Mitkä asiat on opittava ennen pyhyttä ja vanurskaustta?

Luulisin melkein kaikkien tietävän että jumalattomuus ja sekulaarisuus pitää oppia ensin, että voi sen jälkeen ymmärää senkin syntinsä ja kääntyä kohden pyhiä teitä ja oikeamilisyyttä.
Uskovaiset saattavat luulotella, että ovat kaikessa Jumalansa puolella, mutta jotta ette eksyisi totuudesta, niin ymmärtäkää, että kaikki teistä ole ottanut vastaan tieteen tietoja oikein, eikä edes veljiensä rakastamista oikein.

Tiede on yritys olla mahdollisimman tarkka ja helppo(yksinkertainen) laskelma mistä tahansa ilmiöstä, paitsi siitä, mikä on itse havaitsijan osuus asioista, sehän se Jumalakin siinä tapahtumassa OLI?! Mutta tulette huomaamaan, että jos yritämme selittää ELÄVIEN käytöstä, vaikka muiden ihmisten, ette teidä montaakaan vuotta etukäteen, mitä tulee kenellekin tapahtumaan, vaikka esim planeettojen sijainnit avauudessa tiedetään jopa miljardien vuosien säteellä melko tarkasti. Eivät tiedä silti oikein tähtien etäisyyksiä, koska parallaksilaskelmansa oli jätetty vahingossa kesken.
Se ei ole tietenkään "uutta auringona alla"; että jokin asia lasketaan liian simppelisti, tietteessäkin, ja silloin tulee valhetta kehiin, väärillä havannoilla tai väärällä teorialla.

ELi uskovaistenkin tulee ymmärtää olevansa vielä atesiteja, monessakin valjensä tietoa ja taitoa ja voimaansakin kohtaan. Sen tiedostaessaan, uskovainen aina kääntyy, jos ymmärtää ettei halua jäähän tuohon vastenmieliseen kategoriaan olla "jumalaton tai sekulaari" ystäviensä ja veljiensä tietoa kohtaan. Jos ihminen tietää olevansa ateisti tai sekulaari(saastainen henki), mutta ei ymmärrä mitä vikaa niissä on, hän ei käänny eikä tee parannusta. Helvetipelko on heile turha, siihen saakka kunnes se tuli alkaa palaa heitäkin vastaan. Ja sairaduden matokaan ei kuole, jos ihminen ei tee parannusta. Niinkin päin mahdollista kääntyä, että jos havaitsee jonkun opin olevan väärä ja pelkkää valhetta, siihen saa suhtautua suht jumalattomasti, kosks kyseiset opit olivat jumalattomia nekin. Jos eivät olleetkaan, niin silloin joku kysesen opin opettaja on kääntynyt ja opettanut vaihteeksi oikeinkin nuo oppinsa.
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anteeksi muutama kirjoitusvirhe. ei niiden korjhaamisen mielessä pitäisi olla kenellekään ihmiselle ongelma! TIetokoneelle se on suurempi ongelma, koska ei tietokone yleensä automaatisesti korjaa syntaksivirheitä, vaikka osata jo kysyä toisinaan, jos oli vain kirjaimen tai parin virhe, muutujanumessä tai käskyssä. Sekin on siinne täytynyt ohjelmoida.
Pahempi virhe => synti on se, että ihminen tekee tahallisen väärän algoritmin tai sen kuuluisan viruksen(vaikka sotateollisuudessa se ei ole paha ase), jonka takia toimii tietokonekin väärin, ja ihminenkin, jos se laiskuuttaan on luullut tehneensä ilman riittävää testausta - oikean ratkaisun.

Äänestä

Ei-helluntailainen kommentti:

Tieteenteossa ja matematiikassa on monesti se taktiikka, että arvioidaan karkealla laskelmalla ensin, ja sitten hienosäädetään, korjaillaan, sitä mukaa kun uutta tietoa löytyy. Eli eräänlaista haparointia, johon perfektionisti tuskastuu, jos odottaa heti tulevaksi täydellistä lopputulosta, niin kuin odotettaisiin pikkukakaran osaavan soittaa kuin Mozart, ennen kuin on pianoa nähnytkään.

Elämässä on muutenkin hyödyllistä, jos voi sietää sitä, ettei kaikki ole heti valmista, ja voi olla monia keskeneräisiä projekteja samaan aikaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luulisin melkein kaikkien tietävän että jumalattomuus ja sekulaarisuus pitää oppia ensin, että voi sen jälkeen ymmärää senkin syntinsä ja kääntyä kohden pyhiä teitä ja oikeamilisyyttä.
Uskovaiset saattavat luulotella, että ovat kaikessa Jumalansa puolella, mutta jotta ette eksyisi totuudesta, niin ymmärtäkää, että kaikki teistä ole ottanut vastaan tieteen tietoja oikein, eikä edes veljiensä rakastamista oikein.

Tiede on yritys olla mahdollisimman tarkka ja helppo(yksinkertainen) laskelma mistä tahansa ilmiöstä, paitsi siitä, mikä on itse havaitsijan osuus asioista, sehän se Jumalakin siinä tapahtumassa OLI?! Mutta tulette huomaamaan, että jos yritämme selittää ELÄVIEN käytöstä, vaikka muiden ihmisten, ette teidä montaakaan vuotta etukäteen, mitä tulee kenellekin tapahtumaan, vaikka esim planeettojen sijainnit avauudessa tiedetään jopa miljardien vuosien säteellä melko tarkasti. Eivät tiedä silti oikein tähtien etäisyyksiä, koska parallaksilaskelmansa oli jätetty vahingossa kesken.
Se ei ole tietenkään "uutta auringona alla"; että jokin asia lasketaan liian simppelisti, tietteessäkin, ja silloin tulee valhetta kehiin, väärillä havannoilla tai väärällä teorialla.

ELi uskovaistenkin tulee ymmärtää olevansa vielä atesiteja, monessakin valjensä tietoa ja taitoa ja voimaansakin kohtaan. Sen tiedostaessaan, uskovainen aina kääntyy, jos ymmärtää ettei halua jäähän tuohon vastenmieliseen kategoriaan olla "jumalaton tai sekulaari" ystäviensä ja veljiensä tietoa kohtaan. Jos ihminen tietää olevansa ateisti tai sekulaari(saastainen henki), mutta ei ymmärrä mitä vikaa niissä on, hän ei käänny eikä tee parannusta. Helvetipelko on heile turha, siihen saakka kunnes se tuli alkaa palaa heitäkin vastaan. Ja sairaduden matokaan ei kuole, jos ihminen ei tee parannusta. Niinkin päin mahdollista kääntyä, että jos havaitsee jonkun opin olevan väärä ja pelkkää valhetta, siihen saa suhtautua suht jumalattomasti, kosks kyseiset opit olivat jumalattomia nekin. Jos eivät olleetkaan, niin silloin joku kysesen opin opettaja on kääntynyt ja opettanut vaihteeksi oikeinkin nuo oppinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu