Opposition toiminta on kuitenkin törkeää. Koko opposition tekemä välikysymys osoittaa, että opposition on isänmaanvastaista eikä millään tavalla aja Suomen etua. Emme tarvitse ollenkaan näitä puolueita. Oikeusministeriö voisi lopettaa ne isänmaanvastaisina.
Suomessa on nyt paras hallitus ikinä
Anonyymi-ap
63332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Halitus on kyllä Suomen historian paskin (jos ei lasketa Terijoen hallitusta mukaan)
Aloitus oli huono provokaatio ja trolli.
Nykyinen hallitus on ihan susipaska. Surkeista surkein, ikinä!
💼💼💼💼🎩🎩🎩✂️🎩✂️🎩💼
Mielestäni hallitus on tavallaan sodassa Köyhiä vastaan.
Hallitus tekee kaikkensa heikentääkdeen
vaan Köyhien kansalaisten asemaa
Kaikila muilta leikataan paitsi rikkailta ,
Köyhä siis ei miljonääri kuten sinä
Punikin mielestäkö Terijoen hallitus on ollut yksi Suomen hallituksista.
Niin onkii
Köyhistä pitääkin päästä eroon. On paljon mukavampaa kun köyhistäkin tulee keskituloisia tai rikkaita.
Vastustat siis demokratiaa ja Suomen tasavallan perustuslakia.
Juu, semmoista se on. Inhimillisyyttä , suvaitsevaisuutta ja rakkautta lisää elämääsi. Elämä on kauniimpaa ja parempaa!
Ihan rajan takana odottaa paratiisivaltio sinun laisillesi!
Suomessa on ollut aina mulkkujen hallitus ja eduskunta.
Oppositio ei tajua, että kunta-alat korkeat palkankorotukset jatkossa ajavat kunnat hyvinvointialueet vielä pahempaan kaaokseen ja se näkyy väkisin huonommissa palveluissa.
Totuus se, byrokratia pitäisi purkaa ja rahat takaisin veronmaksajille korkoineen.
Silti rahaa riittää lapettavaksi miljoonatolkulla yksityisille terveysyhtiöille.
Niin,kysehän ei ole ylisuuresta hallinto himmelistä.
Se on ihan sama, jos Suomi on markkinatalousmaa jossa on sopimusvapaus hallitus ei puutu työmarkkinoiden toimintaan mm. palkkojen suuruuteen. Onko OrpoPurraSatonen tehnyt Suomesta Venäjän tyylisen käskytys- ja komentotalouden? Kapitaalikommunismi/porvarisosialismi määrää jopa palkoista, naurettava kehitys.
Kaikki valtion rahat pöydälle ja jaetaan kansalaisille. Ja mikä puuttuu Hallitus vastuuseen
Ahdistaako, kun kaikki eivät pidä kannattamiesi kokpersujen touhuista? Itse asiassa useimmat eivät niistä pidä.
Sekoomus ja peräpukamat tekee hallaa kansalle.
Valtakunnanoikeus koolle opposition tuomitsemiseksi.
Taas persuehdotus suoraan 30-luvun natsityyliin!
Valtakunnanoikeuteen tuomittavaksi koko persupuolue. Persuista löytyy kaikista eniten tuomittuja. Miksi persuilta ei pyydetä rikosrekisteriotetta. Eivät sovi kansanedustajaksi. Omat asiat ensin, sitten vasta äänestäneet. Anteeksi antamatonta äänestäjilleen. Kehtasivat mennä valheilla valtaan.
Me persut vaadimme, että naisten palkkoja ei koskaan koroteta. Wille Rydman
Naiset on kammottavia. Teinit on helpommin johdateltavissa. t. Wille-setä
Itsekin tiedät, että hallitus on ihan paska ja olet epätoivoinen. Et sinä muuten tuollaista roskaa kirjoittelisi.
Jos kehut Marinin halliusta siis. Mokoma bilettävä ruttohallitus sekin oli siis.
Kirjoittaa erittäin tyhmä persu. Taitaa vi-tuttaa kun kannatus laskee. Keskusta menee ohi. Keväällä persuilla kannatus enää ehkä n. 9%. Valitettavasti teitä löytyy vielä paljon Kehä kolmosen takaa.
Olet omaksunut kiitettävästi Marin-jumalasi kielenkäytön. No seura tekee kaltaisekseen.
Enpä usko. Viime gallupeissa PS:n kannatuksen lasku on pysähtynyt.
Suomessa ei ole hyvää hallitusta ollut yli kahteenkymmeneen vuoteen. Eikä taida tullakaan.
Olette oikeassa.
Toteutuuko Suur-suomi: https://x.com/JoukoPiho/status/1512121321383149570
Akoitukset estetään.
Joku verkkovalvonta estää jo Marinmyönteiset aloitukset, olisiko hybridikeskus joka tunnetusti on kokoomuksen ja persujen työkalu valvoa poliittisia vastustajia.
Avaus oli kieltämättä ihan hyvää parodiaa tollopersujen mielipiteistä.
Kun verkkopolpo alkaa estää oikeistokriittistä kirjoittelua aivan selvästi seuraten kirjoittajia ollaan jo melkein Putlerin Venäjällä - hävetkää !
Julkisella terveydenhuoltoalalla urani tehneenä voin vanoa (aloitin kunnan töissä, sitten aluesairaalan , sitten keskussairaalan) voin sanoa, että palkan tähden sitä työtä ei oikeasti tehty. Kyllä se ammattiylpeys ja hyödyllisen ja palkitsevan työn teko ihan riitti, vaikka leipä oli kapeampi.
Ettäkö julkisen puolen töistä ei saisi maksaa palkkaa,terveydenhuollosta, kaavoituksesta,rakennusvalvonnasta,varhaiskasvatuksesta peruskouluun, lukioon ja ammattioppilaitoksiin, lasten ja nuorten harratustoiminnasta, urheilikentistä, kaatujen kunnossapidosta, uimahalleista ja teiden ylläpidosta?
Outoa on, outoa on.
Muihin ammatteihin verrattuna sairaanhoitajilla on erittäin hyvä ja kilpailykykyinen palkka.
Olin osastonhoitajana 40 sairaanhoitajan ja kolmen osaston esimies.
Palkkaa ei voi verrata yksityisen puolen tienesteihin!
HUS:n osastonhoitajille tehtiin kysely joku aika sitten.
Haastatellun osastonhoitajan vahvuudesta puuttui 10 hoitajaa ja oli rekrytointikielto.
Tosin epäili, että kukaan ei olis edes tulossa!
Työstään kertoi, että tuntee ajavansa 169km/h lasissa rekkaa päin.
Urpo on heikoin pääministeri koskaan ja persu pettää aina.
Kyllä todella puhut totta. Kuka enää kehtaa edes liittyä persuihin. Lipevää sakkia.
Nykyhallitus ryöstää köyhiltä, hajoittaa hyvinvointivaltion, kyykyttää duunareita, lisää konkursseja ja työttömyyttä, vähentää ostovoimaa, lisää apatiaa ja kurjuutta ja epäluottamusta valtiovaltaan.
Siellä ei olla Suomen puolella, raha siellä puhuu.
Varmaan halla-aho aloitteesta eroamme YK:n ihmisoikuejulistuksestakin kohta.
"Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä."
UUSI Suomi:
"Kaikki riikkaaksi syntyneet tai toisilta varansa riistäneet olkoot vapaita ja tasavertaisia keskenään arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu kaikki, järki ja omatunto, mutta se koskee vain henkilökohtaista itseä."
Oppositio etenkin demarien käytös on kuin mielenhäiriöisten touhua, jos eivät tappele keskenään niin tekevät onnettomat kaikkensa häiritäkseen hallituksen työskentelyä.Hallitus tekee kaikkensa korjatakseen Marinin aiheuttamaa kaaosta.
Mitä kaaosta? Ei meillä ollut kaaosta, työttömyys kohentui, toisen asteen koulu-uudistus tehtiin, korona torjuttiin, yritääjiä tuettiin, investointeja tehtiin,Natoon liityttiin,sote vietiin maaliin 15 vuoden veivaamisen jälkeen, jäi tosin seuraavan hallituksen vihan ja vimman ja murskaamisen ykköskohteeksi, kansanterveystyö! Terveys kuuluu vain eliitille ja sitä saa RAHALLA.
Kaikenkaikkiaan Suomella on erittäin hyvä kansainvälinen maine.
Mm. Eläkejärjestelmien vertailussa Suomella oli luotettavin maine vuonna 2022 ja 2023.
Katotaan mitä ensi vuonna sanotaan!
https://www.etk.fi/ajankohtaista/kansainvalinen-elakevertailu-suomen-elakejarjestelma-kuudenneksi-paras-luotettavuudessa-ykkonen/
Ne edustavat sata miljoonaa ihmistä tappanut tai aatetta. Jo senkin takia nuo puolueet voisi kieltää.
Korjaan. Sata miljoonaa ihmistä tappanutta aatetta...
Sen tietää millaista tällaisten ihmisten hallitukset ovat. Ei mitään moraalia.
Laita lauseesi talteen, voit sitten copy-pasteta sen joka ketjuun!
Persut perustettiin Vennamoitten konkurssin jälkeen vasta 1995.
Eivät vielä ole kerenneet muuta kuin joitain tappoja ja uhkailuja, mutta tämä on vasta alkua!
Montako suomen vasemmistolaiset ovat tappaneet 1995 jälkeen?
Varmaan jos on pätäkkää
Rikkaat rosvot. Ensi vaaleissa sitten nähdään kun nuo heitetään vekeen vallasta. Miksi rikkaan pitäisi saada lisää rahaa ja köyhiltä viedä loputkin rahat
Sanoppas se. Edellisen hallituksen puolueet äänestivät europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta joka sortaa köyhiä ihmisiä törkeällä tavalla. Asia koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista joilla huonoimmat talot. Kuinka köyhä ihminen löytää jopa kymmeniä tuhansia euroja rahaa talonsa remonttiin ettei häätö tulisi? Sanokaas vassut se.
Tämä eurostoliiton esitys vesittyi mutta vihervassut näytti karvansa kun äänestivät pahimman esityksen puolesta. Heitä ei köyhät kiinnosta vittuakaan.
Suomessa on yleistä, että porvarihallituksen jälkeen tulee yleensä vasemmistohallitus ja toistepäin. No keskusta sotkee joskus järjestystä. Aina on ollut myös niin, että vasemmistohallituksen jälkeen tuleva oikeistohallitus on joutunut selvittelemään pitkään vasemmistohallituksen tekemiä sotkuja. Nytkin selvitellään Marinin hallituksen ylilyöntejä. Jos Marinin hallitus olisi saanut jatkaa, niin velkaa olisi otettu tuplaten se, mikä nyt on otettu ja mistään ei olisi säästetty. Ja toisekseen vasemmistohallitus odottaakin aina, että oikeistohallitus hoitaa kipeät päätökset ja talouden kuntoon, jotta vassarit pääsevät taas tuhlaamaan.
Se oli valmisteluvaiheessa ja joku tolkkuhan siihen oli liitettynä esim. että elinkaarensa päässä olevaa taloa, rintamamiestaloja tai mummonmökkejä ei kannata remontoida energiatehokkaiksi, koska seuraava sukupolvi mahdolliseti kuitenkin purkaa, jos haluavat asuinkäyttöön.
Mutta joo, olis se koskenut öljylämmitys taloja, joihin olis pitänyt vaihtaa jokin muu energiamuoto. Johonkin vuoteen mennessä. Olisko ollut 2030.
Mutta ei se tainnut olla meidän hallituksen ajama asia?
Kuinka persut voi halveksia työläisiä? Eikö persut ole työläistenpuolue. Minne Purra on sijoittunut kaikki köyhät jotka äänestivät persuja? Kauhee puolue joka on lakkautettava. Onneksi kannatus on laskussa. Hallituksessa persut epäpäteviä.
Vihervassut halveksii. He ennallistaa maan konkkaan niin että tehtaat joudutaan sulkemaan puupulan takia ja tuhansia duunareita joutuu kortistoon. Ellei kymmeniä tuhansia.
Persut on pääseet eliitiin, he eivät ole työmiehiä, vaan yrittäjiä, niinkuin olet huomannut.
Toki ääniä kalasteli ja nyt haluaa pistää kyykkyyn!
Köyhiä porvarit inhoaa ja halveksii. Kutsuvat loisiksi. Eläkeläisiä, vanhuksia, sairaita,työttömiä.
Kukaan niistä ei VOI olla persu. Persut on rikkaita yrittäjiä, käyvät yksityislääkärillä, laittavat vanhuksensa luksushoivakotiin, muuta ennen kaikkea ahkeria ja kuuliaisia veronmaksajia.
Usein käyttävät itsestään 'meidän veronmaksajien mielestä'...
Oppositio on täynnä koulukiusaajia. Sellaisia ne vihavasemmistolaiset ovat.
Kuvailit kylläkin tyypillisen persun!
Persu aloittaa "uransa" lastentarhassa kiduttamalla toisia pilttejä. Koulussa persu on häiriintynyt koulukiusaaja ja työelämässä psykopaattinen työpaikkakiusaaja. Narsistina pyrkii politiikkaan, jolloin persusta tulee kansankiusaaja.
Ettet nyt van sekoittaisi kiusaajia keskenään. Marinhan oli alaisiaan ja työtovereitaan kohtaan todellinen aikuiskiusaaja. Vai mitä mieltä olet Marinin tavasta puhua alaisilleen?
Persut kuvittelee että Suomessa toimitaan kuten heidän ihanoimassa, Puuttinin hallinnossa.
TÄMÄ HALLITUS ON PASKIN PITKÄSTÄ AIKAA.
Demokratia heikkous on sama kuin diktatuurin; itsekkäiden tai tyhmien enemmistö.
Persuja kristillisiä ja kokoomusta ei tarvita
Vihervasemmistoa vituttaa eniten se, että äänestäjät ei menneet enää vipuun ja koska vaalien ajan ei voitu harjoittaa oikeistovastaista mediasensuuria. Sen vuoksi sukkahousuhallitus ei saanut jatkokautta ja mahdollisuutta jatkaa valheiden verkkoaan ja miljardien tuhlaamista. Vitutusta aiheuttaa suunnattomasti myös se, että keskusta-oikeisto sai mahdollisuuden tuoda kansan silmiin Suomen todellinen tilanne, sekä paljastaa Marinin hallituksen surkeuden.
Nyt meillä on hallitus, joka valitsi toisen tien, jossa ei tuhlata rahaa, eikä perseillä yhteiskuntaamme yhä syvemmälle suohon. Luojan kiitos, ettei tarvitse enää kuulla vihervasemmistohallituksen puppupopulistista länkytystä.
Vuosi sitten täämä hallitus lupasi tälle vuodelle 60.000 uutta työpaikkaa lisää!
Nyt on vasta lokakuu, ja työttömiä on tullut jo 50.000 lisää!
Saldo on siis -110.000 työllistä.
Että miten se noin niinkuin aloittajan mielestä on mennyt?
RAHAN JA AHNEUDEN VALTA
Ironia on vaikea laji.
Kaikki ei ymmärrä ja joku voi ottaa tämänkin aloituksen hupaisan parodian tosissaan.