Elokapina kertoo olevansa väkivallaton, sen sisällä n kuitenkin aineksia jotka ovat hyvää vauhtia radikalisoitumassa, tästä kertoo omaa kieltään julki tulleet sisäiset viestit ja tämä pitäisi ajoissa ottaa vakavasti.
Elokapinassahan on kysymys itä-saksalaisen äärivasemmistolaisen terroristisolun Baader-Meinhoffin tilalle luodusta organisaatiosta, jonka tarkoitus on edeltäjänsä tavoin horjuttaa länsimaista yhteiskuntajärjestelmää ja valmistella äärivasemmistolaista vallankumousta.
Ilmasto- ja luontoasia on heille erittäin sopivaa peitetoimintaa ja kulissi, lisäksi sen avulla saadaan houkuteltua ilmastotuskaa potevia fanaattisuuteen taipuvaisia nuoria työkaluiksi ja tekemään likainen näkyvä työ.
Se mitä kulissien takana suunnitellaan ja tehdään, siitä ei tämä tiellä istuva ja mölyävä kenttäväki ole välttämättä edes tietoinen.
Toivon todella että Suomen suojelupoliisi ottaa tämän asian vakavasti ja ryhtyy tarvittaviin toimiin ajoissa, ettei tarvitse taas selitellä jos jotakin vakavaa tapahtuu.
Elokapinassahan on kysymys itä-saksalaisen äärivasemmistolaisen terroristisolun Baader-Meinhoffin tilalle luodusta organisaatiosta, jonka tarkoitus on edeltäjänsä tavoin horjuttaa länsimaista yhteiskuntajärjestelmää ja valmistella äärivasemmistolaista vallankumousta.
Ilmasto- ja luontoasia on heille erittäin sopivaa peitetoimintaa ja kulissi, lisäksi sen avulla saadaan houkuteltua ilmastotuskaa potevia fanaattisuuteen taipuvaisia nuoria työkaluiksi ja tekemään likainen näkyvä työ.
Se mitä kulissien takana suunnitellaan ja tehdään, siitä ei tämä tiellä istuva ja mölyävä kenttäväki ole välttämättä edes tietoinen.
Toivon todella että Suomen suojelupoliisi ottaa tämän asian vakavasti ja ryhtyy tarvittaviin toimiin ajoissa, ettei tarvitse taas selitellä jos jotakin vakavaa tapahtuu.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Hohhoijaa. Lähtikö vähän laukalle nyt ajatuksenjuoksu...
Vihreiden EloKapina Julkisti tänää Tappavansa Ihmisiä ?
eli nyt on Suomessä TAPPAJA-Terroristien Järjestö ! -
Ja siinä ovat mukana, SDP ja ÄäriVasemmisto ja Vihreät PUNIKKI-Kommunistit !
"Hallituksen lahtaaminen kirveellä..."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d32b0967-6760-4516-872c-7318edd7a6b7
Elokapinan radikalisoituminen on jo pitkällä, vihervasemmisto vain hyssyttelee.
Kun tapahtuu, niin sitten imetään peukaloa ja kauhistellaan että eipä olisi uskonut väkivallattomasta järjestöstä...
Kyllä ajattelukykyiset uskoo ja toivottavasti niitä nyt löytyy myös virkakunnasta ja päättäjistä!
Punafasistit! Neuvostoliitto ihannemaa heillä!
Suomessa vain perinteisesti äärivasemmistolainen väkivalta on ollut sitä parempaa väkivaltaa. Vaikka YLE:n on pakko uutisoida tästä elokapinan veri ja massamurhafantasiasta niin eivät he siitä isoa yhteiskunnallista juttusarjaa tule tekemään vaan siivoavat maton alle.
Aikoinaan Suomessakin toimi aktiivisesti Moskovassa perustettu vasemmistolainen Rauhanpuolustajat, jotka olivat valmiit ampumaan rauhanvastustajat.
Tällä porukalla oli ihan sama tarkoitus kuin elokapinallakin, eli horjuttaa länsimaisia yhteiskuntia ja murentaa niiden puolustustahtoa.
Vasemmiston väkivalta on ollut vasemmiston mielestä aina hyväksyttävää, eikä demokratia ole oikeaa demokratiaa ellei vasemmisto itse ole vallassa.
Vaikka kaikkihan hyvin tietää että silloin oltaisiin yhtä kaukana demokratiasta kuin kuu on maasta.
Elokapinaa olisi turvallisuuselinten syytä seurata todella tarkasti, siellä ei ole kaikki miltä näyttää.
Putinko rahoittaa?
Potkut anttilalle, kun ei osaa johtaa!
Ilkivaltako kaikissa muodossa on hyväksyttävää?toiset joutuu korjaamaan vahingot,perkele!
Suomalainen työssäkäyvä veronmaksaja saa maksaa terroristien tuhot! Kaikki se raha on pois lapsilta, nuorilta ja vanhuksilta!
Vihervasemmisto-rkp-kepu👎🏼
Elokapina on Fasistinen järjestö, sillä Elokapina ei kannata demokratiaa vaan haluaa sanella päätökset. Venäjä on Elokapinan taustahahmona niin kuin se oli takavuosina rauhanjärjöstöjen takana. Eurooppaan halutaan epäjärjästystä ja hajaannusta, silä se hajoittaa Euroopan yhtenäisyyttä ja edesauttaa Venäjän agendaa.
Elokapina on Venäjän masinoima Fasistinen järjestö.
No ei ole.
Kansalaisaloitteen perusteluissa lukee, että Elokapinan kansalaistottelemattomuus on mennyt viime aikoina ”todella pahasti yli” ja, että sen alkuperäinen tarkoitus toimia ympäristön hyväksi on jäänyt rikollisen toiminnan varjoon.
Aloitteessa vaaditaan, että ympäristöliike tulee määrätä lakkautettavaksi ja määritellä järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi tuomioistuimen toimesta. Lisäksi aloitteessa vaaditaan, että Elokapinaa tukeva Elonvaalijat ry tulee lakkauttaa ja poistaa yhdistysrekisteristä.
Kyllä!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143
Äänestäkä. Tämä elokapina on lopetettava. Minusta ne ovat terroristeja jotka tuhoavat toisten omaisuutta. Nämä toisten omaisuuden tuhoajat eivät joudu korvaamaan mitään, millä sossun ja kelan tuella elävät korvaavat.
Olisiko hallituksen valinnoilla joku syy heidän toimintaan. Ei hallituskaan ole toiminut oikein.
Kohta 100 000😁
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143
Hallitus ja Pervut🇫🇮❤️👍
Jopa Persut! 🇫🇮❤️👍
Äärivasemmiston varisverkosto myös kiellettävä!
Kyllä! Piilottaa toimintansa!
Jokaisen luonnon ja ilmaston tilasta huolestuneen kannattaa liittyä Elokapinan kannatusjäseneksi.
Se on myös kannanotto persujen nyt käynnissä olevaa vihakampanjaa vastaan.
https://elonvaalijat.fi/
Kannattaa vinkata myös kavereille.
Vieläkö löytyy niin kaheleita että rahoittavat murhilla uhkailevaa, vandalisoivaa terroristi sakkia...? Et ole tosissasi...😂🤣
Never!
Vieläkö löytyy joku tollo joka uskoo PersuPravdan jutut ????
Jaa, onko valetta liikenteenhäirintä, eduskuntatalon töhriminen (vandalismi) ja hallitusta kirvesmurhalla uhkaaminen?
Olette kohta täysi terrorikopla joka pitää kieltää ja pysäyttää ennen kuin on myöhäistä.
Jauhot pöllynneet keloapinoilla, kun jutut tuollaisia!
Kaksoisstandardit on outo juttu. Kun joku piirsi netissä Maria Ohisalon kuvaa ruutupaperille, niin heti oli oikeusjuttu, kun se nyt oli niin pelottavaa. Nyt kun keloapinat uhkaa lahdata hallituksen, niin uhkaus ei ole mitään. Eikä pelkän uhkauksen perusteella voi tehdä mitään. Ja kyllä, ihan varmasti alkavat väkivaltaisiksi ja ihan lähiaikoina.
Murhat ja pommit otetaan käyttöön seuraavaksi. Tuollainen fanaattinen pentujoukko on helppo manipuloida vaikka millaisiin tekoihin.
Perspanssi ujuttautunut elokapinaan ja kirjoittanut uhkauksen. Äärioikeiston pelikirjasta.
Näinhän se meni :))
Helsinki palstan vallanneet vanhat ämmät riehaantuivat )))
Voi jmaluta mikä pelle...!!!😂🤣💩🤣😂
Höpöhöpö.
Yksi kirjoitti, usea kommentoi myönteisesti ja kannatti.
Miksi kukaan ei tuominnut? Peukkua voi näyttää myös alaspäin. Kukaan järjestön jäsen ei uskalla.
YouTubessa on pätkiä Elokapinan nettipalavereista.
Erittäin suuressa roolissa tuntuu olevan poliisin pilkkaaminen ja naureskelu Pasilan poliisijohdolle.
Tämä on myös menossa juuri siihen suuntaan kuin englantilaisen kattojärjestön vaatimus yhteiskunnan sotkemiseksi ja mm. yritysjohdon sekä poliitikkojen eliminoimiseksi. Eli juuri niinkuin saatiin lukea elokapinan sisäisillä keskustelufoorumilla.
Valpuri Nykänen ilmoitti että ei ole elokapinan sisällä sallittua.
Kuinka voimme luottaa Nykäseen, kun Elokapina on valehdellut, vähätellyt ja liioitellun aiemmin?
Salolaisen arviot pitäisi nyt ottaa tosissaan Suomessa.
Ylekin on radikalisoitunut! Kuriin!
Onneksi on kansalaisaloite! Nimiä vaan lisää!
🇫🇮
👍👍👍👍👍👍👍👍