Ylen uusimman gallupin mukaan persujen kannatus on jämähtänyt paikoileen ja on 16,7 prosenttiyksikköä. Kannatustaan lisännyt SDP porskuttaa ykkösenä, lukema 22,6%. Kokoomukselle miinusta 1,9%, jäljellä 20% kannatus. Eniten kannatusta on nostanut kepu. Nousu 2,4 %, kannatus 13,2%.
Hallituksen kannatus on pudonnut 44 prosenttiin. Opposition kannatus on noussut 54,1 prosenttiin.
https://yle.fi/a/74-20115432
Hallituksen kannatus on pudonnut 44 prosenttiin. Opposition kannatus on noussut 54,1 prosenttiin.
https://yle.fi/a/74-20115432
Vastaukset 69
Vanhimmat
Odotahan kun tuo ansiosidonnaisen leikkaus alkaa puremaan kansalaisiin. Koskee heti kättelyssä 200 000 ihmistä. Voi olla että persujen kannatus raketoi, suunta olla vain alaspäin.
Jouluun mennessä 10- 11%. Kunhan kovakallokin näkee kuinka leikkaukset vaikuttaa.
👺👺👺👺
Kaikki osallistuvat säästötalkoisiin - paitsi tietenkin hallitus
Ei pysty kansalainen ymmärtämään elämästä vieraantuneiden poliitikkojen aivoituksia. Pistää ajoittain ihan v****tamaan. Viime kuukaudet on saatu aamusta iltaan kuulla, kuinka ihan kaikkien täytyy säästää ja ihan kaikesta. Näin varmasti on, mutta onko hallituksen pakko näyttää kansalle keskisormea ja osoittaa oma erityisasemansa hieromalla p**kaa rahvaan naamaan. Esimerkki:
Pääministeri Orpo on haastattelun mukaan saanut lomailla rauhassa, kun tänä kesänä ei ole ollut mitään katastrofia, joka olisi sen estänyt. Kun loma päättyy, hän käy heti raatamaan. Eli siis lähtee valtion piikkiin työajallaan Pariisiin seuraamaan olympialaisia. Eikä ole ainoa ministeri, joka näin tekee. Ei jumalauta! Normaali-ihminen tekee tällaiset matkat juuri lomallaan - siis omaan piikkiinsä omalla ajallaan.
Näkyminen on toki maalle tärkeää, mutta eikö kovapalkkaisilla ministereillä näinä aikoina todellakaan ole muuta tekemistä työajallaan? Valituksen määrästä voisi päätellä muuta. Sitä paitsi Pariisissa on jo presidentti Stubb, jonka tehtäviin tuollainen näkyminen paremmin istuu. Hän myös osaa sen paremmin kuin yksikään nykyisen hallituksen ministeri.
Tiedän, että valtion budjetin mittaluokassa nämä ovat pieniä kuluja, mutta niin ovat monet säästökohteetkin - ne joista on "aivan pakko" säästää, vaikka niin kipeää tekee. Hallitus voisi edes esittää osallistuvansa säästötalkoisiin kansan rinnalla, mutta se nähtävästi pilaisi vallan sokaiseman äärilaitaporvarin imagon. Pikku apulaisille (KD ja RKP) tietenkin sopii kaikki, kunhan ministeripaikat säilyvät. Että sellaista arvopolitiikkaa.
🌰🌰🌰🌰🧕🌰💼🧕🌰🥷✂️👖🔴
Nyt kun jo alkaa
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Äänestä SDP se on työläiperheen asialla
Äänestä sak
Äänestä sdp
Äänestä työväen tukia
Äänestä. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa
Olen köyhä työväestöö kuuluva ja käyn joka päivä töissä
Haluna rikaaksi ja haluna menestyä.
Kanataakko minun äänestää rikaiden etujärjestöä
Vai kaikille tasapuolisesti etuja kantavaa suomen kansan etua ajattelevaan sdp tä
Ja hienoa pääminsiteri sanna marina
Oikeistolla oli aikaa laittaa asiat kuntoon ennen sannan sdp . Hallitusta j 2o vuotta mitä ne teki mamutti suomen ja köyhdytti kansan vei kaikki rahat kanslata
Esim sipiläm katainen vanhanen
Mamaut on vaan kauppiaiden tahtomaa ostovoimaa ja niiden kela rahan maksaa suomen työlöiset ei kauppiaat osalistua koskaan mamujen kustannuksin ne vaan kerää voitot
Itseleen
Kauppiaiden sosiaalituet yritystuet on julkisia mutta kauppiaiden voitot aina yksityisä
Äänestä sdp
Hei miten luuleette että myynti kehittyy
Nyt kun kokoomus hallitus on leikannut kansan ostovoimaa rajusti.
Monelta on viety lapsi korotukset , vuokratuet ja Ansiosidonmaiset KORVAUKSET JOISTA olaan maksettu verot ja maksut itse.
Sitten alv nosto kuritaa ostovoimaa noin 40 -100 e kuukaudessa lisä.ä per kansalinen
Moni joutunut työttömäksi esim raksalla ja pankeissa ja kaupoissa kun ei asiakkaita
Miljoonia rahaa puuttuu kansan lompakosta joka enne on siirtynyt kampajien ja muiden. Palvelualan harjoittajien taskuun.
Nythän tätä tahaa ei ole lompakossa. Vetot menee veroihin ja rikaiden yritysten sosiaali tukeen.
Olisi kiva kuulla miten on laskutus mennyt
itse veikaan. Kautta ikain huonointa joulumyyntiä.
Toivottavasti olen taas väärässä
Itellä vaan ei ole nyt oikeen enää ostohousut jalassa
Moni muukin jättää huvilat väliin ja juo lidlessä kaljaa kotonaan✂️卐✂️卐✂️卐✂️卐✂️卐✂️卐✂️卐✂️卐✂️卐✂️!
EK ja kokoomus voivat aina luottaa, että persujen takki kääntyy heidän haluamallaan tavalla, olipa asia mikä hyvänsä.
1
Äänestä🪨🪨🪨🪨🪨🪨🤡🪨🪨🪨🤶📌🪨🪨🪨🪨🪨🪨🪨🪨
Pienituloisten kyykyttäminenkin on rasismia, syrjimistä. Se on heikossa asemassa
olevien puolustuskyvyttömien ihmisten päähänpotkimista, äärioikeistolaista
ideologiaa.
Hallituksen kaksoisviestintä on aktivoitunut.
Toinen puolue on ajavinaan rasisminvastaisuutta työelämässä
ja toinen puolue on avoimesti rasistinen.
Miksi hallitus loukkaa kansalaisia aliarvioimalla sen älykkyyttä
ja nolaa itsensä
Meillä ei ole äärioikeistolaisia puolueita, ei edes puoluetta, muualla kuin komuloisten mielikuvituksessa!
Kokoomus ja Persut on eduskunnan äärioikeistoa. Toimivat kuten itänaapurin diktatuuri.
Orpo käyttää persuja hyväkseen, mutta on samalla tehnyt itsestään narrin.
Äänestä. SDP
Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) toivoo, etteivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt näy hänen työssään ulkoministeriössä.
Äärioikeiston tyyliin. Putinin pelikirjan mukaan.
Suomen hallitus ja Petteri Orpo: Onko tämä unohtunut vai tietoista valehtelua??
**Suomi edistää demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Luottamuksen yhteiskunta ja hyvät väestösuhteet syntyvät siitä, että Suomessa jokainen voi luottaa oikeuksiensa toteutumiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen lain edessä, syrjimättömyyteen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa elämänsä suuntaan.
Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi yhteiskunnassa. Kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi Suomessa taustastaan riippumatta.
Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa syrjiä heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.
Hallitus työskentelee tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen hallitusohjelmassa yhdessä kirjattujen periaatteiden mukaisesti. Hallitustyöskentelyssä on nollatoleranssi rasismille. Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Petteri Orpo
Riikka Purra
Anna-Maja Henriksson
Sari Essayah
Äänestä SDP🪨🧕🪨🧕🪨🧕🪨🧕🪨
Ei ole meillä ollut oikeistohallitusta, jota yrityssektorikin on suominut kuten tätä Orpon hallitusta. Ainoa asia mitä hallitus on saanut aikaan ovat leikkaukset. Kasvua ei ole saatu aikaan lainkaan ja pien- sekä keskisuurten yritysten edellytyksiä on heikennetty.
Talous sukeltaa rajusti, konkurssit vain lisääntyvät ja ostovoimaa vain supistetaan. Työllisyystavoitteet hävisivät horisonttiin, ei tule uusia vaan menetetään vanhoja. Velkaantuminen on ennen näkemättömän kovaa.
Moni yrittäjäkin äänesti persuja, koska koki ettei Kokoomus aja Pk-sektorin yritysten asioita, kuten ei ole ajanutkaan, globaalin rahan ja suuryritysten etua Kokoomus ajaa-. Persut kuitenkin petti heidätkin. Persuihin toivonsa asettanee Pk-yrittäjät. Persut petti kaikki äänestäjänsä. Kokoomus ei, Globaalin suurkapitalismin tuki on vankka, vaikka rahat virtaavat pois Suomesta.
On tässä maassa nyt hullu meno.
Persujen kannatus pysyy yllättävänkin sitkeästi vielä ylhäällä. Noin suuri kannatus on persuille hyvä saavutus. Se että kannatus laahaa samoissa lukemissa, kertoo siitä, että tietynlaisen pohjakannatuksen taso on löytynyt. Voisi varmaan olettaa, että kun hallituksen talouspoliittiset ratkaisut alkavat purra, jokunen prosentti persuista kiristelee hampaitaan. Ongelma voi olla se, että persujen kannattajista monella ei ole vaihtoehtoja. Persut ovat tietyllä tapaa hengisesti äärilaidan liike samaan tapaan kuin esim. kommunismi oli joillekin sotavuosien jälkeen. Persujen ydintä on tässä kohdin kansalliskonservatiinen ideologia, mikä peittää alleen talouspolitiikan. Jos persut eivät saa persujen kannattamia kiristyksiä maahanmuuttopolitiikassa aikaan, se voi syödä kannatusta kaikkein eniten. Nyt puolueelle on tulossa taivaalle taas uusia päänvaivoja, jos esim. Lähi-idän tilanne syöksyy kaaokseen ja aiheuttaa uuden pakolaisongelman.
Perussuomalaiset ovat saattaneet ammentaa itselleen kannatusta pessimististen nukkuvien ryhmästä. Poliitinen änkyröinti hallitusvastuussa voi sytyttää äänestäjiä, jotka ajattelevat, ettei vanhojen puolueiden politiikassa mikään tule muuttumaan ja Perusuomalaiset lyövät jatkuvasti kapuloita näille rattaisiin. Poliittinen anarkismi voi siis olla se tekijä, joka hidastaa vahvasti Perussuomalaisten kannatuksen pudotusta.
Mutta kuten historia on sen lukemattomat kerrat näyttänyt ympäri maailmaa, että populismin uho tahtoo aina väistämättä johtaa populistin tuhoon. Helpoilla heitoilla ja yksinkertaisilla ratkaisuessityksillä monimutkaisiin ongelmiin ei koskaan saa mitään merkittävää aikaiseksi, joka saisi äänestäjät tyytyväisiksi. Populismi on tavallaan kuin poliittista vuoristorataa, jossa kiihotuksellisella politikoinnilla saatu kannatus sulaa väistämättä siihen, kun niitä houkuttavat lupaukset mitä järjettömimmissä muodoissaankin eivät konkretisoidu teoiksi, koska yhteiskunta on niin monimutkainen ja verkottuva kokonaisuus, että radikaalien esitysten toteuttaminen pikemminkin vahingoittaisi kaikkia kuin palvelisi populisteille äänensä antaneita.
Ja " pensan" ja sähkön hinnan nousun sekä ihan järkyttävän nousun terveyskeskusten hinnoissa.
Identiteettipolitiikka ja maahanmuutto. Siinä persujen leipälajit.
Osa peruskannatajista on työttömänä ja leikkaukset sekä syyllistäminen koskevat nyt itseä. Monen silmät avautuvat tässä kohtaa.
Toisaalta persumöläytykset, kuten venäjämielistely miellyttävät edelleen peruskannattajaa. Lisäksi aina tulee uutta porukkaa äänestysikään ja heitä on helppo huijata tekemällä tiktokia.
Ennen Eu-vaaleja Ylen gallup: Persut 16,7 %, tulos 7,6 %.
Ennen Pressanvaaleja SDP kannatus 19,9% tulos 4,3%!!!!!!
Valtionvarainministeri Purra on ihan yhtä hyvä kuin Viinanen aikoinaan? Samalla tavalla sai haukut ja vihat. Mutta ei se puolueen kannatusta laske - koska kannatus on nyt pysynyt samana niin joukosta ovat vain poistuneet sellaiset jotka on niitä jotka sossun luukulla notkuilee.
Ei SDP:n kannatus ollut 4,3 % vaan Jutta Urpilaisen. Presidentinvaalit eivät ole puoluevaalit, mutta sellaisestahan persu ei viittaa, koska propagandassa hyödynnetään kaikki valehtelemiseen asti. Mitenkäs Pekka Haaviston kannatus samalla kierroksella oli 25,8 %. Vihreille aika kova pomppu? Tai Keskustan Olli Rehnin 15,3 % loikka Keskustalle?
EU-vaalit ovat sekoitus henkilö- ja puoluevaaleja, mutta parlamentaarisina vaaleina enemmän puoluevaalit.
Kaikkonen käynnistelee keskustan konetta ja ero persuihin on enää 3,5 %.
Nyt maahanmuuton ongelmista on puhuttu realistisesti jopa Iltiksen pääkirjoituksessa, joten puolueet voivat ryhtyä tekemään samoin. Tämä vie pohjaa persuilta, joille ko. aihe on ollut pitkään se ainoa.
No eikö se ole ollut hyvä, että nämä rasisteiksi leimatut persut ovat yrittäneet saada aikaan keskustelua väestönvaihdosta ja sen aiheuttamista ongelmista.
Punaisen viivan vasemmalla puolen (40%) nämä tuontiäänet ovat siirtämässä vanhat toverit vilttiketjuihin ja ovat ottamassa vallan, kuten nähtiin uudesta rajalaista äänestettäessä.
Tämän afgaanikommunistin poppoo demareissa näytti mikä on Suomen tulevaisuus ja kuka sanelee tahdin, kun he ( maahan tunkeutuneet) pääsevät valtaan - rajat auki ja yhteinen velkasosialismi.
Suomessa julkinen sektorin koko on ylittänyt kriittisen massan ja enää ei ole mitään tehtävissä.
Tulee alas taas seuraavissa kann.mittauksissa ja mikä erikoisinta, väliaikainen kann.nousu ei ole persuilta pois?? Mistä kiitos vassarivaltamedialle joka Tavioia, Mäkelää jne ylös nostaa rasistikortin heilutteluineen mikä sataa persujen laariin.
Se nostaa vieläkin suupieliä ylöspäin kun persurt ovat natseja N urmi ohjeisti muita puolueita persuilemaan ettei sen kannatus ole seuraavissa ek vaaleissa +20% 😂😂
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/564bcff5-8d4d-4ece-b002-25a1d5ed9414
"Suomalaisessa yhteiskunnassa ei edelleenkään ole ymmärretty sitä, että maahanmuuttajataustaisista ihmisistä on syntymässä yhteiskuntaamme satojentuhansien ihmisten muodostama koulutuksellinen ja sivistyksellinen alaluokka.
Poliitikot eivät halua – perussuomalaisia lukuun ottamatta – puhua asiasta, koska he eivät uskalla sitä tehdä. He pelkäävät leimautuvansa rasisteiksi, mikä kertoo siitä, että keskusteluilmapiiri on myrkyttynyt."
Ilmapiirin myrkyttäjä (rasistiksi leimaaja) ilmapiirin myrkyttämisestä (rasistiksi leimaamisesta) muita syyttää syyllistyen siihen itse jatkossakin (leimaa rasistiksi).
"Todennäköistä on, että suomalaiset sosialidemokraatit ja mahdollisesti myös vasemmistoliitto muuttavat suhtautumistaan maahanmuuttoon nykyistä huomattavasti tiukemmaksi seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Kokoomus ja keskusta joutuvat nekin tiukentamaan kantojaan entisestään, elleivät ne halua avata perussuomalaisille tietä 20–25 prosentin kannatukseen eduskuntavaaleissa"
Hallapersuja vastaan pakkomielteisesti sotiva persutraumatisoitunut IL:n toimittaja "loogisesti" taas julistaa Hallapersua. Heiluttelee myöhemmin rasistikorttia samoista asioista joita itse esille nostaa artikkelissaan ja joista on tähän asti rasisti leimaa Halkapersuihin lyönyt mihin myös palaa ja nopeasti.
Johan se Halla-aho kokoomuksen sai ajamaan persupolitiikkaa. Joka sen vielä Sipilän aikana tuomitsi. Keskustan seuratessa perässä kun Saarikosta eroon pääsivät. Vihreiden, vassareiden ja RKP:n joutuessa myös vähentämään rasistikortin heiluttelua ja persujen syyttelyä siitä, että heidän ajaman kotiuttamispolitiikan seurauksena esim. Suomessa syntyneet mamupojat ja -tytöt ei osaa lukea jne. peruskoulun jälkeen.
Siis persujen äänestäjistä on suurinosa höynäytettyjä matalastikoulutettuja ja keskimäärin köyhempiä. Persut pitävät vaaleissa esillä maahanmuuttajia ja syyttelevät heitä ja aikovat korjata tämän suomalaisen asemaa mutta näin ei koskaan käy Aina kun persu on saanut vallan on sen Porvarisiipi tehnyt ohjelman jossa nämät heikkoosaiset SUOMALAISET on kärsinyt.! Syyt on aina vieritetty muidenniskaan. Elkää hyvät ihmiset äänestä koskaan populistia siitä ei seuraa muille hyvää kuin sille eduskuntaanvalitulle populistille hän nauraa paskaista naurua!
Eihän niillä mitään muuta olekaan. Muut ongelmat on tyhjää vain.
Ei sada kuin paskaa persujen laariin. Kyllä Stubbi ja EKn Häkämies pistää persuille suitset. Ja niin tiukalle että että henki ei kulje.
Puskaradiossakin ohjeisti tms. demareita muuttamaan suhtautumista mamupolitiikkaan persujen kannatuksen syömiseksi. Joita kohtaan omaa "pienen" pakkomielteen.
Persujen venäjämielisyys on suurin syy kannatuksen laskuun.
Ei venäjämielisyys vaan Purran sairaalloiset leikkaamiset vähä-osaisilta.
Aina yhtä hauskoja nämä "persut ovat venäjä mielisiä" avaukset harhoineen joiden viestiketjuista katoaa järjestelmällisesti ylläpidon toimesta viestit joissa arvostellaan persuja s24 palstoilla maalittavia persuista pihalle potkittuja venäjämielisiä rotuopin julistajia,,,🤣🤣
Sinä puhu hoono soomi. Sinäkin olla somali?
Kansa on huomannut persujen pettämisen.
Mikäs se teidän sinimustien kannatus on ap?
Koita sinimusta piruparka toipua kun persujen kannatus ei sukeltanut sinun pettymykseksi. Reppana,,
Persut pettivät lupauksensa.Purra oli "Kokoomus haluaa niin ,mutta meille se ei käy".Purra on nyt hillotolpalla ja virnistelee Orpon kyljessä "Kaikki käy".Persut ovat rääväsuisis rasisteja.Ehkä se joihinkin tehoaa yhä.Yhden asian puolue,joka ei välitä oikeasti Suomesta ja suomalaisista.
"Kaikki käy"
https://pbs.twimg.com/media/GSSeH7RXoAAKicf?format=jpg&name=small
"Rajalaki läpi. Kippis sille"
Rajalaki.....Marinin hallitus piirsi nuotit, persujen tarvitsi vain soittaa.
Putin on erittäin tyytväinen rajalakiin. Eipähän pääse armeijanikäiset venäläiset ainakaan suomen rajan yli livahtamaan ukrainan eturintaman lihamyllyjä karkuun.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂
soita ap paranoid
Ihmettelen että on vielä tuonkin verran kannatusta.
Mutta tilanne elää ja katsotaampas synkkä talvi ja sen jälkeen kannatuslukemat.
Ehkä 10% persuilla
Persujen kannatus on säilynyt hyvänä.Ihmiset ovat ymmärtäneet Marinin sotkujen siivoamisen vaativan järeitä toimenpiteitä ja siinä hallituksen toimenpiteet on hyväksytty.
Populistista soopaa. Purralla on suuret puheet, muttei vaadittavia kykyjä ratkaista ongelmia. Hänen ratkaisunsa tuottavat yhteiskuntaan vain lisää uusia ongelmia, joten mikään ei muutu populistin touhuilla ainakaan parempaan suuntaan.
Miksi sitten demarit nousee. Voi teitä persureppanoita.
Koska vihreillä kannatuslaskua niin siirtyneet demareihin. Lopultakin.
Jännää, että demareissa on 7% työttömänä kun persuissa luku on 30% ja matuillakin vain 27%. Ilmankos persuilla on niin kova hätä tukia miettiessään.
Näin. Ei.persuilla mene hyvin.
No missä ne tulokset viipyy? Tähän mennessä on persut vain saaneet konkursseja ja häätöjä ennätysmäärän aikaiseksi.
Onneksi suomessa ei ole sentään enemmän rasisteja kuin tuo 16,7%.
Ei tule persuille tuloksia.
Onneksi !
Onko Satosen tuoreen lakiesityksen kiirehtiminen merkki siitä, että Kokoomus alkaa valmistautumaan hallituksen karilleajoon? Uutta lakia kiiruhdetaan ajettavaksi voimaan 1.12.2024.
"Vientimalli kerää rajua kritiikkiä: ”Hyvin turmiollinen”"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/352c34da-8e77-49a4-afe3-b23dea673931
Siinä olisi Orpon paikka.
Hyvä suunta. Loistavaa !
Mitä vähemmän venäjämielistä perussuomalaisuutta, sitä parempi Suomelle ja suomalaisille!
Tuskin persut itsekään osasivat arvata ja alskelmoida, että heidän sooloilunsa ja Orpon hyppyyttäminen selittämään milloin mitäkin persukohua, sataa kepun laariin?
Persut pitävät nyt kynsin hampain ja mölytoosa täysillä kiinni suomen kaikista rasisteista. Jos ote lipsahtaa, persujen kannatus romahtaa. Odotettavissa on siis paljon lisää kohuja, raisistista naljailua ja pääministeri Orpon nolaamista.
Kyllä juurikin näin.
Persuille käy silti viellä lopulta huonosti seuraavissa eduskuntavaaleissa, tai no, oikeastaan samalla tavalla kuin Sipilän vatuloimille kepuleillekin eli hyvinhän siinä käy.
Mahtaa persuja vituttaa.
Harjoittelevatko persut riitelemistä oman peilikuvansa kanssa?
Väki luulee edelleen, että polttoaineen hinnan laskeminen on persujen ansiota, vaikka hallitustoimien vaikutus on sentti litralle luokkaa.
Kaikki ei käsitä, ettei persut ole enään duunarin puolue. Keskusta menee ohi, koska hekin ovat hoksanneet maahanmuuton kriittisen tarkastelun järkeväksi. Jos demarit hoksaisivat saman, olisi kääntyisi aika moni duunaripersu demariksi.
Ja edelleen kun lukaa täällä kirjoituksia, aivopestyt persut luulevat, että keskuspankin korkoja ja maailmanlaajuiseen inflaatioon olisi hallitukella vaikutusmahdollisuuksia.
Marinin hallituksen aikana kansainvälinen inflaatio laitettiin hallituksen syyksi. Sitä mielikuvaa persujen on pakko pitää yllä, koska näyttöjä omista tekemistä on lähinnä saksikuva muodossa.
Taitaa demarit ja kokoomus käydä jo hallitustunnusteluja niin yksimielisiä ja säyseitä olivat molemmat puolueet kyselytunnilla. Persujen lähtölaskenta on jo käynnissä ja Purrakin on ollut hiljaa naama mytyssä tuolillaan. Persut vei kokoomusta, mutta nyt on toisinpäin ja demarit ottavat persujen paikan hallituksessa.
Persujen kannatus tulee tippumaan ja rajusti kunhan persupomojen työttömiin kannattajiinsa kohdistuneet teot alkavat kunnolla realisoitumaan. Siinä vaiheessa työtön persu uhriutuu ja uikuttaa "miksi minä ?".
Persut uhosivat koko viime kevään, että "syksyllä persut on suurin puolue". Miksi niin ei käynyt, osaavatko persut selittää?
Puolustuskyvyttömiltä leikataan taas
Anonyymi-ap
2024-10-04 17:26:10
Ilmoita
Ilmeisesti Purran "ohjauksella" on Juuson päätös leikata satojatuhansia
kehityvammaisten oppimateriaaleista, vaikka oikeus perusopetukseen
on turvattu Suomen perustuslaissa (❗️) , samoin kuin jokaisen yhtäläinen
oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
Kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen
ei voi toteutua, jos heille välttämättömien oppimateriaalien tuottaminen
lakkautetaan.
Mihin tämä järkyttävä päätös oikein perustuu ❓Olen köyhä työväestöö kuuluva ja käyn joka päivä töissä
Haluna rikaaksi ja haluna menestyä.
Kanataakko minun äänestää rikaiden etujärjestöä
Vai kaikille tasapuolisesti etuja kantavaa suomen kansan etua ajattelevaan sdp tä
Ja hienoa pääminsiteri sanna marina
Oikeistolla oli aikaa laittaa asiat kuntoon ennen sannan sdp . Hallitusta j 2o vuotta mitä ne teki mamutti suomen ja köyhdytti kansan vei kaikki rahat kanslata
Esim sipiläm katainen vanhanen
Mamaut on vaan kauppiaiden tahtomaa ostovoimaa ja niiden kela rahan maksaa suomen työlöiset ei kauppiaat osalistua koskaan mamujen kustannuksin ne vaan kerää voitot
Itseleen
Kauppiaiden sosiaalituet yritystuet on julkisia mutta kauppiaiden voitot aina yksityisä
Äänestä sdp🧕🥷🧕🧕🌚🥷🧕🌰🏛️✂️👲🤶
Työttömyys poistuu heti. Kun. Yritystuet poistetaan
Mutta kumpaakaan ei haluta tehdä
Miksi
Yritystuki on sosiaalietuutta vai rikkaille
Äänestä sdp
Tietääkö kukaan, miksi persuissa on niin paljon ateisteja ja saatananpalvojia?
kannatus nousee
hitler is best
Myös puoluebarometri kertoo hallituksen epäsuosiosta.
No mutta hei, 16,7%:n valoillahan ne ajaa...