Oli tavallinen perjantai-ilta, kun elämäni raamatullisin ihme tapahtui. Olin tulossa töistä väsyneenä ja hieman ärtyneenä, koska postiluukusta oli kilahtanut taas kasa laskuja, eikä jääkaapissa ollut muuta kuin valo. Astelin parkkipaikalle, ja siellä se auto odotti, tuo uskollinen ruosteinen peltikasa, joka piti enemmän meteliä kuin liikkui. Huokaisin syvään ja työnsin avaimen virtalukkoon.
Juuri kun olin kääntämässä avainta, taivas repesi auki! Ei, tämä ei ollut mikään kevyt kesäsade – vaan suoraan pilvien läpi syöksyi massiivinen sädevalo, joka suoraan sanottuna näytti siltä, että alienit olivat vihdoin päättäneet noutaa minut kotiin. Autoni alkoi täristä, mutta sen sijaan että olisi hyytynyt tavalliseen tapaansa, se leijui – kyllä, LEIJUI – muutaman sentin ilmaan.
Yhtäkkiä radion ääni meni itsekseen päälle ja alkoi soittaa klassista orkesterimusiikkia, kun autoni kierrokset nousivat kuin F1-kiihdytyksessä. Silmäkulmastani näin, kuinka tienvarrella oleva kioski muuttui kimaltavaksi pilvilinnaksi. Tässä vaiheessa olin täysin vakuuttunut, että joko olin kuollut tai kokenut jonkinlaisia epätavallisia sivuvaikutuksia niistä mikroaterioista, joita olin syönyt päivälliseksi.
Mutta ei, taivaan ääni jylisi ja sanat kaikuivat kaikkialla ympärilläni: "Sinä, vanhan paskan Tojotan haltija, olet valittu." Valittu *mihin*, sitä en koskaan saanut selville, mutta ennen kuin ehdin edes avata suutani, taivas alkoi sulkeutua ja auto tipahti pehmeästi takaisin maahan. Vain yksi asia oli muuttunut: mittaristo.
Se näytti nollaa. Bensatankki oli täynnä. Auto hyrähti käyntiin pehmeästi kuin silkkihansikkaalla siveltynä, ja ajoin kotiin kuin moottorien mooses.
Tänä aamuna auto oli taas entisensä, ruosteinen ja ärtyisä kuin aina ennenkin. Mutta juuri eilisenä iltana olin saanut kokea spektaakkelimaisen, käsittämättömän ihmeen. Ja se jäi mieleeni muistutuksena siitä, että ehkä, vain ehkä, joskus taivas ihan todella kuuntelee – ja tykkää tehdä sen isolla budjetilla.
Juuri kun olin kääntämässä avainta, taivas repesi auki! Ei, tämä ei ollut mikään kevyt kesäsade – vaan suoraan pilvien läpi syöksyi massiivinen sädevalo, joka suoraan sanottuna näytti siltä, että alienit olivat vihdoin päättäneet noutaa minut kotiin. Autoni alkoi täristä, mutta sen sijaan että olisi hyytynyt tavalliseen tapaansa, se leijui – kyllä, LEIJUI – muutaman sentin ilmaan.
Yhtäkkiä radion ääni meni itsekseen päälle ja alkoi soittaa klassista orkesterimusiikkia, kun autoni kierrokset nousivat kuin F1-kiihdytyksessä. Silmäkulmastani näin, kuinka tienvarrella oleva kioski muuttui kimaltavaksi pilvilinnaksi. Tässä vaiheessa olin täysin vakuuttunut, että joko olin kuollut tai kokenut jonkinlaisia epätavallisia sivuvaikutuksia niistä mikroaterioista, joita olin syönyt päivälliseksi.
Mutta ei, taivaan ääni jylisi ja sanat kaikuivat kaikkialla ympärilläni: "Sinä, vanhan paskan Tojotan haltija, olet valittu." Valittu *mihin*, sitä en koskaan saanut selville, mutta ennen kuin ehdin edes avata suutani, taivas alkoi sulkeutua ja auto tipahti pehmeästi takaisin maahan. Vain yksi asia oli muuttunut: mittaristo.
Se näytti nollaa. Bensatankki oli täynnä. Auto hyrähti käyntiin pehmeästi kuin silkkihansikkaalla siveltynä, ja ajoin kotiin kuin moottorien mooses.
Tänä aamuna auto oli taas entisensä, ruosteinen ja ärtyisä kuin aina ennenkin. Mutta juuri eilisenä iltana olin saanut kokea spektaakkelimaisen, käsittämättömän ihmeen. Ja se jäi mieleeni muistutuksena siitä, että ehkä, vain ehkä, joskus taivas ihan todella kuuntelee – ja tykkää tehdä sen isolla budjetilla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.