Luontaistuotteita kantasolujen mobilisaatioon, käytännön asiat, osa2

Tutkin edelleen luontaistuotteita kantasolujen mobilisaatioon, esim. tyrnimarja, Panax ginseng, mustikkauute, rakkoleväuute, ja vihreä tee. Kaupoissa on tarjolla tyrnimarjan suhteen mehua, jauhetta, ja öljyä. Tyrniöljy on selvästi kallein, mutta se on myös eniten konsentroitua. Panax ginseng kannattaa ostaa jauheen muodossa hinnan vuoksi. Rakkoleväuutetta on monenlaista, kaksi tavallisinta lajia mitä myydään jauheena on Fucus vesiculosus, ja Ascophyllum nodosum. Ensimmäistä ei myydä Suomessa jauheena, mutta kalliina uutteena kyllä, ja toinen on paljon halvempi. Mustikkaa myydään mustikkajauheena, joka on konsentroitua.

Sitten voi kysyä että miksi pitää käyttää useita aineita kantasolumobilisaatioon kerralla; tämä on sen vuoksi että niillä on synergistisiä vaikutuksia tutkimusten perusteella, eli kantasoluja mobilisoituu huomattavasti enemmän, kuin jos käyttäisi vain yhtä ainetta kerrallaan. Lisäksi vaikuttavien aineiden määrät voidaan pitää pienempinä. Bonuksena monet näistä aineista toimivat myös syöpää vastaan.

Kantasolututkimukset mittaavat miten paljon erilaisia kantasoluja joku valmiste mobilisoi. Kyseessä voi olla in vivo tai in vitro tutkimus, ja kantasolutyypit erilaisia, esim. progeniittorikantasolu, endoteelikantasolu, tai mesenkymaalinen kantasolu. Yleensä joku aine mobilisoi näitä kaikkia, mutta mobilisaation aste vaihtelee riippuen aineesta ja kantasolutyypistä. Lääketieteessä G-CSF on yleisimmin käytetty lääke mobilisoimaan kantasoluja luuytimestä vereen.

Tällä hetkellä löytyy paljon erilaisia ravintolisiä, joiden väitetään toimivan kantasolumobilisaattoreina. Mutta löysin vain pari valmistetta, joilla on enemmän tutkimuksia ja käytännön kokemuksia takanaan. Nämä ovat Stemregen ja NT-020.
Stemregin vaikuttavat aineet ovat tyrnimarjauute, aloe macroclada, Panax notoginseng, Fucus vesicuolous rakkolevä, AFA-levä, beeta-glukaani, ternimaito. NT-020:n vaikuttavat aineet ovat mustikkajauhe, karnosiini, vihreä tee, katekiini, ja D3-vitamiini (D-vitamiinin tehokkuus on heikko). Yksi havainto NT-020:n tutkimuksessa oli että se on huomattavasti tehokkaampi kuin G-CSF, vaikka kaikkia sen aineita ei käytettäisi.

Sitten toinen osuus on selvittää, ovatko nämä toksisia pidemmässä käytössä; vaikuttaa siltä että monet eivät ole, mutta vihreä tee voi olla konsentroituna jauheena haitallinen maksalle, erityisesti niille, joilla on tiettyjä geenivariaatioita. Merilevät sisältävät valitettavasti yleensä epäpuhtauksia ja raskasmetalleja, joten nämäkin voi jättää pois. Ostamastani Panax ginsengistä sain pdf:n, jossa oli myös toksikologiset testit tehty raskasmetallien ja mikrobipuhtauden suhteen.

Kolmas osuus on selvittää mitkä ainesosat mobilisoivat kantasoluja, ja miten paljon pitää aineita ottaa, että niillä olisi vaikutusta.

Tyrnimarja on hyvä karotenoidien lähde, pääasiassa β-karoteenin, lykopeenin, luteiinin ja zeaksantiinin, fytosterolien, pääasiassa ergosterolin, stigmasterolin, lanosterolin ja amyriinien, polyfenolien, erityisesti proantosyanidiinien ja flavonoidien kaempferoli, myrisetiini ja isorhamnetiini. Kuitenkin proantosyanidiinien arvellaan olevan kantasolumobilisaatioon vaikuttavat aineet.

Rakkolevän fukoidaani, joka on polysakkaridi toimii kantasolumobilisaattorina, jota saa myös ostaa erikseen. Rakkolevät sisältävät myös paljon muutakin, kuten jodia, florotanniinia, ja fukoksantiinia, joka on karotenoidi. Kuitenkin levien fukoidaanipitoisuus vaihtelee noin 5-20%, ja kaikki fukoidaani ei ole samanlaista.

Ginsengistä on olemassa eri variaatioita, Panax ginseng ja Panax notoginseng, näillä on erilaisia vaikutuksia.Ginseng sisältää enemmän polysakkarideja ja aminohappoja, kun taas notoginsengissä on enemmän saponiineja, haihtuvaa öljyä ja polyasetyleeniä. Panax notoginsengiä en löytänyt Suomesta. Ginseng sisältää ginsenosideja, polysakkarideja, proteiineja, polypeptidejä, aminohappoja, ja muita aineita, joista ginsenosidit ovat tärkeimmät vaikuttavat aineet ja uniikkeja tälle kasville. Dammaraanityyppiset ginsenosidit ovat ginsenosidien päätyyppejä ja biologisesti aktiivisia komponentteja, joiden arvellaan olevan kantasolumobilisaatioon vaikuttavat aineet.

Mustikan suhteen arvellaan että kuten tyrnimarjassa, proantosyanidiini on vaikuttava aine kantasolumobilisaatioon, ja vihreässä teessä taas katekiini, joka on eräs flavonoidi ja antioksidantti.

Eikun sitten vain testaamaan, mustikkajauhetta voi käyttää esim. pari teelusikkaa päivässä, tyrnimehu on 0.5-1 dl päivässä, jauheena 1-2g, Panax ginseng on esim. 500 mg päivässä, karnosiini esim. 100-400 mg, rakkolevä 0.5-1g päivässä, ja vihreä tee, kuten sitä juodaan teenä.

5

225

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä vielä tieteelliset viitteet, jotka eivät mahtuneet edelliseen osaan:

      Nutraceuticals synergistically promote proliferation of human stem cells
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16522169/

      Rapid and selective mobilization of specific stem cell types after consumption of a polyphenol-rich extract from sea buckthorn berries (Hippophae) in healthy human subjects
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6368418/

      Fucoidan ingestion increases the expression of CXCR4 on human CD34+ cells
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17533053/

      Effect of green tea consumption on endothelial function and circulating endothelial progenitor cells in chronic smokers
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16864941/

      The Bluegreen Algae (AFA) Consumption over 48 h Increases the Total Number of Peripheral CD34+ Cells in Healthy Patients: Effect of Short-Term and Long-Term Nutritional Supplementation (Curcumin/AFA) on CD34+ Levels (Blood)
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7354690/

      Chemical constituents of Panax ginseng and Panax notoginseng explain why they differ in therapeutic efficacy
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33127555/

      Ginsenosides on stem cells fate specification—a novel perspective
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10354371/

      NT-020 patentti
      https://patents.google.com/patent/US8574640B2/en

    • Anonyymi

      Kaikki on aina niin kryptistä. Ravinnon tuoteselosteissa mainitaan vain energia, rasva, kuitu-, proteiinipitoisuus ym., muttei lainkaan vitamiinipitoisuuksia. Osa vitamiineista on antioksidantteja. Sekin on kryptistä että mitä antioksidantit ovat. Se on epämääräinen käsite. Informaation löytää netistä tietysti halutessaan. Mustikan ja tyrnin ohella gojimarja on mielenkiintoinen tapaus terveellisyyden suhteen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Gojimarja . Wikipedia on wikipedia mutta silti. Jos tuo maininta myrkkyjen käyttämisestä marjoihin pitää paikkansa niin kyse on yksinkertaisesti lakikikkailusta. Eli ovatko niiden sisältämät torjunta-ainemäärät siedettävät vai turhan suuret, arveluttavaa on.

      Ihannetilanne olisikin itse kasvattaa omat ruokansa. Kun itse viljelee niin voi ainakin päättää mitä aineita niihin ruiskuttaa. Tuholaiset ovat tietysti ongelma minkä vuoksi kasvihuone on parempi vaihtoehto kuin taivasalla viljely. Kasvihuoneessa on lisäksi suotuisa paikallisilmasto. Talven vuoksi viljelmien ylläpitokustannukset voivat osoittautua melko suuriksi. Sen vuoksi kannatankin miniydinreaktorien rakentamista asiantuntijoiden voimin, turvallisuuden takaamiseksi. Tällöin energiaa olisi enemmän saatavilla joten sen hintakin olisi alhaisempi. Muistettakoon, että sähköyhtiöt tietysti rohmuaisivat perinteiseen tapaansa korkeita sähkönsiirtomaksuja siitäkin huolimatta. Maan sisällä riittää lämpöä eli parasta olisi jos käytettäisiin geotermistä energiaa taikka maalämpöä. Ne täytyy pumpata ulos sieltä, mikä vaatii kuitenkin energiaa=rahaa. Eksyin aiheesta mutta näillä mennään. Jokos se Lappeenrannan varastoydinreaktori on käytössä? Voisin tutkailla sen tilannetta nyt netistä.

      • Noista marjoista ja superfoodeista mitä tulee ulkomailta, niin olisi hyvä että saisi aina jonkun todistuksen että ne erät ovat laboratoriotestattuja. Oma kasvihuone esim. mökillä olisi kyllä hyvä, ja olisi hyvä että meillä joku muukin viljelisi jotenkin järkevään hintaan myös muita kasveja kuin kurkkuja ja tomaatteja kasvihuoneissa. Mutta luonnon marjat näyttävät olevan hyödyllisiä nekin, erityisesti tyrni ja mustikka, ja niitä ei tarvitse viljellä erikseen.


      • Anonyymi
        m36-intj kirjoitti:

        Noista marjoista ja superfoodeista mitä tulee ulkomailta, niin olisi hyvä että saisi aina jonkun todistuksen että ne erät ovat laboratoriotestattuja. Oma kasvihuone esim. mökillä olisi kyllä hyvä, ja olisi hyvä että meillä joku muukin viljelisi jotenkin järkevään hintaan myös muita kasveja kuin kurkkuja ja tomaatteja kasvihuoneissa. Mutta luonnon marjat näyttävät olevan hyödyllisiä nekin, erityisesti tyrni ja mustikka, ja niitä ei tarvitse viljellä erikseen.

        Puolukan antibiottisista vaikutuksista oli uutisissa toissapäivänä juttiua. Virtsarakon tulehdukseen tunnettu tietysti ennenkin, mutta kaiketi happamuutensa takua, joka ei taida tehdä hyvää vatsan limakalvoille? Tai tiedä sitten josko nekin parantaisi.

        Kaupallisuus ja mainostua tunkee niin suurella poforilla, ettei oikein jaksa enää mihinkään luottaa niin erityisesti.

        On tuhat hyvää, eikä yhtäkään yksiselitteisesti 100%:sti yhteen vaivaan auttavaa. Se on tosi väsyttävää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Puolukan antibiottisista vaikutuksista oli uutisissa toissapäivänä juttiua. Virtsarakon tulehdukseen tunnettu tietysti ennenkin, mutta kaiketi happamuutensa takua, joka ei taida tehdä hyvää vatsan limakalvoille? Tai tiedä sitten josko nekin parantaisi.

        Kaupallisuus ja mainostua tunkee niin suurella poforilla, ettei oikein jaksa enää mihinkään luottaa niin erityisesti.

        On tuhat hyvää, eikä yhtäkään yksiselitteisesti 100%:sti yhteen vaivaan auttavaa. Se on tosi väsyttävää.

        Mitään yhtä ihmeainetta ei ole olemassa, valitettavasti. Näissä ravintolisäpinoissa mitä käytetään anti-age ja kroonisten tautien hoitoon voi olla esim. 20-30 erilaista ravintolisää, mitä käyttää jatkuvasti. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että sinun täytyy pitää elimistösi mikrobikuorma alhaisena että terveys säilyy. Mutta samalla elimistösi pitää myös uudistua tehokkaasti kantasolujen avulla.

        Voi olla vaikeaa hoitaa jotain tiettyä oiretta yksinään, pitää olla kokonaisvaltainen lähestymistapa, jolla elimistön mikrobikuormaa vähennetään, jolloin useimmat ongelmat poistuvat vuosien kuluessa. Lääketieteessä mennään oireiden perusteella, mutta tämä ei johda pidemmällä aikavälillä hyviin tuloksiin, jos muutenkaan.

        Neuvoni on että testaa samanaikaisesti monia eri ravintolisiä kerralla, ja näistä ne parhaat tutkimusten mukaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1412
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      27
      1020
    3. 78
      889
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      754
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      670
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      528
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      475
    19. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      32
      472
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      471
    Aihe