Kun asiaan perehtyy, huomaa, että hoitoon pääsy ei ole muuttunut millään tavalla hoitotakuun takia.
Ihmiset pääsevät hoitoon samalla tavallla, kuin ennenkin. Se tapahtuu keskimäärin viikossa tai parissa.
Se, mikä on muuttunut on ne, joille ei aikaisemmin annettu lainkaan hoitoa eli ne, joiden hoitoaikoja annettiin viikkojen tai kuukausien päähän vain siksi, ettei hoidolle ollut kiirettä tai perusteita.
Nyt tämä aikaisemmin ei lainkaan aikoja saava porukka käsitellään nopeasti ja tehokkaasti. Ei heitä hoideta, mutta tilastoissa se kerrotaan heille viikon sisällä sen sijaan, ettei anneta aikaa.
Kyseessä on eittämättä parannus, mutta se ei perustu hoidon tehostumiseen vaan erillailla ilmoitettuun asiaan.
Kun hoitoon pääsyjä vertaillaan, pitää myös muistaa, ettei läheskään kaikki ilmoita hoitoon pääsyyn menevää aikaa, joten tilastot ovat vääristyneet. Ne ilmoittavat, joilla asiat on kunnossa tai edes kohtuullisesti. Ne eivät iolmoita, joilla on siihen joku syy, joka voi olla huono hoitoon pääsy.
Mitään seurauksia ei tule siitä, jos ei kerro kauanko hoitoon pääsy kestää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Julkinen ei toimi. Sinne ei saa enää rahaa laittaa. Yksityinen toimii heti ja potilas saa apua.
Emme tarvitse enää julkista hussia tussia nussia. Pelkkä hallintokoneisto ei saa perustehtävää hoidettua. Emme tarvitse näitä mihinkään. Leikkivät johtajaa jota eivät missään nimessä ole.
Julkinen ei toimi, koska sinne ei laiteta rahaa. Osuit asian ytimeen. Rahat ohjataan siis yksityisen puolen eduksi. Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysten etuja. Kaikki terveydenhuolto olisi syytä olla pelkästään julkista. Silloin kaikki rahat ohjautuisivat sinne, eikä muualle.
Julkinen terveydenhuolto toimii ja toimisi paremmin ellei tämä kusipää kokoomus ajaisi sitä alas kuin käärmettä pulloon nostaakseen yksityistä veronkiertolääkäribisnestä jalustalle hokemalla katteettomia; "valinnanvapaus tai hoitojonojen "purkufraasejaan jotka ovat taloudellisesti mahdottomia ja syrjäyttävät pienituloiset terveyspalvelujen ulkopuolelle.
Kokoomus hyötyy tästä tietenkin saaden suunnattomat vaalirahat ja ainahan sieltä joku kokkare saa myös suojatyöpaikan.
Vaan minäpä kävin keväällä terveysasemalla. Lääkäri teki tutkimuslähetteen, pyysi toimenpidettä kuukauden kuluessa. Poliklinikka vastasi, että mennään KUUDEN KUUKAUDEN vasteajalla. Nyt, kun lähes kuusi kuukautta on kulunut, otin yhteyttä poliklinikkaan, jossa todettiin, että oho, tämä lähete on jäänyt jalkoihin. laitetaanpa palveluseteli, jolla pääset nopeammin tutkimukseen.
Jep, jep.
Niin se toimii. Ennen hoitotakuuta olisi vain annettu olla. Nyt annetaan olla eri tavalla.
Vain, jos valittaa, niin annetaan vakiovastaus "tietokone unohti".
Eihän ne lähetteet paperilla ole eikä ole olemassa mitään pinoa, jonka pohjalle ne eksyisivät.
Seuraavaksi sitten odottelet taas,.