Julma politiikka johtaa vain julmuuteen

Anonyymi-ap

"Jos hallitus toimii kaavailujensa mukaan ja lopettaa tuen kehitysvammaisten lasten oppimateriaalien tuotannolta, se tekee kiistatta julman päätöksen. Mitään pakkoa leikata 315 000 euroa juuri tältä ihmisryhmältä ei ole. Summa irtoaisi tuskattomasti esimerkiksi ympäristölle haitallisista yritystuista. Julmuus on siis tietoinen poliittinen valinta, joka näkyy hallituksen muissakin päätöksissä ja karnevalisoituu saksien heilutteluun.

Politiikan teoreetikko ja filosofi Judith Shklar (1928–1992) määrittelee julmuuden toiminnaksi, jossa vahvat aiheuttavat heikommilleen fyysistä tai emotionaalista kipua saavuttaakseen omat päämääränsä. Hän myös kirjoittaa, kuinka tavallinen ”tekosyy kaikkein sanoin kuvaamattomille julkisille teoillemme on se, että ne ovat välttämättömiä”."


https://www.polemis.fi/post/julma-politiikka-johtaa-vain-julmuuteen

16

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pakko leikata koska Sanna otti velkaa ja lähetti rahat Italiaan ja Afrikkaan

      • Anonyymi

        Edellinen hallitus kaikissa toimissaan oli Suomen kansan puolella. EU:n nettomaksajana oleminen tarkoittaa, että olemme sillä paremmalla puolella. Valtionvelkaa EU:n keskiarvon verran. Ja joo, tämä hallitus ylittää senkin ja lisäksi hyökkää heikoimpien omien kansalaiseten kimppuun. Toki myös maahanmuuttajien, siis niiden, jotka ovat niissä samoissa alemmissa tuloluokissa. Ainoa hallituksen toimenpide joka ei ole avoimen rasistinen. Kohdistuu köyhiin ihonväristä riippumatta.


      • Anonyymi

        Ihminen on samanarvoinen jos et tiedä sitä.


    • Anonyymi

      Ketä kiinnostaa jotkut keharit?

      • Anonyymi

        Kyynisyys on pilkallisuutta, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä ja julkeutta. Kyynisyys voi olla ihmisen alhaisuuden tai pahuuden osoittamista julkealla tavalla.
        Kyynisyys koetaan usein pahantahtoisena tai loukkaavana.

        Kyynisyyden taustalla vaikuttavat yleensä toistuvat pettymykset, jotka johtavat avuttomuuden kokemukseen. Se taas voi kääntyä vihamieliseksi suhtautumiseksi. Kyyninen ihminen muka suojautuu tulevilta pettymyksiltä. Taustalla on ajatus siitä, että pessimisti ei pety


    • Anonyymi

      Totta. Tämä ja moni muu hallituksen päätös on nimenomaan julmuutta. On tehty valintoja juuri siten, että heikoimmassa asemassa olevat kärsivät. Se on hätkähdyttävää ja se jatkuu päivästä toiseen. Ihmisten hätä on hirvittävä. Ja hallitus kehuu itseään hyvästä työstä ja rohkeudesta.

      Miettikää, kun vesihuollostakin liki puolet suhmuroidaan yksityisomistukseen. Millä sitten saavat köyhät edes vettä?

      • Anonyymi

        Et sinä oikeasti jostain kehareista välitä. Kunhan vaan esität välittäväsi, jotta saat tekosyyn haukkua hallitusta, joka on ensimmäinen hallitus ikinä joka yrittää pysäyttää matuvyöryn.


    • Anonyymi

      Riikka on sadisti, joka saa nautintoa heikompien kärsimyksestä.

    • Anonyymi

      Jos kehitysvammaisten lasten erityistukirahaa leikataan "julmasti" niin kehitysvammaiset lapset perustavat terroristijärjestön ja alkavat tekemään "julmia" pommi-iskuja?

      • Anonyymi

        Eli sinusta on oikein leikata kehitysvammaisilta lapsilta, koska he eivät kykene tekemään vastarintaa?


      • Anonyymi

        Tähän se heikoimpien sortaminen on perustunut muissakin yli-ihmisvaltiossa historian kulussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinusta on oikein leikata kehitysvammaisilta lapsilta, koska he eivät kykene tekemään vastarintaa?

        Väitehän oli, että julma talouspolitiikka johtaa julmiin vastatoimiin ja koston kierteeseen.

        Minkäslaista julmaa ne vammaiset ovat nyt pohtimassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitehän oli, että julma talouspolitiikka johtaa julmiin vastatoimiin ja koston kierteeseen.

        Minkäslaista julmaa ne vammaiset ovat nyt pohtimassa?

        Pettymykset elämässä tekevät joistakin ihmisistä kyynisiä jopa niin, että ryhtyvät ihannoimaan väkivaltaa ja toisten sortamista, kostoa tai jotain muuta. Onhan se nähty!
        Vaikka ei ollenkaan suotava kehitys.

        Ihmisyhteisöissä on aina niitä, jotka puolustavat heikoimpiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pettymykset elämässä tekevät joistakin ihmisistä kyynisiä jopa niin, että ryhtyvät ihannoimaan väkivaltaa ja toisten sortamista, kostoa tai jotain muuta. Onhan se nähty!
        Vaikka ei ollenkaan suotava kehitys.

        Ihmisyhteisöissä on aina niitä, jotka puolustavat heikoimpiaan.

        Niitä joiden sisus ei ole kylmä eikä kuollut, joilla on myötäelämisen kykyä, halua ja voimaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitehän oli, että julma talouspolitiikka johtaa julmiin vastatoimiin ja koston kierteeseen.

        Minkäslaista julmaa ne vammaiset ovat nyt pohtimassa?

        Aloituksessa ei väitetty noin. Lueppa uudestaan aloitus ja aloituksessa linkattu teksti ajatuksen kanssa.


    • Anonyymi

      Nämä esittävät "kovaa jätkää" ja pyrkivät sillä tekemään vaikutusta "kansan syviin riveihin"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe