Juho Romakkaniemi taas aivopieree perintöveroista

Juho Romakkaniemen mukaan moni pulittaa veroja perinnöstä, jota ei voi realisoida.

Suurin osa suomalaisista ei perintöveroa maksa, tai maksaa sitä joitain satoja tai tuhansia euroja. Mutta Romakkaniemi ei tosiasioista välitä koska on niin oikeistoideologinen.

Kyllähän pääomavero on suurempi kuin perintövero I luokassa. Perinnön verovapaus olisi eri asia, mutta ei OrpoPurran oikeistohallitus sitä tekisi, koska rahaa on saatava ennätyksellisen velkaantumisen paikkaamiseen.

Verottomat pienet perinnöt ja vähän suuremmatkin, joista nyt maksetaan hyvin vähän veroa olisivat jatkossa 30% verotettuja. Ainoat hyötyjät olisivat suuria perintöjä saavat yleensä varakkaiden sukujen jo hyvätuloiset ja varakkaat vesat. Perinnöthän tulevat kuin Manulle illallinen tekemättä mitään ja sohvalla maaten, joten nykyinen perintöverotus on parasta pitää.

Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér puolusti perintöveroa HS:ssä.

"– Sehän jopa lisää vaurautta vahvistamalla kansantaloutta. Ei toki rikkaiden sukujen, mutta kaikkien muiden, Finér sanoo X-alustalla."

Ei siis ihme että OrpoPurra poisti Kalevi Sorsa -säätiön tuet, kuten myös veronvälttelystä mm. holding-yhtiöiden ääntä pitäneen Finnwatchin, eikä ilmeisesti myöskään Harmaan talouden torjuntaohjelma saa rahoitusta ensimmäistä kertaa 30-vuoteen. Myöskin hallituksen epäsuosiosta kyselyjä pukannut Kansalaispulssi-kysely lopetetaan.

Kovin on perintöveroista ollut ulostustuloja, joten eiköhän sen muutos ole oikeistohallituksen listalla, ja tietenkin anti-Robin Hood toimijoiden tekemänä köyhällistöä ja matalatuloisia kurmottaen eliitin eduksi.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juho Romakkaniemen mukaan moni pulittaa veroja perinnöstä, jota ei voi realisoida.

Suurin osa suomalaisista ei perintöveroa maksa, tai maksaa sitä joitain satoja tai tuhansia euroja. Mutta Romakkaniemi ei tosiasioista välitä koska on niin oikeistoideologinen.

Kyllähän pääomavero on suurempi kuin perintövero I luokassa. Perinnön verovapaus olisi eri asia, mutta ei OrpoPurran oikeistohallitus sitä tekisi, koska rahaa on saatava ennätyksellisen velkaantumisen paikkaamiseen.

Verottomat pienet perinnöt ja vähän suuremmatkin, joista nyt maksetaan hyvin vähän veroa olisivat jatkossa 30% verotettuja. Ainoat hyötyjät olisivat suuria perintöjä saavat yleensä varakkaiden sukujen jo hyvätuloiset ja varakkaat vesat. Perinnöthän tulevat kuin Manulle illallinen tekemättä mitään ja sohvalla maaten, joten nykyinen perintöverotus on parasta pitää.

Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér puolusti perintöveroa HS:ssä.

"– Sehän jopa lisää vaurautta vahvistamalla kansantaloutta. Ei toki rikkaiden sukujen, mutta kaikkien muiden, Finér sanoo X-alustalla."

Ei siis ihme että OrpoPurra poisti Kalevi Sorsa -säätiön tuet, kuten myös veronvälttelystä mm. holding-yhtiöiden ääntä pitäneen Finnwatchin, eikä ilmeisesti myöskään Harmaan talouden torjuntaohjelma saa rahoitusta ensimmäistä kertaa 30-vuoteen. Myöskin hallituksen epäsuosiosta kyselyjä pukannut Kansalaispulssi-kysely lopetetaan.

Kovin on perintöveroista ollut ulostustuloja, joten eiköhän sen muutos ole oikeistohallituksen listalla, ja tietenkin anti-Robin Hood toimijoiden tekemänä köyhällistöä ja matalatuloisia kurmottaen eliitin eduksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu