Viimeisimpänä esimerkkinä Tekniikan Maailma pisti poikki autoverokeskustelun postilaatikko palstalla. Pitää kuulemma odottaa "lainsäädännöllisiä muutoksia" ennenkuin asiaan kannattaa palata. Mikähän instanssi Suomessa meidän puolia enää pitää? Luulisi että jollain tavoin AAA:han verrattavissa oleva TM rummuttaisi asian puolesta niin vimmatusti kuin ikinä pystyy kun rauta on kuumaa. Sama pätee moniin muihin tiedotusvälineisiin. Mutta vissiin se on niin hyväksytty tosiasia että valtio kerää sen saman rahan sitten autoveron tai käyttömaksun muodossa että mitään äänitorvea asiassa ei edes tarvita. Semmoinen kummallinen alistunut meiliala medioista heijastuu autoveroasiaa koskien. Ei vain mene omaan jakeluun se. Eihän nyt vapaassa maassa tarvitse ihmisten normaalia liikkumista rajoittaa verotuksella? Kaikista tavaroista maksetaan ALV ja sillä siisti! Jostain muusta pitää karsia jos se ei riitä.
TM=Pravda? Sensuuriako?
P. Nissinen
2398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä hyötyä on jankuttaa sama koko ajan asiasta, johon ei tule muutoksia kuin pakolla?
Eihän kirjoitukset muuta itse asia mutta vie tilaa todellisista autoaiheesta. Autovero on politiikka eikä se kuulu TM:n sivuille.
En jaksaa myöskään kuunnella Autoliiton jankutuksia asian tiimoilta...
TM on yleistekninen aikakauslehti, ei autoilijoiden mielipidepalsta. Lukijapalstalla on julkaistu monia autoverokirjoituksia mutta kun ne toistavat itseään niin kuka niitä jaksaa lukea? Ja AAA:han ei TM:ää kannata verrata, Suomessa on AL (Autoliitto) joka hoitaa vastaavia asioita.
Mielipidekirjoitusten sijaan kannattaisi alkaa keräämään adressia kansanedustajille (eikös se Vatanen jotain tällaista tehnytkin), sillä sieltä ne muutokset lähtevät liikkeelle jos ovat lähteäkseen, eivät nupinoista mielipidepalstoilla.