Syntiinlankeemus /// uususkonnollisuus

Miksi ihminen lankeaa syntiin ajatuksin, sanoin ja teoin ?
9104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pienessä tytössä voi olla saastainen henki mutta lahkolaiset uudestikastajapastorit kieltävät tämän.

Markuksen mukaan 7:25

Vaan heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä, tuli hän ja lankesi hänen jalkojensa juureen.

Äänestä

Viettelysten täytyy tulla mutta voi sitä ihmistä jonka kautta ne tulevat.

Painetta aiheuttaa huono seura usein aivan liikaa näkyvästi ja salassa näkymättömästi.

On niin että Perkele pyrkii muiden ihmisten kautta saamaan aikaan lankeemuksen.
Ja usein onnistuu.

Äänestä

Helluntailaiset ja muut jenkkilahkot kieltää koko syntiinlankeemuksen eli perisynnin, koska se ei sovellu heidän oppeihinsa mitenkään.

Äänestä

Helluntailaiset eivät ole kristittyjä, vaikka sellaista antaa ymmärtää. Siinä on ihan muusta antikristillisestä uskonnosta kysymys.

Äänestä

Helluntailaisuus syntyi, oli ja on tänä päivänä lopunajan väkevä exytyz.

Äänestä

Koska Jumala loi ihmisen, synnin, sanat, ajatukset ja teot. Jumala on kaiken luoja, alku ja loppu. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu vain Jumalan suunnitelman mukaan.

Äänestä
  • Helluntailaisuus toimii Parhamin ja Olsenin suunnitelman ja hengen mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Helluntailaisuus toimii Parhamin ja Olsenin suunnitelman ja hengen mukaisesti.

    Charles Fox Parham was The father of Modern Pentecostalism.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Charles Fox Parham was The father of Modern Pentecostalism.

    Unohditko ottaa lääkkeesi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi ihminen lankeaa syntiin ajatuksin, sanoin ja teoin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu