Vähän sama juttu kuin edellisellä kirjoittajalla, mutta toisinpäin; minä, morsian en uskokaan rakastavani enää(?) sulhastani.
Olemme olleet yhdessä jo neljä vuotta ja meillä on vuoden ikäiset kaksospojat. Ehkä juuri tuon poikien syntymän jälkeen on alkanut tuntua siltä, etten rakasta enää miestäni...
Häitä aloimme suunnittelemaan silloin, kun sain kuulla olevani raskaana. Koska pojat syntyivät viime kesänä, emme halunneet häitä vielä silloin. Valitsimme siis ajankohdaksi tämän kesän.
Hääpäivä päätettiin viime syksynä. Häitä emme suunnitelleet mitenkään suurella innolla, asian järjesteleminen tuntui samalta -yhtä arkiselta- kuin jonkun muun arkipäiväisen asian hoitaminen.
Kaikki on edennyt tavallaan omalla painollaan; naimisiin menoa ei mietitty sen kummemmin, se vain tuntui järkevältä ratkaisulta, kun on lapsiakin. Tunteitamme emme pohtineet sen kummemmin, kai oletimme rakastavamme toisiamme (ja sanoimmekin usein toisillemme niin, se on sellainen tapa).
Nyt olen alkanut ajattelemaan tunteitani tarkemmin; rakastanko oikeasti tätä miestä?
Tapasin mieheni siis neljä vuotta sitten, ollessani 16-vuotias. Pari vuotta seurustelimme niin, että molemmat asuivat kotonaan. Täysi-ikäisiksi tultuamme (olemme siis saman ikäisiä) muutimme yhteiseen kotiin ja menimme kihloihin. Raskaaksikin tulin vähän ajan päästä (se oli ihan toivottu juttu). Siinä hässäkässä naimisiin meno tuntui siis luonnolliselta "jatkeelta" kaikelle jo tapahtuneelle.
En ole puhunut tästä epävarmuudesta rakastamisen suhteen ollenkaan mieheni kanssa. En tiedä millaiset ovat hänen tunteensa.
Välitän toki miehestäni, olemme tosi hyvät ystävykset. Tuemme toisiamme ja huolehdimme toisistamme ja lapsistamme. Päällepäin olemme varmasti onnellinen perhe. Ja olenkin onnellinen... mutten tiedä olenko rakastunut... En ainakaan romanttisessa mielessä (vaikka lemmiskelyä suhteessamme on, kai se on sitten vain halujen tyydyttämistä), ehkä ystävänä.
Uskon, etten ole ainoa. Tällaisia tunteita voi olla monella. Niitä alkoi vatsa ajattelemaan nyt kun häät lähenee (30.7.2005).
Aioin kyllä mennä naimisiin. Olen päättänyt, että lapsillani pitää olla hyvä koti ja molemmat vanhemmat... vaikkakin sitten minun rakkaudettoman liittoni uhalla.
Tajusin, etten rakasta sulhastani
9
6044
Vastaukset
- vielä ehtii
En tiedä oletteko jo kokeilleet, mutta kokeilkaa ihmeessä muutamien päivien erillä oloa. Lapset jonnekin hoitoon ja molemmat eri suuntiin vähäksi aikaa. Kokeilkaa näin herättääkö tämä ratkaisu ikävän tunteita tai yleensä mitään tunteita. Pahasti toi kyl näyttää sille, että olette viettäneet arkea liikaa yhdessä. Kun elämä parisuhteessa rutinoituu liiaksi, niin monesti käy noin. Siksi on tärkeää rikkoa arkea ajoittain ja antaa molemmille omaa aikaa. Halusipa sitä toinen tai ei. Jos toinen sellaista vastustaa, ei hän silloin myöskään arvosta suhdetta.
- Pikkuprinsessainen
Oletko varma, ettet rakasta miestäsi? Kirjoitit:
"minä, morsian en uskokaan rakastavani enää(?) sulhastani"
Enää?! Olet kuitenkin joskus rakastanut?
"Ehkä juuri tuon poikien syntymän jälkeen on alkanut tuntua siltä, etten rakasta enää miestäni..."
Suhteenne on varmaankin arkipäiväistynyt lasten syntymän jälkeen. Elätte kenties kiireistä lapsiperheen arkea, kyllä siinä helposti toisen huomioiminen unohtuu. Ehkä juuri sen takia luulet(?) ettet rakasta enää miestäsi. Tunne kyllä voi olla olemassa, mutta se on "unohtunut" kiireen keskellä.
"Nyt olen alkanut ajattelemaan tunteitani tarkemmin; rakastanko oikeasti tätä miestä?"
Häiden kynnyksellä sitä alkaa ajatella tunteitaan tarkemmin, se on ihan normaalia. Voisin jopa sanoa, että tietynlainen epävarmuus jossain vaiheessa kuuluu asiaan.
Olen tavallaan kohtalotoverisi. Avioiduin viime kesänä. Meillä oli tuolloin viisi yhteistä vuotta takana (mutta olimme hyvin nuoria, kuten sinäkin, minä seurustelun alkaessa 15-v ja mies 16-v) ja yksi lapsi, kolmevuotias tytär.
Meillekin naimisiin meno tapahtui lähinnä sen takia, että "Siinä hässäkässä naimisiin meno tuntui siis luonnolliselta "jatkeelta" kaikelle jo tapahtuneelle". Välitimme- ja VÄLITÄMME YHÄ toisistamme todella paljon.
Minullakin oli epävarmuuden tunteita aivan viimeisten viikkojen aikana ennen häitä. Mutta menimme naimisiin. JA nyt näen, että se on ollut oikea ratkaisu.
Nyt kun tyttäremmekin on jo nelivuotias ja itsenäisempi ja "uskallamme" jättää hänen hoitoon pidemmäksikin aikaa, että saamme olla kahden, olemme "löytäneet toisemme" uudelleen. Sitä kahdenkeskistä aikaa todella tarvitaan. Suosittelen teillekin.
Teet varmasti oikean ratkaisun, kun menet naimisiin, vaikka vähän epävarmalta tuntuukin. Uskon, että löydätte vielä sen "unohdetun" rakkautenne.
ONNEA TEILLE AVIOLIITTOON JA ELÄMÄÄN!- neuvot on
tehdä nämä asiat oikein päin. Ne on suunniteltu ihmiskunnan parhaaksi, siis ohjeet. Käskyä noudattaen, mennään ensin naimisiin ja sitten saadaan lapsia, jos saadaan. Elämällä on siunaus, kun on nöyrä ja kuuliainen.
- Toinen kaksosäiti
Moi! Lueskelin noita sinun epäilyksiäsi ja ne vaikutti kovin tutuilta. Samoja tunteita meinasi olla minullakin, kun kaksosemme olivat pieniä. Sen tosin teki väsymys ja uupumus kaikkeen. En itse sitä aluksi huomannut, ihmettelin vain mikä nämä kaikki ihmeelliset tunteet tuo. Lisäksi sinun kroppasi on käynyt hirveän hormoonimyllerryksen läpi kaksosraskaudessa yms.
Elämä meni omia polkujaan ja ikään kuin unohti itsensä. Ota aikaa itsellesi ja anna miehellesikin omaa aikaa. Olen samaa mieltä yhden kirjoittajan kanssa, että pieni välimatka tekee hyvää. Sitä paitsi välillä tulee suhteessa pieniä taantumia, jolloin voi ajatella, että onko tämä rakkautta. Hetken päästä taas saatat aivan silmittömästi rakastua samaan henkilöön uudestaan. Mietipä tätä, mutta muista, että sinulla on pienet kaksoset ja kokemuksesta tiedän, että pari ensimmäistä vuotta ei ole mitenkään helppoja. Vaikka et välttämättä ajattele nyt niin, mutta parin vuoden päästä saatat jo ajatella.
- sallittuja
ei ole mitään niin ihanaa kuin että realistisesti uskallat epäillä omia kykyjäsi...se kuvaa että sinulla on niitä, erittäin hienoa. Kerron että tyttäreni painiskelee vähän samanlaisten tunteiden kanssa, muttei hänellä ole lapsia...hänkin on seurustellut pitkään..mutten minä voi auttaa ne on hänen ja vain hänen tunteitaan voin keskustella en muuta...lapset tuntuvat siltä ettei aika aina riitä sillä he vaativat kaiken, mutta onneksi Teitä on kaksi ja se on paljon enemmän kuin yksi..uskon että olette vahvoja ihmisiä muistakaa pitää yhtä silloin muut eivät pääse väliin (vaikka olisi eriäviäkin miuelipiteitä)...eräs äiti
- annabelle
olen niin ailahtelevainen luonne etten ole koskaan voinut rakentaa mitään tunteiden varaan.Järki on annettu käyttämistä varten ja luepa mitä rakkaudesta sanotaan isossa kirjassa.Se ei tee lähimäiselleen mitään pahaa, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei kadehdi, ei kerskaa ei pöyhkeile,,.sellaiset kuumat tunteet kestää kait jotakuinkin 3 vuotta suhteessa.siinä ajassa on ehditty sanoa jo kaikki totuudet ääneen.pudotaan maan pinnalle ja eletään ihmisinä enkeleiden sijaan.Rakkautta voi vaalia.laita kullallesi jotain ylläriä välillä.tee sille eväät töihin ja kirjoita sen banaaniin että rakastat sitä.Se tuo uutta hohtoa suhteeseenne.Rakkaus on kuin puutarha ,sitä pitää hoitaa tai se kuihtuu.Vaalikaa yhteisiä hauskoja muistojanne ja puhukaa toisillenne.Köllötelkää koko perhe yhdessä ja kertokaa lapsillenne lapsuuden kivoja tarinoita..pitäkää tv:n katseluilta ja hakekaa kiva filmi, ja ostakaa sipsejä ja karkkeja ja nauttikaa yhdessäolosta.Tee sille kullallesi jalkakylpy pesuvatiin ja hiero sen jalkoja.Se herättää sussakin niitä helliä tunteita.tuhlatkaa hellyyttä toisiinne ja kauniita sanoja.kehu miestäsi toisten kuullen mutta älä ikinä moiti kuin kahdenkesken.näin voitat hänen rakkauden ja luottamuksen.olkaa helläsydämiset toisillenne..niin saatte nähdä taivaan.iso hali.mä olin 15 vuotta liitossa jossa ei ollut kovin romanttisia tunteita,mutta onnea oli arjen keskellä.kiintymys voi olla tosi suurta muutenkin.
Se päätyi valitettavasti eroon ehkä sit juuri tämän rakkaudettomuuden takia..ei ollut sitä intohimoa välillämme.kaipasin sitä kyllä mutta en olis ikinä pettänyt sen takia.nyt olen intohimoisessa suhteessa,hän saa sydämeni värisemään..ja paljon muutakin...huokaus ja hymy.toivottavasti löydät vastauksen elämääsi.
- DONE!
ihme että maa on yksinhuoltajia täynnä
- mamma-77
Kun on ollut pitkään yhdessä, kaikille tulee varmaankin aikoja, jolloin rakkaus tuntuu laimentuneen. Varsinkin pienten lasten kanssa, kun ei kerkeä panostaa parisuhteeseen. Voihan se olla, että se siitä taas paranee. Oikeestaan hyvällä ystävyydellä ja tyydyttävällä seksillä pääsee aika pitkälle. Kyllä se rakkauskin siellä jossain taustalla on, vaikka ei aina siltä tunnukkaan. Tämä nyt oli tämmönen oletus, enhän tunne teitä...
- olet
huora, ja huoralla on huoran luonne.
Mutta älä ole siitä moksiskaan, sellaisia ne kaikki naiset ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel102800- 942011
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei401538- 2601398
- 69979
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47901- 55874
Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77870- 44785
Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä
Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to93726