Esittelyauto

Autoliikkeissä on usein myynnissä liikkeen esittelyautoja. Autot ovat yleensä ns paremmin varusteltuja ja niillä on ajettu 3000-6000 km.

Paljonkohan tälläisestä saa alennusta ja mitä riskejä kauppaan liittyy.

Koeajossa on pari päivää ollut tälläinen. Uudenveroinen, mitään vikoja en ole löytänyt.
287434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Mieti vähän, millaisen sisäänajon tuollaisen esittelyauton moottori on saanut. Sadat eri ihmiset on saaneet ajaa surutta autoa, joka ei ole "kenenkään oma". Ei siinä ole paljoakaan odoteltu moottorin lämpiämistä, kun on jo "testattu" miten ottaa kierroksia tai miten isolla vaihteella jaksaa vetää ennen kun alkaa pätkimään.

Ennuste tuollaiselle moototorille on kyllä aika paljon alla keskimääräisen. Sisäänajo on edelleen tärkea, vaikka se useimmissa autoissa onkin jätetty pois käyttöohjeesta. Omaa autoa kun kovin harva ilkeää rääkätä heti tuoreeltaan.

Eli kyllä esittelyauton hinta pitää olla todella paljon edullisempi, kuin uuden auton.

P.S. Esittelyautojen kilometrilukuihin kannattaa suhtautua varsin ylimalkaisesti. Maan tapana kun on ollut, että esittelyautojen lukema säädetään ennen myyntiä sopivaksi. Usein kun ne esittelyautot ovat olleet jossain vaiheessa myös henkilökunnan käytössä, joten kyllä kilometrejä kertyy...

Äänestä
  • Kolme vuotta sitten ostin vaihdossa Toyota Corollan. Esittelyauton, jolla oli ajettu noin 5000 km. Alennusta sain noin 2500 € uuden hintaan verrattuna. Nyt mittarissa 70000 km. Mittarin rassaamisväite tuntuu oudolta kun rekisteröimispäivän ja myyntiintulopäivän ero
    näkyy yleensä olevan 3-6 kk, minulla oli 3 kk.

    Autossa ei ole esiintynyt mitään vikoja. Öljyä ei tarvitse lisätä jne. Takuuta ei tarvinnut käyttää lainkaan.

    Käsittääkseni vähissä ovat auton "kiusaajat" koeajajien joukossa. Suuremmalla varauksella suhtaudun vuokra-autoihin ja käytettyihin autoihin.

    Äänestä

  • ostin kirjoitti:

    Kolme vuotta sitten ostin vaihdossa Toyota Corollan. Esittelyauton, jolla oli ajettu noin 5000 km. Alennusta sain noin 2500 € uuden hintaan verrattuna. Nyt mittarissa 70000 km. Mittarin rassaamisväite tuntuu oudolta kun rekisteröimispäivän ja myyntiintulopäivän ero
    näkyy yleensä olevan 3-6 kk, minulla oli 3 kk.

    Autossa ei ole esiintynyt mitään vikoja. Öljyä ei tarvitse lisätä jne. Takuuta ei tarvinnut käyttää lainkaan.

    Käsittääkseni vähissä ovat auton "kiusaajat" koeajajien joukossa. Suuremmalla varauksella suhtaudun vuokra-autoihin ja käytettyihin autoihin.

    Njoo, mutta näitä samoja käytetään myös vuokra/sijaisautoina.

    Naapurikin (autoliikkeen leivissä) menee esittelysitikoilla joka viikonloppu landelle noin 500 km päähän. Sano, että on huoleton päästellä kun ei ole oma.

    Tottakai auto voi silti olla aivan kelvollinen ja hyvässä kunnossa. Epäillys siinä vain herää ei mitään faktaa johon nojata.

    Äänestä

  • Taas yksi näitä asiantuntijoita... Satoja koeajoja yhdellä autolla ja kaikki revittävät autolla... ja mittariruuvaukset vielä niissä lisäksi. Kyllä on taas iltasadut kerrottu. Toivottavasti kukaan ei ota taas näitä kirjoituksia todesta! Näistä kirjoituksista saa kyllä hyvät naurut. Ovat sen verran utopistisia!

    Äänestä

  • jaska k kirjoitti:

    Taas yksi näitä asiantuntijoita... Satoja koeajoja yhdellä autolla ja kaikki revittävät autolla... ja mittariruuvaukset vielä niissä lisäksi. Kyllä on taas iltasadut kerrottu. Toivottavasti kukaan ei ota taas näitä kirjoituksia todesta! Näistä kirjoituksista saa kyllä hyvät naurut. Ovat sen verran utopistisia!

    Kyllä mä ainakin otan aina koeajossa sellaset tyypit että ei tulisi omalla mieleen. Ja koejoissa tykkään käydä useinkin kun tulee joku uus malli vaikka en autoa olis vaihtamassakaan.

    Työkaveri sai kerran koeajossa Astran kannen halki kun oli vähän antanut talvella heti kenkää, vaikka oli vielä motti kylmä. Moottoritien varresta hakivat hinausautolla pois eivätkä edes mitään kyselleet. Paremminkin olivat nolona. Astran mittarissa oli silloin kilsoja joku neljäsataa.

    Äänestä

Jokaisella esittelyautolla ajetaan vähintäin 5000 km / kk kun auto laitetaan myyntiin laitetaan kilometrit max 3000-5000km ett silleeen.
Terv ex Tojo myyjä vantaalta.

Äänestä
  • Kerrotko miten ? Kysymys ei ole mekaanisen matkamittarin rullaamisesta.

    Yksityiskohtaiset tiedot.

    Vai amiksen typerä provo ?

    Äänestä

  • paskat niitä esittelyautojen mittareita mitään ruuvailla. ensinnäkään se ei normaalissa merkkihuollossa edes onnistu kun kukaan ei sitä osaa tehdä edes teoriassa + ketään ei voisi vähempää kiinnostaa esittelyauton mittarin ruuvaus. ne myydään lähes aina jo siinä vaiheessa kun ovat vielä esittelyautokäytössä ja ostaja saa auton alle kun autoliike saa tilattua uuden vastaavan tilalle.

    hinnankaan kannalta ruuvauksella ei saada mitään hyötyä. 2000 km ajetulla autolla pyydetään tasan saman verran kuin 8000 km ajetulla. riski kiinnijäämisestä on myös lähes 100%, koska auton ostaja on lähes aina käynyt autoa ajamassa jo aiemminkin.

    edellinen kirjoittaja kyllä provoili aika huonolla menestyksellä.

    Äänestä

  • Tojo kuski kirjoitti:

    Kerrotko miten ? Kysymys ei ole mekaanisen matkamittarin rullaamisesta.

    Yksityiskohtaiset tiedot.

    Vai amiksen typerä provo ?

    huoltopistokkeeseen, pari näppäilyä ja sopivat kilometrit mittarisssa...

    Äänestä

  • nykyinen tojo-myyjä kirjoitti:

    paskat niitä esittelyautojen mittareita mitään ruuvailla. ensinnäkään se ei normaalissa merkkihuollossa edes onnistu kun kukaan ei sitä osaa tehdä edes teoriassa + ketään ei voisi vähempää kiinnostaa esittelyauton mittarin ruuvaus. ne myydään lähes aina jo siinä vaiheessa kun ovat vielä esittelyautokäytössä ja ostaja saa auton alle kun autoliike saa tilattua uuden vastaavan tilalle.

    hinnankaan kannalta ruuvauksella ei saada mitään hyötyä. 2000 km ajetulla autolla pyydetään tasan saman verran kuin 8000 km ajetulla. riski kiinnijäämisestä on myös lähes 100%, koska auton ostaja on lähes aina käynyt autoa ajamassa jo aiemminkin.

    edellinen kirjoittaja kyllä provoili aika huonolla menestyksellä.

    osaa, hehheh...

    Äänestä

  • e i kirjoitti:

    osaa, hehheh...

    no ei muuten ainakaan meillä osaa kukaan. intoa varmaan olisi kyseine taito oppia mutta tietoa ei oiken aiheesta löydy..

    Äänestä

  • kiinni kirjoitti:

    huoltopistokkeeseen, pari näppäilyä ja sopivat kilometrit mittarisssa...

    "pari näppäilyä"... heh, toi oli kyllä naurettavin juttu mitä olen kuullut. et oo tainnu paljon nykyautojen kanssa pelata kun kuvittelet matkamittarin väännön hoituvan noin helposti. voi voi poika.

    Äänestä

  • mekatsu kirjoitti:

    "pari näppäilyä"... heh, toi oli kyllä naurettavin juttu mitä olen kuullut. et oo tainnu paljon nykyautojen kanssa pelata kun kuvittelet matkamittarin väännön hoituvan noin helposti. voi voi poika.

    yksinkertaisuus, vieläkö näitä hyväuskoisia hölmöjä löytyy....digitaalimittariston km näytön voi todellakin muuntaa parilla näppäilyllä, tarvitaan läppäri, siihen ohjelma ja sopiva välikaapeli obd-koskettimeen.

    Äänestä

  • pyhä kirjoitti:

    http://www.tachoteam.de/

    Äänestä

  • "Jokaisella esittelyautolla ajetaan vähintäin 5000 km / kk kun auto laitetaan myyntiin laitetaan kilometrit max 3000-5000km ett silleeen."

    Ei ajeta! Tiedän yhden helsinkiläisen ex-esittelyauton, jolla ei ole edes ajettu vielä puolta miljoonaa kilometriä, vaikka auto on ollut kokoajan ammattimaisessa ajossa. Kyseinen auto on valmistettu vuonna 1991. Ja se on kerännyt alle 3000 km/kk.

    Tuossa autossa lukeva mittarilukema on oikeaa lukemaa hieman korkeampi.

    Äänestä

  • Tojo kuski kirjoitti:

    Kerrotko miten ? Kysymys ei ole mekaanisen matkamittarin rullaamisesta.

    Yksityiskohtaiset tiedot.

    Vai amiksen typerä provo ?

    Digi mittarin ruuvaamiseen tarvittava dekooderin voit tilata netistä jopa keltaisessapörssissä on myynnissä.
    itselläni on työpöydän laatikossa sellainen vempain. max 10 min niin asia on hoidettu.

    Äänestä

  • Tojo kuski kirjoitti:

    Kerrotko miten ? Kysymys ei ole mekaanisen matkamittarin rullaamisesta.

    Yksityiskohtaiset tiedot.

    Vai amiksen typerä provo ?

    Onko tojo keksinyt ihmeen millä digi mittaria ei pysty ruuvaamaan ? miksi kaikkista muista autoista pystyy ?

    Äänestä

  • keksinyt kirjoitti:

    Onko tojo keksinyt ihmeen millä digi mittaria ei pysty ruuvaamaan ? miksi kaikkista muista autoista pystyy ?

    Ei tarvitse edes tietokoneita. Riittää kun ottaa sähköitä nopeusmittaria ohjaavan sulakkeen pois, niin ei toimi matka ja nopeus sen jälkeen.

    Äänestä

  • pyhä kirjoitti:

    yksinkertaisuus, vieläkö näitä hyväuskoisia hölmöjä löytyy....digitaalimittariston km näytön voi todellakin muuntaa parilla näppäilyllä, tarvitaan läppäri, siihen ohjelma ja sopiva välikaapeli obd-koskettimeen.

    Oikeassa olet. Se on erittäin tavallista ja helppoa. Hyvää bisnestä saksassa ja virossa. Käytetään ko. firmojen palveluksia laajalti.
    Tuli jokunen kuukausi sitten vielä teeveestä ko. ohjelmasta hyvä juttu.
    Joten mittareiden kikkailu on ihan arkipäivää ja yleistä, niin uusissa, kuin vanhemmissakin.

    Äänestä

  • 8909908 kirjoitti:

    Ei tarvitse edes tietokoneita. Riittää kun ottaa sähköitä nopeusmittaria ohjaavan sulakkeen pois, niin ei toimi matka ja nopeus sen jälkeen.

    Ei onnistu ainakaan Nissanissa, menee moottorin ohjaus johonkin vikasietotilaan. Ei vedä kunnolla ja alavääntö katoaa. Näin ainakin P11 Primerassa.

    Äänestä

Itsekin käyn aika ajoin testaamassa uutuksia ja täytyy sanoa, että kaikki tulee otettua koneesta irti. varsinkin jos on alla joku erikoisempi peli esim Civic Type-r tai ST-foorti. Enkä varmasti ole ainoa! Varmaan joku perus Yaris Verso saa lempeämpää käsittely kun koeajajina on täti-ihmisä tai hompppeli-tyyppisiä miehiä.

Äänestä
  • on joka paikassa kun luullaan että OMA kone hajoo!

    Äänestä

Asiallinen keskustelun aloitus mutta kommentit kuin hourulasta.

Lapsia hiekkalaatikossa eikä keskusteluforumilla.

Kiitoksia kommenteista kuitenkin !

Äänestä
  • Sano muuta. Kyllä keskusteleminen on suomalaiselle vaikeaa. Menee aivan älyvapaaksi älämölööksi ja nakkikioskinahisteluksi hetkessä. Pitänee odottaa vielä pari sukupolvea että jää nuo pimeän metsäpirtin tavat taakse.

    Äänestä

  • Eivätkö vastaukset miellyttäneet, eivätkö olleet linjassa oman mielipiteesi kanssa?

    Usein vastaukset nähdään hörhöilynä tai epäasiallisina nimenomaan silloin kun ne eivät myötäile omia aatoksia.

    Ikävä kyllä keskustelu on juuri sellaista. Jos kaikki ovat samaa mieltä ei se ole keskustelua vaan jokin sdp.läinen tilaisuus jossa puheenvuoron saaneet todistelevat miten oikeassa alustaja onkaan.

    Äänestä

  • Aulis Austin kirjoitti:

    Eivätkö vastaukset miellyttäneet, eivätkö olleet linjassa oman mielipiteesi kanssa?

    Usein vastaukset nähdään hörhöilynä tai epäasiallisina nimenomaan silloin kun ne eivät myötäile omia aatoksia.

    Ikävä kyllä keskustelu on juuri sellaista. Jos kaikki ovat samaa mieltä ei se ole keskustelua vaan jokin sdp.läinen tilaisuus jossa puheenvuoron saaneet todistelevat miten oikeassa alustaja onkaan.

    Vastaukset olivat suurelta osin hölmöjä, epäuskottavia, lapsellisia...

    Työpaikan ikkunastani näkyy autoliikkeen piha, jonne aamulla tulevat automyyjät firman autoilla. Autot seisovat pihalla suurimman osan päivästä. Jokunen koeajaja käy. Autot vaihtuvat 3-6 kuukauden välein. Auton kilometrit näkyvät kyllä esim renkaitten kulumisesta. Jos autolla on ajettu 20000 km, niin se näkyy kyllä.

    Miksi työntekijä syyllistyisi typeryyksiin suuressa merkkiliikkeessä. Petokseen muutaman sadan euron takia työnantajan hyväksi ? Kukaan ei hyödy moisesta, ei firma, ei työntekijä.

    Eri asia on jos joku mielenvikainen koeajaja
    rääkkää autoa. Joitakin sellaisiakin varmasti on. Varauksella kannattaa suhtautua esittelyautoihin. Hyvänkin kaupan voi tehdä mutta kauppa voi menna pieleenkin.

    Äänestä

  • John Nissan kirjoitti:

    Ostin merkkiliikkeestä uudenveroisena markkinoidun esittelyauton, jolla oli mittarin mukaan ajettu 1800 km.

    Kun vein aikanaan auton ruostesuojaukseen, auto paljastui kolariautoksi, josta oli ainakin oikea etulokasuoja ja etuovi korjattu. Ja tietysti jätetty mm. kokonaan ruostesuojaamatta...

    Äänestä

  • Opel kirjoitti:

    Vaikka ihan uuden ostaisi, voi Suomesta saada valmiiksi kolaroidun. Ainakin minä sain aikanaan kolaroidun Focuksen.

    Paljastui tämäkin aikanaan melko nolosti:
    Auto oli kolme vuotta vanha, kun pyysin merkkihuollossa paikkailemaan etupuskurista lohkelilevaa maalia. Näyttivät alta pilkottavaa vihreää maalia sanoen, että tämä puskurihan on joskun vaihdettu jostain vanhasta kolariautosta, kun on alla metallinvihreä pintaväri, (autoni oli sininen) ja totesivat ettei siinä tietenkään maali pysy; ei kuulu heille!

    Meni huoltoneuvoja oudon näköiseksi, kun kerroin etten ole autoa koskaan kolhinut, vaan olen sen täältä tuollaisena aikanaan saanut!

    Olikin sitten viimeinen auto jonka ostin Suomesta. Saksassa autokauppaa tehdään hieman eri tavalla. Esim. käytettyä autoa autoliikkeestä ostettaessa laki määrää myyjää ilmoittamaan (myös kirjallisesti, merkittävä kauppakirjaan) onko autoa kolaroitu ja jos on, miltä osin.

    Ja oman kokemuksen perusteella jo sähköpostivastauksessa Suomeen luettelivat tarkoin kyselemääni Volvoon vaihdetut ja korjatut osat. Ja aivan oma-alotteisesti kolaroinnista edes kysymättä.

    Eipä tulisi kysymykseen Suomessa, jossa kusettavat uudenkin auton myynnissä antamalla kolaroidun!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

John Nissan kirjoitti:

Autoliikkeissä on usein myynnissä liikkeen esittelyautoja. Autot ovat yleensä ns paremmin varusteltuja ja niillä on ajettu 3000-6000 km.

Paljonkohan tälläisestä saa alennusta ja mitä riskejä kauppaan liittyy.

Koeajossa on pari päivää ollut tälläinen. Uudenveroinen, mitään vikoja en ole löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu