CITY-Keskustan vihaajille

.

Avoin kirje tuossa alla CITY-K:n pilkalinjalla
esiintyville politrukeille, Keskustaa ja myös CITY-Keskustaa vihaaville häiriköille
**********************************************

Kas kun Hakaniemen mentaali-politrukit ovat jo kuolla veetutukseen. Kaikki kaksi kaahoa ja punikkien oma ”mieliala”pankki, koolla onkin koko jengi joka saitin saastaisena pitää.

On teillä pikku-polsut omat huolenne; Saatte debatissa joka hetki niin raskaasti ympäri korvia että kaalinne tärisee. Ja siitä vihasta nousevaa te sitten bykaatte jotain säälittävää pöpinää kimpassa pilkkalinajaksi, heheeee..

Jumaluat’ juntit, ”tuo linjanne tuossa alla”, Kapia mukaellen, onkin super-näyte Hakaniemen joukkovoimasta.
Ai niin, onhan teillä punanurkilla siellä myös se Paperin ”Jouko-voima” ainakin jonkin aikaa, se paksupoika, jolta nassun röyhkeä ilme on jo aikaa sitten valahtanut veetutuksen puolelle. SAK:n torbedo alkoi örisemään isännän äänellä mutta taisipa mennä sködet huosuun kun teollisuuden isot pojat junttasivat vähän malliksi nyrkiän pöytään.

Foihan fee kun te piilo-stallarit ootte himmeitä: Mikä saamarin sekolanttu siellä Hakaniemessä teille nuotteja skrivaa, bundeille käännettynä -kuka antaa toimitaohjeita, kun ette ole sataan vuoteen oppineet edes yhtä ainoata perusjuttua:

Aina kovan paikan tullen mitataan yksi ja ainoa pääasia: Kuka tämänkin keissin voittaa ja kuka sen viulut maksaa…

Lukekaa tämä nyt oikein huolella:

Aina on rahan mahti ollut voittajana ja aina ovat vahingon kärsinyt se tavallisten duunareitten joukko, joiden puolesta proletariaatin ruhtinaat sanovat taistelevansa, kun täyttävät omia taskujaan ja pettävät kannattajansa!

Onkin suorastana sikamaista että onnettominta ja suojautumiskyvytöntä kansan osaa saavat Hakaniemeen kokoontuneet törkeimmät kommarit mielen määrin petkuttaa. Nytkin Hakaniemen punakone on tekemässä duunareitten ja yhteiskunnan kustannuksilla raakaa terroriaan paperin sikamaisen temppuilun avulla. Hakaniemessä on pantu ”myllyt sekaisin” valtataistelun nimissä!

Tässä ja nyt se on proletariaatin voimapolitiikkaa, josta hyötyvät vain ne paskiaiset, joidenka kannatus kasvaa sen mukaan kuinka laajalla ja isossa mitassa riidankylvö onnistuu.

Jos teitä muutamaa punanurkkaa ei muu auta niin repikää päätänne ihan vapaasti kuten tähänkin asti, pöpinänne on kuitenkin samaa merkityksetöntä fuulaa alkaen Kapin minä-minän sairaskertomuksista ja puna-pankin katkerasta saivarteluista muitten mentaalipöpien örinään ylettyen!

Todellisuuden kanssa ei sönkötyksellänne ole mitään yhteyttä.
..Ai niin, onhan räyhän määrällä kuitenkin selvä yhteys veetutuksenne määrään; Kun punikkien kaalit turpoavat tavallistakin paksummaksi, niin se nostaa saitilla räyhän maksimiin!

Näin kun sorto jatkuu, niin me muut saamme pyytämättä tietää onko Kapi unohtanut iltalääkkeensä, onko puna-pankki saanut SETA-toveriltaan kättä päähän vai nahkaisesta kepistä takalistolleen. Politrukkien kiihkon noususta saamme myös tietää jopa täyden kuun asennon, sillä sen täyttyessä lentää vaahto saitilla kuin merellä sen hirmuisesti myrskytessä;
Polsujen kasvava kiihko kertoo maaliskuun iduksen ja mittumaarin taikojen laadun sekä Heinäluoman vaihtelevan pelionnen SAK:n talon sököringissä.

Seppo Hietanen
”kerimäki st”
CITY-Keskusta

55

2128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siisti kirjoitustyylisi

      Kirjoitustyylisi on vähintäänkin ala-arvoinen ja herjaava. Lisäksi käytät agressiivisia ja kyseenalaisia ilmaisuja. Tyylisi on kaikkea muuta kuin sopivaa Keskusta-palstalle.

      • kerimäen porttivahti

        Kuten linjan avauksen otsakkeessa mainitaan, on kirje osoitetu tarkooin määritellylle joukkiolle.
        Kun olet tekstin kuitenkin lukennut, -onhan se avoin kirje-, niin miksi kerrto tärkeillen mielipiteesi tällä linjalla ja vielä nimettömänä, mutta etpä ole kirjoittanut vastaa tuonne "häväistyslinjalle"?

        Nimetön kriitikko; saisit mennä muualle marisemaan.

        Välitän viestisi CITY-K:n toimistolle, joskaan en usko siitä sinulle koituvan mitään hyötyä, olethan selvästi vain sairvarteleva politrukki, arvoton punikki punikkien joukossa.

        kerimäen porttivahti

      • anti keris
        kerimäen porttivahti kirjoitti:

        Onkos sossun luukulla mahdollisuus hoitaa myös näitä asioita? Ainoa toimisto, mihin sinä konkurssi"toimittaja" pääset, on tuo sosiaalitoimisto, mutta sehän on tullut sinulle jo niin tutuksi, että taidat pitää sitä omana toimistonasi.

      • voihan väiski
        anti keris kirjoitti:

        Heps' juntti, olitko bosessa?
        ..siis Kisahallin putkassa "lepäämässä", kun noin hätäseen huohotuttaa?
        Ei tästä taaskaan tuu mitään, kun "Joukossa" tyhmäkin jo tiivistää, kohta taas king-side-spotting lentää... meet kyykkyyn siitä.

      • jousimiehen apuri
        voihan väiski kirjoitti:

        oletteko oikein porukalla kirjastossa vai onkohan kyseessä sama shittari eri nikeillä?

      • 20>40=100%
        voihan väiski kirjoitti:

        Heps' juntti, olitko bosessa?
        ..siis Kisahallin putkassa "lepäämässä", kun noin hätäseen huohotuttaa?
        Ei tästä taaskaan tuu mitään, kun "Joukossa" tyhmäkin jo tiivistää, kohta taas king-side-spotting lentää... meet kyykkyyn siitä.

        Sinua vihaavat ja kadehtivat kaikki sellaiset täällä, jotka eivät itse ole onnistuneet saamaan sellaista valtavaa poliittista menestystä, jonka sinä olet onnistunut "yllättävän tehokkaalla tuotemerkilläsi" saamaan (20 ääntä).

        Et voi ymmärtääkkään, kuinka vihainen ja kateellinen esim. minäkin sinulle olen noiden saamasi 20 äänen vuoksi, sillä minunkin (kuten MPP:kin sanoi) on myönnettävä, että sait 20 ääntä enemmän kuin minä.

        En minäkään tosin ollut ehdolla, mutta silti.

        Hammasta purren yritän peittää "veetutukseni" menestyksesi johdosta ja kauttasi lähetän terveiset kaikille yhdeksälletoista sinua äänestäneelle henkilölle.

        Lisäksi vielä onnittelut itsellesi saamasi valtavan äänimäärän johdosta, vaikka se niin mieltäni kirpaiseekin.

        Yritän olla hyvä häviäjä;-)

      • että
        20>40=100% kirjoitti:

        ... kaksoiskonsonanttivirhe taitaa olla tahallinen, mutta sanan "aggressiivinen" kirjoitat luultavasti tahattomasti väärin.

      • ystävä
        voihan väiski kirjoitti:

        Heps' juntti, olitko bosessa?
        ..siis Kisahallin putkassa "lepäämässä", kun noin hätäseen huohotuttaa?
        Ei tästä taaskaan tuu mitään, kun "Joukossa" tyhmäkin jo tiivistää, kohta taas king-side-spotting lentää... meet kyykkyyn siitä.

        Keskustalla ja City-Keskustalla ei ole mitään yhteistä. Päinvastoin, Stadin Keskusta on paimentanut keristä pitämään naaman ummessa.

      • anti keris
        ystävä kirjoitti:

        Keskustalla ja City-Keskustalla ei ole mitään yhteistä. Päinvastoin, Stadin Keskusta on paimentanut keristä pitämään naaman ummessa.

        tyhmimmän sitä tajuavan. Hänhän aiheuttaa Keskustalle enemmän menetyksiä äänissä kuin mitä muu Helsingin keskustaporukka yrittää tienata!
        Ainoa, mihin hän kelpaa, on yleinen sylkykuppina olo. Siinäkin kyllä sylki menee hukkaan.
        Mutta ei haukuta koko aikaa keristä, onhan hän "menestyvä yrittäjä ja loistava toimittaja, jonka oikeinkirjoitettuja juttuja lukiessa ihan silmä lepää ja aivot ammentavat viisaita ajatuksia".
        Sellainen on tuo keris,------omasta mielestään, ei muiden.

      • ei taatto malta vaieta, ei
        20>40=100% kirjoitti:

        Sinua vihaavat ja kadehtivat kaikki sellaiset täällä, jotka eivät itse ole onnistuneet saamaan sellaista valtavaa poliittista menestystä, jonka sinä olet onnistunut "yllättävän tehokkaalla tuotemerkilläsi" saamaan (20 ääntä).

        Et voi ymmärtääkkään, kuinka vihainen ja kateellinen esim. minäkin sinulle olen noiden saamasi 20 äänen vuoksi, sillä minunkin (kuten MPP:kin sanoi) on myönnettävä, että sait 20 ääntä enemmän kuin minä.

        En minäkään tosin ollut ehdolla, mutta silti.

        Hammasta purren yritän peittää "veetutukseni" menestyksesi johdosta ja kauttasi lähetän terveiset kaikille yhdeksälletoista sinua äänestäneelle henkilölle.

        Lisäksi vielä onnittelut itsellesi saamasi valtavan äänimäärän johdosta, vaikka se niin mieltäni kirpaiseekin.

        Yritän olla hyvä häviäjä;-)

        ..Eihän kukaan tunnista Kapia, eihän?
        Noniin tok' jo hajusta kapin tunnistaa. Patu dunggaa kuin mummolan yrttitarha, (suomennettuna) hevosen paskalle siis haesoo Kaenuun karbaasi.

        Vermon pelurit

        PS Kapi, anna vinkki, voittaako sun "emoheppa" Suhinan Tyttö tammalähdön ensi keskiviikkona?

      • jousimiehen apuri
        ei taatto malta vaieta, ei kirjoitti:

        kun kerimäki paljastuu. Jos jutussa on edes yksi sivistyssana tai edes muuten vaikeampi sana, on väärinkirjoitus varmaa!!! Karbaasi sentään, kun taas paljastuit!

      • stonehouse lad
        anti keris kirjoitti:

        tyhmimmän sitä tajuavan. Hänhän aiheuttaa Keskustalle enemmän menetyksiä äänissä kuin mitä muu Helsingin keskustaporukka yrittää tienata!
        Ainoa, mihin hän kelpaa, on yleinen sylkykuppina olo. Siinäkin kyllä sylki menee hukkaan.
        Mutta ei haukuta koko aikaa keristä, onhan hän "menestyvä yrittäjä ja loistava toimittaja, jonka oikeinkirjoitettuja juttuja lukiessa ihan silmä lepää ja aivot ammentavat viisaita ajatuksia".
        Sellainen on tuo keris,------omasta mielestään, ei muiden.

        Keskustavihaajien hillitön yritys bannata kunniarvoisa nimimerkki CITY-keskustan loistavat kolumnit pois Keskustan palstalta johtuu luultavasti pelkästä mustasta kateudesta parempaansa kohtaan.

        Keskusta on huumoria (varsinkin mustaa) ymmärtävä puolue. Jopa puoluejohdon taholta on painotettu huumorin olevan luonteva osa keskustalaista politiikantekoa.

        Totiset torvensoittaja-"antikerimäet" tuovat palstalle monesti (tahtomattaan) hillitöntä komiikkaa ryppyotsaisilla todisteluillaan.

      • anti keris
        stonehouse lad kirjoitti:

        Se, että puoluetoimistosta pahoitellaan keriksen käyttäytymistä ja kehoitetaan häntä siistimään kirjoituksiaan, on sinun mielestäsi "luonteva osa keskustalaista politiikantekoa". Jo olet kauas ajautunut todellisesta keskustalaisesta puolue-elämästä. Minäkin olen lähempänä sitä kuin keris!

      • liika on liikaa

        Sattumalta tunnen tuon "Anti keriksen". Hän on kuin tuuri-juoppo, tai Harmajan wanha majakka; Minutin saattaa välkkyä, ja sitten onkin reilun vartin himmeällä.

        Tässä on menossa eräs hauska havainto:
        "Paskasakki spyttaa tällä linjalla ja saitti pysyy muuten melko siistinä.

        Mutta "Anti Keriksen" kauheta raivoa ei voida pitää minkään totisen torvensoittajan jupinana. Tyyppi on jo vaarallisen mentaalipöpin rajoilla hiipivä kummajainen; Eihän yksikään tolkoissaan oleva ryhdy saittien sankariksi ainoana asianaan viha ja raivo jonkun kirjoittajan persoonaa kohtaan. Psykiatrinen analyysi on jo maailman ajat sitten kertonut "Anti keriksen" taudin nimen turhankin tuttuna numerosarjana, kuten pöpilöissä ja psyk. klinikoilla mentaalisten vaivat numeroidaan.

        kerimäen porttivahti

      • anti keris
        liika on liikaa kirjoitti:

        meilä on onneksi kilometreissä yli 100 eroa toisistamme ja se onni on pelkästään minun hyväkseni. Jos sinä nimittäin asustaisit lähempänä, laskisi asuntoni arvo huomattavasti.
        Ei täällä kukaan muu muten raivoa kuin sinä itse. Me muut olemme vain todenneet inhoavamme sinun juttujasi sydämen pohjasta, emmekä ole saaneet mitään viitettä niiden muuttumisesta parempaan suuntaan. Siispä ne pitäisi bannata kokonaan.

      • stonehouse lad
        anti keris kirjoitti:

        Se, että puoluetoimistosta pahoitellaan keriksen käyttäytymistä ja kehoitetaan häntä siistimään kirjoituksiaan, on sinun mielestäsi "luonteva osa keskustalaista politiikantekoa". Jo olet kauas ajautunut todellisesta keskustalaisesta puolue-elämästä. Minäkin olen lähempänä sitä kuin keris!

        Antikepulaisten hillittömät purkaukset ovat tahatonta komiikkaa jonka huvittavuutta on vaikea ylittää. Keskustalainen komiikka on KOHTUULLISEN hauskaa.

        KOHTUULLINEN KESKUSTA

        …Päätoimittaja Kari Hokkanen jakaa Kääriäisen näkemyksen siitä, että keskusta-aate on muutakin kuin paikka poliittisella janalla.

        Kun Kääriäinen käyttää termiä kolmas tie, niin Hokkanen kiteytti Korpilahdella keskustalaisuuden kohtuudeksi. Hokkanen toivoo keskustasta kohtuuspuoluetta.

        – Kohtuus on kohotettava ahneuden vastapainoksi. Kohtuuteen kehottaa ihmisyys, jota kapitalismin ahneus tällä hetkellä uhkaa, ja siihen kehottaa luonto, jonka kestävyys ei ole enää ollenkaan itsestään selvää.

        Hokkanen arvelee kohtuuden nousevan arvoon sekä sisällöllisesti että tapana käyttää valtaa. Hänestä kohtuus koskee myös asennetta.

        – Politiikassakaan selkävoitto ei ole pitkän päälle hyväksi. Kyky ja aito halu yhteistyöhön saattavat olla aivan parhaimpia ja tärkeimpiä ominaisuuksia silloin, kun ajatellaan aikaansaannoksia.

        Kohtuus on hänestä myös kyky tehdä itsensä yleisesti hyväksyttäväksi sekä äänestäjien että poliittisten kilpailijoiden silmissä.

        Hokkanen nostaakin varhaiseksi keskusta-ajattelijaksi roomalaisen runoilija Horatiuksen, joka on ”kultainen keskitie” -käsitteen isä ja yksi tunnetuimpia kohtuuden filosofeja.

        POLITIIKAN PITÄÄ OLLA HAUSKAA

        Keskustan politiikan pitää olla hauskaa, vaatii päätoimittaja Kari Hokkanen. Hauskaa sen vuoksi, että politiikka joutuu kilpailemaan ihmisten ajasta kaikenlaisten huvitusten kanssa.

        – Vaikka on kuinka hyvä sanoma, se kiehtoo vain harvoja, jos se tarjotaan liian vakavasti, Hokkanen perusteli Alkio-opistolla yhtymistään toimittaja Juha Kuisman vaatimukseen enemmästä juhlien järjestämisestä.

        – Asiat ovat vakavia, mutta ei niitä hampaat irvessä kannata ajaa.

        – Huumori puree politiikassa.

        jossa kerimäkeä pistettiin ojennukseen. Siitä löytyy KOHTUULLISESTI huumoria.

      • ip ja sanavalinnat
        liika on liikaa kirjoitti:

        Sattumalta tunnen tuon "Anti keriksen". Hän on kuin tuuri-juoppo, tai Harmajan wanha majakka; Minutin saattaa välkkyä, ja sitten onkin reilun vartin himmeällä.

        Tässä on menossa eräs hauska havainto:
        "Paskasakki spyttaa tällä linjalla ja saitti pysyy muuten melko siistinä.

        Mutta "Anti Keriksen" kauheta raivoa ei voida pitää minkään totisen torvensoittajan jupinana. Tyyppi on jo vaarallisen mentaalipöpin rajoilla hiipivä kummajainen; Eihän yksikään tolkoissaan oleva ryhdy saittien sankariksi ainoana asianaan viha ja raivo jonkun kirjoittajan persoonaa kohtaan. Psykiatrinen analyysi on jo maailman ajat sitten kertonut "Anti keriksen" taudin nimen turhankin tuttuna numerosarjana, kuten pöpilöissä ja psyk. klinikoilla mentaalisten vaivat numeroidaan.

        kerimäen porttivahti

        on perin surullista lukea kun väliin väittelet itsesi ja sitten kuvittelemiesi vihollisten kanssa.

        et edes varmaan innossasi huomaa milloin p...a alkaa haisemaan.

        No se ei tosin haise näiden juttujen takia, vaan siksi että et huomannut kun se valui housuun.

        t. ylläpidon kälyn kaiman veljenpojan serkku

      • vaihda jo vapaalle
        anti keris kirjoitti:

        tyhmimmän sitä tajuavan. Hänhän aiheuttaa Keskustalle enemmän menetyksiä äänissä kuin mitä muu Helsingin keskustaporukka yrittää tienata!
        Ainoa, mihin hän kelpaa, on yleinen sylkykuppina olo. Siinäkin kyllä sylki menee hukkaan.
        Mutta ei haukuta koko aikaa keristä, onhan hän "menestyvä yrittäjä ja loistava toimittaja, jonka oikeinkirjoitettuja juttuja lukiessa ihan silmä lepää ja aivot ammentavat viisaita ajatuksia".
        Sellainen on tuo keris,------omasta mielestään, ei muiden.

        Ei tuo kuittailu muuta mitään. Siinä mielessä se on turhaa.

      • Pikkuveli tosin on
        vaihda jo vapaalle kirjoitti:

        Ei tuo kuittailu muuta mitään. Siinä mielessä se on turhaa.

        Ja kelpo vonkale onkin...

      • JormaKKorhonen
        vaihda jo vapaalle kirjoitti:

        Ei tuo kuittailu muuta mitään. Siinä mielessä se on turhaa.

        ...yhtä harhaisia kuin tuo Keris? Eli näetkö Sinäkin minun liikuskelleen täällä jollakin muulla nikillä tai nimettömänä? Katso tuo ainoa kirjoitukseni tässä ketjussa; siinä kerron asiasta ja periaatteestani, jonka uskot kyllä, jos et ole Keriksen kaltainen kahjo.

      • "punikki naksuttaa"
        ei taatto malta vaieta, ei kirjoitti:

        ..Eihän kukaan tunnista Kapia, eihän?
        Noniin tok' jo hajusta kapin tunnistaa. Patu dunggaa kuin mummolan yrttitarha, (suomennettuna) hevosen paskalle siis haesoo Kaenuun karbaasi.

        Vermon pelurit

        PS Kapi, anna vinkki, voittaako sun "emoheppa" Suhinan Tyttö tammalähdön ensi keskiviikkona?

        mutta sinä et minua.

        Sanotaanko ilman leikkiä näin, että siinä vaiheessa minua "veetuttaisi", jos olisin ollut Helsingissä ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja saanut vaivaiset 20 ääntä.

        Ja kaiken lisäksi, jos olisin saanut huomautuksia "vaalikampanjoinnista" siltä puolueelta, jonka riveistä olisin ollut ehdokkaana, niin sitten minua vieläpä hävettäisikin.

        Mutta sinä et taida osata edes hävetä, kun olet niin kiihkeämielinen "CITY-Keskustalahkolainen", että et kykene sairailta houreiltasi näkemään muuta kuin oman itsesi ja hullun ajatusmaailmasi, jota eri nimimerkein täällä yrität esiintuoda.

        Muista kuitenkin, että vaikka persoonasi onkin jakautunut moneen eri osioon, olet käytännössä kuitenkin yhtä mitätön p..ka kuin kaimasi Tampereelta, joka ujutti itsensä viime syksynä kristillisten ehdokkaaksi.

        Kristilliset ilmoittivat mokan havaittuaan, etteivät tue kaimaasi millään muotoa ja niinpä taisi hieman käydä sinullekin Keskustan suhteen?

        Mutta jatka sinä vain valitsemallasi tiellä, sillä naurunaiheita ei ole koskaan liikaa;-)

        ps. Muista myös joka viestissäsi kertoa, että olet Keskustan jäsen.

    • linjalla

      Se on hyväksi Keskustalle ja isänmaalle! ;-)))

      • yxs-vaanijan haamu

        Aukku-rauta ei malta pysyä poissa.. sillä lailla. Jatka samaan malliin, ..ai niin, syväkurkku näytti Tavjan vaalitoimiston appareitten lsitan.. ja totta moosees, AuA se siellä on tomerasti mukana kuin tikku pas..sa.

        PS: Mitäs Kokkareet ateljen nurkalla nyt sanoo, kun "ideologi-aukku" hyppäs vihulaisen leiriin?

    • kooste sarjana

      "Hakaniemen pojat" ja heidän viha-linjansa. Tässä koosteena jos ketä kiinnostaa.

      **'

      CITY-Keskustan saittisuosio?
      Kirjoittanut: 0.0001% 23.6.2005 klo 08.33

      Aika huvittavaa havaita, että CITY-Keskusta itse on rustannut lähes kaikki itseään ylistävät kirjoitukset milloin milläkin nikillä.

      Seppoparalla ei ole täälläkään kannatusta enempää kuin oli vaaleissakaan, joten hänen on pakko uskottavuutensa lisäämiseksi ottaa toisinaan käyttöön esim. stenubyggan hanu nimimerkki, jonka nimissä hän kehuu itseään saitin Bukowskiksi, tai kerimäen porttivahti, jonka nimissä hän todistelee saittisekoilujaan tosiksi.

      C-K taitaa tosiaan olla, kuten täällä aiemminkin on todettu, yhden miehen projekti, jota kukaan muu kuin tuo moneen persoonaan itsensä jakanut ihmispolo, joka mitä ilmeisimmin kuvittelee kai ajavansa jollain tapaa Suomen Keskustan asiaa älyttömällä mökellyksellään.

      Kunnallisvaaleissa tuon miekkosen kannatus punnittiin ja köykäiseksi havaittiin.

      Sitä tosiasiaa hän ei voi kumota, vaikka kuinka kehuisi itseään täällä.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      Oikaisu
      Kirjoittanut: 0,0001% 23.6.2005 klo 08.38

      "C-K taitaa tosiaan olla, kuten täällä aiemminkin on todettu, yhden miehen projekti, jota kukaan muu kuin tuo moneen persoonaan itsensä jakanut ihmispolo, joka mitä ilmeisimmin kuvittelee kai ajavansa jollain tapaa Suomen Keskustan asiaa älyttömällä mökellyksellään. "

      Piti olla näin;

      C-K taitaa tosiaan olla, kuten täällä aiemminkin on todettu, yhden miehen projekti, jota kukaan muu kuin tuo moneen persoonaan itsensä jakanut ihmispolo ei ota vakavasti, mutta joka itse mitä ilmeisimmin kuvittelee kai ajavansa jollain tapaa Suomen Keskustan asiaa älyttömällä mökellyksellään.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      CITY-Keskustan suosio kasvussa
      Kirjoittanut: stonehouse lad 23.6.2005 klo 08.49

      Otit esiin tärkeän asian, CITY-Keskusta on ylivoimaisesti eniten keskustelua palstalla herättävä nimimerkki.

      On syntynyt myös lukuisa joukko "antikeriksiä". He saavat kiittää olemassaolostaan ainoaa ja oikeaa CITY-Keskustaa.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      Noh noh noh,
      Kirjoittanut: antikeris 23.6.2005 klo 10.14

      pysyppäs rekisteröitymätön nilkki siellä kolossasi. Avaa seuraavan kerran näppäimistösi tälle palstalle vasta kun olet rekisteröitynyt.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      Olet osittain oikeassa
      Kirjoittanut: heko heko 23.6.2005 klo 10.19

      sillä SHIT-keppana aiheuttaa eniten keskustelua. Keskustelun sisältö on, että millä perkeleen konstilla saataisi tuo ylläpitokin käsittämään. millainen palstojen runkkukunkku ja saaastuttaja kerimäki on.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      ja on järkipuhetta
      Kirjoittanut: sim 23.6.2005 klo 10.23

      Onko perkele pakko pilata koko palsta jonkun tautisen tyhjäntoimittajan jutuilla.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      Oikeus kirjoittaa
      Kirjoittanut: Mielipidepankki 23.6.2005 klo 10.42

      Suomessa vallitsee sananvapaus ja ennakkosensuuria meillä ei ole. Jokainen vastaa sitten jälkikäteen kirjoituksistaan, yleensä maineellaan ja kunniallaan. Eli kunnia voi mennä, mutta maine kasvaa.

      Antaa kerimäen vaan kirjoittaa, kunhan muistaa tuoda esiin, että on Keskustan jäsen. Kyllähän hänen kirjoituksensa joskus käsittelevät politiikkaakin, tosin harvoin Keskustan politiikkaa.

      Kerimäen kannatus Helsingin kunnallisvaaliehdokkaana tuotti 20 ääntä, mikä on suurenmoinen saavutus, sillä en itse esim. saanut läheskään näin paljon ääniä. Tosin en ollut ehdokkaanakaan, mutta silti.

      Mutta jos ei kerimäki nyt ihan kunnallisvaaltuustoon kelvannutkaan, niin olisiko miehestä esim. Italiaan pääministeriksi. Siellä pääministeriksi voidaan nimittäin valita täysi ääliö, joten ei siinä muuttuisi kuin korkeintaan törkypuheiden aiheet. Ja tiedä vaikka millaista charmanttia viehätysvoimaa kerimäelle on. Hän saattaisi hyvinkin vanhoilla playboytaidoillaan hurmata presidentti Halosen.
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      Hieno
      Kirjoittanut: juttu minusta 23.6.2005 klo 10.35

      Jos vähänkin tunnen sympatiaa keskustaa kohtaa, luen pätkän keristä ja vastalääke on auttanut. Kauan eläköön keris!
      Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä

      Ilmoita asiattomasta viestistä

      Onko se kuitenkin irtipiettävä
      Kirjoittanut: sim 23.6.2005 klo 10.21

      oon eppäilly, että tämä mies on saanut tietokoneen ajankulukseen jossakin laitoksessa kun on ja pitkä aika. Eiköhän myö tunnisteta jo nuo jutut ja jätetään lukematta.

      • ihme on

        Miksi muutaman tyypin pitää vuodattaa törkyä tuolla tavoin? Sairasta puuhaa, eikä anna valoisaa kuvaa tekijöistään.

    • neutraalitarkkailija

      En ole ottanut kantaa näihin teidän itse nimittämiinne ns. "paskalinkokeskusteluihin", mutta nyt on kohtuuden nimissä todettava, että miksi sinä haluat omaehtoisesti käynnistää taas keskustelulinjan, josta ei voi tulla muuta kuin pelkkää saastaa.

      Teidän muutamien kirjoittajien välit ovat jo niin tulehtuneet, etteivät tällaiset keskustelunavaukset voi johtaa mihinkään muuhun kuin katastrofiin ja keskustelulinjan poistamiseen seriffin toimesta.

      Sinulla ja tällä toisella vanhalla henkilöllä on samankaltainen taipumus pönkittää egoanne sillä, että teistä kirjoitetaan joka päivä, hyvää tai pahaa, kunhan vain kirjoitetaan. Taidatte vielä lisäksi vastailla itse itsellenne eri nimimerkkien avulla.

      Tällainen tyyli pilaa tämän keskustelusaitin hengen ja vie (tai on jo aikoja sitten vienyt) kaiken uskottavuuden tänne kirjoittavilta nimimerkeiltä.

      • ???

        Onko se tällä palstalla sama kuin järki?

    • stonehouse lad

      Kulööreissä piisa! Oikeastaan Ulkoministeriön olisi kannattanut palkata Mr. CITY-Keskusta laatimaan vastine signore Berlusconin samaan tapaan värikkäisiin kommentteihin Suomesta.

      Huolellisesti italiaksi käännettynä vastine olisi saattanut tehdä signoren tulevaisuudessa varovaisemmaksi lausunnoissaan Suomesta.

      Toisaalta, Berlusconi irvaili etupäässä Suomen demareiden neuvottelutaidoille, joten keskustalaisittain katsoen Vanhasen sävyisä huomautus ehkä riittänee.

      • jousimiehen apuri

        stonehousen ja cittarin viestit tulevat samasta IP:stä?

      • Kerimäen porttivahti
        jousimiehen apuri kirjoitti:

        stonehousen ja cittarin viestit tulevat samasta IP:stä?

        On sulla huolenaiheet, kyykkis..

        Hyvää päivänjatkoa pölkylle toivottaa

        kerimäen portin tolppa

      • jousimiehen apuri
        Kerimäen porttivahti kirjoitti:

        On sulla huolenaiheet, kyykkis..

        Hyvää päivänjatkoa pölkylle toivottaa

        kerimäen portin tolppa

        vasta keristä oikein vituttaa, kun IP:t on selvitetty. Käytä vain yhtä nikkiä, niin ei mene loppukin maine.

      • kerimäen portinpieleen kusija
        Kerimäen porttivahti kirjoitti:

        On sulla huolenaiheet, kyykkis..

        Hyvää päivänjatkoa pölkylle toivottaa

        kerimäen portin tolppa

        Tuosta "koosteestai", jonka olit nostanut esiin, löytyi tällainen kohta:

        >Kunnallisvaaleissa tuon miekkosen kannatus punnittiin ja köykäiseksi havaittiin.

        Sitä tosiasiaa hän ei voi kumota, vaikka kuinka kehuisi itseään täällä. <

        Eikö olekin noin?

        Viime vaalien tulosta et kohdaltasi voi muuttaa, vaikka mitä tekisit.

        Mutta eikö olekin lohduttavaa, että seuraavissa vaaleissa luulisi olevan aika helppoa nostaa kannatuslukujasi, sillä ei kai tuosta kahdestakymmenestä äänestä enää huonompaan suuntaan voi mennä?

        Vai voiko?

        Lupaan ottaa osaa suruusi seuraavissa kuntavaaleissa, jos ääntesi määrä jää vieläkin pienemmäksi.

        ps. Tuolla jossain oli taas kehotus sinulle, että muistaisit aina kirjoituksissasi mainita edustavasi Keskustaa ja olevasi Keskustan jäsen.
        Yritä nyt muistaa noudattaa tuota ohjetta, se on hyvä neuvo.

      • stonehouse lad
        jousimiehen apuri kirjoitti:

        vasta keristä oikein vituttaa, kun IP:t on selvitetty. Käytä vain yhtä nikkiä, niin ei mene loppukin maine.

        Otahan poika selvää asioista, ettet häpäise itseäsi:
        http://www.csc.fi/suomi/funet/nimipalvelu/ip.html

      • jousimiehen apuri
        stonehouse lad kirjoitti:

        Otahan poika selvää asioista, ettet häpäise itseäsi:
        http://www.csc.fi/suomi/funet/nimipalvelu/ip.html

        "Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet."

      • stonehouse lad
        jousimiehen apuri kirjoitti:

        "Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet."

        sitä sinun.

        Tiedätkö muuten minkälainen preseduuri IP-osoitteen jäljitys on?

        (Minä tiedän, mutten sano)

      • jousimiehen apuri
        stonehouse lad kirjoitti:

        sitä sinun.

        Tiedätkö muuten minkälainen preseduuri IP-osoitteen jäljitys on?

        (Minä tiedän, mutten sano)

        niin et näytä niin paljoa kerikseltä. Yksi vieras sana ja heti kirjoitusvirhe. On siinä toimittajankoulutus huipussaan.

      • ???
        jousimiehen apuri kirjoitti:

        niin et näytä niin paljoa kerikseltä. Yksi vieras sana ja heti kirjoitusvirhe. On siinä toimittajankoulutus huipussaan.

        ei varmaankaan. Enemmänkin OHO ja Seiska journalismi viliseen tuollaisia "toimittajia".

      • stonehouse lad
        jousimiehen apuri kirjoitti:

        niin et näytä niin paljoa kerikseltä. Yksi vieras sana ja heti kirjoitusvirhe. On siinä toimittajankoulutus huipussaan.

        Totiset torvensoittaja-"antikerimäet" tuovat palstalle monesti (tahtomattaan) hillitöntä komiikkaa ryppyotsaisilla kommenteillaan. (esim.oikoluku)

        Näyt olevan hillittömän kiinnostunut myös IP-osoitteista, ehkä se johtuu tietämättömyydestä. Tässä pari vinkkiä jotka selvittävät, mitä IP-osoite kertoo.

        Näin voit tarkastaa itse IP:si, ja mitä tietoa se tuo näkyviin:

        Klikkaa linkkiä niin näet oman IP-numerosi joka näkyy nettisivustoille, ota numero hetkeksi talteen:
        http://www.whatismyip.com/

        Mene sitten tänne sivustolle ja kirjoita IP-numerosi ja klikkaa SEARCH niin näet mitä tietoja pelkästään IP-numerosi perusteella näkyy nettisivustoille:
        http://www.ripe.net/whois

      • 542.239.235.22

        Minä kun luulin kerran, että kepu-stara selvittäisi minunkin IP-osoitteeni omalta koneeltaan kahdella hiirenklikkauksella.

        Minä kun en osannut, kun olen niin tyhmä.
        Hän kertoi kykenevänsä sen tekemään.

        Mutta ei stara koskaan kertonut IP-osoitettani, vaikka pyysin ja lupasin sen pistää näytille tänne.

        Miksiköhän hän ei kertonut?

        Hän vain lupasi, mutta jätti lupauksensa täyttämättä, niin kepulaista, niin kepulaista, merkittävämmissäkin kepupiireissä kuin staran kepumuusikkojengissä..

      • stonehouse lad
        542.239.235.22 kirjoitti:

        Elä usko kaikkea mitä kerrotaan - varsinkaan IP-osoitteista.

        Jostain vieraasta IP-osoitteesta tuleva yhteydenotto on tietenkin helppo torpata. Jokainen voi bannata epätoivotut IP-osoitteet omalta koneeltaan - samoin kun Suomi24 joskus tekee häirikkö-osoitteen suhteen.

        Henkilöllisyyden selvittämiseen IP-osoitteen takaa onkin sitten viranomaistyötä. Viranomainenkin joutuu hankkimaan luvan (samoin kuin puhelintietojen tarkistamiseen rikostutkinnassa). Luvan saamiseen pitää olla selkeä epäily rikoksesta.

      • 524.289.263.213

        etenkään kepulaisia en usko.

        Mutta, hupsankeikkaa, nyt minun IP taas vaihtui.

        Voisitko sinä nyt minua tyhmää valistaa sen suhteen, kuinka minun IP bannataan, kun se tuppaa noin vaihtuvainen olemaan?

        Minä kun en tiedä, kun olen niin tyhmä.

      • stonehouse lad (epäilty ker...
        524.289.263.213 kirjoitti:

        etenkään kepulaisia en usko.

        Mutta, hupsankeikkaa, nyt minun IP taas vaihtui.

        Voisitko sinä nyt minua tyhmää valistaa sen suhteen, kuinka minun IP bannataan, kun se tuppaa noin vaihtuvainen olemaan?

        Minä kun en tiedä, kun olen niin tyhmä.

        Merkittävää tunnistamisen kannalta on IP-osoite (IP address - Internet Protocol Address), jonka perusteella palvelinkone osaa lähettää sivun oikeaan osoitteeseen eli oikeaan tietokoneeseen. Internetissä surffatessahan halutessasi nähdä jonkin sivun, lähetät pyynnön palvelinkoneelle, jossa sivu on, ja tämä palvelin lähettää sen osoitteilla varustettuina paketteina sinun koneellesi.

        IP-osoitteita on kahta lajia, kiinteitä ja vaihtuvia. Kiinteitä osoitteita on yrityksissä, yliopistoissa ja kouluissa. Jos tietokoneellasi on kiinteä IP-osoite, se pysyy aina samana.

        Vaihtuva IP-osoite tarkoittaa sitä, että jos katkaiset Internet-yhteyden ja muodostat sen uudelleen, et saa välttämättä enää samaa IP-osoitetta. Tavallinen laajakaistayhteydessä on vaihtuva IP-osoite. Etätyössä tarvittavasta kiinteästä IP-osoitteesta joutuu maksamaan extraa.

        Internetpalvelun tarjoajan tietokoneelle jää LOKITIEDOSTOT. Jos internetpalvelua on käytetty vakavien rikosten tekemiseen esimerkiksi vakavien murhauhkauksien lähettämiseen webpohjaisten sähköpostipalvelujen kautta, niin poliisin virka-apupyynnön kautta lokitiedostoista voidaan selvittää kenen Internetpalvelun tilaajan tietokoneelta uhkaus on tehty.

        http://www.dyndns.org/

        http://www.dyndns.org/download/clients/windows/dyndns-setup.zip

      • kun..
        stonehouse lad (epäilty ker... kirjoitti:

        et keskity kerimäen sanalliseen palvontaan.

        Tosin siihen et vastannut, kuinka vaihtuva iipeeni voidaan bannata?

        Ja kiinteäkin IP muuten vaihtuu aika ajoin automaattisesti, vai olenko väärässä?

      • stonehouse lad
        kun.. kirjoitti:

        et keskity kerimäen sanalliseen palvontaan.

        Tosin siihen et vastannut, kuinka vaihtuva iipeeni voidaan bannata?

        Ja kiinteäkin IP muuten vaihtuu aika ajoin automaattisesti, vai olenko väärässä?

        Molemmat, vaihtuva että kiinteä IP-osoite ovat julkisia, eli ne näkyvät ulospäin. Vaihtuvan IP-osoitteen bannaamisesta ei paljon auta, sillä sehän saattaa olla vaihtunut kun ”bannattu” avaa koneensa seuraavan kerran. Kiinteä osoite sen sijaan pysyy bannattuna jos osoitetta ei muuteta. IP-osoitteen määrittää operaattorin DHCP-palvelin. Vaihtuvan IP-osoitteen DHCP-palvelin ”arpoo” joka kerta erikseen. Kiinteä IP-osoite määritetään palvelimeen, ja se pysyy samana kunnes asiakas jostain syystä haluaa sen muuttaa. Osoitteen muuttaminen tietenkin maksaa.

        DHCP-palvelin:
        DHCP (Dynamic Host Configuration Protocol). Käytännössä se tarkoittaa sitä, että konetta/päätelaitetta käynnistettäessä käyttöjärjestelmä kysyy verkon DHCP-palvelimelta omia verkkoasetuksiaan. Vaihtoehtona reitittävä ADSL-päätelaite kysyy. DHCP-palvelin antaa kysyvälle koneelle/päätelaitteelle juuri oikeat verkkoasetukset: IP-osoitteen, aliverkon peitteen, yhdyskäytävän, sekä nimipalvelimet (DNS). Näin käyttäjän ei tarvitse (ei saa) asettaa verkkoasetuksia tietokoneelle/reitittimelle käsin.

        stonehouse ladilla on NAT-router

        NAT-router:
        NAT (Network Address Translation) on eräänlainen ”palomuuri” tai osoitteenmuunnos, joka suojaa käyttäjän koneita. NAT mahdollistaa että tietokoneet sen takana eivät näy julkisesti Internetiin päin. Ts. tietokone ”piiloutuu” NATin oman IP:n taakse. Julkinen IP–osoite ei ole enää julkinen.

    • anti keris

      jonka varallisuus on sossuluukulla.
      "Lukekaa tämä nyt oikein huolella:

      Aina on rahan mahti ollut voittajana ja aina ovat vahingon kärsinyt se tavallisten duunareitten joukko, joiden puolesta proletariaatin ruhtinaat sanovat taistelevansa, kun täyttävät omia taskujaan ja pettävät kannattajansa! "

      • kerimäen porttivahti

        Kerimäki fiksu
        Anti keris himmeä.

        Nuin sen menee, nimien mukaisesti.

        Muuten tiedoksi "Anti", sun mutsis pelkää suoa, ja syystä!

        Ota pölkky matala profiili näin juhannuksen ja kokkojen aikaan, -roskapuut ja jopa vanhat venheet pistetään kokkoihin.

        kerimäen porttivahti

    • Maigret

      .. mutta säälin kyllä. Olet ilmeisen sairas mies, jolla ote todellisesta elämästä on kirvonnut.

      Toivottavasti tilasi paranee, ja sitä myöten myös tämän palstan taso.

    • Jatka vaan samaan malliin, mutta muista aina korostaa, että olet Keskustan jäsen ja ollut Keskustan kunnallisvaaliehdokkaana sekä että pyrkimyksesi on kohota korkeaan asemaan puolueessa. Sitten vaan jätät muun lukijoiden ja äänestäjien arvioitavaksi. Ja sen voi heti sanoa, että 20 äänestä on helppo ponnistaa ylöspäin, mutta kyllä jotkut onnistuvat alaspäin ponnistamaan.

      Ei sinua ainakaan kukaan Keskustapuolueeseen kuulumaton ja muiden puolueiden kannattaja voi vihata, sillä tuollasta Keskustavastaista mainontaa tarvitaankin. Uskoisin, että olet demareiden, vasureiden tai Kokoomuksen Kepuun soluttama älykkö, joka sanan miekallaan sivaltelee niin ettö tuntuu.

      • &quot;S.Butler&quot;

        "Ja sen voi heti sanoa, että 20 äänestä on helppo ponnistaa ylöspäin"
        ***********

        Jos kerimäki saa seuraavissa vaaleissa (minkähän puolueen ehdokkaana?) 40 ääntä, nousua on tapahtunut huikeat sata prosenttia.

        Ehkä Sepolla ei vielä olekkaan takana loistava tulevaisuus, vaan huikea nousu.

        Tosin ikä asettaa sellaisia rajoitteita, että hänen saavuttaessaan nousujohteisella poliittisella urallaan vaikkapa 60 äänen rajan, hän alkaa olla jo aika iäkäs ja, jos hänen typeryytensä tosiaan on iän mukana kehittyvää lajia, se saattaakin jossain vaiheessa saattaa Sepon veretseisauttavaan syöksykierteeseen kannatuksen suhteen.

        Aika näyttää.

        Muistakaamme kuitenkin, että meitä on moneen junaan ja Seppoparka on jo syntymässään saanut huonot kortit.

        Sanotaan, että sääli on sairautta, mutta joskus tulee pakostakin mieleen säälinsekaisia tunteita, kun lukee tuon epäihmisen sairauden ilmentymiä kirjallisessa muodossa.

        Mutta ehkäpä Sepporaasku itse on onnellinen harhaisessa maailmassaan?

        Vaikea tosin uskoa, jos jatkuvasti on hirvittävä katkeruus mielessä jotain kuviteltua väkivaltakoneistoa kohtaan ja juuri kukaan ei näy ymmärtävän hänen pohjatonta tuskaansa, siitä osoituksena tuokin varsin vaatimattomaksi jäänyt äänisaalis viime syksynä.

    • JormaKKorhonen

      Avauksesi ei ole tosin osoitettu minulle, sillä en minä sinua ja kaltaisiasi vihaa; en vihaa paskakärpäsiäkään, inhoan vain. Yhdyn kuitenkin Mielipidepankin, antikeriksen ja eräiden muidenkin sinulle esittämiin hyviin toivomuksiin, Sitti-Kepu!

      Näet tapasi mukaan minun haamuni liikkuneen täällä nytkin ollessani lounaalla Kustaankartanon kartanoravintolassa. En ole tähän ketjuun yhtään kirjoitusta kirjoittanut, enkä tule enää tämän jälkeenkään niin tekemään, sillä jo pelkästään tässä avauksessa on jo ihan liikaa paskaa, johon en halua itseäni sotkea.

      Minun jokainen esiintymiseni täällä on sen verran tyylikäs, että en toki halua antaa siitä kunniaa muille. Jos minäkin olisin sellainen kuin sinä, varmaan myös minä häpeäisin itseäni sen verran, että koettaisin välillä esiintyä jonakin muuna. Minun taidoillani se saattaisi onnistuakin paremmin kuin sinulta. Mutta minun ei tarvitse koskaan niin tehdä, sillä minä en häpäise itseäni esiintymisilläni ja olen aina mies sanojeni takana.

      Ja nyt rupean viettämään sitä juhannusta! Kuohujuomat ja valkkarit ovat jo kylmässä ja muuta hyvää on jo varattu vierasvaraksikin, vaikka ilmeisesti ainakin juhannuksena syön "ulkona". Nautitko sinä Lasolisi jäähdytettynä vai taskulämpöisenä?

      Muistakaahan muutkin, siis te kunnon ihmiset, että joulu on joka vuosi, mutta juhannus vain kerran kesässä! Hyvää Juhannusta tännekin!

    • aksu

      läheisriippuvainen!

    • J.U.Hannus

      Seppo, elät 60-lukua ja tulkitset sitäkin varsin omintakeisesti. Jätä politiikka niille, jotka ymmärtävät nykypäivän elämänmenoa.

      Punalinnakkeesi 5. kolonnineen ja stallareineen on harhaista höpinää.

      SDP edustaa nykypäivän inhimillistä demokratiaa parhaimmillaan ja se on yhtä kaukana stalinismista kuin keskusta Ku Klux klaanista.

      Asiasta kolmanteen: Vahvat liitot ovat työmarkkinoiden etu ja työrauhan tae. Hallitus ei voi mennä hämmentämään paperin selkkausta, selkkausta, joka oli odotettavissa muuttuneen järjestökentän uusien voimasuhteiden tasapainon etsimisenä. Pitkässä juoksussa selkkaus jää historiaan suhteellisen vähäpätöisenä voimankoetuksena.

      Työmarkkinajärjestelmä tarvitsee välillä näkyvyyttä ja kuuluvuutta, työtaistelujakin, jottei oikeiston voimat liiaksi vaarantaisi tuloerojen tasoituspyrkimyksiä ja hyvinvoinnin jakautumista tasaisemmin koko kansalle.

      Työehtojen yksipuolinen heikentäminen oli EK:n tietoinen provokaatio, kokeilivat tikulla jäätä koetuin seurauksin.

      EK luotiin, jotta saavutettaisiin yrityksille entistä kilpailukykyisempi toimintaympäristö. Se aloitti toimintansa virallisesti tämän vuoden alusta.

      EK toimii kattavasti kaikkien yksityisien toimialojen ja kaikenkokoisten yritysten edunvalvojana työmarkkinakentässä. Se yhdistää työantajapuolen yhdeksi suureksi neuvotteluosapuoleksi.

      Tällä hetkellä EK:ssa on 43 toimialaliittoa ja 15 000 jäsenyritystä, joista 96 % pk-yrityksiä. EK:n jäsenliittojen toimijat vastaavat yli 70 % Suomen BKT:stä ja yli 95 % maamme viennistä.

      Nyt siis SAK:lla ja muilla työntekijäjärjestöillä on viimein voimalla mitattuna vertaisensa neuvottelukumppani. Tämä on hyvä seikka ja aikaa myöten järjestelmä löytää omat toimintamallinsa. Työrauha säilyy ja edunvalvonta toteutuu molemmin puolin pöytää.

      OLEELLISTA KUITENKIN ON, ETTÄ KANSANEDUSTUSLAITOS KUNNIOITTAA LUOTUA TYÖMARKKINAJÄRJESTELMÄÄ JA KIISTAT SOVITAAN TYÖTUOMIOISTUIMISSA.

      Lakkoja on ollut yhtä kauan kuin on ollut palkkatyötä, ne kuuluvat järjestelmään, eikä niitä pidä yrittää lainsäädännöllisin pakkotoimin estää. Valtiovallan osuus laajoissa työtaisteluissa on valtakunnansovittelijan asettaminen, muu kuuluu sopijaosapuolten itsensä selvitettäväksi.

      • .

        Vastaus Hakaniemen edusjalle:

        SAK:n nimiin puhuva politrukki koettaa Kapi-tyypin sanahelinällä samaa kuin ”Lasol”-häirikkö älyttömyydessään;

        Toveri yrittää kiertää punakoneen väkivaltaisen totuuden, vaikka Hakanimen voimannäyttö, ”normaali” lakko paperin kulisseilla on syönyt pain vajaat puolet vuoden elintärkestä kasvusta, eikä loppua lakoilulle näy löytyvän.

        **

        Politrukki sanoa:

        On ikävää todeta
        J.U.Hannus 23.6.2005 klo 17.23

        Seppo, elät 60-lukua ja tulkitset sitäkin varsin omintakeisesti. Jätä politiikka niille, jotka ymmärtävät nykypäivän elämänmenoa.

        Punalinnakkeesi 5. kolonnineen ja stallareineen on harhaista höpinää.

        SDP edustaa nykypäivän inhimillistä demokratiaa parhaimmillaan ja se on yhtä kaukana stalinismista kuin keskusta Ku Klux klaanista.

        **’

        CITY-K..

        Linjan avaus kertoo riittävän vastineen tähän stalinistin klassiseen pöpinään. Et edes yritä kumota avauksen poliittisia faktoja vaan keskityt setämäisesti vittuilen viisaan tietäjän roolisi.

        Kehut tuossa sopimusjärjestelmää, joka juuri "kusi alleen" niin perusteellisesti että valtakunnansovittelija Salonius ilmoitti tuskastuneena lopettavansa tyhjänpäiväisen pöpinän Paperin paksun pojan kanssa ( LUE: Hakaniemen väkivaltakoneen kanssa).

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

      • Seppo tietää tunteen
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        "Kusi alleen" on kyllä Keriksen käyttämänä terminä mainio.

        Siten käy yleensä silloin kun ei ennätä pyörötuolista pytylle tai sormet ovat lasolin juonnin jälkeen niin kankeat, ettei ennätä housun nappia avaamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      35
      661
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe