Parhaat rukoukset

Anonyymi-ap

Kirkko ja kristinusko eivät välttämättä ole sama asia. Ehkä ideologia on korvannut uskon. Ehkä Jeesus ei tänä päivänä olisikaan kristillisen kirkon jäsen emmekä uskalla ajatella sitä. Ehkä me samaistamme asioita, jotka eivät kuulu yhteen, koska silmissämme ja ajattelussamme on sokea piste. Valitettavasti jokaisella instituutiolla on taipumus jäykistyä ja pyrkimys muuttua arvoksi sinänsä.

Yksi rukous yhdistää kaikkia kristittyjä, vuorisaarnan Isä meidän- rukous. Vaikka se on kaikkialla keskeisessä asemassa, se on sisällöltään huono tai ainakin keskinkertainen. Eikö Jeesus pystynyt parempaan, vaikka apostoli Paavali teki kaikkensa yrittäessään sovittaa Jeesuksen saumattomasti uuden uskonnon keskushahmoksi.

On kolme muuta kristillisen kirkon piirissä syntynyttä rukousta, jotka kertovat paremmin tämän uskonnon kehityksestä ja henkisestä kasvusta.

300-luvulla eläneen Efraim Syyrialaisen runollinen paastorukous on yksinkertaisen kattava. Se on sopii kaikille mihin vuodenaikaan tahansa.

1200-luvulla eläneen italialaisen munkin ja saarnaajan Franciscus Assisilaisen rukous on sisällöltään ja ajattelultaan huikea kehitysaskel Isä meidän- rukoukseen verrattuna. Kannattaa tutustua.

Paras rukous ja kehittynein viisaus löytyy Äiti Teresan testamenttirukouksesta. Hän oppi roomalaiskatolisena nunnana Kalkutan kaduilla ja perustamansa Rakkauden sisarten sääntökunnassa ymmärtämään parhaiten kristinuskon ydinsanoman. Tämä rukous voisi aivan hyvin korvata Isä meidän- rukouksen.

Hiljaisuuden hedelmä on rukous.
Rukouksen hedelmä on usko.
Uskon hedelmä on rakkaus.
Rakkauden hedelmä on palvelus.
Palveluksen hedelmä on rauha.

4

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rukous on kuin runkkausta. Vastapuoli puuttuu.

    • Anonyymi

      Jos sitä tekee papin kanssa vastakkain niin ei puutu.

    • Anonyymi

      Mitenkähän Jeesus Kristus suhtautuisi nykypäivänä toinen toisiaan surmaaviin Ortodokseihin Ukrainassa ja Venäjällä kysyn vaan? Kukaan joka tappaa lähimmäisensäi ei ole kelvollinen Jumalan valtakuntaan ja on paholaisesta sanoi Jeesus selvästi. Joten Ukrainan ja Venäjän Ortodoksikirkkoa uhkaa Jumalan viha ja varma tuomio. Tuosta menosta siellä on rakkaus kaukana. Eiköhän sodan lietsoja Kirilkin saa ansaitsemansa tuomion kuten Raamatun aikoina papit, jotka rikkoivat jatkuvasti Jumalan säätämiä normeja.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe