Miksi Raamatun historiallisuus on tärkeä

𝐌𝐢𝐤𝐬𝐢 𝐑𝐚𝐚𝐦𝐚𝐭𝐮𝐧 𝐡𝐢𝐬𝐭𝐨𝐫𝐢𝐚𝐥𝐥𝐢𝐬𝐮𝐮𝐬 𝐨𝐧 𝐭𝐚̈𝐫𝐤𝐞𝐚̈𝐚̈?
Maailmankaikkeuden historiakirja, Raamattu, on 66 erityyppisestä kirjasta koostuva kokoelma, joka sisältää runoutta, elämäkertoja, rakkauskertomuksia, ohjeita ja teologiaa. Sitä kirjoittivat yli 1 500 vuoden aikana monenlaiset kirjailijat, esimerkiksi kuninkaat, kenraalit, kalastajat, profeetat, oppineet, veronkantaja ja lääkäri. Mutta ennen kaikkea muuta Raamattu on maailmankaikkeuden todellinen historia, joka osoittaa, miten Jumala kirkastaa itsensä aina iankaikkisesta menneisyydestä iankaikkiseen tulevaisuuteen. Keskeisenä ajatuksena on pelastushistoria: Jumalan ikuinen suunnitelma Poikansa tulemisesta ihmiseksi Viimeisenä Aadamina (1. Kor. 15:45). Tämän kuolema ja ylösnousemus tulisivat mahdollistamaan niiden pelastuksen, jotka on kirjoitettu Elämän Kirjaan maailman perustamisesta lähtien.
Siispä ei ole yllättävää, että Raamattu on täynnä historiallista tietoa, myös ajoituksesta. Upea saarnaaja Martyn Lloyd-Jones sanoi:
”Kristillinen uskomme perustuu kokonaan historian varaan... Se on aivan ainutlaatuista, koska se on opetusta, joka perustuu historiaan... Kristillinen uskomme on täysin erilaista [kuin buddhalaisuus, hindulaisuus jne.]. Se kiinnittää huomiota tosiasioihin... Eedenin puutarha... Muistatko vedenpaisumuksen historian? Se on totta. Se on historiaa. Sitten Jumala antoi uuden alun... Baabelin torni... Aabraham... tosiasiat Jumalastamme...”
Historialla on väliä!
Apostoli Paavali perustaa monet opinkohdat historialliseen aikajärjestykseen. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen luvussa neljä Paavali opettaa elintärkeää totuutta vanhurskauttamisesta yksin uskon kautta, koska ”Abram uskoi Jumalaa ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi” – usko (1. Moos. 15:6), ennen kuin hänet ympärileikattiin – teko (1. Moos. 17). Ja Timoteuskirjeessä (1. Tim. 2:11–14) Paavali opettaa naisten roolista huomauttaen: ”Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva” - ilman historiallista aikajärjestystä tämä olisi merkityksetöntä.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja opettaa luvussa seitsemän, että Jeesuksen pappeus, joka perustuu 1. Mooseksen kirjan Melkisedekin hahmoon (1. Moos. 14), on ylempänä leeviläistä pappeutta. Tämä johtuu nimenomaan siitä, että Abraham antoi kunnian Melkisedekille paljon ennen kuin kantaisä Leevi oli syntynyt.