Biaudet sanoi sanatarkasti, että “Se tilanne mikä siellä Afganistanissa on nyt, naisilla ei ole minkäänlaisia oikeuksia. Afganistanilaisen naisen oikeudet Kabulissa ovat vähemmät kuin oravalla. Ei mitään vapauksia”.
Biaudet sanoo tässä toisin sanoen sitä, että maailman izlamilaisimmassa maassa Afganistanissa naisilla muka ei ole ihmisoikeuksia.
Mutta kun Afganistan on izlamilainen maa ja siellä on izlamilaiset säännöt. Siihen kuuluu, että nainen pukeutuu mustaan säkkiin juurta jaksaen. Izlamilaisissa maissa naisien kuuluu myös olla kotona, eikä heillä ole mitään asiaa kodin seinien ulkopuolelle.
Biaudet pitäisi sanoa se syy, miksi Afganistanin naisilla on oravan olot, mutta ei hän sitä uskalla/halua sanoa.
Biubau on pihalla.
Biaudet sanoo tässä toisin sanoen sitä, että maailman izlamilaisimmassa maassa Afganistanissa naisilla muka ei ole ihmisoikeuksia.
Mutta kun Afganistan on izlamilainen maa ja siellä on izlamilaiset säännöt. Siihen kuuluu, että nainen pukeutuu mustaan säkkiin juurta jaksaen. Izlamilaisissa maissa naisien kuuluu myös olla kotona, eikä heillä ole mitään asiaa kodin seinien ulkopuolelle.
Biaudet pitäisi sanoa se syy, miksi Afganistanin naisilla on oravan olot, mutta ei hän sitä uskalla/halua sanoa.
Biubau on pihalla.
Vastaukset 108
Vanhimmat
Biaudet leikkii, että on olemassa islam, jossa naisilla on oikeuksia ja sitten on olemassa joku katala kavala Afganistan, jonka islamissa naisilla ei ole oikeuksia.
Suomalaisessa peräkammarissa ei yleissivistys kukoista.🙄🙄
Islam on maailman ihanin ja liberaalein rauhanuskonto . Valitettavasti suomalainen, suomenkielinen mies on pilannut Afganistanin.
Kyse on ihan normaaleista ÄRKKOPEEN KAKSOISSTANDARDEISTA
Veikkaan että kukoistaa paljon enemmän kuin sinulla ymmärtämättömyydestäsi johtuen.
Ei kannata kommentoida, jos ei ymmärrä ;)
Sivistymätön öyhöttäjä kuvittelee että kaikki muslimimaat olisivat samanlaisia, vaikka niissä on todella suuria eroja.
Maailman suurin muslimivaltio on Indonesia, jossa naisilla on vapaus kouluttautua, opiskella ammattiin ja käydä töissä. "Säkkiin pukeutuminen" eli huivin käyttö on vapaaehtoista ja naiset voivat vaikka perustaa rokkibändin ja soittaa festivaaleilla. Kuten jotkut ovat tehneetkin. Maassa ei ole sharia-lakia käytössä.
Toinen suuri muslimaa Turkki on myös pitkälle maallistunut versio islamista. Katukuvassa näkee sekä kaapuja että länsityylisiä moderneja vaatteita, naisten oman valinnan mukaan. Naiset opiskelevat ja käyvät töissä, toisin kuin Afganistanissa missä naiset eivät saa opiskella eivätkä työskennellä, eivätkä edes liikkua kodin ulkopuolella ilman miesten lupaa ja valvontaa.
Talebanien äärimmäisen jyrkkä islamin tulkinta ei ole mikään yleinen tyypillinen versio islamista, vaan nimenomaan ääriainesten jyrkin tulkinta. Saudi-Arabiassakin naiset saavat opiskella ja kouluttautua ammattiin ja käydä töissä.
Siinäpä on kirjoitus, joka puoltaa naisten alistamista! Afganistanissa ei naiset saa olla työelämässä eikä tyttö saa käydä koulua eikö valmistautua ammatteihin! Islaminusko on takapajulan uskonto!
Siellä ei sivistys voi nostaa päätään, se on pelkkää naisten alistamista! Ihme, että tuollaiseen naiset suostuvat! Eikö heillä ole sisua nousta joukolla tuota ukkolaumaa vastaan!! Ei ne nyt kaikkia voi alkaa listimään!!
Suomalainen nainen ei ukkovaltaan alistu! Tasavertaisuus täyty nykyaikana vallita sukupuolten kesken!
Biaudet ei ole perkamarissa, on omasta mielrstään cosmopoliitti...
Islam on ahdistava uskonto!! On kuljettava kauhtanat päällä ja huivit naisilla! Täytyy olla kontallaan maassa monta kertaa päivässä! Hirveän elämää rajoittava uskonto!
Uskonto kuuluu jokaiseen kotiin, mutta tarvitseeko sen näky joka paikassa!! Se rajoittaa elämää!
Mistäpä tuon tiedät?? Siellä saattaa hyvinkin olla mahdollisimman korkealaatuinen yleissivistys, sitä vain ei tarvitse huudella ja näytellä ympäri maailmaa joutavilla kotkotuksilla!!
Hiljaa hyvä tulee!!!!!
Saako siellä Saudi-Arabiassa naiset ajaa autollakin?.
Sieltähän sinä kirjoitat.
Peräti kaksi mussemaata löysit, ja nekään eivät ole demokraattisia,
Islam on väkivaltainen ideologia.
Heikko esitys.
Joku puolihurrinen...
Uskonnonvapaus kuuluu sivistysvaltioon. Jos elämä sivistysvaltiossa ahdistaa, niin pitää mennä terapiaan.
Naiset saavat ajaa autolla Saudi-Arabiassa.
Äitilläs ei yleissivistys kukoistanut, jos muistat.
Toivottavasti sinun pojilla kukoistaa, sillä olet kasvattaja.
RKP on pahin haittapuolue.
Yksikään mussemaa ei ole demokratia.
Näin sanoo mt-ongelmainen.
Biaudet on huolissaan vain tänne tulevien muslimimiesten oikeuksista, yrittää verhota sitä vain huoleen naisten oikeuksista.
Naisella on äidin vaisto, kun Persut ovat jättäneet heitteille ja muitten vastuulle, heidän ottamat orpolapset.
Olet säälittävä kun oli pakko sotkea tähänkin persut mukaan.
Mutta eihän sulla hyvin mene, olet köyhä, yksinäinen ja syrjäytynyt mt-ongelmainen.
Joo, jollakin on kumma tarve uskoa, että kaikki ovat persuja, jos asia koskee maahanmuuton ongelmia. Sitä vain kannattaa ressukan ymmärtää että suuri osa suomalaisista tiedostaa ongelmat, eikä ole persuja.
Monilla suomalaisilla on jopa omia erittäin negatiivisia kokemuksia siitä mamujen jakamasta rasismista. Paljon on niitä jotka eivät haluakaan sopeutua ja noudattaa yhteiskunnan normeja.
Yksi pahimmista suomalaisista rasisteista ja vihakirjoittajista on kuitenkin demari AI-teuvo. AI-Teuvo joutui sairauslomalle kirjoitustensa takia, eikä demari Halonen enää antanut tukeaan vihapuheelle.
Valitettavasti vaikka ihmiset tiedostaa nämä asiat, he silti äänestää niitä puolueita jotka eivät tee mitään näille asioille. Tämä on se ongelma. Asiat paranisivat jos äänestettäisiin persuja. Ei vaan kelpaa.
Onpa typerä kommentti!!!! Voisit nyt selittää, kuinka ovat perussuomalaiset jättäneet heitteille lapsia???
Mistäpä tuo äidin vaisto on tuollaista tekstiä keksinyt???????
Ei perussuomalaisia kannata kyllä äänestää!! Maku meni kokonaan tuosta puolueesta, kun Tavio yksinoikeudella esti avun Ukrainaan!!!!!
Typerys koko ukko!!
Kyllä minusta tuntuu että konservatiivisesti ajattelevia alkaa loikkia muista puolueista persuihin.
Ja suurin osa kansasta vastustaa pakolaisperäistä maahanmuuttoa.
Al-Taee on islamisti.
Tavio ohjaa sinne 4 miljoonaa egee talvea varten.
Kepun Aittakumpu.
Kokonaisuus ratkaisee ei jokin yksittäinen asia.
Mitäs muuta Persulle kuuluu.
Miksi sotket tähän persut mukaan, onko sulla joku pakkomielle.
Kerro ihmeessä?
Ai niin, et kerro koska olet häirikkö.
Persuttaja se on joka ei osaa mennä lääkäriin itse, se on vietävä tahdonvastaiseen hoitoon.
Persu muhii omassa tietämättömyydessään.
TRolloloo, demarilla menee hyvin.
Tämä kirjoittaja näyttää vain oman todellisen tyhmyytensä! Ressukalla ei ole oikein
mielipiteitä, mutta toistelee tuota samaa fraasia, kun nyt ei muuta tule ja on huomannut, että tuota toistellaan usein. Siis hän vain matkii, hänen tyhmässä päässään ei muuta synny!
Afganistan on terrorijärjestö. Sitä hallitsee Taliban. 90% afganilaisista haluaa asian olevan näin.
Miksi Biubau ei voi antaa ihmisten elää kodeissaan siten kuin haluavat?
Meillä oravat kiipeilevät kotimännyissä ja ovat vapaita ja luultavasti myös onnellisia.
Eeva on niin tohkeissaan , ettei oikein ymmärrä miten huonosti suomen huono osaiset voivat.
Asiat pitää laittaa myös oikeusjärjestykseen,, myös maan käytännöt on erilaisia.
Olisiko mahdollista että meitä suomalaisia veronmaksajia kohdellaan yhdenvertaisesti.
Tuntuu olevan vallalla Tytin toteamus ,, että ei OMA kansa ole minkään arvoinen.
Missä on oravan oikeudet?
Afganistanin naiset eivät halua olla miesten orjia! Turha luulla, mutta ovat valitettavasti pakotettuja, koska miesten käytös siellä on todella julmaa naisia kohtaan, jos he uskaltavat vastustaa tuota roskajoukkoa, joka muka pitää valtaa Afganistanissa! Se on täydellistä roskajoukkoa!!
Miksei Biaudet ole huolissaan mussenaisten asemasta Suomessa.
Otan osaa. Itseään fiksumman puheita on vaikea ymmärtää. Taleban on kieltänyt naisilta opiskelun, työssä käynnin, puistoissa kävelyn ja ylipäätään vapaan liikkumisen. Biaudet on oikeassa, oravakin on Afganistanissa vapaampi kuin nainen.
Kulttuurisidonnainen pukeutuminen kuuluu myös naisen oikeuksiin. Huivi on Islamissa naisen oma valinta. Maailmassa on yli 50 muslimivaltiota ja vain parissa niistä huivi on pakollinen. Naisen pukeutumiseen puuttuessasi et ole Talebania parempi. Pidät naisia niin yksinkertaisina, ettei heillä ei voi olla omaa vakaumusta.
Suurimmassa osassa muslimivaltioita naiset opiskelevat ja osallistuvat normaalisti työelämään. Arabimaissa yli 50% korkeasti koulutetuista on naisia. Naisia toimii johtajina, lääkäreinä, juristeina sekä erilaisissa palveluammateissa. Taleban ei edusta Islamin valtavirtaa.
Miksi sitä talebanien kulttuuria pitäisi tuoda Suomeen?
Ja kyllä ne ruotsalaiset muslmiminaisetkin saa jättää väkivaltaisen miehensä ja mennä paikallisen kanssa naimisiin. Entinen muslimimies ei sormeaan nosta. Kysy vaikka ruotsin poliisista. Saatat yllättyä
Niin miksi talebenien kulttuuria pitäisi tuoda Suomeen? Sitähän kai täällä jo taitaa olla jonkun verran, koska olen nähnyt silloin tällöin ( aika harvoin kuitenkin) naisen pukeutuneena, kasvotkin peitettynä, kokonaan siis, päälaelsta asti melkein maata viistäen mustaan .
Kysymys on kylläkin talebanien kulttuuria pakenevista, eikä sitä levittävistä.
Talebanit ovat terrorrijärjestö!! Orjuuttavat naisia ja tyttöjä! Heillä ei ole mitään oikeuksia!
Tuollaiset ukot pitäisi listiä joka ikinen!!
No ei pitäisi!! Meillä syntyisi sota tuollaisia ukkoja vastaan!! Ukot ovat tyranneja! Pelkäävät, että jos naiset saavat opiskella ja valmistua eri ammatteihin, niin ukoilta menee valta-asema!! Naiset ovat siellä paljon älykkäämpiä. Miehillä on tuo pakkouskonto vienyt älyn tyystin ja osaavat vain terrorisoida naisia ja tyttölapsia!!
