KKK:jos alasajo kiinnostaa sitten!

KKK-kampanjan tiimoilta on nyt sitten tullut hyvin esille kaiketi Kristillisdemokraattisen puoleen ristiriitaisuudet.

Tässä joitakin faktakysymyksiä.
-Kallis viis veisaa EU:n Suomelle aiheuttamasta taloudellisen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvusta?
-Kallis vähät välittää yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja laillisuudesta, eli siitä että EU:iin liittyminen v 94 tapahtui valtiosääntömme ja perustuslakimme vastaisesti?
-Kallis väittää itse EU-perustuslainkin vastaisesti, että Suomi säilyy omavaltaisena ja itsenäisenä, sekä että EU-perustuslaki ei vastoin sen sisältöä mukmas menbe yli omien kansallisten lakiemme?
-Kristillisdemokraattien mielestä Raamattu on vain historiallisesti väänneltävissä oleva alati sisällöllisesti uudistettavissa oleva vain "hyvän moraalin historiallinen käsikirja"?
-koska EU:n liittovaltiopolitiikkaan kuuluu kansallivaltioiden "poistaminen" ja EU-aikana Suomessa ovat suurrikkaiden tulot nousseet yli 100%, keskiluokan vain 15% ja köyhät jopa köyhtyneet, niin kristillisdemokraattien mukaan EU on jees ja "kristillistä"politiikkaa. Vaikka kiihkokapitalismi ja uuspakanallinen mammona-moiniuskontoisuus EU:n periaatteissa jyllää?
-Israelin uudelleen paluulla ei siis ole mitään raamatullista merkitystä, ja palestiinalaisille on hurrattava, vaikka YK antoi alueen israelilaisille. Moiehitys lakkaisi, jos ympäröivät arabit ja terroristit lopettaisivat Israelin vainon (vrt. Persian ydinase Israelia kohtaan)?
-Islamin kristillisyys- ja juutalaisuusvastaisuus on vain "jees"? (Vrt. ja ks. Koraanista itse, ja kysy fundamentalistioppineelta?
-Eli KD-puolue haluaa irti kristinuskosta, joka tuo politiikkaan kristinopillisia näkemyksiä yhteiskuntapolitiikassa? NO MIKSI SIIS ÄÄNESTÄÄ ENÄÄ KRIDEJÄ?

KANNATTAAKIN ÄÄNESTÄÄ MUITA,KUTEN KÖYHIEN ASIALLA rp, VSL, PERUSSUOMALAISET; melkein jotain vasemmistoakin, vai mitä?

No niin, nyt huutoa ja sättimistä, kommentointia?
20499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ota pilleri, se helpottaa.

Äänestä
  • Onkohan niin, että noissa KKK-kommenteissa on todenperäisyyttä, kun ei tuonne näytä tulevan asiallista vastakommenttia nääs? Ainakin taltta-nimimerkki on ihan hukassa? Vai onko?

    Äänestä

  • vasara kirjoitti:

    Onkohan niin, että noissa KKK-kommenteissa on todenperäisyyttä, kun ei tuonne näytä tulevan asiallista vastakommenttia nääs? Ainakin taltta-nimimerkki on ihan hukassa? Vai onko?

    tuskiin viitsii vastata. Siinä oli hyvin mielipiteenomaisia kärjistettyjä väitteitä, joista suurin osa oli selvää... Vaikka väitti faktoiksi. Kunnollisen vastineen teko joka tapauksessa vaatisi vähän työtä jota ei varmaan tän palstan pieni lukijakunta näin juhannuksen alla jaksa väsätä. Ajoitus herjalle oli hyvä (!) kun se jää sinne nyt juhannukseksi näkymään.

    Ikävää yleistystä, joka ei pidä paikkaansa. Tai ehkä provoilua;kaikkeen ei ehdi eikä voi vastata.

    Ovatko esimerkiksi nämä totta ja rakentavaa keskustelun avausta:

    "Kristillisdemokraattien mielestä Raamattu on vain historiallisesti väänneltävissä oleva alati sisällöllisesti uudistettavissa oleva vain "hyvän moraalin historiallinen käsikirja"? "

    "...kristillisdemokraattien mukaan EU on jees ja "kristillistä" politiikkaa"

    Läheskään kaikkien kridejen mielestä ei tosiaan ole näin.

    Äänestä

  • provoon kirjoitti:

    Nuo näyttää jotenkin olevan enemmän selviä kysymyksiä. Jos joku provosoituu, ehkä sitten asia liippaa niin läheltä totuutta tai sitten muuten tunnetta lukijalla. Vaan mielenkiintoista olisi saada nähdä selkeitä mielipiteitä puolueelta. Herjaa tuo ei ole.Ehkä kysyjälle tärkeitä ja monille kristityille vakavia aiheita.

    Äänestä

  • non-provo kirjoitti:

    vastauksia tällä palstalla. Jotain yksityisiä kyllä:

    -Eli KD-puolue haluaa irti kristinuskosta, joka tuo politiikkaan kristinopillisia näkemyksiä yhteiskuntapolitiikassa? NO MIKSI SIIS ÄÄNESTÄÄ ENÄÄ KRIDEJÄ?

    Ei pidä paikkaansa. KDn ohjelma perustuu kristinopillisiin näkemyksiin. KDn ohjelman mukainen yhteiskunta toimii kristillisin periaattein. Eli sairaita hoidetaan, vähäväkisistä huolehditaan, laki ja järjestys ylläpidetään. Ihmisten vapaudelle harjoittaa uskonsa mukaista elämää on mahdollisuus. Luomakuntaa kunnioitetaan. Sotia ehkäistään, ja sotien jälkiä paikataan.

    Äänestä

  • ei saa kirjoitti:

    Vähä vajavvaiseksi ja ristiriitaisseksi jiäpi puoluvveen juttu.

    Kalliksen Bjarne haluvaapi samanlaista mualimaa mitä Eu tuopi, eli kiihkeetä kapitalismija sekä perinteissen pohjoismaasen vähäosasista huolehtivan yhteiskunnan purkuva. Sitten selitettään, jotta pittää olla kehityksessä mukana (vaekka se veisj koko oman piätösvallan ja tehtäisi vastooin kristinoppia).

    Onkohan se mammona vienä Kalliksenkin mukanaan? Ei paljon köyhää ristiriitasuuvet innosta.

    Kalliksen Bjarne haluvaapi samanlaista mualimaa mitä Eu tuopi, eli kiihkeetä kapitalismija sekä perinteissen pohjoismaasen vähäosasista huolehtivan yhteiskunnan purkuva. Sitten selitettään, jotta pittää olla kehityksessä mukana (vaekka se veisj koko oman piätösvallan ja tehtäissiin vastooin kristinoppia).

    Onkohan se mammona vienä Kalliksenkin mukanaan? Ei paljon köyhää ristiriitasuuvet innosta.

    Äänestä

  • puoluvenäkenys kirjoitti:

    Vähä vajavvaiseksi ja ristiriitaisseksi jiäpi puoluvveen juttu.

    Kalliksen Bjarne haluvaapi samanlaista mualimaa mitä Eu tuopi, eli kiihkeetä kapitalismija sekä perinteissen pohjoismaasen vähäosasista huolehtivan yhteiskunnan purkuva. Sitten selitettään, jotta pittää olla kehityksessä mukana (vaekka se veisj koko oman piätösvallan ja tehtäisi vastooin kristinoppia).

    Onkohan se mammona vienä Kalliksenkin mukanaan? Ei paljon köyhää ristiriitasuuvet innosta.

    vuan ei oo ennee ies puhheenjohtaistossa. Ne on muut immeiset kun puoluetta luotsoo.

    Äänestä

  • tekemistä kirjoitti:

    Ikävää yleistystä, joka ei pidä paikkaansa. Tai ehkä provoilua;kaikkeen ei ehdi eikä voi vastata.

    Ovatko esimerkiksi nämä totta ja rakentavaa keskustelun avausta:

    "Kristillisdemokraattien mielestä Raamattu on vain historiallisesti väänneltävissä oleva alati sisällöllisesti uudistettavissa oleva vain "hyvän moraalin historiallinen käsikirja"? "

    "...kristillisdemokraattien mukaan EU on jees ja "kristillistä" politiikkaa"

    Läheskään kaikkien kridejen mielestä ei tosiaan ole näin.

    No mikä on sitten krist.dem.puolueen tavoite? Unohtaa huolet ja murheet ja köyhät? Ja tosiasia?

    Äänestä

  • Heh! Pysy taltta valhessa jos haluvat! Oletko huomannut, että pillerisi(?) auttaisivat esim. sinua?

    Äänestä

kannattaa pitäytyä yhdessä tai muutamassa aiheessa kerrallaan, on muille lukijoille helpompaa vastata, jos haluat saada virtaviivaisia kommentteja

Äänestä
  • Kovin on sekaista Kristillisdemokraattien näkemykset yleensä nykypäivänä. Ei oikein vastauksia tule valitettavasti. Ellei vastaamatta jättäminen kiperiin seikkoihin ole sellainen,tai ohittaminen.Mutta onnea Kristillisdemokraateille, mutta ei valitsemallanne tiellä!
    Ei voi äänestää-harmi!

    Äänestä

  • etsivä kirjoitti:

    Kovin on sekaista Kristillisdemokraattien näkemykset yleensä nykypäivänä. Ei oikein vastauksia tule valitettavasti. Ellei vastaamatta jättäminen kiperiin seikkoihin ole sellainen,tai ohittaminen.Mutta onnea Kristillisdemokraateille, mutta ei valitsemallanne tiellä!
    Ei voi äänestää-harmi!

    Näkemykset eivät ole sekaisia, vaikka tällä palstalla ei kaikkiin provoihin vastattaisikaan. Kaikki asiatiedot noihin kysymyksiin ovat aivan vapaasti saatavissa netistä. Jokainen joka osaa kirjoittaa tällaisille keskustelupalstoille, osaa varmaankin myös lukea osoitteesta www.kd.fi löytyvää tekstiä.

    Pahoittelen, jos tämä kuulostaa töykeältä, mutta avaus ja edellinen kommentti haiskahtivat kovasti siltä että halutaan vain keksiä jotain parjaamista, kun ei heti saada henkilökohtaista suoraa palvelua tällä palstalla.

    Yksittäisiin henkilöihin liittyvät asiat ovat vähän eri juttu, ne ovat enemmänkin mielipidekysymyksiä. Jokainen KD:n jäsen tai kannattaja ei varmaankaan esimerkiksi hyväksy joka ikistä Bjarne Kalliksen mielipidettä tai kommenttia, mutta kokonaisuutena hän kuitenkin on puolueen mielestä sopivin presidenttiehdokkaaksi. Mahtaako jokainen demarikaan olla 100% samaa mieltä Halosen kanssa joka asiassa?

    Tässä nyt avuksi suoria kopiota KD:n yhteisesti hyväksytyistä periaatteista. Katsopa vaikka linkkiä jossa on viime EU-vaalien teemat: http://www.kristillisdemokraatit.fi/kd/main.php?p=6

    Tässä otteita em. asiakirjasta, jossa on samalla vastaukset useimpiin avauksessa esitettyihin kysymyksiin:

    "10 hyvää syytä äänestää kristillisdemokraatteja EU-vaaleissa:

    1 Päätöksenteko lähellä ihmistä.
    Unionia tulee rakentaa valtioiden yhteistyön välineenä, joka keskittyy toiminnassaan niihin asioihin, joissa yhteistyöllä voidaan saavuttaa olennaista lisäarvoa kansalaisten arkeen...

    2 Ei isojen ehdoilla.

    Kristillisdemokraatit edellyttävät jäsenmaiden tasavertaisuutta unionin päätöksenteossa. Suomen on ryhdistäydyttävä EU-politiikassaan: Eurooppa-aate ei itsessään lämmitä, vaan tarvitaan tervettä oman maan etujen turvaamista...

    3 Ihmisarvo on tärkeintä.

    Ihmisarvon vaaliminen on poliittisten toimijoiden keskeisin tehtävä myös unionissa...

    4 Peruspalvelut kukkaroon katsomatta.

    Julkiset koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kansalaisten kannalta ensiarvoisen tärkeitä, eikä niiden tulevaisuus saa jäädä epävarmaksi EU:n säädöksissä. Kristillisdemokraatit haluavat vaalia hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa peruspalvelut taataan kaikille ja heikoimmista pidetään huolta.

    5 Puhdas luonto kaikkien oikeus.

    Jäsenmaiden tulee yhdessä kehittää Euroopasta maailman johtava ympäristönsuojelija. Ympäristöä saastuttavia päästöjä tulee vähentää... Maataloutta tulee kehittää ympäristöystävällisesti ruokaturvallisuutta ja luonnon monimuotoisuutta vaalien...

    6 Turvallisuudesta ei tingitä.

    Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen roolin vahvistamisen tulee tapahtua avoimesti ja jäsenmaiden tasavertaisuuden pohjalta. Sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen puolustuksen varaan nojaava peruslinja sopii edelleen Suomelle, vaikkakin ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaihtoehtoja on kyettävä avoimesti harkitsemaan...

    7 Yhteistyötä rikollisuuden ehkäisemiseksi.

    Huumeiden salakuljetusta ja käyttöä ehkäistään parhaiten lisäämällä yhteistyötä poliisin, rajavalvonnan ja tullin välillä koko unionin alueella sekä suhtautumalla täysin torjuvasti huumeiden käyttöön. Yhteistyötä tulee tiivistää myös terrorismin ja ihmiskaupan torjunnassa.

    8 Valoa varojen käyttöön.

    Rehellisyys ja läpinäkyvyys unionin varojen käytössä on aivan välttämätöntä... Esitettyä uutta EU-veroa ei saa hyväksyä...

    9 Kristillinen arvopohja unionille.

    Kristillisdemokraatit korostavat yksilön vapautta ja vastuuta sekä kristillistä etiikkaa ja ihmiskäsitystä eurooppalaisten arvoperustana. Unionin kristillinen arvoperinne on tunnustettava ja siihen on avoimesti sitouduttava.

    10 Vain äänestämällä vaikutat.

    Valittaminen on turhaa, jos et ole käyttänyt mahdollisuuttasi vaikuttaa. Kristillisdemokraatit ovat mukana EU-vaaleissa siksi, että Sinulla olisi todellinen valinnanvapaus. Käytä sitä ja olet niiden joukossa, joiden ääni kuuluu."

    Äänestä

  • pitäen! kirjoitti:

    Olen seuraillut toisinaan tätä palstaa ja miettinyt äänestäisikö KD:tä. Valitettavasti KD on sortunut "perässähiihtoon".
    Se ei vastaa kimurantteihin EU juttuihin, ja luulee, että EU on sellainen kuin KD olettaa. TUossa em. hienossa periaateohjelmassa käy ilmi, että KD ikävä kyllä luulee aivan toista EU:Sta, kuin mitä se on.
    Ja koska EU:iin on "kiemurtelu-äänestyskysymyksellä liitätetty", niin se EU meitä kuitenkin määrää, vaikkas KD muuta luulee. Siinä se ohjelmanne siis vuotaa!
    Hienoa, että joku silti puolueesta(?) kommentoi kohtealiaasti asiassa.

    Mutta kun monet kysyvät sitä, että miksi KD hyväksyy maamme ylle EU-valtion perustuslain? Ja taas monet kysyvät sitä, miksi KD hyväksyi EU-liittymisäänestyksen perustuslain ja valtiosäännönvastaisuudet. Ei toimittu lakien mukaisessa järjestyksessä kun luovutettiin valta maamme ulkopuoliselle taholle,tähän ei nyt sovi se NL-liturgia"mutta KD:hän päättää yhdessä EU:ssa asioistamme".EU :lla on oma puolustuspolitiikka jne.!Samoin Kd :tä ei kiinnosta EU-median manipulaationt.Missä?-Lähteitä on, mutta julkisuus pelottaa.

    Kristillisdemokraateilla taitaa sittenkin olla pää pusikossa EU:N suhteen, vaikka tänään taas "ohimennen" Ylen teksti tv ja pienet sanomalehden sivujen alalaidat ilmoittivat:
    YLI PUOLET KANSASTA EI HVYÄKSYISI EU:TA!
    Ei hyväksy, vaikka media on epäreilu ja vallanpitäjät pimittää tietoa!

    Äänestä

  • tyhjällekö ääneni annan-vas... kirjoitti:

    Kommusnisteillekö tai vasemmistolle tässä ääni on annettava sitten? Kun KD ei tosiasioita edes käsittele vaikka sanois totuuteen pyrkivänsä.

    "...monet kysyvät sitä, että miksi KD hyväksyy maamme ylle EU-valtion perustuslain?"

    Mistähän tämä edellämainittu "tieto" on peräisin? Lähes kaikki KD:n kansanedustajat ovat jo kauan olleet sitä mieltä että EU:n perustuslaista tulisi järjestää Suomessa kansanäänestys. Siis jo kauan ennen kuin muutamissa maissa tuli kielteinen tulos.

    Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin, ja se hyväksyi juuri 18.6.2005 mm. seuraavan julkilausuman:

    "Kristillisdemokraattien puoluekokous vaatii, että Euroopan Unionille tulee neuvotella uusi perussopimus, joka ottaa nykyistä perustuslakiesitystä paremmin huomioon jäsenmaiden itsenäisyyden ja demokraattisuuden asettamat vaatimukset. Nykyisen perustuslakiesityksen ratifiointiprosessia ei voi jatkaa.

    Uuden perussopimuksen tulee saada väestön enemmistön kannatus kaikissa jäsenmaissa. Myös Suomessa tulee järjestää siitä kansanäänestys...

    Neuvotteluissa EU:n tulevasta budjetista Suomen maatalous-, rakenne- ja aluetuet uhkaavat pienetä ja Suomesta uhkaa tulla suuri, monen sadan miljoonan euron nettomaksaja. Suomen kristillisdemokraatit vaativat maksuperusteiden ja tukien korjaamista siten, että esimerkiksi Iso-Britannian maksualennukset perutaan ja maataloustuet uudistetaan. Suomen vaikeat viljelyolosuhteet tulee ottaa huomioon korjattaessa maataloustukien perusteita, joista nyt hyötyvät keski- ja eteläeurooppalaiset jäsenmaat.

    Suomen tulokset aiemmista neuvotteluista ovat olleet heikkoja ja edellisten hallitustemme antamat myönnytykset ovat nyt tulossa maksuun. Suomen kristillisdemokraatit vaativat tiukkaa neuvotteluotetta, jotta saavutettaisiin myös pienille pohjoisille jäsenmaille reilu rahoitusjärjestelmä. Neuvottelutavoitteiden tulee olla julkiset ja niihin on sitouduttava. Liian usein tavoitteista on luovuttu suljettujen ovien takana ja jälkikäteisistä selittelyistä on kansalaisille jäänyt epäselvä kuva. Suomen tulee noudattaa avoimuusperiaatetta, varsinkin ollessaan 2006 syksyllä puheenjohtajamaana keskeisesti vastuussa tärkeistä neuvotteluista".

    Äänestä

  • olin mukana... kirjoitti:

    EI EU perustu demokratialle ja tasa-arvolle! KD vain uskottelee pahassa maailmassa, että suljettu komissio luopuu omista omien etujensa ylikansallisista tavoitteestaan.

    KDläinen puhuu perussopimuksesta!
    Siinä se harhautus. Kyse ei ole mistään perustuslaillisesta sopimuksesta, vaan aikeesta tehdä ylikansallinen peurustuslaki voimaan koko EU-valtiossa.

    KD ei vältiä siitä, että Suomen suvereniteetti ohitettiin jo v.1994 liitytettäessä Suomi Unioniin. Jos ossaapi englantia muuten, niin Union=liittovalatio. Kas siinnäpä se!

    Äänestä

  • vuan eipä kannattane (savos... kirjoitti:

    Tuo sanonta 'perussopimus' ei ole harhautus, vaan nimenomaan tavoite: ei mitään perustusLAKIA, koska muuten EU saisi jo liittovaltion roolin. Sen sijaan KD:n kannan mukaan pitää laatia uusittu SOPIMUS eurooppalaisten valtioiden kesken harjoitettavasta yhteistyöstä. Toinen asia sitten on, onnistuuko tämä. Emme me KD:ssa toimivat kuvittele, että komissio vapaaehtoisesti luopuisi omista eduistaan tässä asiassa. Mutta mitään ei voi saavuttaa, jos ei uskalla edes ehdottaa vaihtoehtoa nykyiselle huolestuttavalle menolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KD:lle parempia vaihtoehtoja kirjoitti:

KKK-kampanjan tiimoilta on nyt sitten tullut hyvin esille kaiketi Kristillisdemokraattisen puoleen ristiriitaisuudet.

Tässä joitakin faktakysymyksiä.
-Kallis viis veisaa EU:n Suomelle aiheuttamasta taloudellisen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvusta?
-Kallis vähät välittää yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja laillisuudesta, eli siitä että EU:iin liittyminen v 94 tapahtui valtiosääntömme ja perustuslakimme vastaisesti?
-Kallis väittää itse EU-perustuslainkin vastaisesti, että Suomi säilyy omavaltaisena ja itsenäisenä, sekä että EU-perustuslaki ei vastoin sen sisältöä mukmas menbe yli omien kansallisten lakiemme?
-Kristillisdemokraattien mielestä Raamattu on vain historiallisesti väänneltävissä oleva alati sisällöllisesti uudistettavissa oleva vain "hyvän moraalin historiallinen käsikirja"?
-koska EU:n liittovaltiopolitiikkaan kuuluu kansallivaltioiden "poistaminen" ja EU-aikana Suomessa ovat suurrikkaiden tulot nousseet yli 100%, keskiluokan vain 15% ja köyhät jopa köyhtyneet, niin kristillisdemokraattien mukaan EU on jees ja "kristillistä"politiikkaa. Vaikka kiihkokapitalismi ja uuspakanallinen mammona-moiniuskontoisuus EU:n periaatteissa jyllää?
-Israelin uudelleen paluulla ei siis ole mitään raamatullista merkitystä, ja palestiinalaisille on hurrattava, vaikka YK antoi alueen israelilaisille. Moiehitys lakkaisi, jos ympäröivät arabit ja terroristit lopettaisivat Israelin vainon (vrt. Persian ydinase Israelia kohtaan)?
-Islamin kristillisyys- ja juutalaisuusvastaisuus on vain "jees"? (Vrt. ja ks. Koraanista itse, ja kysy fundamentalistioppineelta?
-Eli KD-puolue haluaa irti kristinuskosta, joka tuo politiikkaan kristinopillisia näkemyksiä yhteiskuntapolitiikassa? NO MIKSI SIIS ÄÄNESTÄÄ ENÄÄ KRIDEJÄ?

KANNATTAAKIN ÄÄNESTÄÄ MUITA,KUTEN KÖYHIEN ASIALLA rp, VSL, PERUSSUOMALAISET; melkein jotain vasemmistoakin, vai mitä?

No niin, nyt huutoa ja sättimistä, kommentointia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu