Lahtarien maine kirkastuu entisestään

Anonyymi-ap

7

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin osasivat!

    • Anonyymi

      Punaiset surmasivat hallitsemillaan alueilla 1 400–1 650 siviilihenkilöä. Teloituksia oli tammikuun lopun ja helmikuun lopun välisenä aikana runsaasti, noin 700. Maaliskuussa teloitukset vähenivät noin 200 uhriin. Terrori yltyi huhtikuussa ja toukokuun alussa 1918 punaisten tappion varmistuessa; surmattuja oli noin 700.

      Raakaan väkivaltaan turvautuivat herkästi varsinkin nopeasti suksilla, reellä tai ratsain liikkuneet iskujoukot, joita kutsuttiin tiedustelujoukkueiksi tai lentäviksi osastoiksi. Ne suorittivat sotilaallista tiedustelua ja armeijan selustan suojaamista sekä nujersivat samalla vastavallankumoukselliset kovin ottein. Lentävien osastojen karkeat otteet pelottivat vastustajia mutta herättivät paheksuntaa myös maltillisen työväen keskuudessa. Pienimmillään lentävän osaston koko oli reilut 10 miestä, suurimmillaan 50-60 miestä.

      Terrori kiihtyi erityisesti sodan loppua kohti tultaessa. Punaiset tappoivat satoja vetäytyessään Uudeltamaalta, Hämeestä, Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Viipurilaisessa vankilassa tapettiin 30 ihmistä. Tämä oli yksi sodan verisimpiä yksittäisiä terroritekoja. Punaisen terrorin uhrien lukumäärän on arveltu olevan noin 1 600, kun valkoisessa terrorissa on sanottu kuolleen yli viisikertainen määrä. Valkoiset käyttivät punaista terroria yhtenä syynä sodan jälkeisiin kostotoimiin.

      • Anonyymi

        Milloin Alfred Kordelin raiskasi piian? Kenet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin Alfred Kordelin raiskasi piian? Kenet?

        Tai raiskasiko ollenkaan? Hänet punaiset murhasivat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin Alfred Kordelin raiskasi piian? Kenet?

        Oliko jokainen Saaren Jallun uhri surmannut jonkun "viattoman" valkoisen ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko jokainen Saaren Jallun uhri surmannut jonkun "viattoman" valkoisen ?

        Kun maine valkoisten vankien turhasta teloittamisista leviää niin toki se poikii punaisten sotavankien teloittamisia! Häviävän osapuolen itse ei kannattaisi moista mainetta ainakaan lisätä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun maine valkoisten vankien turhasta teloittamisista leviää niin toki se poikii punaisten sotavankien teloittamisia! Häviävän osapuolen itse ei kannattaisi moista mainetta ainakaan lisätä!

        Jaa että Saaren Jallulla oli oikeus tappaa siviilejä, koska Suinulassakin tapettiin?

        Erikoinen on oikeuskäsitys, oletko mustalainen?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mulla on ihan kamala ikävä nyt

      Nyt on leikki kaukana tästä. Aina ollaan oltu suht korrekteja nähdessä. Tällä hetkellä hyppäisin kaulaan, jos näkisin. E
      Ikävä
      23
      8560
    2. Petollisten ex-jääkiekkoilija Janne Puhakka on kuollut

      Lehtitietojen mukaan hänen kumppaninsa ampui hänet sunnuntai-iltana. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010760884.html
      Maailman menoa
      165
      3128
    3. Muistan kyllä kirkkaasti kaiken

      Mitä silloin tapahtui. Ei ole muisti kadonnut minnekään. Mieluummin olisin unohtanut kaiken. Sattui niin noloja juttu
      Tunteet
      59
      2953
    4. Mitä haluaisit sanoa

      kaivatullesi juuri nyt?
      Ikävä
      141
      2736
    5. Toinen leikki:kirjoita yksi sana

      jolla kaivattusi voisi tunnustaa juuri sinut.
      Ikävä
      53
      1842
    6. A-nainen, ajatukseni sinussa

      Mieleni askartelee sinussa päivät pitkät ja mietin, mitä sinulle mahtaa kuulua. Kuljen ikään kuin matkassasi koko ajan,
      Ikävä
      11
      1771
    7. Ikävän kohteesi paras

      piirre tai ominaisuus? Sexikkäät hymykuopat ja hauis 💪. -ap
      Ikävä
      50
      1747
    8. 66-vuotias miesystävä ampui 29-vuotiaan homokiekkoilijan

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010760884.html POLIISI tutkii epäiltyä tappoa Espoon Henttaalla. IS:n tietojen mukaa
      Maailman menoa
      85
      1744
    9. Näin tässä taannoin taas mielitiettyäni

      Olitpa taas lihonut ja muutenkin komistunut.
      Ikävä
      10
      1721
    10. En valehtele vaan ihastuin sinuun

      Pakko sanoa että sydämeni suli sinun olemuksestasi. Vaikutit rauhalliselta, ystävälliseltä ja sinussa oli jotain mitä en
      Ikävä
      52
      1430
    Aihe