Kekkosen aikana talouskasvu 5% vuodessa, Niinistön aikana 0%

Anonyymi-ap

Niin että siinä lyhykäisyydessään Suomen taloushistoria.

147

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi on siirtynyt pysyvästi nollakasvun aikakauteen. Kun muissa Pohjoismaissa ihmiset vaurastuvat on suomalaisten vaurastuminen pysähtynyt. Kasvu päättyi 2006.

      • Anonyymi

        Olisiko aika tunnustaa että maassamme on ollut huonoja päättäjiä ja osaamattomia talous "neroja".

      • Anonyymi

        Kekkosen aikana oli YYA sopimus, sekä bilateriaalikauppa Neuvostoliiton kanssa. Tavarat ja palvelut vaihtoivat maata, mutta raha ei liikkunut maan rajojen ylitse. Suomen pankissa oli gliering tili, mistä maksut tasattiin. Tehtiin vaihtokauppaa. Suomi sai Neuvostoliitosta ´ilmaiseksi´ raaka-aineita, jotka maksettiin sinne viedyllä ´halpis´tavaroilla. `Ilmaiseksi ` saadut raaka-aineet Suomi jalosti ja vei tuotteet länsimaihin saaden niistä riihikuivaa valuuttaa. Sillä ostettiin lännestä tuotteita. Tämä mahdollisti ison talouskasvun.

      • Anonyymi

        Juu, Virossa menee työn tekemisestä vain 20% veroa, jolloin ihmisille jää rahaa muuhunkin kulutukseen, kuin pelkkien verojen ja maksujen maksamiseen.
        Virossa ei ole ajoneuvoveroa, kuten suomessa pysyväksi jäänyt autoilijoiden vero, joka piti olla väliaikainen.
        Virossa on paljon uudempi autokanta, koska ihmisllä on varaa hankkia uudempia autoja, ei vie verottaja ihmisten rahat, kuten suomessa.
        Virossa on parempi hyvinvointi kuin suomessa, vaikka on pienempi verotus, mistähän sekin johtuu.
        Suomessahan pitäisi olla parempi hyvinvointi, kun verotus on tapissa.
        Virossa on tietkin paremmassa kunnossa, kuin suomessa, vaikkei Virossa ole edes ajoneuvoveroa, jota kuulemma suomessa käytetään teiden kunnossapitoon, mutta mihin nekin rahat lapioidaan, kun autoilijoilta kertätään vuodessa yli miljardi euroa ajoneuvoveroja ja maksuja ja kehutaan, etä niillä kunnostetaan tieverkostoa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viron bkt/asukas on reilu puolet Suomesta ja tuloerot suuremmat, joten on absoluuttisesti mahdotonta että "Ihmisillä" menisi paremmin kuin Suomessa. Monilla menee, Helvetin monilla sitten ei.

        Muutama vuosi sitten luin virolaisesta raksamiehestä, joka maksoi tuloveronsa Suomeen, koska hänen tuloillaan verotus oli Virossa kovempi. Suurilla tuloilla taas toisin päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikesta tuosta ihanuudesta huolimatta virolaisten elintaso on kaukana suomalaisten elintasoa jäljessä.

      • Anonyymi

        Johtuu syystä, että meillä on bolseviikkikomentotalous.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        BKT ei kerro elintasosta. Ei sillä ole mitään väliä vaikka BKT onkin puolta pienempi jos kustannustasokin on puolta pienempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        BKT ei kerro elintasosta. Ei sillä ole mitään väliä vaikka BKT onkin puolta pienempi jos kustannustasokin on puolta pienempi.

        Missä muussa kohtaa Viron kustannustaso on puolta pienempi paitsi alkoholissa?

        Jos maassa on matala kustannustaso, se kertoo tietenkin siitä että palkat ovat huonot.

        Heikohko bkt yhdistettynä suurehkoihin tuloeroihin nyt vain on yleisesti korkean elintason kannalta mahdoton yhdistelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kekkosen aikana oli YYA sopimus, sekä bilateriaalikauppa Neuvostoliiton kanssa. Tavarat ja palvelut vaihtoivat maata, mutta raha ei liikkunut maan rajojen ylitse. Suomen pankissa oli gliering tili, mistä maksut tasattiin. Tehtiin vaihtokauppaa. Suomi sai Neuvostoliitosta ´ilmaiseksi´ raaka-aineita, jotka maksettiin sinne viedyllä ´halpis´tavaroilla. `Ilmaiseksi ` saadut raaka-aineet Suomi jalosti ja vei tuotteet länsimaihin saaden niistä riihikuivaa valuuttaa. Sillä ostettiin lännestä tuotteita. Tämä mahdollisti ison talouskasvun.

        Aika modernia oikeastaan.

        Ilmankos saksa halusi
        Suomen ja Venäjän suhteet poikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika modernia oikeastaan.

        Ilmankos saksa halusi
        Suomen ja Venäjän suhteet poikki.

        Modernia kauppaa. Viidellä oravannahalla sai yhden kärpännahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Virossa menee työn tekemisestä vain 20% veroa, jolloin ihmisille jää rahaa muuhunkin kulutukseen, kuin pelkkien verojen ja maksujen maksamiseen.
        Virossa ei ole ajoneuvoveroa, kuten suomessa pysyväksi jäänyt autoilijoiden vero, joka piti olla väliaikainen.
        Virossa on paljon uudempi autokanta, koska ihmisllä on varaa hankkia uudempia autoja, ei vie verottaja ihmisten rahat, kuten suomessa.
        Virossa on parempi hyvinvointi kuin suomessa, vaikka on pienempi verotus, mistähän sekin johtuu.
        Suomessahan pitäisi olla parempi hyvinvointi, kun verotus on tapissa.
        Virossa on tietkin paremmassa kunnossa, kuin suomessa, vaikkei Virossa ole edes ajoneuvoveroa, jota kuulemma suomessa käytetään teiden kunnossapitoon, mutta mihin nekin rahat lapioidaan, kun autoilijoilta kertätään vuodessa yli miljardi euroa ajoneuvoveroja ja maksuja ja kehutaan, etä niillä kunnostetaan tieverkostoa!

        Niin, Suomi on NETTOMAKSAJA EU:lle, Viro on nettosaaja.

        Suomi on paljon Viroa suurempi maa, joten Suomessa keskimääräinen asukastiheys on vain hieman yli puolet Viron vastaavasta. Olosuhteet ovat keskimäärin paljon karummat, sillä maamme ulottuu kauas pohjoiseen. Sen lisäksi olemme rakentaneet vahvat puolustusvoimat. Juoppojen ja rikollisten paratiisi Viro ei pysty työllistämään omaa väkeään, joka hampparoi ympäri ämpäri EU:ta, kun se alhainen verotus ei saa Viron bruttokansantuotetta nousemaan lähellekään Suomen vastaavaa.

        Eli taloustieteile sinä vaan sen veroitkusi kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuu syystä, että meillä on bolseviikkikomentotalous.

        Siinä siis oikeistojullikan selitys sille, miksi meillä on korkeampi elintaso.

        Mikähän siinä on, että suomalaiset eivät käy töissä Virossa, mutta kylläkin Pohjois-Ruotsissa ja Norjassa. Virolaiset sen sijaan käyvät töissä Suomessa. Ja nämä työssäkäyntivirrat menevät BKT/asukas lukujen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BKT ei kerro elintasosta. Ei sillä ole mitään väliä vaikka BKT onkin puolta pienempi jos kustannustasokin on puolta pienempi.

        Hevonroskaa. Hintamukautettu bruttokansantuote Virossa on sekin puolta pienempi kuin Suomessa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(PPP)_per_capita

        Suomen palkoilla/eläkkeillä on tietenkin helppo herrastella kehitysmaassa. Mikset mene Thaimaaseen ja kehu, miten hieno halpaa siellä on?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Viron bkt/asukas on reilu puolet Suomesta ja tuloerot suuremmat, joten on absoluuttisesti mahdotonta että "Ihmisillä" menisi paremmin kuin Suomessa. Monilla menee, Helvetin monilla sitten ei.

        Muutama vuosi sitten luin virolaisesta raksamiehestä, joka maksoi tuloveronsa Suomeen, koska hänen tuloillaan verotus oli Virossa kovempi. Suurilla tuloilla taas toisin päin.

        Mistä luit? Laita linkki. Muuten pelkkää jorinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikesta tuosta ihanuudesta huolimatta virolaisten elintaso on kaukana suomalaisten elintasoa jäljessä.

        Enää vain 1/3 Suomesta perässä. Suomen olematon talouskasvu osin mahdollistanut tämän.

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat sukupuuttoon kuolemassa muutenkin. Somalit hautaavat viimeisen suomalaisen vuonna 2168.

      • Anonyymi

        Sinut on kyllä haudattu sitä ennen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut on kyllä haudattu sitä ennen.

        Ja mieluummin pian

    • Ja siksi uusi YYA? Sitähän sinä oikeasti haluat, eikö niin?

      • Anonyymi

        Mieti vähän mitä kirjoitat vai onko lähi historia vieras laji.

      • Anonyymi

        Sinä se vedät Venäjän joka ikiseen ketjuun. Muuta Venäjälle kun maa sinua niin kovasti kiinnostaa. Ja tietänet muuten sen, että Venäjälle asetetu pakotteet veivät Suomesta hyvinvoinnin.

        Lähti se hyvinvoinnin lasku jo korona ajoista, jolloin kaupoissa alkoi ruoan hinnan korotukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähti se hyvinvoinnin lasku jo korona ajoista, jolloin kaupoissa alkoi ruoan hinnan korotukset.

        Se oli vielä pientä. Saman hallituksen aikaansaannosta sekin. Kekkonen kääntyy haudassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli vielä pientä. Saman hallituksen aikaansaannosta sekin. Kekkonen kääntyy haudassaan.

        Sama Suomen hallitus aiheutti valtavan inflaation ja energian intojen roiman nousun kautta koko Euroopan ja aiheutti näin Suomeenkin superinflaation ja hintojen jyrkän nousun.

        Mutta ajatellaanpa nykyistä hallitusta. Esimerkiksi polttoaineiden pumppuhinnat laskivat huomattavasti heti, kun Orpo ja Purra päättivät laskea öljyn maailmanmarkkinahintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähti se hyvinvoinnin lasku jo korona ajoista, jolloin kaupoissa alkoi ruoan hinnan korotukset.

        Hinnathan laskivat koronakriisin aikana, kun kysyntä väheni ja kuljetuskustannukset laskivat polttoaineen hintojen myötä.

        Olipa Ukrainan puolella tai ei, niin se on tosiasia, että idänkaupan merkitys on ollut suuri. Suhteessa suurempi kuin oli YYA-aikana, jolloin ei menty puhtaasti "markkinoiden" mukaan, vaan kaikkea kauppaa tasapainotettiin idän ja lännen välillä.

        Se, mitä idänkaupasta julkisesti toitotettiin YYA-aikana, oli eri asia kuin mikä sen merkitys todella oli. Neuvostoliiton muututtua Venäjäksi idänkaupasta ei ole paljon puhuttu, mutta todellisuudessa se on ollut erittäin merkityksellistä, eivätkä edes luvut kerro suoraan sen merkitystä. Olemme hyötyneet merkittävästi siitä, että olemme saaneet halpoja raaka-aineita Venäjältä ja voineet jalostaa niistä tavaraa vietäväksi länteen. Euron kanssa olisimme ilman sitä olleet konkurssissa jo aikoja sitten.

        Neukkuaikana itäturismi tarkoitti vain sitä, että suomalaiset kävivät ottamassa persukset olalle itärajan takana. Venäjän aikana se on tarkoittanut merkittävää tuloa Itä- ja jopa Keski-Suomen kaupoille ja turistirysille.

        Itäkauppa ei ole ollut merkityksetöntä, kuten väitetään. Pakotteita haluavien tulisi ottaa vastuu myös niiden seurauksista ja koko EU:n tasolla olisi ollut syytä miettiä, miten idänkaupan loppuminen korvataan.

        Tai eihän se suinkaan ole loppunut kokonaan. Ei Suomessa, ei Virossa, ei EU:ssa, ei oikeastaan missään. Eikä monissa paikoin voikaan.

        Sotaa ei voiteta talouspakotteilla. Sota voitetaan taistelukentällä, jos voitetaan. Sekään ei ole ihan varmaa, kun katsoo länsiaseiden todellista suorituskykyä todellisella taistelukentällä ihan oikeaa vihollista vastaan, joka on vähän eri asia kuin pommitella vuoristosissejä tai harjoitella muiden Natomaiden kanssa Euroopassa. Naton ukrainalaisille opettamat taistelumenetelmät ovat myös olleet aika tehottomia. Toivottavasti omat puolustusvoimamme eivät omaksu niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama Suomen hallitus aiheutti valtavan inflaation ja energian intojen roiman nousun kautta koko Euroopan ja aiheutti näin Suomeenkin superinflaation ja hintojen jyrkän nousun.

        Mutta ajatellaanpa nykyistä hallitusta. Esimerkiksi polttoaineiden pumppuhinnat laskivat huomattavasti heti, kun Orpo ja Purra päättivät laskea öljyn maailmanmarkkinahintaa.

        Purra päätti. Orpo oli vaan tossun alla.

        Lienee nyt kuitenkin hyvä muistaa se, että länsi on antanut Ukrainalle parasta aseistustaan hyvin rajatusti. Myöskin Ukrainan taisteluopit ovat lähinnä Neuvostoliiton ajoilta - kuten Venäjälläkin. Ei kannattane vedellä johtopäätöksiä hyvin hätäisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sama Suomen hallitus aiheutti valtavan inflaation ja energian intojen roiman nousun kautta koko Euroopan ja aiheutti näin Suomeenkin superinflaation ja hintojen jyrkän nousun.

        Mutta ajatellaanpa nykyistä hallitusta. Esimerkiksi polttoaineiden pumppuhinnat laskivat huomattavasti heti, kun Orpo ja Purra päättivät laskea öljyn maailmanmarkkinahintaa.

        Huoh.

    • Anonyymi

      Sodan jälkeinen Suomi oli kovassa kasvussa ja töitä riitti, niitä myös tehtiin. Ei ollut kaikenlaisia yhteiskunnan tukia. Nostimme yhteiskuntamme suosta.
      Nyt tämä yhteiskunta on ajettu tietoisesti sinne syvälle suohon. Sodan jälkeisten ahkera työ ja säästäminen tuli tiensä päähän.
      Keksittiin yhteiskunnan tukiaiset ja rahaa kylvettiin ajattelematta nokkaansa pitemmälle.
      Nyt itketään kun menee huonosti. Niin menee kun päättäjät ovat mitä ovat.
      Sodan jälkeisten ihmisten rankka työ ja yrittäminen on vedetty vessasta alas.
      Ei mennyt kun yksi sukupolvi ja hävitys kävi.
      Niinistö on ollut yksi harvoista joka yritti lyödä jarruja päälle tuhlaamiseen ja rahan kylvämiseen. Jyrähti jopa kovaakin mutta sai ainoastaan tuhlareitten haukut päälle.
      Sellaista se on kun arvostelee pullamössö sukupolvia.
      Suomen taloushistoria on huonojen päättäjien ansiota joten "siinä se lyhykäisyydessään".
      Niinistö on ollut yksi parhaista politikoista ja paras presidentti joka on saanut kansalta suuren suosion.
      Kyllä niitä vastustajia on ollut ihan tarpeeksi ja mikä halpamaisinta kirjojen kirjoittajat ja "totuuksien" puhujat kirjoillaan saavat painua syvälle suohon.
      Näen yhteiskuntamme tulevaisuuden surkeana ja juuri huonojen johtajien ansiosta.
      En lue yhtäkään "entisten" ja nykyisten politikkojen kirjaa koska maamme tuhoajat eivät muuhun pysty kuin "se on edellisen hallituksen" vika kun menee päin mäntyä.
      Itse ovat asiat sotkeneet eivätkö vieläkään ymmärrä mitä ovat tehneet.

      • Anonyymi

        "Sodan jälkeinen Suomi oli kovassa kasvussa ja töitä riitti, niitä myös tehtiin."

        Mutta ei saatu aikaiseksi kuin murto-osa siitä, mikä nykyään saadaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sodan jälkeinen Suomi oli kovassa kasvussa ja töitä riitti, niitä myös tehtiin."

        Mutta ei saatu aikaiseksi kuin murto-osa siitä, mikä nykyään saadaan.

        Suurvaltojen perseen lutkuttamissa?

      • Anonyymi

        Nykyinen hallitus tuhlaa paljon enemmän, mutta jostain syystä Niinistö on ihan hiljaa.

    • Anonyymi

      Koiviston aikana mentiin välillä reippaasti miinukselle. Suurin sodanjälkeinen lama.
      Erityiskiitokset Lama-Liikaselle.

      • Anonyymi

        Niinpä, siitä se rapauttaminen lähti.
        Kekkosen aika kun päättyi tuli uudet tuulet ja sossujen aikakausi.
        Rahaa ehkä oli mutta sitä ei osattu pitää vaan jakelu alkoi.
        Kaikki tuhottiin mitä olemassa oli.
        Eikä se kokoomuskaan mikään hyvä asioiden hoitaja ollut.
        Näin sodan jälkeen syntyneenä ei voi kun ihmetellä mitenkä yhteiskuntaamme tuhotaan.

        Kekkosen kuollessa sossut olivat olleet johtava puolue 15 vuotta yhteen menoon.

        "Kekkosen aika kun päättyi tuli uudet tuulet ja sossujen aikakausi."

        Koko Kekkosen aikakausi oli suurimmaksi osaksi sossujen aikakautta.

        Pääministereinä Koivisto, Sorsa, Paasio ja Fagerhom.

        Kekkosen aikakauden ainoa kokoomuslainen pääministeri oli Harri Holkeri (1987-1991) ja siitä alkoi Suomen alamäki.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kekkosen kuollessa sossut olivat olleet johtava puolue 15 vuotta yhteen menoon.

        Mutta eivät niin suuri kuin olivat Lipposen aikana. Varsinainen ero tietysti oli se, että Kekkosen kuoltua Kokoomus pääsi hallitukseen ja sen jälkeen ei sitten hyviä aikoja olekaan nähty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kekkosen aika kun päättyi tuli uudet tuulet ja sossujen aikakausi."

        Koko Kekkosen aikakausi oli suurimmaksi osaksi sossujen aikakautta.

        Pääministereinä Koivisto, Sorsa, Paasio ja Fagerhom.

        Kekkosen aikakauden ainoa kokoomuslainen pääministeri oli Harri Holkeri (1987-1991) ja siitä alkoi Suomen alamäki.

        Kekkonen luopui vallasta 27.1.1982 ja kuoli 31.8.1986. Holkerin hallitus nimitettiin seuraavana vuonna kevättalvella käytyjen eduskuntavaalien jälkeen.

        Kekkosen ollessa presidenttinä oli merkittävä määrä myös Keskustan vetämiä hallituksia, joissa tosin demarit olivat aika usein mukana. Demarit eivät olleet niin iso puolue hajaannuksensa aikana 1950-60-luvuilla. Heistä tuli taas valtatekijä vuoden 1966 vaaleissa, joissa myös kommunistit saivat rutkasti ääniä niin, että hekin nousivat taas hallituksiin.

        Eikö ihmisillä, jotka palstalle kirjoittavat, ole edes perusasiat lähihistoriasta tiedossa? Vaikka istuu tietokoneensa ääressä ja google on vain klikkauksen päässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kekkosen aika kun päättyi tuli uudet tuulet ja sossujen aikakausi."

        Koko Kekkosen aikakausi oli suurimmaksi osaksi sossujen aikakautta.

        Pääministereinä Koivisto, Sorsa, Paasio ja Fagerhom.

        Kekkosen aikakauden ainoa kokoomuslainen pääministeri oli Harri Holkeri (1987-1991) ja siitä alkoi Suomen alamäki.

        Kekkosen aikana ei Holkeri ollut hallituksessa. Eräs syy miksi Suomella meni taloudellisesti hyvin Kekkosen aikana oli juuri se ettei Kokoomusta päästetty sotkemaan asioita.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kekkosen aikana ei Holkeri ollut hallituksessa. Eräs syy miksi Suomella meni taloudellisesti hyvin Kekkosen aikana oli juuri se ettei Kokoomusta päästetty sotkemaan asioita.

        Nimenomaan. Kokoomus on Suomen syöpä.

    • Anonyymi

      Suomessa on hyväksytty yrittäjiksi laadutonta paskaa. Noista se on suomen talouskasvu kiinni.

      Vain hävittämällä suomesta laaduttomat paska yrittäjät markkinoille tulee tilaa kunnollisille ja osaaville yrityksille ja yrittäjille.

      • Anonyymi

        Tuossa olet kyllä oikeassa.

    • Anonyymi

      Suomi AB omisti paljon omaisuuta peruspilarit oli omassa omistuksessa.

      • Anonyymi

        Nyt on myyty ja myydään näitä "peruspilareita" eikä ymmärretä mitä tehdään. Hyvä esimerkki sähköyhtiöt ja lannoitetehdas. Tämäkin hallitus kaavailee omaisuuden myymistä jota kauhulla vierestä seuraan.
        Tämä on sitä tuhoa joka on käsittämätöntä.

        Kaivosteollisuus on niin ikään lahjoitettu ulkomaalaisten käsiin niin, että Suomesta puhutaan jo Pohjolan Kongona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on myyty ja myydään näitä "peruspilareita" eikä ymmärretä mitä tehdään. Hyvä esimerkki sähköyhtiöt ja lannoitetehdas. Tämäkin hallitus kaavailee omaisuuden myymistä jota kauhulla vierestä seuraan.
        Tämä on sitä tuhoa joka on käsittämätöntä.

        Talouspolitiikasta on tullut ideologista hörhöilyä. Kun kuuntelee jonkun Aki Kangasharjun tai jopa Sixten Korkmanin juttuja, niin ihmettelee, miksi niitä nimitetään taloustieteilijöiksi. Eiväthän he tiedä koko asiasta mitään.

    • Anonyymi

      Tänä päivänä yllättävän moni suomalainen on sitä mieltä, että talouskasvua syntyy kun käy ostamassa Gigantista Vietnamissa valmistetun television ja Kiinassa valmistetun läppärin. Sitten ostokset kotiin ja lisäämään talouskasvua kampaajalle jossa yksikään käytetty aine tai työväline ei ole valmistettu Suomessa ja sitten esittelemään kampausta ja uutta pään väriä viinibaariin jossa nautitaan Chileläistä punaviiniä, ulkomaalaisista laseista. Ja huomennahan oli sitten se kahden viikon matka Dubaihin. Pian matkalta paluun jälkeen pitäisikin sen ihanan kiinassa valmistetun Teslan saapua noudettavaksi, tuli taas tehtyä ilmastoteko ja samalla uudistettua Suomen autokantaa, pelkkää positiivista eikö?

      Kyllä, se Suomen ongelma on krooninen vaihtotaseen vaje. Eikä siihen todellakaan ole yksin päättäjät ja suomalaiset yritykset syyllisiä.

      • Anonyymi

        Noinhan kaikissa pohjoismaissa toimitaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Miten ostat suomalaista kun valmistajat ovat myyneet tehtaansa ulkomaille ja vielä Kiinaan.
        Hyvässä lykyssä ovat saaneet yrityksiinsä valtion tukea. Näille yritysten myyjille jotka myyvät tehtaansa ulkomaille on asetettava vero ja tuet vaadittava takaisin mitä ovat saaneet.
        Tuo "Chileläinen viini" on tulolähde valtiolle.
        Surkein asia oli Nokia joka tuhottiin.
        Varakkaat ja varakkaiden kakarat elää "kertomuksesi" mukaan.
        Ei tavallinen ihminen elä tuohon malliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ruotsin talous kasvanut nopeammin ja vaihtotase on selvästi positiivinen. Suomessa kesti kymmenen vuotta kiriä umpeen finanssikriisin aiheuttamat menetykset bruttokansantuotteeseen. Sen lisäksi vaihtotaseemme on ollut alijäämäinen vuosikausia."
        lähde:https://www.aktia.com/fi/medialle/uutiset/ruotsin-vahvempi-talous-tekee-ruotsalaisista-vauraampia
        Norjasta ei varmaan tarvitse kertoa mitään?

        Mietippä mikä "pommi" on Ruotsissa. Pankit jakaneet velkaa asuntoihin joista on maksettu vaan korkoja. Lainaa ei lyhennetä.
        Norja on rikas öljyvaltio. Silti siellä on korkea hintataso.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan kaikissa pohjoismaissa toimitaan.

        Muissa pohjoismaissa kansa voi vähän hövelimmin ostella ulkomaalaisia tuotteita, kun vaihtotase on plussalla. Varovaisuutta sielläkin tarvitaan pitkällä aikavälillä, etteivät ole Suomen tiellä.
        Vaihtotase kertoo aika hyvin virtaako vaurastuttavaa rahaa pois maasta vai maahan.
        Koko kansakunnan velkaantuminen johtuu pitkäaikaisesta vaihtotaseen vajeesta ja kyseinen kehitys johtaa nollakasvun tai pitkäaikaisen taantuman uralle.
        Palveluiden ja kulutuksen kasvu aiheuttaa vain hetkellisen kasvupyrähdyksen, mutta koska kulutus on vaihtotaseen vajetta kasvattavaa, seuraa tuollaisista kasvupyrähdyksistä aina vain kovempi kankkunen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ostat suomalaista kun valmistajat ovat myyneet tehtaansa ulkomaille ja vielä Kiinaan.
        Hyvässä lykyssä ovat saaneet yrityksiinsä valtion tukea. Näille yritysten myyjille jotka myyvät tehtaansa ulkomaille on asetettava vero ja tuet vaadittava takaisin mitä ovat saaneet.
        Tuo "Chileläinen viini" on tulolähde valtiolle.
        Surkein asia oli Nokia joka tuhottiin.
        Varakkaat ja varakkaiden kakarat elää "kertomuksesi" mukaan.
        Ei tavallinen ihminen elä tuohon malliin.

        Tuotanto siirtyy muualle kun kotimarkkina ei vedä.
        Kansalainen ostaa halpaa, kun se tuntuu sillä hetkellä järkevältä. Mutta kun tehdas siirtää tuotantonsa ulkomaille, ei se sieltä kovin helposti tule takaisin.
        Kansalainen itse nostaa sellaista palkkaa, että suomessa tuotettu tavara tulee väkisinkin ulkomailla tuotettua kalliimmaksi, mutta kansalainen ostaa ulkomailla tuotettua.

      • Anonyymi

        Valmistetaanko suomessa edes tietokoneita.
        Vaikka joku valmistaisi, niin tietokoneen komponentit tulevat yleensä Kiinasta, ei
        suomessa ole omaa tietokone komponentti tuotantoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotanto siirtyy muualle kun kotimarkkina ei vedä.
        Kansalainen ostaa halpaa, kun se tuntuu sillä hetkellä järkevältä. Mutta kun tehdas siirtää tuotantonsa ulkomaille, ei se sieltä kovin helposti tule takaisin.
        Kansalainen itse nostaa sellaista palkkaa, että suomessa tuotettu tavara tulee väkisinkin ulkomailla tuotettua kalliimmaksi, mutta kansalainen ostaa ulkomailla tuotettua.

        Kansalaisen on ostettava sieltä mistä halvimmalla saa, koska kansalaisen rahat ryövää verottaja.
        Ihmisten tuloista menee 80% erilaisiin veroihin, veroluonteisiin maksuihin ja asumiskuluihin "lämpö, sähkö, vesi"
        Ruoan hintaa on koko ajan nostettu ja veroja menee sieltäkin.
        Ei ole mitään, mistä ei veroa menisi, kaikesta menee verot ja silti suomella menee huonosti.
        Olisikohan siihen syynä verottajan ja yhteiskunnan harjoittama ahneus.
        Ahneella on paskanen loppu, kuten sanotaan ja se taitaa olla täysin totta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ostat suomalaista kun valmistajat ovat myyneet tehtaansa ulkomaille ja vielä Kiinaan.
        Hyvässä lykyssä ovat saaneet yrityksiinsä valtion tukea. Näille yritysten myyjille jotka myyvät tehtaansa ulkomaille on asetettava vero ja tuet vaadittava takaisin mitä ovat saaneet.
        Tuo "Chileläinen viini" on tulolähde valtiolle.
        Surkein asia oli Nokia joka tuhottiin.
        Varakkaat ja varakkaiden kakarat elää "kertomuksesi" mukaan.
        Ei tavallinen ihminen elä tuohon malliin.

        "Hyvässä lykyssä ovat saaneet yrityksiinsä valtion tukea. Näille yritysten myyjille jotka myyvät tehtaansa ulkomaille on asetettava vero ja tuet vaadittava takaisin mitä ovat saaneet."

        Seuraavassa jutussa on oiva esimerkki tällaisesta koijarista, jonka jokainen suomalainen muistaa takuulla:

        https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansalaisen on ostettava sieltä mistä halvimmalla saa, koska kansalaisen rahat ryövää verottaja.
        Ihmisten tuloista menee 80% erilaisiin veroihin, veroluonteisiin maksuihin ja asumiskuluihin "lämpö, sähkö, vesi"
        Ruoan hintaa on koko ajan nostettu ja veroja menee sieltäkin.
        Ei ole mitään, mistä ei veroa menisi, kaikesta menee verot ja silti suomella menee huonosti.
        Olisikohan siihen syynä verottajan ja yhteiskunnan harjoittama ahneus.
        Ahneella on paskanen loppu, kuten sanotaan ja se taitaa olla täysin totta!

        Kansalainen ostaa halvinta ahneuksissaan ja sitten itkee kun oma työpaikka lähtee alta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansalainen ostaa halvinta ahneuksissaan ja sitten itkee kun oma työpaikka lähtee alta.

        Joko ostaa halvemman pään tavaraa, tai sitten on kokonaan ilman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan kaikissa pohjoismaissa toimitaan.

        Ei toimita. Ruotsissa ja Tanskassa on kulutustavarateollisuutta, joka paitsi tuottaa omille markkinoille, myös vie. Norja taas vie öljyä. Ja omistaa suomalaisia firmoja, joista saa myös tuloja.

        Suomalainen talouspolitiikka on ollut pelkkää tolloilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ruotsin talous kasvanut nopeammin ja vaihtotase on selvästi positiivinen. Suomessa kesti kymmenen vuotta kiriä umpeen finanssikriisin aiheuttamat menetykset bruttokansantuotteeseen. Sen lisäksi vaihtotaseemme on ollut alijäämäinen vuosikausia."
        lähde:https://www.aktia.com/fi/medialle/uutiset/ruotsin-vahvempi-talous-tekee-ruotsalaisista-vauraampia
        Norjasta ei varmaan tarvitse kertoa mitään?

        Vaihtotase on juuri sellainen kuin eurossa voikin olla. Alijäämä ei kerro edes koko totuutta, josta toinen puoli on työttömyys. Kun euro estää vientisektoria kasvamasta suuremmaksi (nykyisen kokoinenkin tuottaa kansantaloudella "tappiota"), pysyy työttömyys korkeana ja elintaso rahoitetaan velalla.

    • Anonyymi

      Globalismi siis toimii, kansat köyhtyy, jättifirmojen omistajat rikastuu. Kohti maailmanlaajuista orjuuden aikaa mars...

      Muista otaa oma ihonalainen sirusi, eli orjamerkkisi heti kun saat.

      • Anonyymi

        Kun koittaa maailmanlaajuinen orjuus, niin minä haen Purran orjasiittolaan sonniksi.

        -superorja-

      • Anonyymi

        Niinistö vs Kekkonen.
        Yö vastaan päivä.

    • Anonyymi

      Niinistö oli niitä jaajaa miehiä josta ei tahtonut ymmärtää mitä mieltä hän oli koska hän lisäsi aina että toisaalta voi olla toisinkin

      • Anonyymi

        Ei ole meidän vika jos et ymmärrä puhuttua kieltä.

      • Anonyymi

        Valtiovarainministerinä heitti huoneestaan ulos rahan ruikuttajat.

      • Anonyymi

        Niinistöhän on lakimiesmies ja laki on niin kuin se luetaan ja tulkitaan :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistöhän on lakimiesmies ja laki on niin kuin se luetaan ja tulkitaan :)

        Niinistö oli hyvä koko kansan presidentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistö oli hyvä koko kansan presidentti.

        Vätys se on oikeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vätys se on oikeasti.

        Halonen oli kansan vihollinen.

    • Anonyymi

      Bilateraalikauppa oli Suomelle hyvä kylmänsodan aikaan.
      Nyt Suomi jää vähän periferiaksi väistämättä, valitettavasti, valtio olisi vaan tehtävä riittävän rikkaaksi että eläisi jo pelkästään tuottojen korkotuloilla, ja ei valtionvelkaa, oli täällä sitten yrityksiä tai työpaikkoja tai ei. Siitä seuraa sitten muu tulo mitä tälle alueella voi saada ja tehdä.

      Norja on hyvä esimerkki, kannattaisi seurata heitä. He tajusi että öljy ja kaasutulot voi joskus loppua ja sijoittivat niistä saadut varat hyville tuotoille maailmassa.
      Toinen hyvä esimerkki on Saudit.
      Suomella oli ja on metsät, ei öljy eikä kaasu.

      • Anonyymi

        Valtion metsiä hakataan liian nuorena kuin myös yksityisiä metsiä. Siinä sekin rikkaus hupenee.

    • Anonyymi

      Demarit haisseet hallituksissa kaikki nämä vuodet?🐞

      • Anonyymi

        Ei pelkästään demarit vaan muutkin poliittiset ryhmät.

    • Anonyymi

      Eu aika yhtä alamäkeä. Tämä pitäisi tunnustaa

      • Anonyymi

        Kysyppäs tuota meidän mepeiltä ja yrityksiltä joiden hillotolppa eu on.

    • Anonyymi

      Kokoomus hallituksessa on Suomen tuho. Täysin kykenemätön ymmärtämämään että sen edustamat ihmiset on ihmissaastaa. Kykenemättömiä yrittäjiä joista ei ole talouskasvua luomaan.
      Vain tunnustamalla tosiasiat voidaan asioille jotain tehdä.

      • Anonyymi

        Ei kokoomus tuota tunnusta.

    • Anonyymi

      Et voi verrata noita aikoja keskenään. Kekkosen aikaan Suomesta ei oltu viety valmistusta Kiinaan. On muutenkin typerää tuollasessa asioissa vetää historiaa mukaan. Maailma muuttu "Eskosen". Viisaammat sen ymmärtää, mutto tollerot ovat jääneet paikalleen märehtimään.

    • Anonyymi

      Aina vedotaan ikään että sitä on liikaa ,mutta sitä tilannetta ei onneksi voi muuttaa
      vaan meno pitää sopeutua siihen.
      on oikein sanottu ,kun väki vähenee pidot paranee.
      nyt haalitaan joutavaa porukkaa muiden elätettäväksi se on tosi he syö kaiken.
      ei he mitenkään tuottoa tuovaa.

    • Anonyymi

      Kaikki kulta mihin punatatit koskee, muuttuu paskaksi samantien.

    • Anonyymi

      Suomessa on kaksi tapahtumaa, mitkä ovat tuhonneet tämän maan. 1. Kekkosen kuoltua kokoomus pääsi hallitukseen ja loi rahapolitiikallaan hirvittävän laman ja valtion velan, tuhansia terveitä yrityksiä nurin.
      2. Persujen synty ja sitä myötä poliittisen kentän siirtyminen liiaksi oikealle, maa on lopullisesti tuhottu, kuten on nähty.
      Tämä kansa on niin tyhmää, ettei mitään ole enää tehtävissä.

    • Anonyymi

      Onko mukavaa pistää kokoomuksen syyksi lama? Osoittaa täydellistä tietämättömyyttä asioista, ja todellista raukkamaisuutta.

      • Anonyymi

        Kokoomus on ollut Suomen syöpä, faktahan se on.

      • Anonyymi

        Sen sijaan laman ja velkaantumisen laittaminen Marinin syyksi osoittaa kokoomuslaisuutta.

        Milloin Valavuoresta ja Selänteestä tulee valtiovarainministerit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus on ollut Suomen syöpä, faktahan se on.

        Jos Repe on kokoomuksesta tuota mieltä, niin suurin osa pitää puoluetta talousosaajien puolueena.

      • Anonyymi

        90-luvun lamaan marssittiin Kokoomuksen määrittämällä tahdilla. Rahapolitiikan äkkikäännös oli liian äkkinäninen jotta suomalaiset olisivat osanneet toimia vastuullisesti. Vähän kuin poistettaisiin alkoholivero kerralla ja alettaisiin samalla vielä jakaa ilmasia näytepulloja alkosta.

        Toki Neuvostoliiton romahdus samaan aikaan oli myös merkittävä tapahtuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Repe on kokoomuksesta tuota mieltä, niin suurin osa pitää puoluetta talousosaajien puolueena.

        Sadat tuhannet kärpäset eivät voi olla väärässä.

    • Anonyymi

      Eipä punikkien tarttee ihmetellä kannatuksensa vähäisyyttä.. Luulevat valehtelemalla saavansa ääniä lisää.. Siinä käy monesti ihan päinvastoin.

    • Anonyymi

      Kekkosen jälkeen Suomen talouspolitiikasta katosi kaikki pitkäjänteisyys, koska se on "markkinatalous"hörhöjen mielestä "suunnitelmataloutta".

      Suomen hyvin toiminut pohjoismainen talousjärjestelmän "korjattiin" huomattavasti huonommaksi typerien "uudenaikaisten" ja nuorten näppyläidioottien toimesta.

      Se kaikki näkyy kasvuluvuissa, jotka eivät ole paranemassa. Typeryys tulee kalliiksi koko maalle.

      • Anonyymi

        Ei parane kasvuluvut, eikä se ole tarkoituskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei parane kasvuluvut, eikä se ole tarkoituskaan.

        Ei niin, luomalla keinotekoisia kriisejä voidaan valtion omistukset myydä alihintaan ja tehdä rikkaita muistakin kuin Nallesta.

        On kuin suoraan KGB:n käsikirjasta luvusta Miten luodaan oligarkia. Taistolainen Nalle on sen omaksunut jo opiskeluaikojen oluttuopeissa.

        Tyhmät virolaiset ja inkerikot äänestävät oikeistoa ja luulevat sillä välttävänsä Venäjän. Siinä he saattavat olla oikeassa, että oikeistoa äänestämällä vanhoillisuskonnollisuus voi kyllä palata, niinhän se on tehnyt Venäjälläkin.

        Kaikki hyvin, mutta mikä ihme fetissi sulla on tosta kommunismista? Kapitalismilla, kaikkine puutteineen, on jotain iskeä ihmisten pöydälle. Mitäs komukoilla oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki hyvin, mutta mikä ihme fetissi sulla on tosta kommunismista? Kapitalismilla, kaikkine puutteineen, on jotain iskeä ihmisten pöydälle. Mitäs komukoilla oli?

        Fetissi on jollain muulla kuin minulla. En edes maininnut kommunismia.

        Etkö tosiaan osaa keskustella trollaamatta?

    • Anonyymi

      Aloittelin työelämää Kekkosen aikana. Silloin kaikki olivat köyhempiä, tekivät kovemmin töitä, ja pitempää päivää. Silloin ei käytetty nykyisenlaisia tukimuotoja, ihmiset tulivat työllään toimeen. Rahaa ei jaettu valtionkassasta holtittomasti.
      Vanhempanikin olivat nyky mittapuun mukaan köyhiä. Ulkomaanmatkailua ei edes haaveiltu, ja kaupassa käytiin harvoin, kun oma kasvimaa antoi pääasiallisen ruuan.
      Silloin tosin työpaikkaan ei vaadittu nykyisen kaltaista koulutusta. Kuljettajaksi auto puolelle pääsi kun vain omasi ajokortin. Maailma oli paljon yksinkertaisempi.

      • Anonyymi

        Asumistuki, toimeentulotuki jne tulivat 1970, jonka jälkeen Kekkosen aikakautta jatkui vielä 10 vuotta. Sitä ennenkin oli erilaisia avustuksia köyhille, mm kodinhoitoa apua kunnalta. Sairaanhoitaja saattoi tulla kotiin hoitamaan sairasta ihmistä.

        Sinä puhut 1950-luvusta, jolloin Kekkonen tuli presidentiksi 1956. 1970-luvulla työssäkäyvä väki matkusteli Mallorcalle ja suurissa tavarataloissa hyllyt notkuivat ostettavaa. Välitunneilla lapset kävivät ostareilla ostamassa karkkia.

        Se on totta, että ammatilliset vaatimukset olivat vielä 1980-luvullakin keveämmät kuin nykyään. Tulityökortit sun muut rahastukset alkoivat tulla vasta 1990-luvulla, kun siirryttiin siihen "markkinatalouteen", jossa siis oikeistopuolueet, yhdessä vasemmistopuolueiden kanssa, ajavat läpi velvoittavia lakeja, joilla yksityiset firmat voivat rahastaa mielin määrin. Aiemmin se oli mahdollista vain autokouluille, nykyään on jo pitkään ollut perintäfirmojakin.

        Kun joku tienaa ihmisten köyhyydellä, hän myös haluaa, että köyhyyttä riittää.

        Tarkoitan 70-lukua. Nuo tukimuodot olivat, mutta vain äärimmäisessä köyhyydessä olevat niitä saivat. Muistan kouluajoilta erään lapsen joka asui pienessä mökissä, eikä isää ollut. Hän sai joka vuosi pienen rahan jolla sai kengät. Lapsilisä oli oli yleisin tukimuoto, joka yleensä käytettiin yhteisiin menoihin. Päivänselvää oli, että marjat, ja sienet kerättiin metsistä, jotka riittivät seuraavaan satoon. Puutarha marjat kävivät hyvin kaupaksi, jos kellä vain oli niitä myydä. Nyt ne eivät kelpaa edes ilmaiseksi. Myimme myös omenia, jos niitä tuli liikaa.

        Niin, esanssit ovat paljon halvempia valmistaa, niitä syntyy öljyjalostusteollisuuden sivutuotteena. Niinpä käsin kerättävistä marjoista on tullut liian kalliita, ja tarpeettomiakin.

        Siitä olen täysin samaa mieltä, että jos asuu maalla tai on kesämökki, tai edes sukulaispaikka, niin marjoja, omenia, vihanneksia, juureksia, perunoita, aivan kaikkea kannattaa kasvattaa itse. Silloin tietää, mitä niissä on, ei ole muiden armoilla esim siinä, onko käytetty torjunta-ainetta, ja jos on, niin mitä. Metsässä liikkuminen on liikuntaa parhaasta päästä, varsinkin myöhemmällä keski-iällä, niin kauan kuin sen voi turvallisesti tehdä (mielellään hyvässä seurassa eikä yksin), sillä epätasainen maasto edistää tasapainoa ylläpitävien lihasten toimintakyvyn säilymistä ja kaatumiset vähenee. Metsään siis sen antimia hakemaan, marjoja ja sieniä.

        Maailma muuttuu, mutta on asioita, joiden mukana ei kannata itse muuttua.

    • Anonyymi

      Kekkosen aikana myös valtionyhtiöitä kehitettiin ja ne vei Suomea eteenpäin
      Nyt kokkelit myy kaiken pikkurahasta ulkomaille

      • Anonyymi

        Suomessa, kuten muutamissa muissakin pääomaköyhissä maissa eurooppalaisissa maissa, yhteiskunta on ollut merkittävä investoija, joka on vienyt kehitystä eteenpäin.

        Nyt odotetaan ulkomaisen rahan tekevän saman ihan silkkaa hyvää hyvyyttään, eihän kapitalisti muuta halua kuin tehdä hyvää, täysin pyyteettömästi. Jättävät kaikki voittonsakin tänne verotettaviksi, norjalaisetkin. Kyllä me varmasti nyt tuossa leikissä pärjätään, kun pärjätään jääkiekossakin kuin punakone aikoinaan.

    • Anonyymi

      Ööö, niin.
      Ööö, sieltä on porukkaa tulossa rajan yli Suomeen.
      Ööö, Sale vaan.

    • Anonyymi

      No Kekkonen ajoi Suomen kansan parasta, mätä-sale jonkun kasvottoman globoeliitin parasta. Siinäpä se.

      • Anonyymi

        Ja nyt sitten stubido... Voi v mitä pahkasikaa.

      • Anonyymi

        Kekkonen oli tosiaan koko ikänsä nationalisti, nuorena jopa vähemmän maltillinen sellainen, ennen kuin erosi AKS:sta ja käänsi sitten täysin lopullisesti takkinsa aatteelliselle riehumiselle 1943.

        Ajoittain 1970-luvulla hän vaikuttaa vajonneen jonkinlaiseen fatalismiin uskoen kommunismin lopulta voittavan, mutta koskaan hän ei epäillyt, etteikö Suomi selviäisi siinäkin maailmassa muuttumatta itse sirpin ja vasaran rytöläjäksi.

        Kekkosessa eli itsenäistyneen Suomen henki niin kauan kuin hän eli. Se oli ominaista sukupolvelle, joka näki itsenäistymisen, tai jopa sai sen aikaan.

        Sitä henkeä ja ajatusta ei enää ole. Sen mukana menee myös hyvinvointivaltio ja hyvinvointi. Kehitys on väistämätön ja Suomi kulkee samaa tietä kuin ne lukuisat suomalais-ugrilaiset kansat, jotka ovat jo sulautuneet pois kartalta.

        Ehkä parempi niin, eivät suomalaiset mitään mukavia ihmisiä ole. On ehkä palvelus ihmiskunnalle, että venäläisiä monessa suhteessa muistuttavat karjalaiset tuhoavat kulttuurimme. Kielen sentään voi museoida jo nykyään.

        "Kekkosessa eli itsenäistyneen Suomen henki niin kauan kuin hän eli. Se oli ominaista sukupolvelle, joka näki itsenäistymisen, tai jopa sai sen aikaan"

        Kauniita sanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kekkosessa eli itsenäistyneen Suomen henki niin kauan kuin hän eli. Se oli ominaista sukupolvelle, joka näki itsenäistymisen, tai jopa sai sen aikaan"

        Kauniita sanoja.

        Talouden pysyvä alamäki alkoi v.2007 kun kokkelit tuli hallitusvaltaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kekkosessa eli itsenäistyneen Suomen henki niin kauan kuin hän eli. Se oli ominaista sukupolvelle, joka näki itsenäistymisen, tai jopa sai sen aikaan"

        Kauniita sanoja.

        Kekkosen aikaan ei ollut tämä #MINÄ! MINÄ! MINÄ!# -Selänne-meininki vielä vallalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt sitten stubido... Voi v mitä pahkasikaa.

        Nyt Schtuuppia vaaditaan tukkimaan suunsa älyttlmien lausuntojensa vuoksi miksei meille annettu kunnon pressaehdokkaita oli vain näitä keskoskokkeliksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kekkosessa eli itsenäistyneen Suomen henki niin kauan kuin hän eli. Se oli ominaista sukupolvelle, joka näki itsenäistymisen, tai jopa sai sen aikaan"

        Kauniita sanoja.

        Kaunista, mutta totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talouden pysyvä alamäki alkoi v.2007 kun kokkelit tuli hallitusvaltaan

        Oikeastaan kyllä.

        Omassa valuutassa, delvalvointien jälkeen, Suomen talous toipui lamakausista hyvin nopeasti, aivan kuten muutkin. Emukunnossa 1990-luvun lamasta ei enää toivuttu koskaan, sen velkaa taakkaa on edelleen valtionvelasta noin kolmannes. Mutta osa siitä velasta kuitenkin saatiin maksettua, kovaan hintaan, jos muistaa 1990-luvun säästöpolitiikan, ja talous lähti nousuun laman jälkeen niin, että 1997 oltiin taas jo kovemmassa nousussa kuin 1980-luvulla, paitsi että... työttömyys pysyi korkealla.

        Sitten liityttiin euroon ja seuraavasta lamasta tuli vielä pahempi. Aivan kuten 1990-luvun laman jälkeenkin, 2008 finanssikriisin jälkeen velkaantuminen jatkui seuraavankin vaalikauden, tällä kertaa rajumpana kuin 1990-luvulla. Sipilän hallitus sai velkaantumisen pysähtymään parin vuoden ajaksi, kikkailemalla valtion tuloilla ja jättämällä seuraavalle hallitukselle tyhjän rahamassin. Mutta takaisin ei velkaa pystytty maksamaan ennen kuin korona ja Ukrainan sota iskivät päälle kolmannen kriisikauden 30 vuoden sisällä. Ja nyt velkaantuminen on jatkumassa kiihtyvänä, jota sentään ei aiempien kriisien jälkeen tapahtunut, niiden jälkeen velkaantuminen oli hidastuvaa.

        Euro kuivattaa Suomen talouden ja kasvattaa valtiolle velan, joka väistämättä vetää meidät samaan sarjaan Kreikan kanssa.

    • Anonyymi

      Olin Kekkosen aikaan vielä sen verran nuori, ettei politiikka hirveästi innostanut. Tai sitten ei ollut vain tarvetta... Mutta olihan se mahtavaa, kun oli fiksu ja suomalaisten parasta ajava presidentti. Todellinen johtaja, joka piti mätäpaskat ojennuksessa. Taas niitä asioita mitkä tajuaa vasta kun sen on menettänyt...

      • Anonyymi

        Paasikiven ja Kekkosen voi hyvin rinnastaa George Washingtoniin. Pyyteettömiä johtajia, jotka ajavat vain ja ainoastaan kansalaisten, heidän pomonsa parasta. Mutta eihän tuollainen vain kestä ihmisten hölmöyden edessä. USAssakin kesti Washingtonin jälkeen neljä vuotta, sitten globo-homo Jefferson nousi valtaan.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Siinä esimerkki suomettumisesta. Miksi nyt ei suometuta Eurooppaan, että tulisi kasvua? Suometuttaisiinko nyt Natoon? Tuleeko sieltä kasvua? Ettei vain Suomea käytettäisi hyväksi, tietenkin meidän omalla suostumuksella, mahdollisesti omasta pyynnöstä.

    • Anonyymi

      Suomen kehitys lakkasi 1994 EU äänestykseen.

    • Anonyymi

      Ei Suomi pärjää enää kilpailussa, euro on liian kallis.
      Kannattaisiko siirtyä dollariin?
      No älä!
      💰🤑👀🤣

    • Anonyymi

      Suomessa oli ennen tehdas (iso tai pieni)
      vähän joka aiheelle,

      ei ole enää. Kaikki on tuontia kiinasta ja saksasta.

    • Anonyymi

      Suomi on hinnoiteltu itsensä liian kalliiksi. Työn hinta on mieletön. Osaksi siksi meitä lähtee autolastillinen matkustajia viikonloppuna useiksi päiviksi nauttimaan Viron, ja Latvian halvoista palveluista ja hinnoista. Muutama päivä hotelleissa. Hyvää ruokaa, juomaa, ja tietysti ostoksia, mitä autoon mahtuu. Parturi, ja hieronnat kuuluvat asiaan. Samalla voi kysellä auton määräaikaishuoltoa seuraavaksi kerraksi.
      Suomen täytyisi alentaa hintatasoaan, ja työn hintaa. Myös alkoholin, ja tupakan hintojen olisi tultava alas, niin siitä tulisi valtiolle suuremmat tuotot, koska trokaaminen vähenisi. Nyt pakettiautokaupalla rahdataan alkoholia, ja tupakkaa Suomeen, ja myydään täällä tutuille ja tuntemattomille.

      • Anonyymi

        Suomi tuskin kaipaa perseaukisia tänne lomailemaan. Yritysten tehtävä nimenomaan hankkia turisteiksikin Sveitsiläisiä Norjalaisia ja yleensäkin varakasta väkeä.

        Tuossa ei ole järkeä että suomalaiset köyhät duunarit palvelee köyhiä asiakkaita. Siihen ei kannata edes pyrkiä. Parempia yrityksiä ja yrittäjiä Suomi tarvitsee.

    • Anonyymi

      Kaikki on mennyt päin vit**a eu jäsenyyden aikana.

    • Anonyymi

      Turistitkin katsovat hintatasoa johon ovat menossa.
      Yleinen valitusten aihe heillä on Lapin kalleus talvella. Onneksi matkailijoita on vielä ollut.

    • Anonyymi

      Suomen talouskasvu päättyi vuonna 2006. Kekkosen aikana talouskasvua pidettiin huonona jos se oli 2%. Tyypillistä oli 4-7%:n bkt kasvu vuosittain.

    • Anonyymi

      Ei ihme että Kekkonen ei ottanut Kokoomusta hallitusvastuuseen. Kokoomus on tuhonnut Suomen.

    • Anonyymi

      EU:n ulkopuolella Suomi olisi kurjistunut neuvostoliitoksi.
      Vientiteollisuudelle se olisi ollut kohtalokasta, jos olisimme sisämarkkinoiden ulkopuolella.
      Super-rikkaalla Norjalla on varaa olla EU:n ulkopuolella, ja maksaa suuret summat saadessaan toimia sisämarkkinaehdoin, tosin ilman äänioikeutta EU:n asioihin.
      Huomattavasti enemmän etua Suomi on saanut jäsenyydestä, kuin on sinne maksanut.
      Voidaan sanoa, että hyvinvointimme pohjautuu viennistä saatuihin tuloihin, johon EU on vahvasti myötävaikuttanut.
      Viime vuosituhannella ajat olivat toiset, ja tullirajojen vallitessa kauppakin oli erilaista.

      • Anonyymi

        Mietin vain voisiko euron ulkopuolella mennä vielä huonommin. En usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin vain voisiko euron ulkopuolella mennä vielä huonommin. En usko.

        Euron ulkopuolella valuutan arvon heittelyt olisivat suuret, ja korkotaso ei olisi näin tasainen.
        Vanhemmat muistavat markka-ajan korkeat korot. Pankkitalletuksillekin maksettiin parhaimmillaan yli kymmenen prosentin korkoja, ja lainakorot olivat huomattavasti sitä korkeammat.

      • Anonyymi

        luvut eivät tuolta näytä kun kasvu on ollut pysähdyksissä lähes koko EU:ssa olon ajan. ETA olisi riittänyt. Nythän emme ole itsenäisiä, vaan päätökset tulevat Brysselistä ja Washingtonista, eikä ne ole paskaakaan kiinnostuneita tästä syrjäisestä kolkasta, paitsi jenkit, kun hakevat jäämeren herruutta, nekin vaan sijainnin takia ja tietysti pölhön kansan, jota on helppo vedättää.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, hyvinvointi kupla oli pelkkää velanottoa ja velaksi elämistä. Nyt tuon kuplan puhjettua kaikki onkin EU pahoinvointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euron ulkopuolella valuutan arvon heittelyt olisivat suuret, ja korkotaso ei olisi näin tasainen.
        Vanhemmat muistavat markka-ajan korkeat korot. Pankkitalletuksillekin maksettiin parhaimmillaan yli kymmenen prosentin korkoja, ja lainakorot olivat huomattavasti sitä korkeammat.

        Valuutan arvon tuleekin vaihdella taloudellisen tilanteen mukaan, se on koko valuuttajärjestelmän idea. Jos valuutan arvo ei vaihtele, sitten vaihtelee työttömyys, köyhyys ja valtion menot.

        Jos ne korot olivat niin kauhea asia, niin miksi sitten Kekkosen ja vielä Koivistonkin aikaan ihmiset pystyivät maksamaan asuntovelkansa aika helpostikin, hankkivat uuden auton, kesämökin ja kävivät vielä ulkomailla lomillaankin, eikä todellakaan missään halpamaissa Suomenlahden takana?

        Korko on rahan hinta. Sen keinotekoinen manipulointi on samaa kuin Neuvostoliiton hintakomiteat. Nälkää ja jonoja se saa aikaan, ei mitään muuta. Kuten suomalaisesta katukuvasta 2024 näkyy.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän EU:ita ja Natoja, sen huonommin menee.

      • Anonyymi

        Naishallituksen vika siis. Ei osattu vaan oli nusuttu!

    • Anonyymi

      Kekkosen aikaan inflaato oli joskus yli 10 % vuodessa ja ihan Kekkosesta riippumattomista syistä.Neuvostoliittolaista ja ihan reaalipolitiikkaa ilman "arvoja" jota nykypresidenttimme niin kovin mainostaa - håpeä Stubb !

      • Anonyymi

        Hintojen vaihtelu on keskeinen osa markkinataloutta. Kun hintamekanismi pyritään jäädyttämään "hintavakaudella", päädytään kasvun hidastamiseen ja siihen, ettei markkinamekanismi enää toimi.

        1980-luvulta eteenpäin talouspolitiikka on ollut vaaleanpunaisia unelmia ilman mitään kosketusta todellisuuteen. Tai onhan niitä pohjakosketuksia tullut, noin 10 vuoden välein, kolme suurta kriisiä 30 vuodessa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Talous kasvoi ja kansa vaurastui. Kekkonen nautti talouselämän kannatusta ja puolusti tavallisen suomalaisen etua.

    • Anonyymi

      Holkerin aika rokotti enemmän Suomen taloutta kuin sota-aika!

      • Anonyymi

        Holkerille kerrottiin että olet täysin väärässä kokkeli alkoi puhumaan säästä!

    • "NIINISTÖ -90%"!!!

    • Anonyymi

      Euro toi alamäen.

    • Anonyymi

      Kokoomus tuli ja pilasi kaiken.

    • Anonyymi

      Purran aikana -10
      ..

    • Anonyymi

      Suomen alamäen aikaansai Kokoomus ja oikeistodemarit. Nyt halla-aholaiset hullut täydentävät tuhoa.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän EU:ita ja Natoja, sen huonommin menee.
      Aivan niin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      UUSI

      Stupido jatkaa Höhlä-Saulin aloittamaa Suomen näännyttänistä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Euroaika yhtä alamäkeä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3750
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1970
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1253
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe