Keskusta veronmaksajien lompakolla-kehitysapua taas

Keskusta veronmaksajien lompakolla

Bergbom kertoo järkyttyneensä siitä, että keskusta haluaa historiallisen vaikean taloustilanteen aikana lisätä kehitysavun rahoitusta samaan aikaan, kun myös suomalaisilta leikataan.

– En olisi keskustasta tällaista uskonut. Neljä vuotta vihervasemmiston kanssa on valitettavasti muuttanut keskustaa surulliseen suuntaan.

– Keskusta ei uhraa pienintäkään ajatusta sille, että säästöjä tehdään kehitysapuun siksi, että valtion talous on surkeassa kunnossa. Rahaa ehkä oli Rinteen hallitusneuvotteluissa jakaa maailmalle, enää sitä ei samoissa määrin ole, Bergbom toteaa.

PS. onko Juha Sipilän varjo noin vahva?
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Besserwisser päripummi, persujen uusi kaikentietävä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskusta veronmaksajien lompakolla

Bergbom kertoo järkyttyneensä siitä, että keskusta haluaa historiallisen vaikean taloustilanteen aikana lisätä kehitysavun rahoitusta samaan aikaan, kun myös suomalaisilta leikataan.

– En olisi keskustasta tällaista uskonut. Neljä vuotta vihervasemmiston kanssa on valitettavasti muuttanut keskustaa surulliseen suuntaan.

– Keskusta ei uhraa pienintäkään ajatusta sille, että säästöjä tehdään kehitysapuun siksi, että valtion talous on surkeassa kunnossa. Rahaa ehkä oli Rinteen hallitusneuvotteluissa jakaa maailmalle, enää sitä ei samoissa määrin ole, Bergbom toteaa.

PS. onko Juha Sipilän varjo noin vahva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu