Yleensäkin tuotanto paikkakunnille kaikki toiminta. Joissa materiaali lähempänä. Lampolat olisi Helsinkiin varmaan tervetullut, saa maahantulijat metsiköissä ja pihoilla teurastaa lampaita. Veri vihreille joilla maalaavat eduskuntaloa.
Valio suunnittelee Pitäjänmäen varastotoimintojen siirtoa Riihimäelle tai Tuusulaan ja Vantaan tehtaan toimintojen siirtoa Joensuun tehtaalle.
Valio aloittaa Vantaan tehtaalla ja Pitäjänmäen varastotoimintojen suunniteltua siirtoa käsittelevät muutosneuvottelut. Vantaalla neuvottelujen piirissä on 228 henkilöä eli tehtaan koko henkilöstö.
Toteutuessaan suunnitelma tarkoittaisi Vantaan tehtaan ja Pitäjänmäen varaston sulkemista. Valion tiedotteessa kerrotaan, että suunnitelluilla siirroilla Valio tavoittelee tuotannon tehokkuuden ja kannattavuuden parantamista.
Helsingin kaupungin yleiskaavassa Pitäjänmäen alue on osoitettu kantakaupunkimaiseksi asuinalueeksi, jossa ei ole mahdollisuutta jatkossa jatkaa teollista toimintaa. Olemme viestineet henkilöstölle jo aiemmin, että todennäköisesti teolliset toiminnot siirtyvät pois Pitäjänmäeltä.
Suurin osa maan maitotiloista sijaitsee Pohjanmaalta Itä-Suomeen ulottuvalla alueella. Joensuun-tehdas valmistaa kolmanneksen kaikista Valion juustoista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mikä helvetin keskustalainen Valio? Montako prosenttia Suomen Keskusta muka omistaa Valiosta? Iso osa maajusseista, ainakin suurtilallisista lienee jo kokoomuslaisia.
Täysin omistaa, se keputehdas.
Onko kellotapulisi ullakolla ihan kaikki matot suorassa?
Suomen valtio omistaa lehmän tisut.
Kepun lehmät, muut ei tisuihin koske.
Navettagigolo pelkää ammunsa puolesta?
Kaikki kepulaiset ja kepulaisuus takaisin kepulandiaan stadista.
Hyvä näin ettei maaseudun tarvitse elättää kehä 3 alueella asuvia. Syy ,koska he eivät arvosta maataloustuotantoa eivätkä maataloustuottajien työ ole hesalaisten mielestä minkäänarvoista ,jopa pummit ovat parempia.
Pääkaupunkiin pesiytyneet hämärät joukkiot. Edsukuntataloakin punaiseksi värjäävät.
Punainen tupa ja perunamaa. Arvostan.