Hallituksen eläkeläisten pakkomuutto

Miettikääpä. Eläkeläinen on muuttanut Espanjaan, jossa tulee kansaneläkkeellä toimeen. Suomeen ei jää mitään.

Nyt on valittu hallitus, joka on lopettamassa eläkkeenmaksun ulkomaille. Edessä pakkomuutto Suomeen, vuokra-asunnon ja huonekalujen hommaaminen tai muuttokontti Suomeen. Pienestä eläkkeestä.

Olisiko jonkinlainen siirtymäaika paikallaan esim. ettei nykyisiä eläkkeitä peruta, vaan tiedotetaan, ettei uusille muuttajille makseta eläkettä.

En ole eläkeläinen, mutta huolestunut, miten hallitus luo epävarmuutta. Mitä muuta keksitään, mikä vie pohjan elämältä?
14192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mietitäämpä myös maksajan näkökulmaa.
Mitä mieltä on maksaa sosiaalitukia toiseen maahan, kun talous on muutenkin kuralla?

Äänestä
  • Minulle on ihan sama, mihin eläkkeitä maksetaan. Sama raha menee kuitenkin.

    Äänestä

  • Mitä mieltä olet 570 miljoonan kelakorvauksesta yksityisten lääkärien käyttämiseksi, kun talous on muutenkin kuralla?

    Äänestä

Valittaa vielä että joutuisi Tampereella asumistuelle. Muttakoon luuseri Kuruun. Siellä pärjää ansitsemallan eläkkeellä kyllä.

Äänestä

Pitäisi ymmärtää, että kaikenlainen sosiaalituella eläminen on riskialtista puuhaa.
Tuet perustuvat poliittisiin päätöksiin ja niiden taustalla on sekä arvot, että taloudelliset realitetit.
Tuilla eleleminen on kuitenkin yleensä helpompaa koska se ei edellytä itsetä mitään. ´

Töissä käyvällä on aina riskinä työttömyys. Toisaalta silloin on myös mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa ihan oma-aloitteisesti. Töissä käyvillä on niitä elämältä pohjan pudottavia muutoksia paljon enemmän kuin tuilla elävillä, joten sympatiat pitäisi olla toisin päin.

Äänestä

Mielestäni tämä on hallitukselta hyvä päätös.

Ri sieltä Esoanjan auringon alta ole pakko muuttaa kalliiseen kaupungin ydinkeskustaan.
Maaseudulla elää mukavasti ja halvalla.
Pieni kasvimaa, kalastusta ja metsästä marjat ja sienet. Hyvin pärjää takuuekkeelläkin.

Myös ulkomaille maksettavat lapsilisät saisi jättää maksamatta.
Miksi maksaa lapsilisää ulkomaille?

Äänestä
  • Eikös sama raha mene, maksetaanko eläke Espanjaan vai Suomeen? Mistä syntyy ajatus, että tällä säästetään?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikös sama raha mene, maksetaanko eläke Espanjaan vai Suomeen? Mistä syntyy ajatus, että tällä säästetään?

    Mitäkö? Aattelehan ihan ite....

    Äänestä

Perheenyhdistämisellä tänne haalittu maahanmuuttajakin etenee urallaaan takuueläkeläiseksi tekemättä päivääkään töitä.Sitten voikin palata vaaralliseen lähtömaahan elelemään varakasta elämää suomalaisen veronmaksajan tuella.

Äänestä
  • Tämän voi estää siirtymävaiheella tiedottamalla, että esim. 2025 muuttaneille ei makseta.

    Niin se loppuu aiheuttamatta nykyisten elämään katastrofia ja kiirettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämän voi estää siirtymävaiheella tiedottamalla, että esim. 2025 muuttaneille ei makseta.

    Niin se loppuu aiheuttamatta nykyisten elämään katastrofia ja kiirettä.

    En keksi yhtään syytä, miksi sosiaalitukia pitäisi maksaa ulkomaille.
    Eikös joku vihertävä nostattanut lapsilisiäkin Suomesta, vaikka asui Englannissa?

    Äänestä

Itse asun vakituisesti ulkomailla, ja minulle ei ainakaan tarvitse maksaa mitään eläkkeitä Suomesta. Nekin rahat voi antaa Suomen vanhuksille sitten kun saavutan eläkeiän. Ulkomailla, toisin kuin Suomessa, pystyin ahkeruudella ja älyllä hankkimaan niin hyvän toimeentulon ja tulevat eläke-edut että tulevaisuuteni ja vanhuuteni ovat jo taloudellisesti turvattuja...

Äänestä
  • Suurin osa meistä muista kuitenkin tarvitsee ne eläkkeet, joista on maksanut eläkemaksuja. Harvalla on säästössä rahaa koko loppuelämäksi asuinpaikasta riippumatta.

    Äänestä

Aloittaja ei nyt ota huomioon, että kansaneläke ei ole työllä ansaittua eläkettä, vaan sosiaalimaksu! On ihan järkeen käypää ja oikein, ettei Suomi maksa sosiaalietuuksia ulkomailla asuville kansalaisille!!
Jokainen on kuitenkin viime kädessä vastuussa itsestään ja toimeentulostaan, eikä siihen voida velvoittaa muita ihmisiä!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miettikääpä. Eläkeläinen on muuttanut Espanjaan, jossa tulee kansaneläkkeellä toimeen. Suomeen ei jää mitään.

Nyt on valittu hallitus, joka on lopettamassa eläkkeenmaksun ulkomaille. Edessä pakkomuutto Suomeen, vuokra-asunnon ja huonekalujen hommaaminen tai muuttokontti Suomeen. Pienestä eläkkeestä.

Olisiko jonkinlainen siirtymäaika paikallaan esim. ettei nykyisiä eläkkeitä peruta, vaan tiedotetaan, ettei uusille muuttajille makseta eläkettä.

En ole eläkeläinen, mutta huolestunut, miten hallitus luo epävarmuutta. Mitä muuta keksitään, mikä vie pohjan elämältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu