Inflaatio alkaa olla hyvällä mallilla, kaikki hyötyy

Tunnelmat neuvottelupöydissä ovat huomattavasti paremmat kuin lakkokevät antoi luvan odottaa. Oikean palkkatason metsästyksessä pohjalla on inflaatio, joka on hidastunut. Ennusteet vaihtelevat. Valtiovarainministeriö odottaa ensi vuodelle 1,4 prosentin ja Suomen Pankki 1,8 prosentin inflaatiota. Ammattilaiset hakevat ratkaisuja eivätkä riitoja. Palkkojen lisäksi kiinnostava kysymys on, ketkä tekevät sopimuskierroksen päänavauksen. Tätä viittaa on usein tarjottu Teknologiateollisuudelle ja Teollisuusliitolle. Näin ei ole välttämättä ikuisesti. Palvelualojen työnantajien Paltan merkitys kasvaa kaiken aikaa, kun palvelualojen merkitys kasvaa. Tämä edellyttäisi palveluviennin nousemista samanlaiseen kasvuun kuin monissa verrokkimaissa.

Myös työntekijäpuolella marssijärjestys voi tulevaisuudessa muuttua: akavalaisten liittojen jäsenmäärät ovat kasvussa. Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Teknologiateollisuuden työnantajien suurin sopimuskumppani, sillä kolmen sopimuksen piirissä on noin 100 000 henkilöä. YTK ajoi jo SAK:n ohi. https://www.ytkpalvelut.fi/ . 300 000 € vuosipalkkaiset johtajat puuttuu YTK:ssa.

Viime metreillä yksityiskohdat ovat eläneet. Paikallisesta sopimisesta on tulossa pehmeämpi versio ja muitakin lakitekstejä on viilattu. Tähän on patistanut ILOn sopimus ja sen tulkinta. Myös ay-liike on saanut muutoksia läpi; erityisesti akavalaisten liittojen pragmaattinen vääntö on purrut.
Monien käymien keskustelujen jälkeen positiivisin arvio kuuluu, että ensimmäinen sopimus voi syntyä jo kuukauden päästä. Marraskuun päänavaus toisi vakautta epävakaaseen maailmaan.
7115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta persutrolli, onneksi ytk ei pääse mukaan res-nuevotteluihin, mutta tietysti se persuille kelpaa, muut neuvottevat ja maksavat jäsenmaksun, mutta persut siipeilevät tapansa mukaan.

Äänestä
  • YTK on suurin. Kaikki palvelut, alkaen laki -ym.

    Äänestä

  • Siis tes

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    YTK on suurin. Kaikki palvelut, alkaen laki -ym.

    Mutta persutrolli, ei ytk neuvottele työehtosopimuksista.

    Äänestä

Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.

Äänestä

Miksi persutrolli, ytn, akava ja muutenkin akateemiset "ayliitot ovat parhaita ", kuten akava, ytn?

Suomen "suurin työväenpuolue"?

Pienikaliiperiselle pitäisi riittää ytk, ja sak pitäisi "lailla kieltää?

Suurin osa ylemmistä toimihenkilöistä on kokoomuslaisia, tuskin montakaan persua.

Äänestä
  • Hienoa, mutta persutrolli tunnustaa, että neuvotellaan, mutta pienipalkkaisia ei neuvotteluihin tarvita, ytk riittää hyödyllisille idiooteille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tunnelmat neuvottelupöydissä ovat huomattavasti paremmat kuin lakkokevät antoi luvan odottaa. Oikean palkkatason metsästyksessä pohjalla on inflaatio, joka on hidastunut. Ennusteet vaihtelevat. Valtiovarainministeriö odottaa ensi vuodelle 1,4 prosentin ja Suomen Pankki 1,8 prosentin inflaatiota. Ammattilaiset hakevat ratkaisuja eivätkä riitoja. Palkkojen lisäksi kiinnostava kysymys on, ketkä tekevät sopimuskierroksen päänavauksen. Tätä viittaa on usein tarjottu Teknologiateollisuudelle ja Teollisuusliitolle. Näin ei ole välttämättä ikuisesti. Palvelualojen työnantajien Paltan merkitys kasvaa kaiken aikaa, kun palvelualojen merkitys kasvaa. Tämä edellyttäisi palveluviennin nousemista samanlaiseen kasvuun kuin monissa verrokkimaissa.

Myös työntekijäpuolella marssijärjestys voi tulevaisuudessa muuttua: akavalaisten liittojen jäsenmäärät ovat kasvussa. Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Teknologiateollisuuden työnantajien suurin sopimuskumppani, sillä kolmen sopimuksen piirissä on noin 100 000 henkilöä. YTK ajoi jo SAK:n ohi. https://www.ytkpalvelut.fi/ . 300 000 € vuosipalkkaiset johtajat puuttuu YTK:ssa.

Viime metreillä yksityiskohdat ovat eläneet. Paikallisesta sopimisesta on tulossa pehmeämpi versio ja muitakin lakitekstejä on viilattu. Tähän on patistanut ILOn sopimus ja sen tulkinta. Myös ay-liike on saanut muutoksia läpi; erityisesti akavalaisten liittojen pragmaattinen vääntö on purrut.
Monien käymien keskustelujen jälkeen positiivisin arvio kuuluu, että ensimmäinen sopimus voi syntyä jo kuukauden päästä. Marraskuun päänavaus toisi vakautta epävakaaseen maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu