Hallituksen kannatus vaan 33 oros

Loput 66 pros bihaa hallituskta

đŸ„°đŸ„°đŸ„°đŸ„°đŸ‘șđŸ„°đŸ‘șđŸ„°đŸ‘șđŸ„°đŸ‘ș😄😙😙😃
Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epÀoikeudenmukaisia pÀÀtöksiÀ kaudellaan.

Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekÀ työttömiÀ koskevat pÀÀtökset ja toimet on koettu epÀoikeudenmukaiseksi. Asia selviÀÀ Kunnallisalan kehittÀmissÀÀtiön (Kaks) teettÀmÀstÀ kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesÀkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.

LÀhes joka toinen arvioi myös, ettÀ elÀkelÀisiÀ ja ikÀÀntyneitÀ sekÀ palkansaajia on kohdeltu hallituksen pÀÀtöksissÀ kaltoin. Työnantajia ja yrittÀjiÀ taas on vastaajien mielestÀ kohdeltu suhteellisesti oikeudenmukaisimmin.

Tasan puolet katsoo, ettÀ hallitus on kohdellut työnantajia ainakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, ja yrittÀjien kohdalla tÀtÀ mieltÀ on 45 prosenttia.

Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta tÀysi-ikÀistÀ Manner-Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.-5. kesÀkuuta, ja tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköÀ suuntaansa.

Lue myös: USU: Yli puolet suomalaisista arvioi Orpon hallituksen onnistuneen huonosti
Tausta vaikuttaa
KyselyssÀ vastanneiden tuli pohtia asiaa 12 vÀestöryhmÀn nÀkökulmasta, ja lisÀksi arvioida sitÀ, kuinka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heihin itseensÀ. 42 prosenttia vastasi kokevansa, ettÀ toimet eivÀt ole olleet heitÀ kohtaan epÀreiluja, mutta 39 prosenttia sen sijaan koki niiden kohdelleen heitÀ epÀoikeudenmukaisesti.

Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuivat hallituksen pÀÀtöksiin tuntuvasti ymmÀrtÀvÀisemmin kuin oppositiopuolueiden kannattajat. Myös ikÀ ja sukupuoli vaikuttavat siihen, miten kansalaiset hallituksen toimiin suhtautuvat.

Tutkimustulosten perusteella miehet kokivat naisia useammin, ettĂ€ hallitus ei ole tehnyt epĂ€oikeudenmukaisia pÀÀtöksiĂ€ eri viiteryhmiĂ€ kohtaan. 18–30-vuotiaat suhtautuivat toimiin kriittisemmin, kun taas yli 60-vuotiaat suhtautuivat niihin suopeammin.

IkÀÀntyneiden kyselyyn osaa ottaneiden vastauksissa korostui nĂ€kemys siitĂ€, ettĂ€ hallitus on toiminut epĂ€reiluimmin juuri elĂ€kelĂ€isiĂ€ ja vanhuksia kohtaan. Kuitenkin vain neljĂ€sosa heistĂ€ koki hallituksen toimien olleen heitĂ€ itseÀÀn kohtaan epĂ€oikeudenmukaisia.🎯🎯🎯
Nyt kun jo alkaa
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa ÀÀnestÀneistÀ alkaa hahmottamaan, ettÀ hallituksen tekemÀt pÀÀtökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitÀ itseÀÀn, riikka petos purra sanoo.

ÄÀnestĂ€ SDP se on työlĂ€iperheen asialla

ÄÀnestĂ€ sak

ÄÀnestĂ€ sdp

ÄÀnestĂ€ työvĂ€en tukia

ÄÀnestĂ€. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa
9158
ÄÀnestĂ€

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

NĂ€in on!

ÄÀnestĂ€

TÀÀllÀ kompataan!

ÄÀnestĂ€

On aika hajottaa Orpo-Purra-Satonen- hallitus, ettÀ saadaan uudet vaalit ja yli 100 000 uutta työllistÀ.

ÄÀnestĂ€
  • Olemme yksimielisiĂ€ .
    Leikkausliima pitÀÀ .

    ÄÀnestĂ€

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olemme yksimielisiÀ .
    Leikkausliima pitÀÀ .

    Hei, eduskunnan enemmistö tukee.

    ÄÀnestĂ€

Hallitusta kannattaa vielÀ jokunen sen oma ÀÀnestÀjÀ.
33 % koostuu tietysti enimmÀkseen PS:n ÀÀnestÀjistÀ.
Persuna ihminen on tyhmimmillÀÀn.

ÄÀnestĂ€

đŸ’ŒđŸ’ŒđŸ’ŒđŸ’ŒđŸŽ©đŸŽ©đŸŽ©âœ‚ïžđŸŽ©âœ‚ïžđŸŽ©đŸ’Œ
MielestÀni hallitus on tavallaan sodassa KöyhiÀ vastaan.

Hallitus tekee kaikkensa heikentÀÀkdeen
vaan Köyhien kansalaisten asemaa
Kaikila muilta leikataan paitsi rikkailta ,

KöyhÀ siis ei miljonÀÀri kuten sinÀ

ÄÀnestĂ€

Myös puoluegallupeissa sekĂ€ YlellĂ€ ettĂ€ HS:llĂ€ sama suunta, SDP nousee ja kokoomus putoaa 👍

ÄÀnestĂ€
  • Kokoomuksen paikka on oppositiossa, ettĂ€ saadaan Suomi kuntoon.

    "Saatanan tunarit!" (UKK)

    ÄÀnestĂ€

Ketjusta on poistettu 1 sÀÀntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Loput 66 pros bihaa hallituskta

đŸ„°đŸ„°đŸ„°đŸ„°đŸ‘șđŸ„°đŸ‘șđŸ„°đŸ‘șđŸ„°đŸ‘ș😄😙😙😃
Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epÀoikeudenmukaisia pÀÀtöksiÀ kaudellaan.

Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekÀ työttömiÀ koskevat pÀÀtökset ja toimet on koettu epÀoikeudenmukaiseksi. Asia selviÀÀ Kunnallisalan kehittÀmissÀÀtiön (Kaks) teettÀmÀstÀ kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesÀkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.

LÀhes joka toinen arvioi myös, ettÀ elÀkelÀisiÀ ja ikÀÀntyneitÀ sekÀ palkansaajia on kohdeltu hallituksen pÀÀtöksissÀ kaltoin. Työnantajia ja yrittÀjiÀ taas on vastaajien mielestÀ kohdeltu suhteellisesti oikeudenmukaisimmin.

Tasan puolet katsoo, ettÀ hallitus on kohdellut työnantajia ainakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, ja yrittÀjien kohdalla tÀtÀ mieltÀ on 45 prosenttia.

Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta tÀysi-ikÀistÀ Manner-Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.-5. kesÀkuuta, ja tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköÀ suuntaansa.

Lue myös: USU: Yli puolet suomalaisista arvioi Orpon hallituksen onnistuneen huonosti
Tausta vaikuttaa
KyselyssÀ vastanneiden tuli pohtia asiaa 12 vÀestöryhmÀn nÀkökulmasta, ja lisÀksi arvioida sitÀ, kuinka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heihin itseensÀ. 42 prosenttia vastasi kokevansa, ettÀ toimet eivÀt ole olleet heitÀ kohtaan epÀreiluja, mutta 39 prosenttia sen sijaan koki niiden kohdelleen heitÀ epÀoikeudenmukaisesti.

Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuivat hallituksen pÀÀtöksiin tuntuvasti ymmÀrtÀvÀisemmin kuin oppositiopuolueiden kannattajat. Myös ikÀ ja sukupuoli vaikuttavat siihen, miten kansalaiset hallituksen toimiin suhtautuvat.

Tutkimustulosten perusteella miehet kokivat naisia useammin, ettĂ€ hallitus ei ole tehnyt epĂ€oikeudenmukaisia pÀÀtöksiĂ€ eri viiteryhmiĂ€ kohtaan. 18–30-vuotiaat suhtautuivat toimiin kriittisemmin, kun taas yli 60-vuotiaat suhtautuivat niihin suopeammin.

IkÀÀntyneiden kyselyyn osaa ottaneiden vastauksissa korostui nĂ€kemys siitĂ€, ettĂ€ hallitus on toiminut epĂ€reiluimmin juuri elĂ€kelĂ€isiĂ€ ja vanhuksia kohtaan. Kuitenkin vain neljĂ€sosa heistĂ€ koki hallituksen toimien olleen heitĂ€ itseÀÀn kohtaan epĂ€oikeudenmukaisia.🎯🎯🎯
Nyt kun jo alkaa
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa ÀÀnestÀneistÀ alkaa hahmottamaan, ettÀ hallituksen tekemÀt pÀÀtökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitÀ itseÀÀn, riikka petos purra sanoo.

ÄÀnestĂ€ SDP se on työlĂ€iperheen asialla

ÄÀnestĂ€ sak

ÄÀnestĂ€ sdp

ÄÀnestĂ€ työvĂ€en tukia

ÄÀnestĂ€. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisÀltö

  • SisĂ€ltÀÀ materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisĂ€ltÀÀ nimiĂ€, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistĂ€, julkisissa viroissa toimivista ihmisistĂ€ sekĂ€ yritysten vastuuhenkilöistĂ€ saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselĂ€mÀÀn liittyvistĂ€ asioista voi keskustella siltĂ€ osin, kuin niistĂ€ on julkisesti kerrottu.

  • SisĂ€ltÀÀ lapsille haitallista tai heiltĂ€ kiellettyĂ€ materiaalia. Seksuaalinen sisĂ€ltö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikĂ€raja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisĂ€ltöÀ voi olla mm. yksityiselĂ€mÀÀ loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmÀÀ vastaan, laiton uhkaaminen, alaikĂ€isiin liittyvĂ€ seksuaalinen sisĂ€ltö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijĂ€noikeusrikkomukset.

  • SisĂ€ltö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisĂ€ltÀÀ mainontaa, se sisĂ€ltÀÀ tekijĂ€noikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu