnyt Haqvin Spegel 1645- 1714.
Tämä virsi poistettiin uudesta virsikirjasta, koska virsikirjakomitean mukaan ”sillä ei enää ollut käyttöä”. Taisi olla liian hätiköity ratkaisu, sillä nythän sillä käyttöä vasta olisikin.
Virsi sopii täydellisesti tähän aikaan, kun ihmisten oikeuksia poljetaan ja elanto ja elinmahdollisuudet monella sektorilla viedään, ajetaan alas, totaalisesti.
Veisatkaa!
Rukoilkaa, että Natoon liittyminen ja Natokouhakkeet päättäjät eivät toiminnallaan saisi suomea ja sen viattomia, tavallisia tallaajia, ydinsotaan.
Naton pohjoinen harjoitus tuhosi lapin herkän luonnon. Ajelivat panssareilla pitkin yksityisiä maita, eivät suostuneet korjaamaan aiheuttamiaan vahinkoja. Sellaisia ylimielisiä paskiaisia ovat Suomen nykyiset aseveljet
Totta. Nato tuhoaa luonnossa ja puutarhassa.
Nato harjoitus saumatonta yhteistyötä kuin haarakiilattomat sukkahousut. Yhden K:n
Onko teillä taas pula sukkahousuista.
Ongelmat kullakin.
Tiltu on sukkahousumiehiä.
Se on Moskovassa hengenvaarallinen harrastus.
Ryssä tuhoaa säälittä arktista luontoa maalla, merellä ja ilmassa. Teollisuus, ydinkokeet, öljykentät, armeijan alueet ja harjoitukset, mitään ei säästetä kun Putin rakentaa "suurvaltaa". Ilmansaasteet levinneet Suomenkin puolelle, onneksi joet virtaavat poispäin.
Suomen puolen puolustusharjoitukset toteutetaan suunnitellusti etukäteisilmoitusten mukaisesti. Vahingot korvataan ja paikalliset yrittäjät saavat huoltotoimista tuloja.
Saumatonta yhteistyötä painostamalla, uhkailemalla.
Niin sitä on vuosikymmenet toteutettu, vaihdettu hallintoja tarpeen vaatiessa.
Suuremmitta kyselyittä pommitettu kohde kivikauteen.
CIA on avainsana itsenäisenä toimijana.(MI6 Mossad)