Suomi on itse syyllinen Peukku-huume kaaokseen!!

Anonyymi-ap

Se on turha uutisoida ja pelotella jostain päihdekäyttäjistä, kun Suomi on ihan itse omin "pikku peukuin" luonut tämän ryhmän omaksi taakakseen..

Jos mennään huumehistoriassa todella kauas niin huumehelvetti alkoi jo sodan aikana Pervitiinin takia. Nykyinen sukupolvi on vain aloittanut lääkitsemään itseään eli MT-ongelmia ja muita traumoja..

Oli todella lapsellista ja typerää poistaa Bentso-lääkitykset kaikilta MT-potilailta ja tehdä reseptin saatavuus mahdottomaksi...

Ja kun Suomi valtiona ensin onnistui siinä, ettei kukaan saa enää aitoa MT-hoitoa, he hylkäsivät ja jättivät tämän ryhmän oman onnensa nojaan..

Nykyään päihdekäyttäjät eivät saa minkäänlaista terveyshoitoa, eikä muitakaan palveluja, he ovat oikeasti Suomen valtion silmissä käveleviä Zombeja..

Kaiken huippu ja todella tekopyhää on pitää jotain hemmetin savukkeita lukkojen takana, niinkuin ne olisi jotenkin vaarallisia muille kuin käyttäjälle itselleen..

Todellinen vaara meille kansalaisille on Suomen Valtio ja sen johtotason henkilöstö, jotka eivät tee asioille yhtään mitään, vaikka ne huumehemmot istuvat tuolla ulkona sairaina, likaisina ja asunnottomina..

Kaikki kunnioitus ja ymmärrys näille huumeressukoille, jotka ovat aivan sekaisin ja yrittävät päästä pois noista ympyröistä, sillä se on täysi mahdottomuus, kun se paha olo ei poistu ikinä selvänäkään..

On vain ajan kysymys milloin myös tavalliset työssäkäyvät, lapsiperheet ja muut joita vielä pidetään "normaaleina" sortuvat tai vajoavat ihan samaan..

Siihen riittää lähes mikä tahansa ongelma kuten traumaattinen lapsuus, raiskatuksi tuleminen, avioero jne. Matka tuohon tilaan ei lopulta ole kovinkaan pitkä..

Jokainen meistä on riskialttiina koko ajan. Ihmiset eivät voi hyvin ja apua ei saa mistään. Internet on tehnyt huumeet erittäin helpoksi saada, samoin aseet..

Elämmekö kenties jotain Raamatun lopun aikoja, en tiedä, mutta mielestäni tulevaisuudessa ei näy mitään hyvää enää nykyiselle Some-nuorisolle, pelkkää kaaosta ja kuolemaa on luvassa, kun jokainen sekoaa yksitellen..

https://www.iltalehti.fi/palat/59886f39-decc-403c-9ab3-1bef2faa37db

119

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten kuvittelette koskaa että Suomi selviäis tästä kun eduskuntatalolla mietitää samaan aikaan nikotiinipussin makuja tee vai rosmariini. Päihteitä ne on kahvi ja sokerikin. Voi nolo ku ei ymmärretä omaa nokkaa pidemmälle.

      • Anonyymi

        :
        .
        HuumeHelvetin On Aiheuttaneet Ainoastaan - Huumeita sallivat puolueet -eli ;

        SDP:n ja LaitaVasemmiston ja MYRKYN-Vihreät PUNIKKI-Kommunistit !

        Siinä ne - SYYLLISET - ja Huumeiden Puolesta Puhuvat - SONTIAISET - On !
        .
        :

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin räkänokka ehkä joskus opit elämään, etkä länkytä samaa puolueestasi saamaa ohjetta jota kirjoitat päivästä toiseen. Tule ulos sieltä kellaristasi ja elä poika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :
        .
        HuumeHelvetin On Aiheuttaneet Ainoastaan - Huumeita sallivat puolueet -eli ;

        SDP:n ja LaitaVasemmiston ja MYRKYN-Vihreät PUNIKKI-Kommunistit !

        Siinä ne - SYYLLISET - ja Huumeiden Puolesta Puhuvat - SONTIAISET - On !
        .
        :

        Vihreää puoluetta ei ollut olemassa kun suomi sai ensimmäiset huomautukset kansainliitolta suuresta heroiinin käytöstä. Vihreät on ainoa puolue joka haluaa kannabiksen pois diilerien käsistä. Se on jo nähty kuinka huonosti suomen huumepolitiikka toimii. Suomi on ykkönen huumekuolemissa ja kakkonen suonensisäisten huumeiden käytössä.

        Kun vastustat kannabiksen laillistamista kannatat sen laitonta myyntiä. Siinä samalla myydään sitten oikeita huumeita joista aiheutuu suurin osa huumeiden haitoista. Kun ei muuteta mitään niin tuo jatkuu.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Itse asiassa on fakta, että maailmanlaajuisesti sokeri tappaa vuosittain enemmän ihmisiä kuin huumeet, samoin alkoholi ja tupakka.

        Tottakai tähän tulee vastauksena ulinaa ja mölinää, suomalaiset ihmiset nyt on keskimäärin niin he---tin tyhmiä, ettei edes osata ottaa faktatietoa vastaan.

        Totta ihmisten kiinnostus terveelliseen elämään on kadonnut. Ei noita huumeita kukaan nuori lähtis kokeilemaan, jos olis keskittynyt nuoresta asti liikuntaan ja opiskeluihin. Ne tuskin hakee kaduilta huumeita, jotka tähtää korkealle esim. haluu lapset, talot, autot yms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa on fakta, että maailmanlaajuisesti sokeri tappaa vuosittain enemmän ihmisiä kuin huumeet, samoin alkoholi ja tupakka.

        Tottakai tähän tulee vastauksena ulinaa ja mölinää, suomalaiset ihmiset nyt on keskimäärin niin he---tin tyhmiä, ettei edes osata ottaa faktatietoa vastaan.

        Vaikka sokeri vaikuttaakin terveyteen haitallisesti niin ei sen takia rikoksia tehdä eikä aiheuteta järjestyshäiriöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka sokeri vaikuttaakin terveyteen haitallisesti niin ei sen takia rikoksia tehdä eikä aiheuteta järjestyshäiriöitä.

        Puukkojen iskeminen ventovieraisiin kaduilla, erityisesti viattomiin lapsiin on minusta pahin seuraus koko tässä huumeongelmassa. Keskenään saavat tehdä mitä haluavat ja tappaa toisensa ihan rauhassa, mutta huumeiden ulkopuolisia ihmisiä ei saisi häiritä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :
        .
        HuumeHelvetin On Aiheuttaneet Ainoastaan - Huumeita sallivat puolueet -eli ;

        SDP:n ja LaitaVasemmiston ja MYRKYN-Vihreät PUNIKKI-Kommunistit !

        Siinä ne - SYYLLISET - ja Huumeiden Puolesta Puhuvat - SONTIAISET - On !
        .
        :

        Vihreät puolue haluaa Kannabiksen kaikille, joka täysin vaaraton verrattuna Peukkuun, mutta porttiteoriaa ei ole enää olemassa. Joka kadulta hakee huumeita ensimmäisiä kertoja ei tiedä itse mitä se on ja mitä siitä tapahtuu. Lapsille on opetettava ehdoton ei ja kieltäytyminen. Mitä muuta siihen tarvii kuin ankara kasvatus ja fyysinen kuritus takaisin ?

        Asiat oli paremmin vielä 1980-luvulla. Poliisiakin kunnioitettiin eri tavalla ja pelättiin. Nyt poliisit katsovat lämpimistä autoista, kun huumeet liikkuu tiuhaan tahtiin, eikä ne voi mitään tehdä asialle.

        Ainut keino poistaa rikolliset olisi poliiseille lupa ampua kohdatessa sekä käyttäjä että välittäjä. Kadut puhdistuisi ikään kuin automaattisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät puolue haluaa Kannabiksen kaikille, joka täysin vaaraton verrattuna Peukkuun, mutta porttiteoriaa ei ole enää olemassa. Joka kadulta hakee huumeita ensimmäisiä kertoja ei tiedä itse mitä se on ja mitä siitä tapahtuu. Lapsille on opetettava ehdoton ei ja kieltäytyminen. Mitä muuta siihen tarvii kuin ankara kasvatus ja fyysinen kuritus takaisin ?

        Haluat siis hakata lapsia. Sitähän sä selität ankaralla kasvatuksella ja fyysisellä kurittamisella. Molempia on ollut syinä psyykkiselle pahoinvoinnille jota on lääkitty joko laillisesti tai laittomasti.

        Tuo on ihan älytön juttu että kannabista halutaan kaikille. Sen kielto on virhe niin kyllä sen kannabiksen voi laillistaa. Onpahan sitten laillinen vähemmän haitallinen vaihtoehto alkoholille. Hitto sata kertaa vähemmän haitallinen. Ei siihen ole syytä miksi kannabiksen pitäisi olla laitonta.

      • Anonyymi

        Jokainen peukuttaja päättää vetää ihan itse. Jokainen päihteidenkäyttäjä on itse päättänyt käyttää päihteitä, ja joka veto on tahdonalaista toimintaa. Ainoa ratkaisu on mennä itse katkolle eikä syytellä muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreää puoluetta ei ollut olemassa kun suomi sai ensimmäiset huomautukset kansainliitolta suuresta heroiinin käytöstä. Vihreät on ainoa puolue joka haluaa kannabiksen pois diilerien käsistä. Se on jo nähty kuinka huonosti suomen huumepolitiikka toimii. Suomi on ykkönen huumekuolemissa ja kakkonen suonensisäisten huumeiden käytössä.

        Kun vastustat kannabiksen laillistamista kannatat sen laitonta myyntiä. Siinä samalla myydään sitten oikeita huumeita joista aiheutuu suurin osa huumeiden haitoista. Kun ei muuteta mitään niin tuo jatkuu.

        Muuten, se oli morfiini, josta Suomea huomautettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluat siis hakata lapsia. Sitähän sä selität ankaralla kasvatuksella ja fyysisellä kurittamisella. Molempia on ollut syinä psyykkiselle pahoinvoinnille jota on lääkitty joko laillisesti tai laittomasti.

        Tuo on ihan älytön juttu että kannabista halutaan kaikille. Sen kielto on virhe niin kyllä sen kannabiksen voi laillistaa. Onpahan sitten laillinen vähemmän haitallinen vaihtoehto alkoholille. Hitto sata kertaa vähemmän haitallinen. Ei siihen ole syytä miksi kannabiksen pitäisi olla laitonta.

        Hakkaaminen verille on taas ihan eri asia kuin entisaikojen hyvä kuri. Nykyajan kouluissa opettaja ei saa millään tavoin koskea lapsiin, ei saa ottaa edes kädestä kiinni ja raahata ulos luokasta yms. Ennen lyötiin karttakepillä näpeille ja silloin ei kasvanut tällasia jotka kuvaa someen porukalla viattoman hakkaamisen ja nauraa päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa videolla oleva kaverikin on hyvin levoton. Ei tuollainen voi olla ihmisarvoista elämää.

        https://yle.fi/a/74-20111240

        Miten kokeilunhaluiset tulevat uudet käyttäjät eivät pelästy kaduilla olevia, oudosti käyttäytyviä päihdeongelmaisia ? Miten ne edes haluaa olla samanlaisia, kuin tuossa videolla oleva poika ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakkaaminen verille on taas ihan eri asia kuin entisaikojen hyvä kuri. Nykyajan kouluissa opettaja ei saa millään tavoin koskea lapsiin, ei saa ottaa edes kädestä kiinni ja raahata ulos luokasta yms. Ennen lyötiin karttakepillä näpeille ja silloin ei kasvanut tällasia jotka kuvaa someen porukalla viattoman hakkaamisen ja nauraa päälle.

        Väkivalta on aina huono kasvatustapa. Unohdat kätevästi kaikki kielteiset vaikutukset. Esimerkiksi väkivalta ja henkirikokset. Nykyään henkirikoksista uutisoidaan paljon. Totuus kuitenkin on että hankirikosten määrä oli ennen suurempi. Googlettamalla sekin selviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kokeilunhaluiset tulevat uudet käyttäjät eivät pelästy kaduilla olevia, oudosti käyttäytyviä päihdeongelmaisia ? Miten ne edes haluaa olla samanlaisia, kuin tuossa videolla oleva poika ?

        Kun ihmisellä on riittävän paha olla, hän saattaa " kokeilla " huumeita paetakseen kurjuuttaan ja maailmaa, todellisuutta.
        Monesti ajatellaan, ettei minulle huonosti käy, ei samalla tavalla kuin joillekin toisille, en minä jää koukkuun jos vain kokeilen.
        Ja naps, aika pian onkin jo koukussa, ja siinä vaiheessa se ei edes ole omasta tahdosta kiinni, vaan ainetta onkin pakko saada, vaikka ei välttämättä haluaisikaan.
        Sitä ei ymmärrä ihmiset, joilla ei ole ollut päihderiippuvuutta.
        Eräs henkilö sanoi aikoinaan lauseen " jokainen narkomaani on entinen kokeilija ".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkivalta on aina huono kasvatustapa. Unohdat kätevästi kaikki kielteiset vaikutukset. Esimerkiksi väkivalta ja henkirikokset. Nykyään henkirikoksista uutisoidaan paljon. Totuus kuitenkin on että hankirikosten määrä oli ennen suurempi. Googlettamalla sekin selviää.

        Sepä se. Nykyään uutisoidaan enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihmisellä on riittävän paha olla, hän saattaa " kokeilla " huumeita paetakseen kurjuuttaan ja maailmaa, todellisuutta.
        Monesti ajatellaan, ettei minulle huonosti käy, ei samalla tavalla kuin joillekin toisille, en minä jää koukkuun jos vain kokeilen.
        Ja naps, aika pian onkin jo koukussa, ja siinä vaiheessa se ei edes ole omasta tahdosta kiinni, vaan ainetta onkin pakko saada, vaikka ei välttämättä haluaisikaan.
        Sitä ei ymmärrä ihmiset, joilla ei ole ollut päihderiippuvuutta.
        Eräs henkilö sanoi aikoinaan lauseen " jokainen narkomaani on entinen kokeilija ".

        Kannabiksella ei pääse pakoon kuten alkoholilla. Sillä saa yhden voimakkaimpia sekavuustiloja jopa täydellisen muistin menetyksen. Ominaisuuksiltaan alkoholi vertautuu koviin huumeisiin. Fyysinen riippuvuus, yliannoskuolemat ja voimakkaat jopa vaaralliset vieroitusoireet.

        Siksi se kannabis vissiin ärsyttää kun siitä ei tule fyysisiä viekkareita.

        Juu, mutta henkisiä kyllä.
        Kannabis aiheuttaa ajan myötä masennusta, ahdistusta, itsetunto-ongelmia, ym.
        Sillä on henkisiä vaikutuksia, ne on ihan yhtä pahoja kuin fyysisetkin, ellei joskus jopa pahempia, ainakin ikävämpiä sille, joka niistä kärsii.

        Eipä ole mulle tai mun tutuille aiheuttanut. Ollaan yli 5 kymppisiä joilla on yli 30 vuotta kokemusta kannabiksen viihdekäytöstä. Kannabiksen loppuminen on pikku juttu verrattuna alkoholin aiheuttamaan krapulaan.

    • Anonyymi

      Mistä nää saa ylipäänsä noin kalliisiin huumeisiin rahat ?

      Mulla ei riitä varaa ruokkia edes omaa perhettä niin ihmettelen kuka noi maksaa jos ei käy töissäkään.

      Kelako se maksaa vapaaehtoisesti tämän koko lystin ?

      • Anonyymi

        Onhan sekin väärin, jos työssäkäyvien ryhmä rahoittaa tuon katuhuumekardellin. Eikö Kelan tukijärjestelmä pitäis jo lopettaa kokonaan ?

      • Anonyymi

        "Mistä nää saa ylipäänsä noin kalliisiin huumeisiin rahat ?"

        Kuinka paljon se peukku maksaa? Ja paljon sitä keskivertona käytetään päivässä henkilöä kohden?

        Kun itse en tunne koko ainetta ollenkaan, niin voisit asiantuntijana valaista minua.

        Minä en tiedä huumeista juuri mitään, mutta kuullut sen, että entisajan narkkarit ottaa annoksen, joka kestää koko päivän, mutta nämä uudet peukuttajat tarvii uuden annoksen 15 min kuluttua. Ihmetys on suuri miten heillä on varaa tähän uuteen peukkuun, jos tahti on noin tiheäkin vielä.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vaarallinen-peukku-valtaa-huumekauppaa-nakyy-jo-kaduilla-psykoosi-voi-alkaa-paivissa/9020428#gs.ga8mn4

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan sekin väärin, jos työssäkäyvien ryhmä rahoittaa tuon katuhuumekardellin. Eikö Kelan tukijärjestelmä pitäis jo lopettaa kokonaan ?

        Miten Amerikassa ne asunnottomat sitten maksaa huumeet, jos siellä ei ole Kelan tukijärjestelmiä tai vastaavia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Amerikassa ne asunnottomat sitten maksaa huumeet, jos siellä ei ole Kelan tukijärjestelmiä tai vastaavia ?

        Myyvät itseään, tekevät rikoksia ja auttavat rikollisjengejä eri tavoin huumeannosta vastaan.
        Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, erilaisia ansaintakeinoja on pilvin pimein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyvät itseään, tekevät rikoksia ja auttavat rikollisjengejä eri tavoin huumeannosta vastaan.
        Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, erilaisia ansaintakeinoja on pilvin pimein.

        Omaan käyttöön kasvatettu kannabis maksaa muutaman euron päivässä. Taitaa olla jopa kiljua halvempi päihde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaan käyttöön kasvatettu kannabis maksaa muutaman euron päivässä. Taitaa olla jopa kiljua halvempi päihde.

        Tässähän oli juttua myös niistä kovemmista ja kalliimmista huumeista.
        Kannabis taitaa olla halvinta, mitä huumevalikoima pitää sisällään.

    • Anonyymi

      Kyllä, elämme ihan viimeisiä hetkiä ennen kuin Jeesus tempaa omansa, eli uskovat kristityt ja pienet lapset taivaaseen. Siitä alkaa seitsemän vuotta, joita Raamattu kuvaa kauheimmiksi ihmiskunnan kuusituhatvuotisessa historiassa, eikä myöhemminkään enää koskaan sellaista tule.

      Nyt on aika jokaisen uskoa Jeesukseen, niin voi lohduttaa itseään sillä, että pian pääsee tästä kiihtyvästä pahuudesta turvaan. Mitään muuta pelastusta ei ole.

      Lähitulevaisuudessa ilmeisesti Damskos tuhotaan täysin, Irania kohtaa katastrofi, joko kansaansa puolustavan Israelin toimesta tai Jumalan. Israelia piirittävät joukkiot Jumala lyö Psalmin 83 profetian mukaan niin tyystin, että Israel voi laajentaa aluettaan, ottaa haltuunsa Temppelivuorensa ja elää vähän aikaa rauhassa. YK:n johtoon noussut antikristus näyttää juutalaisista heidän 'messiaaltaan', muhamettilaisille hän on mahdi. Hän tulee olemaan hyvin vakuuttava. Ellette tunne kirjoituksia, eksytte. Otatte pedon merkin, mikä se sitten onkin, ja silloin ette enää voi pelastua. Ylöstempauksen jälkeen uskoon tulleet pelastuvat luultavasti vain mestauksen kautta. Älkää pelätkö kuolemista; se on siirtymistä suoraan taivaaseen.

      Verrattuna pian alkavaan seitsemän vuoden jaksoon nykymeno tulee häilymään muistoissanne kulta-aikana, joten nauttikaa tästä nyt. Varsinkin jos aiotte mennä viettämään ikuisuutenne helvetissä; siitä näkökulmasta tämä pahan vallassa oleva maallinen meno tuntuu kuin taivaalta. Meille uskoville tämä on lähin kokemus helvetistä, minkä koskaan joudumme kokemaan.

      • Anonyymi

        Ymmärrän täysuskovaisen näkökulman, mutta jos sitä pelastavaa Jumalaa ei olekaan olemassa, niin kannattaa varmaan silti ateistienkin yrittää auttaa tai estää tätä huumekaaosta ja ihmisten riutumista kurjuudessa.

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan jumala loi kaiken, myös ne langenneet enkelit jotka täällä sitä tuhoa ovat aiheuttaneet maailmassa. Joten syyttävä sormi Jumalan suuntaan kun mokasi "kaikkivoipaisuudessaan" noin pahasti.

    • Anonyymi

      Kietolaki toimii ja sillä jatatketaan mitään mutosta ei ole tulossa kuin huonompaan eli pitkää siis hatuistanne kiinni.

      • Anonyymi

        Ainoa muutos mikä on tulossa on käyttöhuoneet. Olisivat ennemmin poistaneet käyttörikoksen. Sillä olisi enemmän merkitystä mutta suomalaiset poliitikot ovat tuollaisia että eivät osaa tehdä oikeita päätöksiä kun kyse on huumepolitiikasta.

      • Anonyymi

        Ei se kieltolaki aikoinaan ainakaan alkoholin kohdalla toiminut.
        Kun kieltolaki alkoi, alkoholin kulutus, salakuljetus, salamyynti, ym. oikein ryöpsähtivät.
        Eli tapahtui aivan toisin päin kuin oli tarkoitus, viina virtasi erilaisia reittejä.

        Kovien huumeiden käyttö on kolminkertaistunut 10 vuodessa. Kannabiksen käyttö on viisinkertaistunut ysäriltä tähän päivään. Juupa juu kieltolaki toimii jos toimivuuden mittarina pidetään käytön suurta kasvua.

        Tarkoitinkin sitä, että kieltolaki ei toiminut alkoholin kohdalla silloin aikoinaan.
        Luetun ymmärtäminen olisi aika tärkeä taito.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitinkin sitä, että kieltolaki ei toiminut alkoholin kohdalla silloin aikoinaan.
        Luetun ymmärtäminen olisi aika tärkeä taito.

        Tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Siksi suomen poliitikoilla ei ole mitään mahdollisuuksia tehdä mitään järkevää huumepolitiikalle.

    • Anonyymi

      Onkohan tuo vaarallinen peukku nyt valtamaassa kaikki Suomen suurkaupungit ?

      Nuorten keskuudessa pidetään täysin normaaleina sellaisia viihdekäyttäjiä, jotka haluaa pään sekaisin jollain pikku napeilla (esim. ekstaasi) ennen baari-iltaa.

      Sellaisen kevytnarkin elämähän tuhoutuu täysin, kun ne siirtyy kokeilemaan tuollaista vaarallisempaa peukkua...

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Joku välittäjä saattaa terästää mietoja huumeita tuollaisilla aineilla että käyttäjä jää pahemmin koukkuun ja velallisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku välittäjä saattaa terästää mietoja huumeita tuollaisilla aineilla että käyttäjä jää pahemmin koukkuun ja velallisiksi.

        Eli huumeet ovat nykyään pelkkää bisnestä. Käyttäjät ovat välittäjien orjia. Välittäjät rikastuu ja luultavasti eivät itse edes koske aineisiin. Toimii samoin kuin Suomen Valtiokin. Korruptoitunut näköjään huumemaailmakin.

        Olen joskus kasvattanut kannabista omaan käyttöön. Tuomari sanoi ettei niin saa tehdä ja tuomitsi sakkoja. Siitä asti ole ostanut kannabikseni kun siitä saa pienemmät sakot jos jää kiinni. Kun ei haluta erottaa kannabista huumeista kuten on tehty monessa maassa niin käytetään sitten laittomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku välittäjä saattaa terästää mietoja huumeita tuollaisilla aineilla että käyttäjä jää pahemmin koukkuun ja velallisiksi.

        Kadulta huumeita ostava ei voi koskaan tietää, mitä hänelle myydään. Voi olla vaikka kuinka tappavia myrkkyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli huumeet ovat nykyään pelkkää bisnestä. Käyttäjät ovat välittäjien orjia. Välittäjät rikastuu ja luultavasti eivät itse edes koske aineisiin. Toimii samoin kuin Suomen Valtiokin. Korruptoitunut näköjään huumemaailmakin.

        Tekevät rahaa välittämättä ihmishengistä, sairasta bisnestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen joskus kasvattanut kannabista omaan käyttöön. Tuomari sanoi ettei niin saa tehdä ja tuomitsi sakkoja. Siitä asti ole ostanut kannabikseni kun siitä saa pienemmät sakot jos jää kiinni. Kun ei haluta erottaa kannabista huumeista kuten on tehty monessa maassa niin käytetään sitten laittomasti.

        Kuka käyttää, kuka ei. Monet eivät koe sitä millään tavalla tarpeelliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kadulta huumeita ostava ei voi koskaan tietää, mitä hänelle myydään. Voi olla vaikka kuinka tappavia myrkkyjä.

        Ei kannata myrkyttää hengiltä maksavaa asiakasta. Nettikauppa ja katukauppa ovat kuitenkin ne mistä ostetaan. Koska ei ole laillista vaihtoehto edes kannabikselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata myrkyttää hengiltä maksavaa asiakasta. Nettikauppa ja katukauppa ovat kuitenkin ne mistä ostetaan. Koska ei ole laillista vaihtoehto edes kannabikselle.

        Joka ikinen huumekuolema on turha kuolema.
        Ja mitä muuta ne huumeita myyvät diilerit tekevät, kun aiheuttavat tuhoa ihmisille, jotka heiltä kamaa ostavat ?
        Kyse on isoista rahoista, bisneksestä, jota tehdään ihmishengistä välittämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka ikinen huumekuolema on turha kuolema.
        Ja mitä muuta ne huumeita myyvät diilerit tekevät, kun aiheuttavat tuhoa ihmisille, jotka heiltä kamaa ostavat ?
        Kyse on isoista rahoista, bisneksestä, jota tehdään ihmishengistä välittämättä.

        Huumeita myyvät haluavat rahaa se on niin yksinkertaista. Kuollut ei tuota mitään että ei ne diilerit tahallaan tapa käyttäjiä. Osa ottaa vahingossa yliannoksen ja joku ottaa tarkoituksella tappavan annoksen. Minäkin haluaisin eutanasia paketin jotain vahvoja kipulääkkeitä niin että voin ottaa kivuttoman lähdön kun haluan.

        Sitten on se yleisin laiton "huume" kannabis jolla ei saa ketään hengiltä. Sitä ei saa kasvattaa omaan käyttöön. Kasvatuksesta saa kovemman tuomion kuin ostamisesta niin se ohjaa ostamaan.

    • Anonyymi

      Eikös tuollainen nopeasti addiktoiva ja tappava huume ole hyvä vain Suomen kokoisessa maassa? Kadut siistiytyy itsestään.

      • Anonyymi

        Olen ihmetellyt ihan lapsesta asti, että miksi alkoholistit ja narkomaanit tuntuu elävän ikuisesti. Kaikki muut sukulaiset kuolee yks kerrallaan aina pois, jotka muka eli terveellisesti kuten 90-vuotiaatkin pelkkää ruisleipää ja piimää vetäen.

        Kumpi tässä on loppupeleissä vaarallisempaa huumeidenkäyttö, jolloin et syö juuri mitään vai tää nykyinen teollinen ruokavalio, joka lihottaa ja tappaa kaikki ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi tässä on loppupeleissä vaarallisempaa huumeidenkäyttö, jolloin et syö juuri mitään vai tää nykyinen teollinen ruokavalio, joka lihottaa ja tappaa kaikki ?

        Tehtaassa tehty maksalaatikko vs. vaarallinen muuntohuume. Vaikea valinta kumpaa nauttisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtaassa tehty maksalaatikko vs. vaarallinen muuntohuume. Vaikea valinta kumpaa nauttisi.

        Sinä kun olisit ollut Saarioisten tehtaalla töissä nuorena niin et koskisi yhteenkään mikroruokaan sen jälkeen. Olisit nähnyt mitä teurasjätettä sinne tyhmille ihmisille kauppaan kiikutetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kun olisit ollut Saarioisten tehtaalla töissä nuorena niin et koskisi yhteenkään mikroruokaan sen jälkeen. Olisit nähnyt mitä teurasjätettä sinne tyhmille ihmisille kauppaan kiikutetaan.

        No kerro mitä teurasjätettä siellä ruokiin laitettiin ja minä vuosikymmeninä? Jos on jotain laitonta tapahtunut niin varmaan lööppimediaakin kiinnostaisi vielä nykyäänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi tässä on loppupeleissä vaarallisempaa huumeidenkäyttö, jolloin et syö juuri mitään vai tää nykyinen teollinen ruokavalio, joka lihottaa ja tappaa kaikki ?

        Lopeta käyttö. Et osaa edes ajatella aivoillasi, kun käytät. Näissä teidän jutuissa ei ole mitään järkeä.
        Mikään ei tapa ja aiheuta rikollisuutta tässä maailmassa niin kuin huumeet. Juutalainen asekauppakin jää kakkoseksi ja SE ON HYVIN SE.

      • Anonyymi

        Mikä siinä on hyvää ?
        Ihmisiä kuolee " peukuttaneiden " aggressiivisuuden takia, kun menevät niin sekaisin, etteivät tiedä mitä tekevät.
        Psykiatriset sairaalat alkaa täyttymään psykoosipotilaista, jos sinne asti hengissä selviävät.
        Järkyttävä huume.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi tässä on loppupeleissä vaarallisempaa huumeidenkäyttö, jolloin et syö juuri mitään vai tää nykyinen teollinen ruokavalio, joka lihottaa ja tappaa kaikki ?

        Kyllä mä mieluummin syön, vaikka sitten epäterveellisesti.
        Pysyy ainakin pää kasassa, ei ruoka aiheuta psykooseja, ym.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kun olisit ollut Saarioisten tehtaalla töissä nuorena niin et koskisi yhteenkään mikroruokaan sen jälkeen. Olisit nähnyt mitä teurasjätettä sinne tyhmille ihmisille kauppaan kiikutetaan.

        Jotainhan se on syötävä henkensä pitimiksi.

    • Anonyymi

      Jauhojengi aloitti ja wokemedia peukutti. Näillä mennään.

      • Anonyymi

        Kovien huumeiden käyttö on kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut. Siihen mahtuu 2 ja puoli hallituskautta. Yksikään hallitus ei ole halunnut tehdä mitään pahenevalle huume ongelmalle. Asiantuntijat ovat yrittäneet neuvoa mutta eihän poliitikot kuuntele muiden neuvoja.

    • Anonyymi

      Kelan tukien lopetus on ainut pikaratkaisu kaikkeen.

      Eihän siinä ole mitään järkeä, että yhteiskuntamme elättää narkomaanit ja maksaa huumeet heille. Siinähän on ikuinen vankeus, josta ei pääse mihinkään. Ei huumeettomat, eikä huumeelliset ihmiset.

      Jos halutaan asunnottomille ja köyhille antaa ruokaraha, se pitää olla henkilökohtainen kauppakortti ja toimia kassalla elintarvikkeisiin vain käyttäjän omaa henkilökorttia vastaan.

      Mikä tässä on niin epäselvää ?

      Älkääkä vaan höpöttäkö mitään yksityisyydensuojasta tai muusta. Kelan tuet kaikilta pois ja ongelma ratkaistu.

      • Anonyymi

        Hallitus luultavasti haluaa vain odottaa hetken että jokin oikeasti nopeasti tappava huume lähtee leviämään. Kadut puhdistuu silloin itsestään ja huumeongelman saa unohtaa.

        jenkeissä on fentanyyli nostanut huumekuolemat valtavan korkeiksi. Se ei ole vielä yhtenäkään vuonna osoittanut käyttäjien vähenemistä. Päinvastoin käyttö kasvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jenkeissä on fentanyyli nostanut huumekuolemat valtavan korkeiksi. Se ei ole vielä yhtenäkään vuonna osoittanut käyttäjien vähenemistä. Päinvastoin käyttö kasvaa.

        Jenkeissä asukkaitakin 350 miljoonaa ja valtaisia kivikylä slummeja moninkertaisesti, kansa koostuu useista etnisistä ryhmistä, sosiaalinen turvaverkko enimmäkseen vapaaehtoistyön varassa köyhimmille, raaempi työkulttuuri jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jenkeissä on fentanyyli nostanut huumekuolemat valtavan korkeiksi. Se ei ole vielä yhtenäkään vuonna osoittanut käyttäjien vähenemistä. Päinvastoin käyttö kasvaa.

        Miten on mahdollista lisätä kuolemia ja käyttäjiä yhtäaikaa, jos ne siis kuolee kaikki tosta noin vaan ?

        Tietoinen itsemurha vai ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten on mahdollista lisätä kuolemia ja käyttäjiä yhtäaikaa, jos ne siis kuolee kaikki tosta noin vaan ?

        Tietoinen itsemurha vai ?

        Käyttäjiä tulee jatkuvasti lisää. Voi olla tietoinen itsemurhakin. Kun ei ole mitään minkä takia elää niin opioidit on hyvä aine. Kivuton kuolema on houkutteleva ajatus suomessakin.

        Varsinkin jos kokoomus saa kaiken läpi niin en ala elämään kadulla. Oxsykonteillakin saa menolipun eikä tarvitse opetella piikittämään. Tarpeeksi vain pillereitä suuhun ja heippa hei. Ei ollut erityisen kiva elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jenkeissä on fentanyyli nostanut huumekuolemat valtavan korkeiksi. Se ei ole vielä yhtenäkään vuonna osoittanut käyttäjien vähenemistä. Päinvastoin käyttö kasvaa.

        Mitä huonommin ihmiset voivat, sitä enemmän ongelmat kasvavat.
        Se on valitettava tosiasia.

    • Anonyymi

      Ilman rajavalvontaa huumeet ja aseet virtaavat vapaasti maahan on vain ajan kysymys kun täälläkin ammuskellaan ja heitellään kranaatteja päivittäin kaduilla?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Eikös PK-seudulla ole ihan arkipäivää jo, että tapetaan ketä huvittaa oli se sitten liikkuvasta autosta tai kouluhyökkäys. Mielestäni Helsingissä on vaan jotain pahasti vialla.

        Mutta missä viipyy tämä Fentanyyli ?

        https://yle.fi/a/74-20080544

        Zombit olisi kaduilla ja Helsingissä ikuinen Halloween.

      • Anonyymi

        Ainakin ollaan sallivia vihalle ja vihapuheelle. Siitä kaikki lähtee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta missä viipyy tämä Fentanyyli ?

        https://yle.fi/a/74-20080544

        Zombit olisi kaduilla ja Helsingissä ikuinen Halloween.

        Suomessa on sentään joku järki lääkäreilläkin reseptien kirjoittamisessa.
        Ne lääkkeet, joita laittomasti tulee, on sitten muualta kuin lääkäreiltä.

    • Anonyymi

      Huumeet valtaa kadut, mutta pääasia että RÖÖKIT ON LUKKOJEN TAKANA.
      Nih!

      • Anonyymi

        Sääntö-Suomi keskittyy aivan vääriin asioihin. Lukkojen taakse kuuluisi lähes kaikki rikkaat, jotka tätä yhteiskuntaa pyörittää välittämättä vähäosaisista ja sairaista ihmisistä, jotka työkyvyttöminä tuolla kiskoo huumeita pahaan oloonsa.

        Vähäosaisilla olisi vielä kurjempaa, jos rikkaat olisivat lukkojen takana. Kukaan ei olisi pyörittämässä tätä yhteiskuntaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähäosaisilla olisi vielä kurjempaa, jos rikkaat olisivat lukkojen takana. Kukaan ei olisi pyörittämässä tätä yhteiskuntaa.

        Miksi köyhät eivä voisi johtaa Suomea ?

        Mikä tekee köyhästä tyhmemmän kuin rikkaasta ?

        Samoja ihmisiä ollaan kaikki, tuleva tulotaso riippuu yleensä siitä millaiseen perheeseen sattuu syntymään ja mitkä kortit lapsesta asti jaetaan..

    • Anonyymi

      Miten on mahdollista, että tästäkin huumeesta varoitettiin 10 vuotta sitten ja nyt vasta räjähtää ongelmaksi ?

      https://www.ts.fi/uutiset/705388

      Uutinen on vuodelta 2014.

      • Anonyymi

        Koska kyse on huumeista ei suomen poliitikot voi tehdä asialle mitään. Heidän mielestä kun huumepolitiikkaan ei voi tehdä muutoksia. Ei vaikka suomi on ykkönen huumekuolemissa ja kakkosena suonensisäisten huumeiden käytössä. Poliitikot ovat vissiin käsittäneet huumepolitiikan toimivuuden väärin. Ei jatkuva kasvu ole tässä asiassa toimivuutta.

    • Anonyymi

      Miten nuorille tehdään selväksi, ettei kokeile ensimmäistäkään annosta ?

      • Anonyymi

        Ei se ainakaan valehtelevalla huumevalistuksella onnistu.

    • Anonyymi

      Mamut tuoneet huumeet.

      • Anonyymi

        Tuskin maahanmuutto selittää, että Suomi ykkösenä huumeissa, koska me saatiin jo 90-luvun jälkeen kaikki huumevalistusta Suomen kouluissa.

        Tosin se valistus oli ehkä liiankin houkuttelevaa, kun lueteltiin kaikki ja piti kirjoittaa vihkoon ylös. Huumeista ei tiennyt mitään ennen valistusta ja sit vasta moni kokeili.

        Nyt Suomen koulujen kannattas näyttää vaan niitä Zombi videoita ja miten joku sätkii tuskissaan. Mahdollisimman raakaa materiaalia, niin se traumatisoi sen nuoren mielen, säikähtää loppuelämäksi eikä sitten ota ensimmäistäkään annosta.

        Painostus, kannabiksen ylistys, haittojen vähättely.... Siitä tie huumehelvettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin maahanmuutto selittää, että Suomi ykkösenä huumeissa, koska me saatiin jo 90-luvun jälkeen kaikki huumevalistusta Suomen kouluissa.

        Tosin se valistus oli ehkä liiankin houkuttelevaa, kun lueteltiin kaikki ja piti kirjoittaa vihkoon ylös. Huumeista ei tiennyt mitään ennen valistusta ja sit vasta moni kokeili.

        Nuoret haluaa kokeilla kaikkea mitä muut kehuu, mutta eivät tiedä kuinka nopeasti aine koukuttaa ja keho vaatii aina vaan vahvempaa tavaraa.

        Ainut keino pysyä erossa huumeista on jättää kokonaan pois se ensimmäinen kokeilukerta. Mielestäni nuorisosta kuuluisi kasvattaa aidosti älykkäitä, eikä älylaite-orjia.

        Sen jälkeen ei ole paluuta. Addiktio on ikuinen. Voit käydä katkolla ja vieroituksissa, mutta olet ikuisesti riippuvainen. Sortuminen voi tapahtua myös vuosien jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painostus, kannabiksen ylistys, haittojen vähättely.... Siitä tie huumehelvettiin.

        Senhän näki kuinka huonosti toimi valistuksen liioittelu ja suoranainen valehtelu kannabiksen haitoista. Sitä on sallittu ja laillistettu pitkin maailmaan. Sen käyttöön ei voi kuolla. Se ei koukuta fyysisesti ja on kaikilla mittareilla vähiten haitallinen tunnetuista päihteistä ja huumeista.

        Sano yksikin oikea perustelu miksi kannabis on huume eikä päihde. Jos sitä myytäisi kuten alkoholia niin kukaan ei tyrkyttäisi kaikkia aineita siinä samalla. Kun kannabis on laittomilla markkinoilla niin sieltä se tie löytyy ei kannabiksesta.

        Mikä ero on fyysisellä ja psyykkisellä koukuttumisella, esim. kannabiksen kohdalla ?
        Monilla käyttäjillä tulee ihan selkeät vieroitusoireet, jos eivät ainetta saa. Sehän on sekä henkistä että fyysistä.

        Sen takia pidetään taukoja että saa sen aah kun tuntuu fiiliksen. Kivahan sitä on poltella mutta ilman taukuja siitä lähtee se paras vaikutus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen takia pidetään taukoja että saa sen aah kun tuntuu fiiliksen. Kivahan sitä on poltella mutta ilman taukuja siitä lähtee se paras vaikutus.

        Onko tavallinen elämä liian tympeää, kun täytyy saada se hyvä fiilis päihteestä ?
        Kivahan se on elellä käyttämättä mitään, ja saada normi elämästä se aah kun tuntuu fiilis.
        Se onnistuu selvinkin päin, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tavallinen elämä liian tympeää, kun täytyy saada se hyvä fiilis päihteestä ?
        Kivahan se on elellä käyttämättä mitään, ja saada normi elämästä se aah kun tuntuu fiilis.
        Se onnistuu selvinkin päin, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa.

        Aika moni haluaa päihtyä arjen vastapainoksi. Ihan hyväksyttävää tehdä se alkoholilla mutta kaksinaismoraali löytää jotain vinkumista kun päihtyy vähemmän haitallisella kannabiksella. Se että se kannabis on laitonta on ihan idioottimaista. Kielletään saamari kävely ja kaiken liikkumisen pitää tapahtua juoksemalla. Ihan yhtä "järkevä" laki kuin kannabiksen kieltolaki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret haluaa kokeilla kaikkea mitä muut kehuu, mutta eivät tiedä kuinka nopeasti aine koukuttaa ja keho vaatii aina vaan vahvempaa tavaraa.

        Ainut keino pysyä erossa huumeista on jättää kokonaan pois se ensimmäinen kokeilukerta. Mielestäni nuorisosta kuuluisi kasvattaa aidosti älykkäitä, eikä älylaite-orjia.

        Sen jälkeen ei ole paluuta. Addiktio on ikuinen. Voit käydä katkolla ja vieroituksissa, mutta olet ikuisesti riippuvainen. Sortuminen voi tapahtua myös vuosien jälkeen.

        Jotkut nuoret myös kokeilevat ainoastaan sen takia, kun kaveritkin kokeilevat tai käyttävät.
        Halutaan kuulua porukkaan, on pelko, jos ei tee samalla tavalla kuin kaverit, niin tulee hylätyksi, ettei enää kelpaakaan porukkaan.
        Vaikka huonojahan kaverit ovat, jos hylkäävät sen takia, jos ei tee samalla tavalla kuin he.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni haluaa päihtyä arjen vastapainoksi. Ihan hyväksyttävää tehdä se alkoholilla mutta kaksinaismoraali löytää jotain vinkumista kun päihtyy vähemmän haitallisella kannabiksella. Se että se kannabis on laitonta on ihan idioottimaista. Kielletään saamari kävely ja kaiken liikkumisen pitää tapahtua juoksemalla. Ihan yhtä "järkevä" laki kuin kannabiksen kieltolaki.

        Miten sen moraalin sitten kukin ajattelee.
        Mitä vaan ihminen käyttääkään, niin sitähän hän puolustelee.
        Vastakkain ajattelua tulee olemaan aina.
        Miksi vinkua toisen käyttämästä, jos itsekin jotain käyttää ?
        Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miksi tarvitsee vastapainoa arjelle, onko se arki sitten niin kamalaa ?

        Kyllä se arki on juuri niin kamalaa että sitä kestetään vain pakon takia. Jos olisi rahaa elää ilman töitä niin suurin osa tekisi vain sitä mistä nauttii. Nautintoaineet ovat sellaisia mitä ihmiset ovat halunneet aina.

        Mitään ei voi yleistää. Ihmiset on erilaisia.
        Joillekin arki riittää, ja elävät sitä mielellään, eivät pidä sitä pakkona.
        Ja toisille sitten taas jotain muuta.
        Nautintoaineen luulisi olevan sellainen, että sitä nautitaan silloin pienissä määrin, kun on jo valmiiksi hyvä olla.
        Suurin osa käyttää näitä nautintoaineita vitutukseen, masennukseen, suruun, jne. , jne.
        Eli niitä käytetään tavallaan kuin lääkkeenä, ja pakenemiskeinona. Ja kun huomataan, että niiden kanssa tulee muka " parempi olo " , niin aletaan käyttämään enemmän ja enemmän, ja sitten alkaa tulemaan ongelmia. Lopputulos ajan myötä on kaikkea muuta kuin hyvä.

    • Anonyymi

      Onhan se sairaata, että kauhistellaan tupakan, alkoholin ja huumeiden vaarallisuutta. Mutta mahdollistetaan niiden käyttöä.

      Nuuskapussit, olis voitu kieltää alkuunsa. Mutta ei.

      Bisnes, tärkeämpää kuin kansan terveys.

      • Anonyymi

        Suomi on todella pahasti kusessa tällä hetkellä. Eniten surettaa, ettei tulevaisuudessa näy mitään toivoa. Traumatisoituneet MT-nuoret ei näe mitään muuta keinoa helpottaa pahaa oloaan kuin huumeilla. Huumeiden käyttöhän on vain lääkkeiden väärinkäyttöä. Alkuperäiseen tarkoitukseen ne varmaan aluksi keksittiin ja siihen olivat toimivia aineita. Nyt huumeet ovat ihan kaikkialla. Jokainen taitaa tietää lähipiiristään jonkun, joka kokeillut jotakin.

        Toivoa näkyy aina, jos jaksaa toivoa.
        Tulevaisuudesta ei voi paljon etukäteen tietää, niin ei kai tulevaisuudesta, ja toivosta siihen, voi luopuakaan etukäteen.

    • Anonyymi

      Helsingin kaduilla on ollut huumeidenkäyttäjiä ja asunnottomia jo vuosikausia. Liian pitkään suljettiin silmät ja käveltiin nopeasti ohi niin nyt huumeista on tehty peruselintarvike. Poliisi on täysin voimaton tässä. Ainut keino poistaa nuo ihmiset kaduilta on käytännössä niin tappava huume, että käyttäjiä ei jää ainuttakaan henkiin.

      • Anonyymi

        Kokaiini on jo ohittanut amfetamiinin käytön helsingissä. Sehän on varakkaiden ja rikkaiden huume. Yleisyydestään huolimatta kokaiinin käyttäjiä otetaan hyvin harvoin kiinni. Saattaa niissä käyttäjissä olla kokoomuslaisten tuttuja.

    • Anonyymi

      Huumeongelma on sama kaikissa Suomen kaupungeissa. Huumesota on hävitty. Riippuvuus on suunnilleen samalla tasolla kun valtio keräisi kännykät pois kaikilta 5 miljoonalta asukkaalta yksitellen. No jokainen älylaite riippuvainen hakisi uuden puhelimen tilalle välittömästi. Mielestäni tässä on vaan käynyt niin, että ihminen alkaa muistuttaa robottia. Erilaiset addiktiot ohjaa enää toimintaa arjessa. Toisilla se on huumeet, osalla karkkipussi päivässä, jollakulla se voi olla pakononainen masturbointi jne. Ei mielihyvää tuottavista asioista voi päästä eroon. Aivot on luotu sillä tavoin vittumaisesti.

    • Anonyymi

      Oikein oli huumeiden mainoskasvo jauhojengi vetäkää näitä hyvää oloa

    • Anonyymi

      tällä kertaa huomio on viety ruotsin kessupuseihin, kamat kylvää jälkeä,

    • Anonyymi

      Kaikille huumeveikoille ainoa sopiva hoito on niskalaukaus,

      • Anonyymi

        Murhaaminen on aika sairas ratkaisu.

    • Anonyymi

      Huume ongelmaisia ei pidä hoitaa vaan antaa kuolla sillä ongelma poistuu

      • Anonyymi

        Mikä on se ongelma kun viihde käyttää kannabista? Olin käyttänyt vähän yli 10 vuotta kun jäin kiinni. Kasvatin silloin omaan käyttöön olin kasvattanut yli 3 vuotta. Sakkotuomio hitto 10 poliisia oli enimmillään mun asunnossa. Vähän ylimitoitus tekoon nähden.

        Nyt olen käyttänyt jo 35 vuotta ja tuo on ainoa haitta tuo yksi kiinni jääminen. Tekona kannabiksen käyttö on mitätön teko mutta lain edessä käyttörikos. Hormoneja ja viinaa saisin ottaa sekaisin se ei olisi käyttörikos. Pikkusen omituinen laki kun vähiten haitallinen päihde kannabis on laitonta. Siihen ei ole perustelua miksi se on laitonta.

      • Anonyymi

        Ei ne ongelmaiset siihen lopu, vaikka kuinka kuolisivat, uusia tulee tilalle aina, valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne ongelmaiset siihen lopu, vaikka kuinka kuolisivat, uusia tulee tilalle aina, valitettavasti.

        Kun automaatio etenee ja botit korvaa ihmisiä töissä niin se on varmaa että ongelmat ja päihteiden/huumeiden käyttö kasvaa. Tuo on niitä asioita joita päättäjät eivät suostu ajattelemaan.

    • Anonyymi

      Narkomaani pölvästejä on tampereella todella paljon ja keskustassakin.
      Haastavat riitaa tuntemattomien kanssa ja heittäytyvät kadulle "uhreiksi".
      Sitten oikeudessa pyytelevät tuhansien korvauksia ... omiin huumeisiin.

      Rosvoavat ja ryöstelevät lisäksi ihmisiä ja pahoinpitelevät.
      Olkaapa tarkkoina näiden pölhöjen kanssa..
      Poliisi vain ajella köröttelee ohitse, vaikka huumekauppa näiden ja maahanmuuttajien kanssa käy, ryöstelyä, pahoinpitelyjä, valtaavat kadut koko leveydeltä ja asunnoissa möykkäävät.

    • Anonyymi

      Työhön tarvittaisi mm. hitsaajia, mutta huumeet, väkivalta ja loisiminen kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Rajavalvonta tulisi paljon halvemmaksi yhteiskunnalle?

    • Anonyymi

      Poliisi ajaa takaa mopopoikia esim. tampereella, ovat riittävän pehmeä kohde egon pönkittämiseen.
      Samalla huumekauppa käy aivan silmien edessä!

      Eikö ne uskalla tarkistaa ja pidättää vaiko ei uskalla?

    • Anonyymi

      "Nykyinen sukupolvi on vain aloittanut lääkitsemään itseään eli MT-ongelmia ja muita traumoja"

      Miten niin nykyinen? Onhan sitä viinaa vedetty ennenkin. Nykyiset kasvissyöjät vaan tykkää enemmän pillereistä.

      • Anonyymi

        Hah tuolle nykyiselle. Ihmiset ovat lääkinneet itseään aina päihteilläkin. Vasta viime vuosina niistä on tehty laittomia. Sehän toimi ihan hiton hyvin. Lisäksi on keksitty ties kuinka paljon muuntohuumeita. Ihmisillä on halu päihtyä niin eihän ne kiellot toimi.

    • Anonyymi

      Mielestäni lääketiede on niin pitkällä ja kehittynyttä, että tähänkin ongelmaan kuuluisi löytyä jo ihan selkeä ratkaisu. Eikö aivoista pitäisi etsiä se addiktoiva lohko ja siihen lääke joka blokkaa sen hermoradan, josta addikti saa tunteen, että pakko saada lisää ja huumeet katoaa yhtä nopeasti kun ovat tulleetkin ?

      • Anonyymi

        Miksi henkilö ei saisi nauttia päihtymisestä? Kaikki käyttö ei ole ongelmakäyttöä. Oikeasti suurin osa hallitsee käyttönsä. Se pieni ongelmakäyttäjien määrä ei riitä läheskään kuluttamaan sitä aineiden määrää mikä käytetään.

        Niin, se on aika jännä, kun kaikki narkomaanitkin ovat alussa osanneet hallita sen käyttönsä.
        Miksi siitä sitten seuraa, mitä seuraa ?
        Omaa elämää olisi hyvä osata hallita ilman päihtymisen tarvetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe