Keskusta hajoamassa

Anonyymi-ap

Keskustan Pekka Aittakumpu loikkaa perussuomalaisiin – Riikka Purra toivotti tervetulleeksi.
Aittakumpu on siviiliammatiltaan pappi, ja hän on ollut kansanedustajana vuodesta 2019. Hän otti etäisyyttä keskustaan myös äänestyksessä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) luottamuksesta ja äänesti luottamuksen puolesta.

Hän sanoi silloin katsoneensa, että Tavio toimi oikein, kun ei halunnut Suomen liittyvän Ukrainan jälleenrakennuksen tasa-arvoliittoumaan.

– Näen, että vasemmisto esitti epäluottamusta, koska ministeri ei halunnut viedä vihervasemmistolaista pride-ideologiaa Ukrainaan. Miten olisin voinut äänestää epäluottamusta hänelle sellaisen asian takia? Aittakumpu perusteli.

44

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihervasemmistosta lähtee järkevimmät.
      Keskustan toiminta sosialistien apupuolueena on säälittävää katsottavaa. Ensin hallituksessa ja nyt huutelemassa oppositiossa.

      • Anonyymi

        Kepu on ollut vihervasemmiston apupuolue jo pitkän aikaa.

        Oman kannattaja joukkonsa pettäminen kaikin mahdollisin tavoin näkyy ja tuntuu.

        Kohti auringon laskua.....


      • Anonyymi

        Kepu on pride puolue.

        Saarikko, Suomen hövelein kirstun vartija.

        Sipilä Suomen suurin vuokranantaja.

        Berner taksiuudistaja.

        Kurvinen lutunen mussuhousu.


    • Anonyymi

      Jos tulevaisuuden näkee Itäkeskuksessa, meillä taitaa olla silloin kirkkojen sijaan minareetteja ja demokratian sijaan sharia-laki, Aittakumpu kirjoitti.

      • Anonyymi

        Kiitos Sipilälle!


    • Anonyymi

      Rotat jättävät uppoavan laivan...

    • Anonyymi

      Viisas mies, jätti uppoavan laivan.
      Punavihreys käy kepulle kalliiksi.

      • Anonyymi

        Samoin saarikon taloudenhoito.

        Annika on kautta aikojen ollut Suomen hövelein kirstunvartija.


    • Anonyymi

      Mitä poliitikko sanoo ja mitä se oikeasti tarkoittaa?

      "Aivan kuten Pekka sanoo, ovat arvot ne perusta, jolle politiikkaa ja myös yhteiskuntaa rakennetaan. Meillä on isänmaa sydämessä. Tätä arvopohjaista työtä on nyt hyvä jatkaa entistä vahvemmalla ja osaavammalla joukkueella myös eduskunnassa, kun saamme rohkean Pekan joukkoomme”, Purra kiitteli tiedotteessa."

      Todellisuudessa isänmaa ei merkitse persuille mitään, he romuttavat yhteiskuntaa ja repivät kansaa kahtia sydämensä kyllyydestä.

    • Anonyymi

      Hyvä, että lähtee arvojensa mukaiseen puolueeseen. Nythän pääsee vapauttamaan sisäisen persunsa. Kepu ei jää kaipaamaan, olis kyllä ollut fiksua ensin keskustella sen puolueen kanssa, jonka äänillä eduskuntaan valittiin.

      • Anonyymi

        Koillissanomien vaalikoneessa 2023 ilmoittaa, että Marinin hallituksen talouspolitiikka ei ollut holtitonta ja jengiytymistä estetään ohjaamalla varoja kotouttamiseen. Toivotaan, että saa edistettyä näitä nyt myös persujen ajatuksiin.


    • Anonyymi

      Nämä lestat on aika omituista porukkaa. Nyky Suomessa ei tällaisille kiihkoilijoille ole sijaa.
      Poika saa ensi vaalien jälkee alkaa saarnaamaan lestaporukoissa.

    • Anonyymi

      Kaikkonen huokaisi helpotuksesta - eihän tuo tullut kenellekään yllätyksenä että "kristillistä lähimmäisenrakkautta" pursuava tyyppi löytää kotinsa muiden kaltaistensa joukosta.

    • Anonyymi

      Lähteekö kepun järkevin seuraavaksi ? Hoskonen siis.

      • Anonyymi

        Kanki lähtee tansseihin ja Kurvinen lähtee sikalaan.


      • Anonyymi

        En tiedä. En todellakaan tiedä.


    • Anonyymi

      Hyvä vaan että lähti omiensa luokse, saivat yhden pölvästin lisää.

    • Anonyymi

      Sebu Tynkkysen vapaat äänet seuraavissa eduskuntavaaleissa kiinnostaa. Lesta on lesta.

    • Anonyymi

      Kepun on turha järkätä välikysymyksiä kun ei ole väkeäkään äänestämään. Tai no, Vornanen on vapailla markkinoilla, hehhehe hee !

    • Anonyymi

      Keskusta ajautui vasemmistopuolueeksi. Sääli. Sitä saa mitä tilaa. Lisää on tulossa.
      Huhutaan että myös paikallispolitiikassa keskustasta on lähtemässä loikkareita perussuomalaisiin. Tuskin huolivat.

    • Anonyymi

      .Ilmajoella on ihan sama äänestääkö demaria vai kepua. Samaa sakkia.

      • Anonyymi

        Totta. Molemmat puolueet ovat niitä jotka haluavat käyttää kuntalaisten verorahat kaverikapitalismin edistämiseen.
        Sulle, mulle ja siltarummulle....


      • Anonyymi

        Voi voi kun persuilla jo hätä housuissa, pelkäävät tulevia vaalia.
        Taasen pitää toisia haukkua, mutta eihän niiden äly muuhun riitäkään.


    • Anonyymi

      Tiedotteessa Aittakumpu perustelee asiaa seuraavasti:

      – Poliittinen matkani alkoi keskustapuolueesta, mutta se tie on nyt kuljettu loppuun. Suoraan sanottuna tie nousi pystyyn: on ollut vaikea ajaa minulle tärkeitä asioita. Niitä asioita ja arvoja, joiden vuoksi politiikkaan lähdin. Siksi haen nyt perussuomalaisten jäsenyyttä, Aittakumpu perustelee.

      – Olen jo pidempään kokenut, että olen saanut enemmän vastakaikua ajatuksilleni perussuomalaisten keskuudessa, koskivat ne sitten Yleä, elokapinaa, sateenkaari-ideologiaa tai suomen kielen, kulttuurin ja ylipäänsä suomalaisen elämäntavan puolustamista.

      Aittakumpu kertoo arvostavansa perussuomalaisten rohkeutta ”tarttua ilmiöihin, jotka murentavat suomalaista yhteiskuntaa”.

      • Anonyymi

        Aittakumpu kannattaa alkoholilain höllennyksiä, kotiinkuljetus lisää läheisväkivaltaa ja lasten turvattomuutta. Empatia ei kuulu Aittakummunkaan arvoihin enää.


    • Anonyymi

      Vielä vuonna 2015 keskusta sai 49 kansanedustajaa 21,1 prosentin kannatuksella.

      Vuonna 2023 kannatus oli 11,3 prosenttia, millä heltisi 23 kansanedustajaa. Se oli koko itsenäisyyden ajan heikoin tulos.

      Keskustan vertauskohdaksi sopii vasemmistoliiton edeltäjä SKDL. Se nousi eduskunnan suurimmaksi ryhmäksi vuoden 1958 vaaleissa 50 kansanedustajan voimin.

      SKDL pysyi suurena ryhmänä aina 1970-luvulle saakka. Se hiipui 1980-luvulla 26 kansanedustajan ryhmäksi, viimeksi vuonna 1987 9,4 prosentin kannatuksella. Edustajamäärän puolittuminen vei 25 vuotta siinä missä keskusta romahti alle puoleen kahdeksassa vuodessa.

      Historia tarjoaa keskustalle kaksi vaihtoehtoa. Joko kuihdumme vähitellen alle kymmenen prosentin puolueeksi muistelemaan vanhoja suuruuden aikoja tai löydämme uuden kasvun eväät. En jaksa uskoa, että puoluekartalla olisi pysyvää tilausta 10–12 prosentin keskustalle.

      Näin ex-puoluesihteeri.

    • Anonyymi

      Yx takinkääntäjä lisää Persuulle

    • Anonyymi

      Hyvä mies täyttämään Vornasen jättämän tyhjiön.

    • Anonyymi

      Hoskonen loikkaa myös perussuomalaisiin.
      Kurvista ei huoli kukaan.

    • Anonyymi

      Ilmajoella Ranto loikkaamassa demareihin.

    • Anonyymi

      Älykkyys osamäärä nousee molemmissa puolueissa.

    • Anonyymi

      Kepulit olisivat halunneet Suomen rajallisia resursseja törsättävän Ukrainan pridettämiseen aseavun sijasta. Z !

    • Anonyymi

      Yksi änkyrä ei merkkaa mitään varmaan olivat tyytyväisiä kun pääsivät eroon

    • Suomes ja ilimajoella ei tarvita ku maalaisliitto ja keskusta. Isäki sanoo jotta öireen kans ollahan aina äänestetty maalaasliitua. Niin mäki sitte äänestän.

      • Anonyymi

        On tuo sun elämäs aika tyhyjänpäiväästä.
        Yön ja päivän kans Suolipalstalla haukkumas muita.
        Säälittävää.


    • Vanha isäntä päästää rukihista pierua ja tuloo uuninpankolta pois sitte ku kevätkiima alkaa.

    • Anonyymi

      Näillä palstoilla viljellään keskustalaista yhteistyökykyä.

    • Anonyymi

      Alkaa persut painottua lestaadiolaisiin ja jomppeleihin.

    • Anonyymi

      Aittakumpu valitsi oikeistolaisuuden vasemmistolaisuuden sijaan.

      • Anonyymi

        Empä tiedä?


    • Anonyymi

      Vornis ja Aittis bar ihquun heti kun silimä välttää.

    • Anonyymi
      UUSI

      Onkohan Pekka karanteenissa kun istuu maski naamalla eduskunnassa. Varmuuden vuoksi ettei pärski opposition jälkihuuruja ja saastuta perussuomalaisia. Varma on aina varmaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Se ei kehtaa koko naamaansa näyttää. Wiinaa Woltilla, senkin nyt yväksyy perhepolitiikan tueksi ? Eilen keskusteltiin eduskunnassa myös lähisuhdeväkivallasta, persut haluaa viinat kotiovelle ?


    • Anonyymi
      UUSI

      Toimin aikanaan keskustan eräässä nuorisojärjestössä 2000-luvun alussa. Muistan että silloin siellä oli paljon erilaisia näkemyksiä eri asioista. Moni henkilövalinta jakoi porukkaa kahtia voimakkaasti.

      Kuitenkin tämä porukka pysyi tietyissä asioissa yhtenä rintamana. Tällöin perussuomalaiset olivat vasta pienpuolue.

      En tiedä onko nykyaikana poliittinen ilmapiiri suvaitsemattomampi että ei suvaita pienimpiäkään näkemyseroja. Tuolloin suurempia erimielisyyksiä syntyi vain sellaisista asioista joissa oli havaittavissa ääripäitä ja keskelle oli mahdotonta asettua.

      Kuitenkin nämä silloiset nuoret ovat nykyään varsinaisen puolueen aktiivitoimijoita. Ehkä ne silloiset ääripäitä synnyttävät asiat repivät nykyäänkin puoluetta hajalle. Porukka joka silloin oli EU-kriittisempää siirtyy perussuomalaisiin ja muut niihin muihin puolueisiin.

      Kuitenkin nämä ongelmat saattavat löytää tiensä myös uusien puolueiden keskelle vaikka ympäristönvaihdos ensin tekeekin hyvää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe