Äityittä ei enää tueta

Keho muistaa sen, minkä mieli on unohtanut
Updated: Feb 10, 2022

"Ihmislapsen kehityksen näkökulmasta emotionaalinen laiminlyönti on mahdollisesti kaikkein yleisin trauman muoto ja lisäksi myöhemmälle elämälle varsin traumaattista." R. Salokangas


Childhood Emotional Neglect (CEN) eli lapsuudenaikainen emotionaalinen laiminlyönti on luultua yleisempi henkinen trauma. Aiheesta on Suomessa väitellyt psykiatrian professori Raimo Salokangas, joka on työskennellyt muun muassa Turun yliopistossa ja psykiatrian klinikan ylilääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Väitöskirja aiheesta on julkaistu 11/2020 ja on luettavissa englanniksi täältä: https://www.utupub.fi/handle/10024/150636

Tässä kirjoituksessa haluan avata erityisesti emotionaalista laiminlyöntiä lapsuudessa ja siitä johtuvia haittoja myöhemmin elämässä.


Lapsuuden traumaattiset kokemukset erotellaan viiteen ryhmään: emotionaaliseen laiminlyöntiin, fyysiseen laiminlyöntiin, emotionaaliseen kaltoinkohteluun, fyysiseen kaltoinkohteluun ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Yleisväestössä emotionaalista laiminlyöntiä oli kokenut yli puolet aikuisista, kun taas esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä oli kokenut 5–6 %. Fyysinen hyväksikäyttö voi jättää fyysisiä arpia, ja emotionaalinen kaltoinkohtelu jättää psyykkiset arvet, mutta entä emotionaalinen laiminlyönti? Henkisen tuen puuttuminen lapsuudessa voi olla yhtä vahingollista ja pitkäaikaista kuin muut traumat. Ilman syvää tunneyhteyttä kasvaneista lapsista kasvaa aikuisia, joilla ei ole yhteyttä itseensä.


Emotionaalisella laiminlyönnillä tarkoitetaan tahatonta lapsen unohtamista ja sivuuttamista, lapsen tunteiden ja kokemusten vähättelyä ja/tai mitätöintiä. Lapsi jää perheessä vaille kuulluksi ja nähdyksi tulemista, arvostusta ja kannustusta ja kokee, ettei hänestä olla kiinnostuneita eikä häntä tai hänen tunteitaan pidetä tärkeänä. Emotionaalinen laiminlyönti on passiivisempaa, jos sitä verrataan esimerkiksi emotionaaliseen kaltoinkohteluun, jolla tarkoitetaan tahallista lapsen nöyryyttämistä, arvostelua ja lannistamista. Passiivisen luonteensa vuoksi on vaikea tietää, mitä on jäänyt ilman, jos ei ole kokemusta mistään muusta. On tavallista, että lapsuus nähdään hyvänä, vaikka se olisi ollut tunneköyhä.


Haluan herättää aiheesta keskustelua, koska pidän tärkeänä trauman tunnistamista ja sen hoitamattomuudesta johtuvien haittojen ja ongelmien merkitystä yksilön subjektiivisessa kokemuksessa koskien elämänhallintaa, onnellisuutta ja vuorovaikutussuhteita. Lapsuuden aikaiset traumaattiset kokemukset vaikuttavat laaja-alaisesti yksilön itsetuntemukseen, tunteidensäätelyyn ja kykyyn muodostaa tasapainoisia ja vastavuoroisia ihmissuhteita.


Emotionaalista laiminlyöntiä ei tule sekoittaa kaltoinkohteluun tai hyväksikäyttöön, sillä laiminlyönti on useimmiten tahatonta. Vaikka jotkut vanhemmat saattavatkin joskus tahallaan jättää lapsensa tunteet huomiotta, toiset eivät välttämättä huomaa lapsen emotionaalisia tarpeita tai eivät vastaa niihin. Vanhempasi ovat voineet yrittäneet tehdä parhaansa ja ovat voineet rakastaa sinua kovasti, mutta he ovat silti saattaneet toistuvasti unohtaa tai jättää huomiotta emotionaaliset tarpeesi. Koska et voi osoittaa tai muistaa tarkalleen missä ja milloin emotionaalinen laiminlyönti on tapahtunut, voi olla vaikea tunnistaa traumaa. Vanhempien omista kokemuksista ja lähtökohdista johtuen heidän on voinut olla mahdotonta tunnistaa oman lapsensa emotionaalisia tarpeita ja vastata niihin asianmukaisesti.


Ei voi antaa enempää, kuin on itse saanutKeho muistaa sen, minkä mieli on unohtanut

Updated: Feb 10, 2022

"Ihmislapsen kehityksen näkökulmasta emotionaalinen laiminlyönti on mahdollisesti kaikkein yleisin trauman muoto ja lisäksi myöhemmälle elämälle varsin traumaattista." R. Salokangas


Childhood Emotional Neglect (CEN) eli lapsuudenaikainen emotionaalinen laiminlyönti on luultua yleisempi henkinen trauma. Aiheesta on Suomessa väitellyt psykiatrian professori Raimo Salokangas, joka on työskennellyt muun muassa Turun yliopistossa ja psykiatrian klinikan ylilääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Väitöskirja aiheesta on julkaistu 11/2020 ja on luettavissa englanniksi täältä: https://www.utupub.fi/handle/10024/150636

Tässä kirjoituksessa haluan avata erityisesti emotionaalista laiminlyöntiä lapsuudessa ja siitä johtuvia haittoja myöhemmin elämässä.


Lapsuuden traumaattiset kokemukset erotellaan viiteen ryhmään: emotionaaliseen laiminlyöntiin, fyysiseen laiminlyöntiin, emotionaaliseen kaltoinkohteluun, fyysiseen kaltoinkohteluun ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Yleisväestössä emotionaalista laiminlyöntiä oli kokenut yli puolet aikuisista, kun taas esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä oli kokenut 5–6 %. Fyysinen hyväksikäyttö voi jättää fyysisiä arpia, ja emotionaalinen kaltoinkohtelu jättää psyykkiset arvet, mutta entä emotionaalinen laiminlyönti?

Eikö vanhemmat hoida pentunsa ? Oletan että se on velvollisuus jota ei ulkoisteta yhteiskunnalle . Pohjois Koreassa tehdään niin

Lapsuuden emotionaalinen laiminlyönti ei välttämättä jätä arpia, mutta se aiheuttaa todellista ja kohtuutonta haittaa lapsille ja aikuisille. Eheytyäksesi emotionaalisista haavoistasi sinun täytyy kääntää se, mikä on ollut näkymätöntä, näkyväksi. Nimetä se, tutkia sitä, oppia ja toipua siitä. Asioiden käsittely yksin tai yhdessä ammattilaisen kanssa tarkoittaa, että kohtaat vaikeat tunteet ja muistot, jotta voit vapautua niistä. Koska trauma asuu kehossa, suosittelen trauman käsittelyä sekä kognitiivisella että somaattisella tasolla. Pelkkä asioiden käsittely kognitiivisella tasolla (perinteinen psykoterapia, ratkaisukeskeinen lyhytterapia, tai muut puheen kautta tapahtuvat terapiamuodot) ei yksin vielä riitä vapauttamaan traumaa kehosta. Trauma on ennen muuta kehollinen kokemus, siksi sen hoitaminen sekä kehollisin että kognitiivisin menetelmin antaa parempia tuloksia.


Olen itse työstänyt omaa lapsuudenaikaisen emotionaalisen laiminlyönnin traumaani sekä perinteisessä psykoterapiassa, ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa, että somaattisessa valmennuksessa. Minua on auttanut huimasti eteenpäin omassa eheytymisessäni erilaiset keholliset menetelmät kuten jooga, somaattinen bodywork sekä tietoinen tanssi. Näiden avulla olen luonut yhteyttä omaan kehooni, oppinut tunnistamaan erilaisia tarpeita ja ilmaisemaan itseäni vapaammin. Merkittävästi minua on auttanut luottamukseen perustuva coaching suhde, oman valmentajan kanssa tiivis työskentely yhdessä omien tavoitteideni saavuttamiseksi. Tässä saamani tuki ja turva, sopivat haasteet sekä rohkaisu ja kannustus, on ollut se korjaava kokemus, joka on paikannut lapsuuden aikaisia puutteita varhaisessa vuorovaikutuksessa.


Kannustan sinua lämpimästi ottamaan vastuuta oman tilanteesi kohentamisesta. Kukaan muu ei voi tehdä päätöstä puolestasi, eikä ottaa ensimmäistä askelta kohti emotionaalista eheyttä ja tasapainoa. Olen luonut sinua varten voimauttavan valmennuksen, jonka avulla sinun on mahdollista työskennellä kanssani ja löytää syvempi yhteys itseesi ja sitä kautta saada ravitsevampia ihmissuhteita. Metodini on tehokas yhdistelmä henkistä (mindset) ja kehollista (somaattista) valmennusta. Työskentely on syvällistä, terapeuttista ja transformatiivista, ja se johtaa pysyviin muutoksiin ajatusten, tunteiden ja käytöksen tasolla. Olen sertifioitu Somatic Approaches to Healing Trauma valmentaja, Int Health Coach®, HCA Master Coach (6/2022), sekä koulutettu Yin yoga & Mindfulness ohjaaja ja sertifioitu Body Mind Energy Balancing Method hoitaja. Maksuton konsultaatio ei velvoita meitä kumpaakaan jatkotapaamisiin. Sen avulla voit saada lisää selkeyttä tilanteeseesi ja tiedät mikä on seuraava askeleesi.


Kaikki mitä kaipaat, odottaa sinua pelon toisella puolella. Suurin kasvun potentiaali näyttäytyy siinä tuntemattomassa maastossa, jonne et vielä ole uskaltanut kulkea. Matka kotiin itseesi on tärkein matka, jonka tulet koskaan tekemään. Mikä sinua pidättelee?

"Matka kotiin itseesi on tärkein matka, jonka tulet koskaan tekemään."

Liian suurissa vl-perheissä tapahtuu paljon emotionaalista laiminlyöntiä, vanhemmat eivät jaksa antaa kaikille lapsilleen tarpeeksi huomiota, jota he tarvitsisivat.

""Emotionaalisella laiminlyönnillä tarkoitetaan tahatonta lapsen unohtamista ja sivuuttamista, lapsen tunteiden ja kokemusten vähättelyä ja/tai mitätöintiä. Lapsi jää perheessä vaille kuulluksi ja nähdyksi tulemista, arvostusta ja kannustusta ja kokee, ettei hänestä olla kiinnostuneita eikä häntä tai hänen tunteitaan pidetä tärkeänä. Emotionaalinen laiminlyönti on passiivisempaa, jos sitä verrataan esimerkiksi emotionaaliseen kaltoinkohteluun, jolla tarkoitetaan tahallista lapsen nöyryyttämistä, arvostelua ja lannistamista. Passiivisen luonteensa vuoksi on vaikea tietää, mitä on jäänyt ilman, jos ei ole kokemusta mistään muusta. On tavallista, että lapsuus nähdään hyvänä, vaikka se olisi ollut tunneköyhä.""

I get that. Joskus on niinkin että vaikka kuinka yrittäisi, suorittaisi jne, ei kelpaa, ei kehuta, ei anneta tunnustusta. Minulla ei ole ollut niin, on kehuttu kun kävin lukion jne, mutta joillakin vanhemmilla on tapana jopa vähätellä ylioppilaspapereota ja muuta yrittämistä. Mikään kun ei kelpaa ja kunnioitus vanhempaa kohtaan on monesti sitä että alustutaan kuulemaan jopa moitteita mitättömidtäkin asioista tai sitten se voi olla sitä että totellaan , tehdään juuri niinkuin vanhemmat taivanhempi haluaa vaikka itse ajateelisi aivan toisin. En tarkoita vähätellä vanhempaapolvea, on varmasti oikeitakin ja hyviä näkemyksiä, muttaketäänhän ei saa määräillä ja tai syrjiä, ei ketään lapsista, mikäli ei toteuta vanhempien idwaalimaailmaa. Vanhempi tuttuni hyvin: lapsethan eivöt ole aina sellaisia kuin toivoisi. Ei olekaan, hyvin harva on. Nuoremmalle väelle:omana itsenään, kaikessa. Sillä tavoin se onni tulee. Hyvää illanjatkoa.

Pohjalla traumaattinen lapsuus, emotionaalinen laiminlyönti? Insesti? Fyysinen ja rai henkinen väkivalta? Uskonnollinen traumatisaatio? Näiden yhdistelmä? Vastaa vaan jos siltä tuntuu.