Toivonlinna on ihana paikka

Anonyymi-ap

Päinvastoin kuin täällä monesti väitetään on Toivonlinna ihana paikka. Sinne kannattaa tulla ja juuri sinne sisäoppilaitokseen. Siellä saa hitsautua yhteen uskonsisarien ja veljien kanssa ja kuulua yhteiseen kristittyyn perheeseen.

22

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maailman paras paikka, kun saa sapattina ja arkenakin yhtyä polvillaan rukousasennossa silmät kiinni vuoteen reunalla.

      • Anonyymi

        Tämmöinen turha kiusaava kommentointi on turhaa. Ei hauska. Topila on adventistien lapsille turvasatama keskellä luontoa. Siellä on hyvää ja terveellistä ruokaa. Ulkoilumahdollisuudet on hyvät. Sapattina ei tarvitse matkustaa kun seurakunta on koulussa. Ja sinne otetaan myös muulla tavalla uskovia. Osa ei tykkää ja täälläkin osa kirjoituksista on näiden mukatietävien parjausta. Suurin osa silti tykkää ja kehuu, että mahtava paikka ja kannatti tulla. Ei tarvi lähteä kaupunkiin kun kaikki tarvittava on siellä.

    • Anonyymi

      Älkää ihmiset ostako näitä adventistien mainospuheita. Mul oli frendi siellä aikanaan ihan perusluterilainen ei uskova ja oli hienoa kun oli kiva koulu. Sitten riitaantui jonkun adventistin kanssa ja lopputuloksena savustettiin ulos koko lafkasta. Adventistit kuulemma vetää aina kotiinpäin ja millään totuuksilla ei silloin ole mitään väliä. Kyllähän nää on silmätysten ihan cool ja iloisen oloisia kun itsekin kävin puoliksi pakotettuna jossain avoimissa ovissa mutta kun on vierestä seurannut mitä pinnan alla tapahtuu miten kaverille kävi ja kaikki ne jutut mitä liikkui. Älkää päästäkö lapsianne tuonne. Adventisteilla kai menee kivasti kun on samaa lahkoa mutta ulkopuolinen saa olla jos saa. Btw kaverilla alkoi mennä kivasti sen JÄLKEEN kun pääsi tuolta pois isoon ja "huonoon" kouluun pois "kristillisyydestä". Jos pitää jotain positiivista sanoa niin koulu pelasti yhden ihmisen kristillisyydestä.

      • Anonyymi

        Ikävä kuulla, että kaverillasi oli negatiivinen kokemus mutta pitää muistaa että kaikki ihmiset eivät vain sopeudu kristilliseen ilmapiiriin. Annoit ymmärtää että kaverisi ei ollut kristitty. Olisiko siinä syy hänen kokemukseensa? Miksi oletat suoraan, että vika olisi koulussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soli kuule ihan suoraa kiusaamista ja eristämistä ja mikään ei auttanut. Kaikki keinot koitettiin rehtoria myöten mutta asia käännettiin aina jotenkin frendiä vastaan. Aina puhutaan jehovista sitä ja tätä mutta kyllä nää muutkin lahkot osaa. Hyvähän son että tietää pysyä erossa mutta säälittää ne jotka joutuu näiden kanssa asioimaan.

        Eikö kommenttisi mene jo hiukan herjaamisen puolelle. En ollenkaan usko, että asioita hoidetaan mitenkään puolueellisesti. Monesti ihmiset kokevat asioita väärin ja syntyy ikäviä tilanteita, kun ymmärretään väärin, mutta ne pitää vain rakkaudessa selvittää. Ei se ole koulun vika jos oppilas kokee asioita jotenkin erikoisella tavalla. Kaverisi on varmastikin tervetullut juttelemaan tuntemuksistaan jos vain haluaa, missä vain adventistien seurakunnassa. Siunausta sinulle.

