Miehet: luottamus/porno parisuhteessa

Anonyymi-ap

Seurustelen itseäni 12v vanhemman miehen kanssa. Meillä on ollut intohimoista ja villiä seksiä koko kahden vuoden suhteemme ajan. Olemme olleet koko tämän ajan hyvin rakastuneita ja asumme yhdessä. Meillä on ollut avoimet välit: puhumme ihan kaikesta ja tosi avoimesti. Seksin suhteen olen ollut tosi avoin myös: mieheni kanssa olemme tehneet ihan kaikkea ja kaikkea olen itsekin halunnut kokeilla. Seksiä on ollut noin viidesti viikossa koko suhteemme ajan. Mies kertoi, ettei ole koskaan kokenut näin vapautunutta seksiä. Ulkoisesti olen pieni ja hoikka, mies on aina kehunut minua ja rakastan panostaa alusvaatteisiin jne.

Mies on useampaan otteeseen kysynyt katsonko pornoa ja keskustelu on johtanut siihen, että hän on ikään kuin ”varmistellut” että kai hän riittää - ettei minun tarvitse katsoa isomia ja nuorempia miehiä. Sanoi, että porno satuttaisi häntä. En ole tosiaankaan katsonut ja kerroin hänelle ettei mitään huolta.

Kaksi viikkoa sitten täysin vahingossa löysin yhteiseltä tietokoneeltamme suuren määrän katsottua pornoa. Hyvin rietasta: nuoria naisia ja no, sanon vaan että todella kovaa pornoa ja hän on katsonut ulkoisesti sellaisia naisia mitä minä en todellakaan ole. Näin, että hän on katsonut tätä minun kotona ollessa ja myös öisin. Miehellä on satunnaisesti erektio-ongelmia ja on kertonut että tämä liittyy ikään.

Koska tiedän olevani oikeasti hyvä nainen, olen yllättynyt kuinka paljon minuun edelleen sattuu. Ehkä siksi, että hän on kirkkain silmin koko suhteen ajan sanonut ettei tulisi mieleenkään katsoa pornoa saatika runkata, sillä hänellä on niin upea tyttöystävä. Minua sattuu siis valehtelu. Jos mies kykenee valehtelemaan näin, mitä muuta hän voi valehdella? Jos valehtelu onnistuu hyvällä omatunnolla, niin mistä tiedän onko hän esim käynyt vieraissa.

Miksi mies toimii näin? Miksi valheet? Voiko olla, että en sittenkään ole hänen mielestään kiihottava? Ja jos teillä on vastaaavasta kokemuksia, olisi kiva kuulla pääsittekö eteenpäin valehtelusta vai jatkuiko se. Mies aistii että harkitsen eroa ja olen ollut etäinen, enkä voi sille mitään että seksihaluni ja läheisyydenkaipuu on edelleen kateissa. Hän joka päivä itkee ja sanoo ettei tiedä mitä tekee jos minut menettää, että olen unelmien nainen ja elämänsä rakkaus. Hän väittää jättävänsä pornon kokonaan jos vain minut saa pitää - vaikka en ole sellaista vaatinut saati pyytänyt! Olen vain järkyttynyt hänen kyvystä valehdella ja olo on tosi riittämätön, vähäpätöinen. Olo miestä kohtaan on etäinen.

Minä mietin, että miksi haluaisin seksiä, kun hän todennäköisesti miettii samalla muita naisia ja fantasioi seksin yhteydessä heistä.

14

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka ajelee upealla porschella voi silti katsella vaikka bmw tai audeja....

    • Anonyymi

      Mä tajusin tuon viestini kirjoittamisen jälkeen, että en jaksa olla suhteessa jossa epäilen riittämättömyyttä ja varsinkaan valehtelua. Jos se Porsche nukkuu vieressä ja ihanan seksin jälkeen on tarve vielä katsoa pornoa, niin kiitos ei.. Ja en ole mikään Porsche niihin verrattuna - omaan aika pienet/keskikokoiset rinnat ja hän ilmeisesti tyydyttyy isosta rinnoista. Ehkä löydän jonkun, joka tätä pakkausta arvostaa ja se riittää ilman valheita. Miehelle kerroin päätöksestä ja hän ulvoitkee, anelee ja sai paniikin.

    • Anonyymi

      Kaikki hyvä perustuu luottamukseen ja siihen uskoon, että on riittävä toiselle? Jos nämä asiat eivät ole balanssissa, astuu valheet estradille. Toinen jos elää valheessa, synnyttää se epävarmuutta, syyllistämistä, jotta ei itse joudu vastaamaan tekosiaan.

      Ehkä hän hakee pornosta jotain sellaista, millä voi sinut tyydyttää, jos tuntee sisällään riittämättömyyden tunteita ja pitää sinua niin paljon itseään parempana? Ehkä hän sillä on testannut sinua vain, ku suhtautuu pornon katseluun sinulle kielteisesti?

      Tiedä, vaikka ääni olisi toinen, jos olisit vastannut, ettei pornon katsominen ole huono juttu ja et sinäkin sitä olet välillä harrastanut, vaikket olisi? Ja jos sillä voi vaikuttaa yhteiseen eloon myönteisesti. Puhumalla luottamustakin toiseen mahdollisuus parantaa 🙏

    • Tuo ensimmäinen kommentoijakaan ei yhtään ole ymmärtänyt mistä on kysymys.

      Tässä ei niinkään ole kysymys pornosta vaan luottamuksesta. Ei suhteesta tule mitään jos toiseen ei voi luottaa. Eikä suossa ole kyse mistään valkoisesta valheesta vaan järjestelmällisestä valehtelusta.

      Lisäksi hän vielä on valmis sallimaan itselleen jotain, mitä ei ole sinulle valmis sallimaan, mikä sekään ei ole hyvä.

      Tämä kaikki saattaa johtua hänen epävarmuudestaan omasta kelpaavuudestaan ja suorituskyvystään, johon voi viitata nuo erektio-ongelmatkin. Samalla kun hän pelkää sinun ihailevan nuorempia ja kyvykkäämpiä miehiä pornossa hän saattaa runkata yksinään sen takia että saa seksiä ilman suorituspaineita.

      • Anonyymi

        Mä en haluaisi, että mies kattoo pornoa, koska jotenkin se alistaminen ja seksin harrastaminen rahasta oksettaa. Ei kiinnosta nähdä niitä näyttelijöitä eikä kuulla. En ole kyl koskaan vaatinut, ettei saisi katsoa, mielihalunsa kai jokaisella.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mä en haluaisi, että mies kattoo pornoa, koska jotenkin se alistaminen ja seksin harrastaminen rahasta oksettaa. Ei kiinnosta nähdä niitä näyttelijöitä eikä kuulla. En ole kyl koskaan vaatinut, ettei saisi katsoa, mielihalunsa kai jokaisella.

        No pornon teko on ammatti siinä missä muutkin. Se oksettaminen on sitten omassa päässäsi. Näyttelee ne muutkin rahasta. Luulempa, että sinäkin alitajuisesti pelkäät jotain uhkaa pornon suunnalta.

        Ymmärsin kuitenkin, että se valehtelu oli tässä se ongelma.


    • Anonyymi

      Ei liity enää nykyiseen elämääni. Onneksi.

      Tavallaan liitty kyllä, mutta ei onneksi näin. .

    • Anonyymi

      Tuo vanha pornoharrastelija kuuluu sikalaan. Sinne niiden haisevimpaan nurkkaan

    • Anonyymi

      Mitäs se haittaa. Pornon katselu on monella miehellä pelkkä harrastus, ei sen enempää. Autollakin voi ajaa kuuntelematta musiikkia, kuunnellen pelkkää huminaa, mutta onhan se paljon mielekkäämpää kuunnella samalla musiikkia, niin matka sujuu nopeampaan päämäärään. Sama juttu pornon katselussa, matka tylsässä arjessa sujuu mukavammin, päämääränä kuitenkin sinun kanssa laatuaikaan.

      • Anonyymi

        Näin, sano se naiselle, joka ei halua ymmärtää muuta kuin muunneltua totuutta, joka tulee hänen itsensä luomia mielikuvia asiasta. Jotkut naiset eivät muuta suhtautumista asiaan, jonka ovat aiemmin luoneet itselleen. Jollei asiaa halua ymmärtää niin sitä ei tarvi hyväksyäkään hyvänä. Naisen logiikka on välillä tällaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin, sano se naiselle, joka ei halua ymmärtää muuta kuin muunneltua totuutta, joka tulee hänen itsensä luomia mielikuvia asiasta. Jotkut naiset eivät muuta suhtautumista asiaan, jonka ovat aiemmin luoneet itselleen. Jollei asiaa halua ymmärtää niin sitä ei tarvi hyväksyäkään hyvänä. Naisen logiikka on välillä tällaista.

        Korjaus, tukee, ei tulee hänen itsensä...


    • Anonyymi

      Se on paha juttu, jos tuosta on tullut sinulle itsetuntoasia. Miehellä nuo pornojutut liittyy käsittääkseni vähän eri asiaan kuin siihen, että he pitäisivät tyttöystäväänsä riittämättömänä. Voi olla rentoutumisen ja hyvän olon hakemista, en siis pitäisi isona juttuna. Kehuisin miestä ehkä vähän enemmän ja kertoisin, että mies riittää semmoisena kuin on.

    • Anonyymi

      Tuo prosessi myös pitää joka suhteessa jossain vaiheessa käsitellä, että maailma on täynnä naisia ja miehiä, joiden kanssa toinen voisi tarpeen tullen halutakin seksiä. Se, että on jonkun valinnut tarkoittaa yleensä sitä, ettei toisten kanssa ole parisuhteessa seksiä. Kuitenkin se oma mies tai oma nainen voi katsella muitakin ihmisiä sillä silmällä ja pitää heitä seksikkäinä. Sellainen maailman napa -ajattelu kannattaa haudata. Se on itsepetosta.

      • Anonyymi

        Me kääsinne omanlaisten kemuihin jaä jättäkää muut rauhhaan!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      44
      3081
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      88
      2095
    3. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      78
      1719
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1445
    5. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      239
      1235
    6. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      148
      1104
    7. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      1074
    8. Kyllä tämä tästä kääntyy hoki Orpo tänään eduskunnassa

      Mihin suuntaan se sitten kääntyy? Kyllä on mielenkiintoista odottaa tätä "käännöstä" mihin Orpo uskoo. Milloin ja miten
      Maailman menoa
      116
      1059
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      13
      1018
    10. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      48
      1011
    Aihe