Aina se vanhaa korppia elähdyttää, kun natsien Pauluksen 6:s armeija joutui saarroksiin.
Sehän tiesi aatulle loppulaskennan alkua.
Ja oli oikein sille psykopaatille.
Sehän tiesi aatulle loppulaskennan alkua.
Ja oli oikein sille psykopaatille.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olisi pitänyt se Aatun toiminta saada pysäytetyksi huomattavasti aiemmin kuin vasta ko. taistelussa.
No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Mitenpä ois käyny jos se hullu ois kuunnellu tai ei ois sekaantunut ite ollenkaan sodanjohtoon, olettaen että sakut ois venäjälle kuitenki hyökänny.
Ei olis maailma tämän näkönen, oli meinaan jo muutenki hilikulla...
No, hyvä näin.
On lapsellista ajatella että Stalin olisi halunnut rauhaa ennen toista maailmansotaa
Stalinkin halusi sotaa ja valmistautui siihen kaikin voimin
Hitler vain ehti hyökätä ensin 1941 kesäkuussa.
Stalinkin halusi revansssia Venäjän ensimmäisen maailmansodan tappiolle ja Venäjän aluemenetyksille lännessä
Stalin halusi että Saksa ja länsivallat kuluttavat voimansa loppuun sodassa jolloin NL astuu esiin ja ottaa maailmanvallan
Puna-armeija ei ollut vielä valmis hyökkäämään länteen kesäkuussa 1941 vaikka olikin hyökkäysryhmityksessä ja joutui sekasortoon kun saksalaiset hyökkäsivät NL:n
Stalin ei uskonut että Saksa hyökkää NL:n ja ei siksi määrännyt joukkoja täyteen sotavalmiuteen
Saksan tiedustelupalvelu oli ajan tasalla Joosen varusteluista.
Yllätys, että Joosella oli oli vielä niin hirmuiset sotilasreservit.
Stalinradin taistelujen jälkeen. No kotikenttäetu!
Kaikilla sota-arkkitehdeillä,korkeilla upseereilla ja yleensä kaikilla tavalla tai toisella sotaan lietsoutuneilla on päässänsä ureaa.Nerosta Napoleoniin,Hitleristä Staliniin ja
Mussoliinista Pohjois-Korean ydinaseella heristelevään johtajaan.Ureaa,ureaa päät täynnä!
terv.Kusipäitä inhoava.
Ei varmaan ole sattumaa että Stalin halusi salaisessa etupiirijaossa elokuussa 1939 Hitleriltä vapaat kädet niihin alueisiin mitkä Venäjä menetti Brest-Litowskin rauhassa 1918
Stalin halusi revanssia ensimmäisen maailmansodan aluemenetyksille ja siirtää Venäjän länsirajan suunnilleen samalle paikalle missä se kulki vuonna 1917
Muuten se onnistuikin mutta Suomi säilytti itsenäisyytensä 1939-1944
Eikä ole sattumaa että Puolan jaon päätteeksi syksyllä 1939 natsit ja puna-armeija pitivät yhteisen voitonparaatin samassa Brest-Litovskin kaupungissa Puolassa missä tehtiin vuoden 1918 häpeärauha
Paraatilla haluttiin sanoa että vuoden 1918 häpeärauha on pois pyyhitty
Heipä,vanha korppi!Katsoin juuri kyseisen dokumentin TV:stä ja kyllä se elähdytti myös vanhaa Häm.Rjp:n ratsumiestä nähdä natsien katkera tappio Stalingradin talvessa.Hitler ei uskonut kenraaleitaan ja tuho tuli.Hyvää kesää !
Häm.Rjp.KRH 3/1968.
Kesiä!
Baltian maat joutuivat NL:n miehittämiksi ja satojatuhansia baltteja vietiin Siperiaan ja tapettiin
Euroopan pelasti joutumasta kokonaan Stalinin hirmuvaltaan länsivaltojen maihinnousu Normandiaan
Euroopan demokratian säilymisestä saamme kiittää amerikkalaisia eikä venäläisiä
Olet aivan oikeassa siinä,että Neuvostoliiton kommunistit tappoivat satojatuhansia balttialaisia ja yrittivät samalla tappaa myös suomalaiset ja tehdä Suomesta yhden noista kurjista Balttian maista.Onneksi kommunistit eivät siinä onnistuneet ja Suomi säilytti itsenäisyytensä sisukkaiden puolustajiemme ansiosta.Kunnioitan syvästi näitä sotilaitamme,mutta säälin vielä elossa olevia sotaveteraanejamme.Miksi?,sinä kysyt nyt.Vastaan:Siksi,että niin arvokas asia kuin maan itsenäisyys on nyt kuitenkin menetetty ja Suomi luovutettu ilman pienintäkään vstarintaa Hitlerin jälkeläisille Brysseliin.Liittyeassään Euroopan Unioniin Suomi menetti itsenäisyytensä täydellisesti hörökorvaisille kakaroille,jotka nyt Brysselistä käsin meitä määräilevät ja simputtavat,vievät rahamme ja kunniamme.Itsenäisyytemme he ovat jo vieneet,nämä ahneet Brysselin Molukit,hörökorvat apinat.Paheksun syvästi urhoollisten sotaveteraaniemme puolesta menetettyä itsenäisyyttämme.Itsenäisyyttämme,jonka he ankarien taistelujen kautta meillä säilyttivät,olemme nyt luovuttaneet Brysselin hörökorva-apinoille.
EI EU:lle äänestänyt isänmaallinen sotaveteraanin poika.
kerralla kirjoitella asiallisemmin.