        Just tätä samaa tyyliä frendi sanoi kuulleensa kyllästymiseen asti, kun ensin voivoteltiin et "onko sinulla paha olla?" ja sit jos ei suostunut itse ottaa syytä mitä ei ollu tehny ja sano niinku asia on ni alko vihjailu et tekis jotain väärää josta voi olla seurauksia. Ja ymmärsin et kaikki oli sillai. Toki siel jotain muitakin lahkoja on edustettuina mut ne pidettii eros näistä. Sanoisin et nätisti sanottuna en usko mihinkään mitä nää tai kyl mikään muukaan lahkolainen selittää suu vaahdossa et rakkaus ja naminami. Totuus on ihan toinen. Tällä palstalla selvästi on näit kaltoin kohdeltuja tai niiden frendei niinku mä. Toivoisin et moni kirjottais oikeit kokemuksii eikä vaan näitä mainoksii mut ei mun frendikää kehtaa tai uskalla. Luulen et pelkää vieläkin niit.

        Kyllä tämä valitettavasti näyttää siltä, että yrität tahallasi mustamaalata hienon oppilaitoksen mainetta. Jätämme kommenttisi omaan arvoonsa.

        "Kyllä tämä valitettavasti näyttää siltä, että yrität tahallasi mustamaalata hienon oppilaitoksen mainetta."

        Tuo on juuri se tyypillinen adventistin kommentti. Syy vieritetään aina toisaalle ja yleensä lopuksi vielä uhrin niskaan.
        Yhteisön valtaapitävät ja henkilökunta ovat samanlaisia vellihousuja, pellejä, joille valhe on totuutta ja totuus valhetta. Oksettaa tuo adventismi ja se kaikki, mitä sen pinnan alla on.
        YÖK!!

        Nyt ymmärrän miksi frendi oli nii hermona kun pääsi tuolta karkuun. Eihän teidän kanssa voi jutella. Ahdistavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soli kuule ihan suoraa kiusaamista ja eristämistä ja mikään ei auttanut. Kaikki keinot koitettiin rehtoria myöten mutta asia käännettiin aina jotenkin frendiä vastaan. Aina puhutaan jehovista sitä ja tätä mutta kyllä nää muutkin lahkot osaa. Hyvähän son että tietää pysyä erossa mutta säälittää ne jotka joutuu näiden kanssa asioimaan.

        Tämä on adventistien tapa toimia. Semmoinen ihminen, jonka vaikutuksen katsotaan olevan yhteisölle negatiivinen, saa osakseen kylmää kyytiä. Olen ymmärtänyt, että tämä on hieman hienovaraisemmin toteutettu, kuin jehovan todistajilla, mutta pääperiaate on samansuuntainen. Ensin ei tykätystä henkilöstä aletaan puhua pahaa ja vähän kuulostellaan miten seurakunnassa ylempänä nokkimisjärjestyksessä olevat henkilöt suhtautuvat asiaan. Vähitellen muodostuu konsensus, kun auktoriteetit ovat puhuneet ja henkilö huomaa, että hänelle ei hymyillä. Sitten ei enään katsota päinkään ja käyttäydytään niin kuin toista ei olisi olemassakaan. Tieto lakkaa kulkemasta ja ihminen huomaa esimerkiksi, että hän ei pääse jokakeväiselle hauskalle retkelle, koska unohdettiin kysyä onko hän lähdössä ja kun hän lopulta itse kysyy niin valitettavasti on jo järjestelyt tehty ja ei millään enää mahdu. Lopulta, kun närkästys kasvaa vihaksi, saatetaan sanoa asiat ihan suoraan. Pahimmillaan tämä on kuulemma johtanut siihen, että epäsuosiossa olevan seurakuntalaisen lapsetkin ovat joutuneet tästä kärsimään. Mitä sanot lapselle, joka ihmettelee miksi ei kaverin vanhempien mielestä ei ole enää oikein aikaa... Tästä syystä adventistit, varsinkin siellä nokkimisjärjestyksen alapäässä, pelkäävät epäsuosioon joutumista, koska sillä on todella suora sosiaalinen vaikutus koko perheen hyvinvointiin. Tämä korostuu entisestään siksi, että adventistien tuttavapiiriin ei oikein kuulu ketään muita, kuin niitä ihania veljiä ja siskoja, joiden kanssa on hyvä kärsiä jumalattoman maailman vainoa.

        Kyllä tästä osansa saa muutkin. Eräs tuttavani joutui purkauksen kohteeksi, kun viikkojen kuluessa etääntynyt ja vihamieliseksi muuttunut naapuri huusi tervehdittäessä, että "En halua kuulla olleenkaan paskanlevitystä!". Tuttava on harvinaisen lupsakka kaveri ja sai naapuria sen verran jututettua, että kuuli olevan "ihan yleisesti tiedossa" hänen levitelleen adventisteista ilkeitä juoruja. Tuttu, joka on ihminen,joka ei koskaan puhu kenestäkään pahaa, vaikka syytä olisikin, totesi rauhallisesti jotain siihen tapaan, että "uskotko TODELLA tuota mitä sanot?". Veti kuulemma naapurin hiljaiseksi. Ei pyytänyt anteeksi. Kesti kuulemma vuoden, että alkoi välit palata siedettäviksi, vaikka ei koskaan enää normaaleiksi.

        Tätä pienten ja vähän suurempien piirien ryhmäpainetta on mielestäni tutkittu liian vähän. Onko ryhmäajattelu se oikea termi? Osa ihmisistä on siihen enemmän alttiita kuin toiset ja sille ei välttämättä voi mitään kun se imaisee mukaansa. Tästä on esimerkkejä paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tästä osansa saa muutkin. Eräs tuttavani joutui purkauksen kohteeksi, kun viikkojen kuluessa etääntynyt ja vihamieliseksi muuttunut naapuri huusi tervehdittäessä, että "En halua kuulla olleenkaan paskanlevitystä!". Tuttava on harvinaisen lupsakka kaveri ja sai naapuria sen verran jututettua, että kuuli olevan "ihan yleisesti tiedossa" hänen levitelleen adventisteista ilkeitä juoruja. Tuttu, joka on ihminen,joka ei koskaan puhu kenestäkään pahaa, vaikka syytä olisikin, totesi rauhallisesti jotain siihen tapaan, että "uskotko TODELLA tuota mitä sanot?". Veti kuulemma naapurin hiljaiseksi. Ei pyytänyt anteeksi. Kesti kuulemma vuoden, että alkoi välit palata siedettäviksi, vaikka ei koskaan enää normaaleiksi.

        Pitää ymmärtää, että pienen yhteisön sisällä ON vaikea olla, JOS se eristäytyy muusta yhteiskunnasta. Käydään kaupassa jne mutta hyvin harvoin ollaan syvällisessä kontaktissa ihmisiin oman lahkon ulkopuolelta. Näissä kuvioissa oppii nopeasti olemaan oikealla tavalla. Aluksi siihen ohjataan hellästi koventaen otetta vähitellen. Jos ei millään opi niin lopulta kysytään, että onko tämä sinulle oikea paikka? Sisäpuolella ei pidetä ketään joka ei osaa olla oikealla tavalla tai ainakin näytellä. Jos syyllistä tarvitaan koitetaan se löytää piirin ulkopuolelta. Siksi lahkolaisten kanssa joutuu monesti vaikeuksiin. Jos ulkopuolelta ei löydy syyllistä niin sitten katsotaan hierarkiassa alaspäin. Kun tätä asiaa mietti ei ole vaikea ymmärtää miksi lahkoissa salaillaan jopa mitä hirveimpiä kauheuksia.

    • Anonyymi

      Oletko koskaan kuullut, että Suomen adventtikirkko olisi tunnustanut avoimesti tehneensä vääryyttä jollekin sen yhteisön jäsenistä tai jollekin muulle sen yhteisön ulkopuoliselle, joka on joutunut kärsimään vääryyttä adventtikirkon toimesta?

      Mitä se sellainen syntien ja vääryyksien salailu kertoo sellaisesta yhteisöstä?
      Se kertoo vain sen, että sellainen yhteisö elää synnissä ja paatumuksessa.
      Onko sellainen yhteisö Jumalalle mieleen?
      Ei ole, eikä koskaan tule sitä olemaankaan.

      • Anonyymi

        Hesarissa löysin 3.9.2003 jutun jossa koulu joutui tunnustamaan hyväksikäyttöä tapahtuneen. Oli maksumuurin takana joten en lukenut kokonaan mut se minkä näin oli että koulu korosti et ei ollu pitkään aikaan ollut enää töissä koulussa eikä koskaan koulun palveluksessa. Miten se sitten sai siellä touhuta? Pääseekö sinne kuka vaan ulkopuolinen? Vai onko tämä sitä kuuluisaa asioiden peittelyä viimeiseen asti? Eivät kieltäneet etteikö olisi ollut adventisti ainakaan siinä osassa minkä sain luettua.

        Löysin Turun sanomistakin 14.9.2003 jutun jossa arvostellaan hyväksikäytön peittelyä adventistien piirissä. Siinon kaiveltu hieman taustoja ja sieltä kyllä paljastuu aika ikävä kuvio. Kirjoittaja väittää että hyväksikäytöstä on raportoitu kirkon johdolle jo 20 vuotta ennen sen paljastumista! Ymmärsin etteivät raportoineet viranomaisille vaan koittivat hyssytellä asian keskenään ja vaimentaa ikävää nettikirjoittelua kun tästä ilmeisesti tiedettiin aika laajalti silti ja niitä jotka koittivat adventisteista puhua haukuttiin pesänlikaajina ja ilmeisesti hiljennettiin. Ihmettelen miten mikään lahko voi tämmöistä toimintaa suojella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarissa löysin 3.9.2003 jutun jossa koulu joutui tunnustamaan hyväksikäyttöä tapahtuneen. Oli maksumuurin takana joten en lukenut kokonaan mut se minkä näin oli että koulu korosti et ei ollu pitkään aikaan ollut enää töissä koulussa eikä koskaan koulun palveluksessa. Miten se sitten sai siellä touhuta? Pääseekö sinne kuka vaan ulkopuolinen? Vai onko tämä sitä kuuluisaa asioiden peittelyä viimeiseen asti? Eivät kieltäneet etteikö olisi ollut adventisti ainakaan siinä osassa minkä sain luettua.

        Ainakin se tapaus, joka meni oikeuteen asti, tapahtui silloin, kun tekijä oli aktiivipalveluksessa Toivonlinnassa ja toimi vihittynä nuorisopastorina koulussa.
        Hän oli tekojensa aikaan adventisti, koska adventtikirkko ei vihi pastoreitaan, elleivät he kuulu adventtikirkkoon ja ole olleet sen pitkäaikaisia jäseniä.

        Kyseinen pastori oli myös adventtikirkon palveluksessa, kun hyväksikäyttö asia tuli esiin ja sitä alettiin puimaan.
        Luonnollisesti pastori itse ymmärsi kirkon pakkopaineen alla erota palveluksesta, kun asia eteni oikeuteen asti.
        Adventtikirkko oli siis pakotettu toimimaan vasta silloin, kun hyväksikäyttö saatettiin päivänvaloon. Adventtikirkko ei olisi koskaan puuttunut asiaan, jos siitä pedofilia asiasta ei olisi tullut julkista.

        Adventtikirkon toiminta on aina perustunut periaatteeseen, jossa pyrkimys on kaikin keinoin salata sen piirissä tapahtuvat vääryydet, eikä se laitos tunnusta vääryyksiään, koska pelkää suunnattomasti mainehaittoja.

        Adventtikirkko ja sen vallassa olevat tiesivät hyvin sen pastorin seksuaaliset mieltymykset ja siksi hänet laitettiin työhön juuri Toivonlinnaan, koska se on riittävän suljettu laitos ja siellä tehdyt asiat eivät kovin helposti tule julkisuuteen 'porttien' ulkopuolelle. Toivonlinna ja sen alue on määrätynlainen adventtikirkon luoma suljettu kupla.

        Kiitos tiedosta. Tuntuu vaikelta käsittää että tämä voisi olla totta suomessa. Mä ymmärrän jollain tavalla että lahkossa suojellaan omiaan jos on vaan "omiensa" kanssa niin se maailma voi muuttua kummaksi mutta jos tiedetään että kaikenlaista tapahtuu niin miksi tähän ei puututa muiden ihmisten taholta? Kun järki sanoo että ei se touhu muutu mihinkään jos siitä ei ole seurauksia. Kun nousee mieleen että onko se oikeasti nyt kaikki kunnossa siellä eikä mitään hätää kun keskenään metsän keskellä ovat?

    • Anonyymi

      En ikinä voisi laittaa omaa lastani Topilaan tai muuhunkaan epämääräisen historian omaavaan sisäoppilaitokseen. Sukulaiseni masentui siellä, mutta toipui poistuttuaan muualle.

    • Anonyymi

      Jos laittaa lapsensa Toivonlinnaan kouluun, voi yhtä hyvin toivottaa hänet tervemenneeksi helvettiin.
      Tietysti, jos joiltain lapsilta kysyy, että haluaisivatko he mennä helvettiin, niin moni heistä varmaan vastaisi myöntävästi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe