https://demokraatti.fi/meri-valkama-sanna-marin-on-pettymysten-paattaja
"Tai oikeastaan, eihän Marin ole ollut hiljaa.
Kun Israel on pommittanut kansainvälisen oikeuden vastaisesti sairaaloita, kouluja ja pakolaisten telttoja ja tappanut massoittain niin siviilejä kuin avustustyöntekijöitä ja toimittajia, Marin on kerta toisensa jälkeen keskittynyt kohdistamaan miljoonan seuraajansa katseen itseensä.
Miksi puhua murhatuista sairaalasänkyihin maatuvista keskosvauvoista, kun voi esitellä juuri laitettuja kynsiään!
Miksi sanoa sanaakaan kansainvälisen rikostuomioistuimen Israelille langettamista vaatimuksista lopettaa sortotoimet, kun voi ladata someen selfien, joka kertoo entisen pääministerin nauttivan elämästään luksusolosuhteissa Helsingissä/Münchenissä/Pariisissa/Amalfin rannikolla.
5 km walking, 5 km running and now gym. Love it."
"Tai oikeastaan, eihän Marin ole ollut hiljaa.
Kun Israel on pommittanut kansainvälisen oikeuden vastaisesti sairaaloita, kouluja ja pakolaisten telttoja ja tappanut massoittain niin siviilejä kuin avustustyöntekijöitä ja toimittajia, Marin on kerta toisensa jälkeen keskittynyt kohdistamaan miljoonan seuraajansa katseen itseensä.
Miksi puhua murhatuista sairaalasänkyihin maatuvista keskosvauvoista, kun voi esitellä juuri laitettuja kynsiään!
Miksi sanoa sanaakaan kansainvälisen rikostuomioistuimen Israelille langettamista vaatimuksista lopettaa sortotoimet, kun voi ladata someen selfien, joka kertoo entisen pääministerin nauttivan elämästään luksusolosuhteissa Helsingissä/Münchenissä/Pariisissa/Amalfin rannikolla.
5 km walking, 5 km running and now gym. Love it."
Vastaukset 31
Vanhimmat
Niin totta mutta suurin pettymys Marin oli pääministerinä. Oman imagon nostaminen koko ajan mielessä.
Minä en ole pettynyt, koska näin Marinin läpi koko ajan ja pidin hän teinipissiksen tasolle jääneenä.
Höpönlöpön, sinä koksupersuti et ole koskaan kannattanut Sanna Marinia.
Kyse oli demarien suvakilaidan Palestiinan tukijasta, joka pahoitti mielensä kun Marin ei valinnut puolta. Kuka aloittikaan terroriteot, ja nyt ilmeisesti pitäisi palkita. SDP voisi ulostaa pahimmat wokettajat vasemmistoliittoon ja vihreisiin.
"MARININ totaalinen välinpitämättömyys Israelin toteuttaman kan san murh an äärellä aiheuttaisi kenties vähemmän järkytystä, ellei hän olisi brändännyt itseään kansainvälisesti Ukrainan sodalla ja ukrainalaisten hädällä."
Ero on siinä että venäjä oli hyökkääjä, Israel hyökkäyksen kohde.
Sanna Marinin tulisi kai käyttää vielä palestiinalaishuivia.
Marin onnistui pääministerinä yllättävän hyvin. Nato-prosessi oli nappisuoritus. Ja kyllä hän pääministerinä otti kantaa ihmisoikeusasioihin jopa niin paljon, että oikeistopellet alkoivat itkeä Saulin liikavarpaita tallotun.
Ahaa, sillä siis selittyy se, että Israel tappaa enemmän lapsia.
Ei olis kannattanut kannattaa kannettavaa.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Ei enään sannankaltaisia johtajiksi.
työharjoittelupaikat on erikseen.
sitä näkkälänjärveä ei missään nimessä saa päästää johtajaksi.
samanlainen nolla kuin mariinkin.
Nollia on nykyhallitus täynnä, erityisesti piilo-Petteri.
Selvisi että wokelaidan demari oli pettynyt siihen ettei Marin ole ottanut kantaa Palestiinan puolesta ja Israelia vastaan. Miksi pitäisi, Hamashan aloitti terrori-iskun ja myös Hizbollah on raketoinut israelia?
Lisäksi Meri Valkama ei ole lukenut taas tarkasti, vaan uskoo valtamediauutisointia. Marin puhui "yhteiskunnan syövästä" Vuoden 2014 kokoomuksen Laura Rädyn holding-yhtiöjärjestelyjen kohdalla, joihin myös Finnwatch tarttui someinfluensserien kohdalla viime kuussa, ja jonka takia OrpoPurra poisti Finnwatchin tuen.
Holding-yhtiöjärjestelyt ovatkin veronkiertoa, sen sijaan Marinilla on oikeus ottaa listaamattoman yrityksensä huojennettuja osinkoja, kuten kaikilla muillakin, ne eivät ole oikeistolaisten yrittäjien erityis- ja yksinoikeus. Siitä huolimatta voi politikoida sen puolelsta että kyseinen verohuojennus poistetaan KAIKILTA.
Miksei tällä hetkellä Marin voisi käyttää veroetua hyödyksi täysimääräisesti, kuten kaikki muutkin? Kyllähän sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa ja asumistukea kritisoivat porvaritkin ottavat tuet, jos ovat niihin oikeutettuja. Ja samoin verovähennysten kanssa esim. kotitalousvähennyksen, kyllä jokainen ottaa tämän veroedun täysimääräisenä, mikäli on siihen oikeutettu. Turha jeesustelu pois ja muuttamaan niitä lakeja että tuo listaamattomien yritysten maailmalla ainoalaatuinen etu poistetaan huom! KAIKILTA!
Hallitus jäädytti Finnwatchin rahoituskanavat
https://finnwatch.org/fi/uutiset/hallitus-jaeaedytti-finnwatchin-rahoituskanavat-jaerjestoe-vastaa-joukkorahoituskampanjalla
Osinkoverojen välttelyä holdingyhtiöjärjestelyn avulla
Seurantaraportti
https://finnwatch.org/fi/julkaisut/osinkoverojen-vaelttelyae-holdingyhtioejaerjestelyn-avulla
Paljon kirjoitat, Mutta et asiaan liityvää. Kysymys oli marinin valehtelusta, vääristelystä, ja siitä, että tekee toisin, kuin suu vaahdossa huutaa. Nähtävästi sosialismiin
Valehtelusta? Mitä Marin on valehdellut? Hän ei vaan asetu palestiinalaisten eli Hamasin ja Hizbollahin puolelle konfliktissa.
Kun tuon kirjoittanut ei ole demari, vaan vasemmistoliittolainen.
Luulet omiasi.
Jos puhuu toista, ja tekee juuri päinvastoin, sitä älykkäät ihmiset sanovat valehteluksi. Sosialisteilla tämä on juuri päinvastoin, Paras valehtelia on aina oikeassa.
Huono demari jos ei käytä palestiinalaishuivia?
Tulihan se sieltä, huono, huono demari jos ei fanita Palestiinaa.
Palestiinan arvoilla olisi Suomikin täysi kehitysmaa ja demarit kannattavat näitä arvoja ja vielä tyhmemmät elätit äänestävät demareita.
Se oli vasuri vaikka Demokraatti mediassa aivopierikin.
"5 km walking, 5 km running and now gym. Love it."
Muiden kärsimys ja maailman pahuus ei ole kovinkaan hyvä tekosyy jättää huolehtimatta itsestään.
Marinia voi ehkä moittia siitä, ettei kiinnitä huomiota joihinkin asioihin, mutta on kyllä tekojeesustelun huippu vaatia, ettei saisi kiinnittää huomiota itsessään juuri siihen, missä voi olla hyvänä esikuvana.
Halu näyttää fyysisesti vetoavalle on ihmisen perusviettejä, eikä vain ihmisen. Parempi maailma ei synny yrittämällä luoda uusi homo sovieticus, ihminen ilman "vahingollisia" viettejä, eli lähinnä bakteeri. Paremman maailman mahdollisuus piilee siinä, että pyrimme muuttamaan tapaa, jolla perusviettejä toteutetaan.
Uskonnoilla ja poliittisilla ideologioilla on paljon yhteistä, kuten tavoitehakuisuus ja se, että aika ajoin ne luovat ratkaisuja, jotka ovat paljon hirveämpiä kuin ongelma, jota on yritetty ratkaista.
Olen samaa mieltä, Uskonnolisilla ismeillä, politiikan äärijärjestöillä on sama menettelytapa ja tavoitteet. itseään näyttevä tissityttö saa ihmiset pois tolaltaan. ja liitymään johonkin lahkoon, joka vie sitten rahat ja mielenterveyden.
Natsilehdessä.
Sitä tekevät natsit natseille.
Demokraattihan on suurin natsilehti tiedonantajan kanssa suomessa.
Meri Valkama on kylläkin vasemmistoliittolainen.
Näin se kommaristakin saadaan natsi kädenkäänteessä.
Linkki tässä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Meri_Valkama
Lopulta entiset omatkin näkevät millaisesta ihmisestä on kysymys. Narsisti,luokkapetturi ja valehtelija siinä muutama esimerkki.
Älä viitsi persuilla.
Meri Valkama on vasemmistoliittolainen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Meri_Valkama