Hanki aivot, ennen kuin kommentoit. Suomessa ei ole yhtään talebania!! Talebania paenneita täällä on. He ovat opiskelleet, hankkineet ammatin ja tekevät täällä töitä. Arvostavat ja hyödyttävät enemmän suomalaista yhteiskuntaa, kuin monet täällä syntyneet.
Juu, se kulttuurihan jää sinne rajalle, kun tullaan Suomeen.
He ovat siis sinua hyödyllisempiä yhteiskunnalle?
Biaude hyökkäsi törkeästi Islamia vastaan väittämällä että muslimit syrjivät naisia.Ei saa arvostella toisten uskontoa
Kyllä saa arvostella tuollaista naisia orjuuttavaa uskontoa! Ei se ole edes nykyaikaa tuollainen naisten kahlitseminen kotiin eikä saa toteuttaa itseään eri ammateissa, mikä on nykyaikaa!
Ei eurooppalainen nainen moiseen alistuisi!!!
Biaude on oikeassa.Afganistanissa ei juurikaan ole puita,joten oravien oikeus lajityyppiseen käyttäytymiseen on vaikeaa.Siispä suomalaista metsäosaamista on syytä viedä metsänistutusten muodossa sinne aluksi vaikka 10 miljardilla.
Zwedupellauman "viesti" on:
Zieg hei
Achtung
Donnerwetter
Heil hitler
"kokoomus"
https://youtu.be/SgHWSJBlnas?si=XUe9gDd3clwafHov
"Vaan kuinkas siinä kävikään"
Ajatus siitä että KOKO muun maailman pitäisi noudattaa samoja tapoja/sääntöjä/lakeja jne. kuin me teemme täällä länsimaissa/euroopassa perustuu pelkästään vallanhimoon.
Tällainen ajatusmalli on lisäksi todella rasistinen ja vähättelevä muita maita/kulttuureita/uskontoja kohtaan jos me emme hyväksy että MYÖS heillä on oikeus elää omanlaista elämää.
Se että vedotaan mm. ihmiskäsitykseen- ja oikeuksiin sekä tasa-arvoon on osoitus OMAN käsityskyvyn puutteesta ja rajallisuudesta SILLÄ me vetoamme niihin länsimaiden näkökohdista MUTTA kun muualla päin maailmaa nämä samat asiat perustuvat "paikalliseen" tulkintaan. Vai kuvitteleeko joku että esim muslimeilla ei ole ihmiskäsitystä, oikeutta tai tasa-arvoa, ON NIILLÄ MUTTA ne eroavat meidän käsityksistä!
?????????????????????????????????????????????????????????????????
Tämä kunnioituksen puute muita kulttuureja ja tapoja kohtaan vasemmiston keskuudessa on oikeastaan aika ihmeellistä sillä hehän juuri ovat halunneet identifioitua ihmisinä jotka ymmärtävät erilaisuutta?????
Ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia ei voi ottaa pois perustelemalla jollain "paikallisella tulkinnalla" joka kieltää kaikki ihmisoikeudet.
https://unric.org/fi/ihmisoikeudet/
No tämä "paikallisuus" viittaa lähinnä sellaisiin "kokonaisuuksiin" kuin Aasia, Afrikka, Arabit, Muslimit jne. kaikkien näiden käsitys esim. ihmisoikeuksista eroaa todennäköisesti toisistaan.
No, mitä listaan ihmisoikeuksista jotka löytyvät linkistäsi tulee niin eipä kovin hyvältä näytä meidän omallakaan kohdalla! Esim. oikeus työhön!!! Milläs oikeudella me saamme olla välittämättä tästä???
Entäpä maininta "Tyydyttävä" elintaso, terveydenhuolto, asunto, ruoka. Nämä ovat todellakin tulkinnanvaraisia! Nauttiiko asunnoton näistä?
Entäs oikeus mielipiteen ja sananvapauteen? Jopa meidän eduskunnassa tätä on haastettu!
Oliskohan kumminkin syytä kunnioittaa myös muidenkin kulttuurien tapoja elää!
Ei talebaneilla ole mitään käsitystä ihmisoikeuksista! Orjuuttavat tyttöjä ja naisia! Ihmettelen vain, että nuo naiset eivät nouse vastarintaan tuollaisia ukkojen sääntöjä vastaan! Tiedän, että haluaisivat opiskella ja olla työelämässä mukana! toteuttaa itseään tuossa maassa olisi paljon parempi elintaso, jos naiset saisivat toteuttaa toiveitaan opiskelusta ja työelämästä!
Ukot eivät tee muuta kuin sotkevat koko maan talouselämän ja muutenkin!
Sun ongelma on se että sä ajattelet asioita "länsimaisilla aivoilla", kyllä sielläkin ihmisoikeudet ovat - Ne vaan on määritelty ja jakautuneet eri tavalla kuin meillä!
No, selvyyden vuoksi sanottakoon että ilman muuta olen länsimaisen systeemin kannalla MUTTA ei se sitä tarkoita että meillä olisi täällä absoluuttinen totuus joka asiaan!
Ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus omaan kulttuuriin ja uskontoon. Ihmisellä on oikeus elää myös konservatiivisesti, jos hän niin haluaa. Oman elämäntavan pakottaminen muille on ihmisoikeusrikkomus. Ihan sama onko pakottaja liberaali vai konservatiivi.
Muslimimaissa ei puututa siellä asuvien länsimaalaisten elämään, elleivät he riko lakia. Mikä saa suomalaisen edes ajattelemaan, että hänellä olisi oikeus määritellä muiden elämään?
"Ihme ettei naiset nouse vastarintaan"
Hanki aivot! Se maksaisi heille hengen!!!
Juurikin näin!
"Esim. oikeus työhön!!! Milläs oikeudella me saamme olla välittämättä tästä???"
Puhut kuin lapsi. Oikeus työhön ei tarkoita, että työ tuodaan sinulle tarjottimella. Se tarkoittaa, ettei sinua syrjitä työnhaussa taustasi vuoksi. Voit valita alan, jolla haluat tehdä työtä. Sinulla on oikeus kohtuullisiin työolosuhteisiin sekä työttömyysturvaan. Nämä kaikki toteutuvat Suomessa. Sinä olet vastuussa koulutuksestasi ja kilpailukyvyn ylläpitämisestä työmarkkinoilla. Missään valtiossa ei ole täystyöllisyyttä. Työpaikkojen järjestäminen ei ole valtion tehtävä.
Vai että sellainen "oikeus", onkohan tästä "tarkennuksesta" oikein "mustaa valkoisella" jossain YK:n asiakirjassa?
Vai onko todellinen tilanne se että teoriassa oikeus työhön on kaikilla MUTTA käytännössä kaikki eivät pääse nauttimaan siitä, eihän se silloin kyllä konkretisoidu kaikkien yksilöiden kohdalla!
Onhan maailmassa sellaisia valtioita ollut (mm. ent. Neuvostoliitto) joissa oli täystyöllisyys, etkö ole tietoinen sosialistisen valtion perusajatuksesta. Taitaa Pohjoiskoreassakin olla täystyöllisyys, tosin kaikki muu onkin sitten pielessä - Eli kyllä olemassa oleva työ voidaan jakaa kaikille jos "halutaan" MUTTA kun näin ei tehdä NIIN on pakko "alkaa" selittelemään tätä ihmisoikeutta erinäisin kääntein (niin kuin juuri teit).
Ihmisarvoon ja ihmisoikeuksiin kuuluu myös
-Oikeus ilmaista ja nauttia omasta kulttuuristaan.
Mikset kunnioita tätä kohtaa YK:n ihmisoikeuksissa, siinähän nimeomaan korostetaan kulttuurista johtuvia eroja, vai kuuluuko tähänkin jotai "disklaimereita"?
Taleban ei ole islam. Venäjä ei ole ortodoksinen (tarkoittaa sananmukaisesti oikeauskoisuutta, oikeaa käsitystä traditiosta ja oikealla tavalla Jumalaa ylistävää ) kristillinen valtio.
Kai pitää osata hallinto ja uskonto sentään erottaa toisistaan?
Molemmissa valtioissa on paljon kieltoja, Naisilla tiukkaa Afganistanissa, Venäjällä kotiväkivalta on sallittua, siellä ei kenelläkäään ole oikeutta puhua Putinista eroavalla tavalla.
Indonesia, maailman suurin muslimimaa on Yhdysvaltain ja Viron luokassa demokratiaindeksissä. Mutta totta on, että autoritaarisia maita on enemmän.
Demokraattisia valtioita alkaa olla harvassa. Se ei ole maailmassa ollenkaan vahvoilla.
Indonesiassa homot hirtetään ja aviorikoksesta saa keppiä!
Siis ihan persujen toiveiden mukaista, joten mitä valitat?
Siis vedit taas "persut" esiin!! Onko sinulla joku pakkomielle perussuomalaisiin nähden?? Vaikuttaa aivan siltä!! Suorastaan naurettavaa!
En ole perussuomalaisia, mutta huvittaa tuo sinun yksikantaisuutesi!! Ressukka olet!!
Profeetta Bideellä on islamin oikea tulkinta. Muualla islamia tulkitaan väärin.
Rasistista väittää ettei naisilla ole islamilaisissa valtioissa ihmisoikeuksia.
Afganistanissa naisilla ei ole mitään ihmisoikeuksia.
On siellä, mutta vasta aasin jälkeen seuraava.
Ei ainakaan Afganistanissa! Naiset ovat suljettu kotiin eivätkä saa olla mukana työelämässä eivätkä opiskella. Tyttöjen pitää sulkeutua sisälle, ei mitään vapauksia!
Eihän tuo ole nykysikaista lainkaan, se on oikea takapajula!
Afganistanissa nainen on kuitenkin koiraa alempi.
Miksi ne säkkivaatteet on sit suomessa muotia?
Miksi joku naisihminen kohkaa Afganistanin naisten oikeuksista Suomessa??!
Ei ole suomalaisten asia millään tavalla. Siellä on oma hallintonsa ja kulttuurinsa eikä niitä., kuten kokemuksesta tiedetään, ole käynyt muuttaminen!
Olisi huolissaan suomalaisten asioista ! Sitä varten hänet on kansanedustajaksi valittu!
Länsimaisen demokratian - kuten Suomen - ulkopolitiikka perustuu ihmisoikeuksiin. Se on kirjattu jo perustuslakiin. Onko siellä korvien välissä mitään?
Miksi et sitten mene lähetyssaarnaajaksi Afganistaniin?
Eva ja se Nassima voivat mennä Afganistaniaan kertomaan mitä pitää tehdä, että Suomessa ollaan tyytyväisiä naisten asemaan. Ilman kaapuja tietenkin.
Aika rasistinen eukko, mutta ensimmäisenä on osoittamassa sormella perussuomalaisia rasistiksi.
Jos persu käyttäytyy ja puhuu kuin rasisti, niin se on rasisti.
Biaudettina pukeutuisin mustaan kaapuun ja harhailisin helsingin yöllisillä kaduilla...
Vielä 1970- luvulla Afganistanin naiset pukeutuivat samaan tyyliin kuin naiset Suomessa.
Nyt tätä Afganistanin nykykulttuuria ollaan tuomassa Suomeen... että naisten on peitettävä itsensä...
Sinä et tiedä mitään Afganistanin kulttuurista. Esittelet vain sivistymättömyyttäsi.
No, kerro sitten totuus Afganistanin oloista...
kerro oma sivistyksesi...
Korruptiopuolue RKP:n Biubautti on päästään ihan sekaisin.
Suomen hulluin akka, onneksi on RKP:ssä, eikä missään oikeassa puolueessa.
Kansan tyhmin osa kunnostautuu palstalla jälleen.
Oletko tyytyväinen suoritukseesi?
Taleban ei ole islam. Venäjä ei ole ortodoksinen (tarkoittaa sananmukaisesti oikeauskoisuutta, oikeaa käsitystä traditiosta ja oikealla tavalla Jumalaa ylistävää ) kristillinen valtio.
Kai pitää osata hallinto ja uskonto sentään erottaa toisistaan?
Molemmissa valtioissa on paljon kieltoja, Naisilla tiukkaa Afganistanissa, Venäjällä kotiväkivalta on sallittua, siellä ei kenelläkäään ole oikeutta puhua Putinista eroavalla tavalla.
Afganistanissakin naiset kasvattaa lapset...
Siellä siis miehet kohtelee pitälti naisia äidiltä saamiensa ohjeiden mukaan...
Biaudeath on oikeassa...!
Miksi heillä ei ole oikeuksia?
On se
Koko RKP on pelkkä persläpi.
Suomessa syntyvyys on liian pientä. Afganistanista voidaan ottaa mallia kuinka naisia tulee kohdella mikäli halutaan suomessakin saada syntyvyysluvut oikeiksi ikäpyramidia ajatellen.
Biaudet ei osaa sanoa mitään järkevää.
Ja on valmis kuitenkin raahaamaan miespuolisia afgaaneja suomeen,HALOO!